olen 2lapsen äiti 1,5v ja 1kk.mistähän aloittais...kun esikko oli n.1v. rupesin saamaan hälle raivareita kun ei usko tai teki jotain kiellettyä,ajattelin silloin että johtuu hormooneista ja siksi pinna kireellä(tietenkään en saisi raivostua lapselle niin vaikka mikä olisi)toivoin ja odtin että tämä 2syntyis jos sitten helpottais,mutta ei edelleen raivoon,kiroon ja karjun lapselle kun en enää jaksa taistella/kuunnella kitinää...tänään sain semmosen raivarin lapselle että rupesi itkemään hysteerisenä,kun halusi vain tuttinsa ja sitä rutisi,vauva itki eikä rauhottunut millään..itkettiinkin sitten kaikki 3.on niin paska olo,kun en pysty hillitsemään hermojani,monesti olen päättänyt että nyt loppu ja jonkun aikaa jaksankin hermojani venyttää ja sit taas katkee pinna.neuvolassa ajattelin puhua,mut aina kun sielläkin kysytään miten menee,suoltaa suuni saman valheen:ihan hyvin! ei se niin oo,olen ennen lapsiani kuunnellut kuinka naapurini raivoaa ja kiroilee alle kouluikäisille lapsilleen ja sitä kauhistellut ja nyt olen itse samanlainen hirviö äiti joka en todellakaan halua olla...ja minulla on vielä pienempiä lapsia.
halusin vaan purkaa...
halusin vaan purkaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin kauheelta kun se kuulostaakin niin oon sortunut samaan.. Useastikin..
Kaikki alkoi meilläkin esikoisen ollessa vuoden ikäinen..
Tuntuu ettei muilla ole yhtä rankkaa lapsiensa kanssa.. Tuntuu että sse on vaan mun lapsi joka tekee kaikki pahat, joka ei usko mitään, joka on aivan liian ylivilkas keskittymään yleensäkään mihinkään..
Nyt odotan toista syntyväksi ihan koska tahansa ja hermot on olleet viimeisen viikon täysin riekaleina... :(:(:(:(
Suhde miehen kanssa vetelee ihan viimeisiään henkosiaan ja oliskin varmaan helpompaa kun saisi sen jaloistaan pyörimästä pois..
Mitään apua ei siitäkään ole ja haukkuu vaan mua joka päivä kuinka huonosti hoidan lapsen ja kuinka surkea äiti olen, vaikka kaikkeni annan..
Tämä toinen raskaus on ollut huomattavastu vaikeampi ja kävinkin lääkärin puheilla tänään, että oltaisiin käynnistetty, mutta ei käynyt...
Tuntuu kauheelta sanoa ääneen, mutta pääni räjähtää kohta... Tiedän etten lapselle tekisi mitään, mutta itselle... Alkaa kaikki näyttää tosiaan toivottamalta, kukaan ei välitä...
Kaikki kyllä kyselee vointia, mutta jos yrität kertoa huonosta olostasi kaikki lakkaa kuuntelemasta... Väsyttää niin...
Tuntuu että pää räjähtää. Ja meillä vauva on vasta 1 kk vanha, esikoinen siis kyseessä. Olen aina ollut äkkipikainen, ja nyt tuntuu että olen menettämässä hermoni kokonaan. Imetyksen kanssa on ongelmia, vauva saa "rintaraivareita" ja muutenkin on ns. vaativa vauva. Vauvalle en ole vihainen vaan itselleni kun en osaa hallita hermojani. Tekisi mieli paiskoa tavaroita seiniin, miehenkin naama ärsyttää vaikka hän ei ole mitään tehnytkään, päinvastoin. Voi kun olisi luonteeltaan rauhallisempi ja omistaisi lehmän hermot!!!!!
En vaan saatana jaksa enää. Toistamiseen yksin kahden lapsen kanssa. Hermot menee miljoona kertaa päivässä ja tunnen sellasta vihaa, ettei mitään rajaa. Vielä en sentään oo käsiks käyny mutta huudan ja raivoon ja kiroon, ja itken sitten itsekin. Oon niin helvetin väsynyt...:,(((
Jos ei saa lepoa, ajautuu pinna kireellä tilanteesta lopulta masennukseen ja kuolemantoiveisiin.
Nyt kuka tahansa apu remmiin, hoitamaan lapsia edes pari tuntia niin että saat nukuttua aina pari kertaa viikossa. Ja kunnon yöunet. Missä isä, sen olis korkea aika antaa sulle lepoa, hoitaa pari yötä mukulat pullomaidon turvin, jos vastustelee, sanot että sitten joutuu hetken päästä hoitamaan jatkuvasti yksin, koska sua ei enää ole.
Apteekista sellaset keltaset korvatulpat, joista kuuluu läpi vaimeesti. Ei hermostuta huuto, mutta pystyt silti reagoimaan.
Jos ei omaa tukiverkostoa ole, niin heti huomenaamulla soitat sos.toimeen ja sanot mikä tilanne.
Sun lapset tarvitsee sua vielä pitkään, etkä todellakaan halua heille antaa äidin itsemurhan taakkaa kannettavakseen koko elämäksi. Puolen vuoden päästä asiat ovat jo paljon paremmin. Unirytmit kun selkiytyvät ja saat nukkua yösi keskeytyksettä, alkaa olo kohentua. Uni on uskomattoman tärkeää, ei se ihme ole että pinna ei kestä, jos ei koskaan saa levätä.
Et ole ainoa, ja usko vaan, elämä helpottuu. Ei ne aina niin pieniä ole, eikä aina huuda öisin ja aina ole koko ajan kiinni päivisin.
Minimoi kaikki muu, ei ole huushollin hoito tärkeintä, lepää joka välissä missä voit. Ja itse opein kantapään kautta vihdoin senkin, lapsi nukahti uudelleen pienen itkun jälkeen, vaikka en mennyt viereen hössäämään ja herättämään kunnolla, jolloin nukuttaminen vei aikaa taas niin paljon, että oma uni karisi silmistä. Lapsi ei hajoa siihen jos joskus huutaa hetken.
Ei ne ole aina pieniä ja joskus tulee aika, kun ne ei enää malta edes syliin pyrkiä, kun pitää niin paljon omiansa puuhata.
Älä tee mitään ratkaisuja väsyneenä. Kunnon lepoa nyt keinolla millä hyvänsä.
Soitat heti huomenna neuvolaan ja kerrot miten asiat oikeasti ovat. Sen teet sekä itsesi että lastesi tähden. Niin toimii hyvä äiti, jota olet, vaikka hermot välillä menisivätkin. Sinä olet paras äiti lapsillesi.
Tiedätkö, en ole masentunut, en päihdeongelmainen, enkä ole hullunpapereitakaan saanut, mutta viimeksi tänään sain totaalisen hepulin ja huusin koko kolmikkoni suoraan kotiin tultua iltapesulle rauhoittumaan. Koko päivän kaksivuotiaani oli kiusannut toisia. Puri, löi ja vei leluja kädestä vaikka kuinka kielsin. Olimme leikkipuistossa ja kaikki olivat onnellisia päästyään sinne pitkästä aikaa. Silti vanhin, seitsenvuotias, vinkui koko reissun. Oli nälkä, jano, tylsää, kiusataan, haluttu tekeminen varattu... Ja nuorin kiusasi muita!
kotiin kun päästiin, sulassa sovussa, heti eteisessä alkoi tappelu. Jonkun kenkä oli jonkun tiellä jne.
Minulla leikkasi kiinni ja lapset taisivat oppia taas pari uutta kirosanaakin.
Pyysin anteeksi tuntia myöhemmin. Vanhin katsoi minua hölmistyneenä ja sanoi jo unohtaneensa koko raivoamiseni.
Väsymys on todennäköisin syy käytökseesi, ainakin minulla se on. Koeta sopia puolisosi kanssa, että viikonlopusta toinen aamu on hänen aamunsa nukkua, toinen sinun. Ja muista, että vaikka imettäisit, voit pyytää miestä yöhoitajaksi esim. jokatoinen yö niin, että sinä et sängystä nouse, vaan hän tuo ja vie ruokailijan, kuivitta jne.
tietysti lapsia pitäis kasvattaa tasapainoisesti, omat hermot halliten, mutta muista, ettei ne lapset men huutemisesta rikki sentään!
pari päätöstä:
en koskaan pahoinpitele laste enkä koskaan kiroa lapselle.
Joka aamu sama päätös ja päivään mittaan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Pysykää päätöksessänne, niin voitte mennä illalla hyvällä omallatunnolla nukkumaan. Lapsetkin rauhoittuvat.
Kaikki me olemme hyviä tai huonoja äitejä, täydellinen ei ole yksikään. Lapsillemme olemme ainoa äiti, se paras ja rakkain. Eletään sen mukaisesti päivä kerrallaan.