Mistä parhaat peruukit?

Toivosta jo luopunut nainen

Ei auttanut Rogaine, spiro, sinkki, magnesium...
Yritän totutella ajatukseen peruukista..mistä saisi pääkaupunkiseudulla parhaat,mahdollisimman aidon näköiset peruukit.

15

6775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohuthiuksinen

      Minulla on aina ollut ohuet ja huonot hiukset ja nyt keski-iässä hiuksia lähtee tupottain ja olen kaljuuntumassa, vaikka olen naishenkilö.

      Haaveilin pikkutytöstä saakka pitkistä hiuksista, mutta haaveeni eivät koskaan toteutuneet. Hiukseni kasvoivat hieman yli olkapäiden ja siinä kaikki.

      Kävin vuosikausia kaikenlaisissa kalliissa tutkimuksissa js söin lisäravinteita. Ei mitään apua! Sitten luovutin.

      Kun olin 30-vuotias niin päädyin hankkimaan hiuslisäkkeen. Ja koska siihen aikaan ei ollut luonnollisen näköisiä lisäkkeitä (1980-luvun lopulla) niin päädyin... meneekö mainokseksi? Kuokkasen peruukkiliikkeeseen. En ole asunut aikoihin Hesassa, joten en edes tiedä onko mainuttu liike enää olemassa.

      Siellä joka tapauksessa teetätin eurooppalaisesta luonnonhiuksesta erittäin luonnollisen näköisen lisäkkeen, jonka kampasin omien hiusteni sekaan. Siis aika "ohut" lisäke, mutta juuri sellainen, joka näyttää luonnoliselta eikä miltään massiiviselta Sally Spectralta.

      Luonnonhiuksesta ei saa kovin pitkiä lisäkkeitä/peruukkeja (yhtä hyvin voit teetättää peruukin - en tiedä millainen sinun tilanteesi on omien hiustesi suhteen), eli maksimi on 45 cm, joka omien hiusteni sekaan lisättynä teki pituutta sen verran, että hiukset ulottuivat n. lapaluiden kohdalle.

      Muistan kun mieheni sanoi, että ei ne ongelmat tuolla häviä (olin sitä ennen ostanut keinokuitulisäkkeitä, joihin en ollut tyytyväinen). Mutta mieheni oli väärässä. Niin hullulta kuin tämä kuullostaakin ns. normaalihiuksisten ihmisten korvissa niin minä sain itsetuntoni takaisin. Häpesin sitä ennen liikkua kaupungilla ohuissa hiuksissani, juuri kesät olivat pahimpia, talvella asian pystyi pillottamaan. Ja todellakaan kukaan ei olisi ikinä voinut arvata, että minulla on hiuslisäke, koska se oli tismalleen omien hiusteni värinen.

      Hinta tuntui silloin isolta (4000 mk), mutta itsetunnosta maksettuna se oli pieni hinta.

      Olen muuttanut Hesasta pois, joten en pysty pitämään tuota lisäkettä monestakaan syystä enää. Hiusteni väri on tummennut 20:ssä vuodessa niin paljon (kullanruskeasta tummanvaaleaksi). En ole koskaan värjännyt tai permanentannut hiuksiani - ne ovat luonnostaan taipuisat (taipuisat hiukset on tietenkin helpompi kammata lisäkkeen sekaan kuin piikkisuorat.

      Nyt olen löytänyt luonnollisen näköisiä keinokuituhiuslisäkkeitä, joita käytän. Hinnatkin ovat siedettäviä. Keinokuitulisäkkeessä on se hyvä puoli, että hoitaminen on helpompaa. Luonnonhiuslisäkkeen vein kerran kuussa pestäväksi ja laitettavaksi Kuokkasen liikkeeseen.

      Tietenkään keinohius ei näytä luonnolliselta, jos sitä alkaa tarkemmin katsomaan, mutta niissäki sama systeemi, jos onnistuu löytämään juuri identtisen värin omien hiustensa kanssa niin niistäkin saa ihan hyviä vaihtoehtoja.

      Oma tilanteeni alkaa olla nyt se, että minun on seuraavana hankittava kokoperuukki, koska päälaessani on niin paljon "kaljuja" kohtia, joita lisäkkeet eivät peitä.

      Geenit määräävät hiusten paksuuden ja kasvun. Hiusten kuntoon voi vaikuttaa omilla elämäntavoillaan jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin annetaan ymmärtää. Miten muuten olisi mahdollista, että aasialaiset, aliravitut naiset ovat juuri niitä, jotka myyvät upeita, paksuja hiuksiaan peruukkitarpeiksi!

      Aasialainen luonnonhius on huomattavasti halvempaa kuin eurooppalainen, mutta valitsin eurooppalaisen luonnonhiuslisäkkeeseeni juuri siksi, että se on ohuempaa ja samankaltaista kuin omat hiukseni.

      Stressi, vaihdevuodet ilmeisesti yksi seikka mikä minulla on viemässä hiukset kokonaan. Isoja tuppoja lähtee hiustenpesun yhteydessä ja tyyny on aamulla täynnä hiuksia. Tämä on aika uusi ilmiö minulla ja tämän kanssa on vain yritettävä elää.

      En ole Hesassa käynyt aikoihin. Onkohan siellä muita kuin Kuokkanen, joka tekee luonnonhiusperuukkeja? Ainakaan silloin aikoinaan ei ollut muita. Mutta Kuokkasen liikettä minä suosittelen.

      Toivottavasti ehdit lukemaan tämän viestin, jos tästä oli sinulle yhtään mitään apua ennen kuin tämä poistetaan sen vuoksi, että mainostan.

      • jos olet mies...

        niin suosittelen etsimään sellaisen foorumin kuin hair loss help forum, löytyy googlesta.
        Siellä on enimmäkseen jenkkejä mutta ihmisiä ympäri maailmaa, ja erittäin paljon keskustelua hair transplant leikkauksista ja peruukeista ynnä muista.

        Olen ymmärtänyt että sellaisen firman kun toplace peruukit ovat laadukkaita ja ennen kaikkea halpoja, en vain ole varma että voiko tupeeita tilata ulkomailta ilman että ne ovat valmistettu oman pään mukaan.

      • ap:lle ensimmäiselle vastannut
        jos olet mies... kirjoitti:

        kertoi olevansa nainen, samoin minä, joka vastasin hänelle...

        Kyllä Kuokkasella myös miehet teettävät tupeita. Satun tuntemaan pari miestä, jotka ovat saaneet sieltä "apua".

        Kiitos minullekin tuosta vinkistä. Pitää käydä katsomassa.

      • eka
        ap:lle ensimmäiselle vastannut kirjoitti:

        kertoi olevansa nainen, samoin minä, joka vastasin hänelle...

        Kyllä Kuokkasella myös miehet teettävät tupeita. Satun tuntemaan pari miestä, jotka ovat saaneet sieltä "apua".

        Kiitos minullekin tuosta vinkistä. Pitää käydä katsomassa.

        Heti kun mainitsit tuon kyseisen peruukkiliikkeen, muistin sen kyllä, sehän on toiminut jo iät ja ajat! Saahan nähdä mitä lisäkkeet ja peruukit maksavat näin euroaikana.

      • että miten

        sellainen hiuslisäke kiinnitetään päähän? Pysyykö se ilman liimaamista tai muita tököttejä?

      • Mikko*
        jos olet mies... kirjoitti:

        niin suosittelen etsimään sellaisen foorumin kuin hair loss help forum, löytyy googlesta.
        Siellä on enimmäkseen jenkkejä mutta ihmisiä ympäri maailmaa, ja erittäin paljon keskustelua hair transplant leikkauksista ja peruukeista ynnä muista.

        Olen ymmärtänyt että sellaisen firman kun toplace peruukit ovat laadukkaita ja ennen kaikkea halpoja, en vain ole varma että voiko tupeeita tilata ulkomailta ilman että ne ovat valmistettu oman pään mukaan.

        Toplace myy halpoja kiinassa mittatilauksena teetettyjä lisäkkeitä/peruukkeja, mutta sun pitää itse valmistaa lisäkkeen "sapluuna" pääsi tarpeiden mukaan esimerkiksi muovikelmua, paksua teippiä ja tussia käyttäen. Myös pelkät mitat saattaa riittää hätätapauksessa, josset jaksa sapluunaa tehdä. Tarkemmat ohjeet löytyy sivulta. Ja joudut lähettämään hiusnäytteen värimätsäystä varten. Lisäksi sun pitää opetella itse leikkaamaan, kiinnittämään ja huoltamaan lisäke, ellet halua teettää hommaa ammattilaisella Suomessa.

        Mutta itse lisäkkeet eivät maksa tuolla juuri mitään.. Jotain $100-$200 kappale. Sivuilta löytyy myös keskustelufoorumi, jolla vastataan moniin kysymyksiin.

      • Mikko*
        että miten kirjoitti:

        sellainen hiuslisäke kiinnitetään päähän? Pysyykö se ilman liimaamista tai muita tököttejä?

        Lisäke voidaan kiinnittää monella tavalla, esimerkiksi liimalla, kaksipuolisella teipillä tai "klipsuilla" omiin hiuksiin... Hiusrajalla liima on paras vaihtoehto. Muuten teippi saattaa olla ihan näppärä.

        Lisäkehän tulee luonnollisesti irrottaa ja pestä säännöllisesti. Ihan jo hygieniasyistä. Eikä se toki näillä liimoilla ja teipeillä muutenkaan kovin pitkään kestä, mutta tähän vaikuttaa liiman ja teipin lisäksi sun oman kehon kemia, joka on yksilöllistä.

      • kokemustakin
        että miten kirjoitti:

        sellainen hiuslisäke kiinnitetään päähän? Pysyykö se ilman liimaamista tai muita tököttejä?

        mittojen mukaan teetetystä lisäkkeestä, hankin sen hiusextra Heinilästä (anteeksi ilmainen mainos); se kiinnitetään klipsuilla, mutta valitettavasti itselläni on huonoja kokemuksia. Hiuslaatuni on erittäin hento ja liukas, joten lisäke liikkuu ja en siis oikein uskalla käyttää sitä. Kallis kokeilu!

      • Mikko*
        kokemustakin kirjoitti:

        Niin... Ethän sä siinä juuri mitään häviäkään. :)

      • tai teippi
        Mikko* kirjoitti:

        Lisäke voidaan kiinnittää monella tavalla, esimerkiksi liimalla, kaksipuolisella teipillä tai "klipsuilla" omiin hiuksiin... Hiusrajalla liima on paras vaihtoehto. Muuten teippi saattaa olla ihan näppärä.

        Lisäkehän tulee luonnollisesti irrottaa ja pestä säännöllisesti. Ihan jo hygieniasyistä. Eikä se toki näillä liimoilla ja teipeillä muutenkaan kovin pitkään kestä, mutta tähän vaikuttaa liiman ja teipin lisäksi sun oman kehon kemia, joka on yksilöllistä.

        vahingoita jäljellä olevia hiuksia, kun sen lisäkkeen irrottaa päästä? Liima varmaan tukkii hiusnystyjäkin.

      • Ohuthiuksinen
        että miten kirjoitti:

        sellainen hiuslisäke kiinnitetään päähän? Pysyykö se ilman liimaamista tai muita tököttejä?

        mistään teipeistö ja liimoista!

        Minä asettelin lisäkkeen omien hiusteni sekaan niin luontevasti istuvaksi, että Kuokkasen liikkeen henkilökuntakin ihmetteli miten "näkymätön" lisäke voikaan olla.

        Siis ihan yksinkertainen juttu. Vedän osan etuhiuksista (luonnolisestikin etuhiusten pitää olla pitkähköt, ei siis otsatukka käy) ylös ja kiinnitän lisäkkeen siinä olevalla kammalla ja kahdella hiuspinnillä lisäkkeen alle jääviin hiuksiini ja sen jälkeen kampaan ylös nostamani hiukset lisäkkeen päälle ja levittelen niitä sopivasti etteivät lisäkkeen reunat näy - ja eivätpä ne juuri näy muutenkaan vaan sulautuvat hiusteni väriin.

        En käytä hiuslakkaa, mutta tuulisilla ilmoilla voin kiinnittää etuhiukset takaraivolle jollain soljella tmv.

        Tyylini on ns. leijonanharja. Lisäke itsessään antaa kuohkeutta, jota ei siis tarvitse tupeeraamalla tai lakalla korostaa.

        Mitähän nuo liimat ja teipit oikein ovat?

