ternimaito+Gldn

Onks toi ternimaito taas otettu rahantekoo? frendi tossa värväilee verkostoonsa.
121981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Gnld maine on niin huone ettei kukaan enää tule tilaisuuksiin. Aikoinaan minäkin huijasin ihmisii
Goldenin aj gnld:n bisnekseen. Kukoistus oli 90 luvun loppulla. Nykyää varotaan kuin ruttoa Gnld:n toimintaa.

Äänestä
  • Katsokaa: www.lrworld.fi

    Tulevat Suomeen ternimaitoineen lokakuussa. Rekrytointi käynnissä jo nyt.

    Äänestä

  • Vai että 90-luvulla. Esimerkiksi minulle kerrottiin asiasta vasta pitälti 2000-luvulla. Harmi, ettei aikaisemmin.
    Olen tehnyt itselleni GNLD:stä kivan bisneksen ja satojen distributoreiden verkoston, satojentuhansien eurojen vuosiliikevaihdon ja muutaman tonnin tulot.
    Et ole tehnyt töitä, jos olet huijannut ihmisiä. Minä en huijaa. Tarjoan vaan maailman parasta mahdollisuutta. JOs ja kun ihminen haluaa mukaan, autan häntä.
    Sinulla on ollut vähän väärät opit. Kannattais pitää suu kiinni. Jos sinä et ole menestynyt, ei tarkoita sitä ettei kukaan muu voisi menestyä. GNLD:ssä raha ei tule itsestään, vaan sille, joka tekee töitä. Sorry, jos vinkki tuli hieman myöhässä sinulle.

    Äänestä

kannattaako alotella. Nimittäin näissä pyramidijutuissa on idea että ylimmäiset tienaa sillä mitä alimmaiset tekee.. eli eiköhän nämäkin markkinat ole jo aika tukossa.Ne tietenkin hankkii hyvin jotka on siellä alkupäässä, mutta nyt liittyvällä tulee olemaan ongelmia. Tarkoitan että joka kylällä on näitä yrittäjiä jo hieman liikaa..eikä ole ostajia. Ja se, että "kysy kaikilta sukulaisilta, tutuilta, joskus tavanneiltasi ihmisiltä" jne jne..Kun ei se vaan toimi!

Äänestä
  • Varsinkin jenkeistä olevat yritykset toimivat mielestäni kyseenalaisia keinoja käyttäen. Siis manipulointia, sukulais- ja tuttva suhteita hyväksi käyttäen. Fantasioita maalaillen.. tyhjiä
    lupauksia... jne.....

    Äänestä

  • piakkaansa. Sinä luulet vain.

    Äänestä

  • pirä kirjoitti:

    piakkaansa. Sinä luulet vain.

    Olin Gnld:ssä ja Amwayssa mukana. Samaa apinabisnestä ja manipulointia.

    Äänestä

  • Viisastunut kundi. kirjoitti:

    Olin Gnld:ssä ja Amwayssa mukana. Samaa apinabisnestä ja manipulointia.

    GNLD:ssä ja on muuttunut kymmenen vuoden takaisesta täysin. Oli se silloin vähän yliampuvaa muta nyt se on oikeaa bisnestä ilman ylimääräistä hypetystä. Nyt se on bisnesmiehen bisnestä.

    Äänestä

hmmmm...milloin goldeni on ottanut ternimaidon tuotteisiinsa ?

Äänestä
  • En tiedä mitä tuo otsikko tarkoittaa. Kirjaimet ovat eri järjestyksessä. Taitaa olla joku muu firma.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    En tiedä mitä tuo otsikko tarkoittaa. Kirjaimet ovat eri järjestyksessä. Taitaa olla joku muu firma.

    gldn vai mikä se on on jenkkiläinen telefirma....

    hoho hohijaa

    Äänestä

  • määääääääää kirjoitti:

    gldn vai mikä se on on jenkkiläinen telefirma....

    hoho hohijaa

    http://finance.yahoo.com/q?s=GLDN ja

    www.gnld.com


    pieni ero, mutta ilmeisen merkittävä ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahaa tulee? kirjoitti:

Onks toi ternimaito taas otettu rahantekoo? frendi tossa värväilee verkostoonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu