yhdeksän ikkunan-pesu, kolmikertainen lasitus aina yhdessä ikkunassa,,,,,huh, huh ja nyt verhoja laitteleen paikoilleen.
Kerro, mitä sinä olet tänään aikaan saanut.
Mikä on tämän päivän paras tekemäsi työ
11
795
Vastaukset
Vein pienen lapsen leikkimään toisten lasten kanssa leikkipuistoon.
- Puidenhalaaja
Tein kiviportaat joita pitkin pääsee patiosta puutarhaan. Nyt sitten pääsen lopultakin laittamaan pihakiviä paikoilleen. Ne ovat olleet tuossa odottamassa nelisen viikkoa. Oli monenlaisia esteitä: töissä piti käydä, joka päivä satoi vettä, sitten oli selkä kipeä ja sitten piti sängyn pohjalla viikon kestänyt bronkiitti. Niin, ja ne rappuset tekemättä. Kyllä minä nyt olen tyytyväinen itseeni. Hyvä mua:D
Onhan se kiva kun portaat tulee valmiiksi ennen talven tuloa. Sun on nyt sitten varmaan tosi kiva niillä käyskennellä.
- Puidenhalaaja
miljoona kirjoitti:
Onhan se kiva kun portaat tulee valmiiksi ennen talven tuloa. Sun on nyt sitten varmaan tosi kiva niillä käyskennellä.
Joo, alkoi jo tuntua siltä että jää ensi kesään koko projekti. No, nyt luvattiin pariksi päiväksi poutaa joten taidan saada nuo pihakivetkin paikoilleen. Naapurit jo ihmettelevätkin tätä ikuisuusprojektiani...
Puidenhalaaja kirjoitti:
Joo, alkoi jo tuntua siltä että jää ensi kesään koko projekti. No, nyt luvattiin pariksi päiväksi poutaa joten taidan saada nuo pihakivetkin paikoilleen. Naapurit jo ihmettelevätkin tätä ikuisuusprojektiani...
Jos kivien tuoja tulis myös asentamaan kanssasi!
- Puidenhalaaja
miljoona kirjoitti:
Jos kivien tuoja tulis myös asentamaan kanssasi!
...kivien tuojasta;) Itse asensin tänään n. 10 neliötä. Kyllä oli hikinen urakka. Huomenna toinen mokoma ja sitten en enää koskaan ryhdy moiseen hommaan. Siis ei tarvikaan, kyllä ne kestää koko elämän. Ja vielä sen jälkeenkin...
- tinnun.....
Auton pesu, vahaus, sisäsiivous ja sitt vaan ajo klinikalle,, 1989v punainen pikkuhirmu, ajettiin kuntotestiin ja tohtori totesi onpas tosi hyvässä kunnossa, ajolupa myönnetty vuodeksi,, jes..
- Kutv M
Tähän päivään sopisi hyvin Lasse Mårtesonin laulu,
On taaskin sunnuntai.Haalarit jo nurkkaan jäädä saa
ei voi kiire ahdistaa.....
Ihan tavallinen kaupassa käynti.Ensimmäinen vahva
ateria kahteen viikkoon.Broilerin koipia uunissa ja
siihen omena-sipuli kastike ja kesäperunoita
keitettyä.
Tämä oli liian herkullista ja seuraukset sen
mukaisia.:(
Iltalenkkikin jäi ihan torsoksi. - Suttura
Tämän päivän työpäivä. 9 tuntia. Siihen päälle pyykinsilitystä, vessankuurausta ja vähän vielä itseni huoltamista.
Huomenna taas töihin...:) - apuatarvitsevalle
Hyvä mieli tulee koko päiväksi kun auttaa tai muuten ilahdutta jotain ihmistä jolta kiitos tulee aidosti ja sydämmestä. Siinä on voimaa. Kumpa muistaiskin joka päivä tämän. Minulla on hyvä tahto siihen mutta kyllä sitä kohkaa vaan jonkun muka tärkeen tai kieriskelee omissa tuskissaan. Pyrkimys hyvä.
- Sinimarjanen
lisäksi on yli kuusisataa henkilöä "lähellä
sydäntä", heitä hyvinkin tarkkaan ajatellen
on päivät olleet haasteelliset.:))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594