      • Itselläni on
        Ohuthiuksinen kirjoitti:

        sen verran lähtenyt hiuksia, ettei tuollainen systeemi taitaisi sopia. Sitä tekotukkaa tarvittaisiin näet sekä etuosaan että vähän taaksekin.

      • Mikko*
        tai teippi kirjoitti:

        vahingoita jäljellä olevia hiuksia, kun sen lisäkkeen irrottaa päästä? Liima varmaan tukkii hiusnystyjäkin.

        Periaatteessahan ideaalitilanteessa sä ajat lisäkkeellä peitettävän alueen ensin kaljuksi.

        Vähät, harvat hiukset eivät alla hirveästi haittaa, ja toisaalta jos hiuksia on paljon, niin mihin silloin lisäkettä edes tarvitsee...

        Hiuksia voi hieman lähteä irti lisäkkeen poiston yhteydessä, mutta tätä voi välttää käyttämällä irrotusainetta runsaasti (isopropanolikin ajaa asian tai pirtu..).

        Mitä tulee hiusnystyjen "tukkeutumiseen", niin tämä ei ole ihan yksiselitteinen juttu... Tukkiihan se ne väliaikaisesti, mutta alkoholihan ne sitten taas avaa kun poistaa lisäkkeen ja puhdistaa päänahan. En usko, että tällainen tilapäinen tukkeutuminen kovin vakavaa on. Kädenkin kun peittää kipsillä niin karvojen kasvuhan päinvastoin kiihtyy... :) (Syystä jolle ei kai ole edes olemassa mitään kunnollista tieteellistä selitystä...?)

        Joka tapauksessa teippi on varmaan kätevämpi "epäkriittisissä" kohdissa. Liima on paras lähinnä hiusrajalla, jolloin on tärkeää että lisäke on mahdollisimman tiiviisti päänahassa kiinni, ja näin saavutetaan luonnollisimman näköinen lopputulos.

      • Mikko*
        Ohuthiuksinen kirjoitti:

        mistään teipeistö ja liimoista!

        Minä asettelin lisäkkeen omien hiusteni sekaan niin luontevasti istuvaksi, että Kuokkasen liikkeen henkilökuntakin ihmetteli miten "näkymätön" lisäke voikaan olla.

        Siis ihan yksinkertainen juttu. Vedän osan etuhiuksista (luonnolisestikin etuhiusten pitää olla pitkähköt, ei siis otsatukka käy) ylös ja kiinnitän lisäkkeen siinä olevalla kammalla ja kahdella hiuspinnillä lisäkkeen alle jääviin hiuksiini ja sen jälkeen kampaan ylös nostamani hiukset lisäkkeen päälle ja levittelen niitä sopivasti etteivät lisäkkeen reunat näy - ja eivätpä ne juuri näy muutenkaan vaan sulautuvat hiusteni väriin.

        En käytä hiuslakkaa, mutta tuulisilla ilmoilla voin kiinnittää etuhiukset takaraivolle jollain soljella tmv.

        Tyylini on ns. leijonanharja. Lisäke itsessään antaa kuohkeutta, jota ei siis tarvitse tupeeraamalla tai lakalla korostaa.

        Mitähän nuo liimat ja teipit oikein ovat?

        Sun tapauksessa toi klipsihomma on varmaan oikein toimiva ja ehkä paras kiinnitysmenetelmä.

        Mutta jos aletaan kiinnittää lisäkettä (lähes) täysin kaljuun päänahkaan laajahkolla alueella esim. hiusrajalla tai päälaella, niin ei noi klipsit silloin oikein toimi. Tai ei toimi yhtään. Mihin sä ne klipsit kiinnität kun ei ole mitään mihin kiinnittää. Lisäksi erityisesti hiusrajalla on tärkeää, että lisäke on tiukasti kiinni päänahassa, jolloin saavutetaan luonnollisimmannäköinen lopputulos.

    • Anonyymi

      Subliminaleilla voi kasvattaa omat upeat paksut hiukset .ihan minkä väriset vaan jopa aidot 24 karaatin kultahiukset .Subliminaleita on Youtubessa kuuntelen niitä itse omalta kanavaltani .supernatural beautya yms ...voihan niitä testata ..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe