Olin jo tyytynyt "kohtalooni" etteivät orgasmit ole minua varten. En enää tähän ikään päästyäni osannut edes haaveilla niistä. Seksikin oli ehkä tästä syystä minulle yhden tekevää ja ajattelin pystyväni elämään loppuelämäni vaikka ilmankin seksiä.
Kun sitä vähiten odotin, se tapahtui!! :))Ja mikä yllättävintä, emätinyhdynnässä, joka käsittääkseni on vaikeampaa kuin klitorisorgasmi?? Se tapahtui vielä yhtä aikaa mieheni kanssa ja oli järisyttävä kokemus. Ajattelin kiitollisena, että olen onnekas, onnellinen kun sain edes kerran kokea elämässäni sen. En uskaltanut edes haaveilla, ajatella sen olevan mahdollistakaan enää uudestaan. Vielä mitä. Pari päivää kului, ja sama kaava uudestaan; ja taas yhtä aikaa miehen kanssa :)))Kerrassaan upeaa!
Olenkohan siis jotenkin poikkeuksellinen nainen, joka ei juurikaan syty klitoriksen kiihottamisesta? Onko se kuuluisa g-piste sittenkin kaiken takana, joka ainakin minun tapauksessani on se ratkaisevin? Asento, jossa nainen on päällä ja tekee työn ja mies nostaa samalla lantiotaan (tämä lantion nostaminen on ratkaisevaa!), on minun tapauksessani varma keino orgasmiin. Kokeilkaa siis kohtalotoverit, älkääkä luopuko milloinkaan toivosta.
Uskon kyllä, että kyse on paljolti myös henkisellä puolella. Viime vuosien vaikeuksien voittaminen, parisuhteen saaminen uuteen kukoistukseen vuoden erossa olon jälkeen, itsensä löytäminen, hyväksyminen, jne. ovat varmasti vaikuttamassa siihen, että pystyy nyt vasta tämän ikäisenä täydelliseen rentoutumiseen joka orgasmin saamisessa kai on oleellisinta.
Tsemppiä kaikille ongelman parissa eläville! Toivoa on niin kaukan kuin on elämää, siitä ei kannata luopua, liiallisesta yrittämisestä kylläkin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin minäkin koin ensimmäisen orgasmini miehen kanssa vasta 40 vuotiaana ja varmana siitä, etten sitä koskaan koe.
Väitän kokemukseni perusteella, että naisella kyse on pitkälle henkisistä asioista, korvien välistä. Pitää olla paljon rakkautta, luottamusta, itsensä tuntemista ja itseluottamusta, itsensä ja halujensa tuntemista sekä partnerin pitää olla "se oikea" Siis luotettava, rakas, haluttava, toista kuunteleva ja toiselle nautintoja haluava. Näin minulla ainakin. Nyt kun sain sen ensimmäisen, voin saada hänen kanssaan useita peräkkäisiä orgasmeja, eikä se välttämättä ole mistään asennosta kiinni. Luotan häneen ja haluan hänen kanssaan nautintoja, huippuja.
on mielummin yli 40v naisten kanssa eikä nuorten naisten kanssa ( paitsi ne jotka ei ymmärrä seksistä mitään ja haluu näyttää et on nuori nainen )
no mut pointti on
oikeesti nainen "herää" yleensä 40v ja siitä eteen päin
eli uskaltaa tunnustaa tää voi olla kivaa
ja et oppii tuntemaan miten kroppa toimii ,,,
ja oppii myös miestä miellytetän että saisi itsekin hyvän olon tunteen
eli
että se ei ole yksipuoleista
kuten aika usen nuoremmilla
kunhan mies saa :(((((((((
ja kun viel menette vuosikymmenen eteen päin
se tuntuu vielä paremmalta jos teillä on hyvä partneri ,,,,,,,
:-)
ei ku onnea valitsemallanne tiellä