Huijaavatko autokorjaamot?

Mietin että vaihdanko uraa autokorjaamoalalle, sen verran suolaisia hintoja ne kaikki repii, että pakkohan siellä on rikastua.

* tuntiveloitus 60 €
* keskimääräinen asiakas ei tajua autoista yhtään mitään, joka tarkoittaa että:
- voi laittaa työtunnit omantunnon mukaan
- voi veloittaa pientarvikkeista €:n sieltä täältä
- osat maksaa moninkertaisesti esim. motonettiin verrattuna

Kun kaikilta asiakkailta veloittaa 20 minuuttia ylimääräistä(josta ei käsittääkseni voi jäädä kiinni), laittaa pientarvikekuluja kaikkien laskuun, kuten rasvaaminen, mutteri jne., syntyy lopulta iso rahavirta täysin tyhjästä.

Itse alan henkilökohtaisesti olemaan täysin kyrp**ntynyt pääkaupunkiseudun autokorjaamoihin. Tuntuu, ettei niiden toiminnassa joiden kanssa olen asioinnut, ole mitään häpyä!

Voin tietysti olla väärässä. Ja toivon niin. Sillä en mielelläni tule kusetetuksi, jollaiseksi tunnen tulleeni jo pitkän aikaa. Toki aloituskustannukset, laitteiden päivitykset sekä hiljaisten aikojen kompensointi aiheuttaa kustannuksia mutta ei niin paljoa, mitä tällä hetkellä hinnat antaa ymmärtää!

Aika mahdottomassa tilanteessa tässä on. Tarvitsen autoa, asun kerrostalossa(ei mahd.korjata itse), palkka pieni ja muutenkin vitutt**.

Tsemppiä vaan kaikille autoilijoille ja autokorjaamoille!

t: nimim. Hinausköysi kaulan ympärillä
378884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

No älä ryhdy autoalalle, ryhdy ennemmin sähkömieheksi, niillä on sentään veloitus pitkän matkaa päälle sadan euron. Tai Sitten voit ruveta pankkialalle siellä vasta ihmistä kusetetaankin, vai miltä kuulostaa kun menet automaatille maksamaan omalla rahalla ja omalla ajalla omia laskujasi, niin joudut vielä maksamaan siitä...

Kannattaa kuitenkin nyt ensin ostaa se bussilippu niin ei käy niin pahasti kukkaron päälle.

Äänestä

pk-seudun korjaamoissa. Mikä karmaisevinta huijaaminen on vielä asiakas kohtaista. Sinisilmäisimmät asiakkaat joutuvat helpoimmin huijatuiksi. Tässä pk-seudun korjaamopelissä ei päde mikään muu kuin se, että se on vaan laitettava kovaa kovaa vastaan. Sano, vaan ihan rohkeasti että eihän se hinta tommoinen voi olla.

Äänestä

tainnut tulla mieleen mitä nykyautojen testauslaitteisto maksaa(kunnollinen ei mikään netin ilmais ohjelma jolla "korjaantuu" kaikki),erikoistyökalut (kaikkia niitäkään ei voi tehdä itse) ja vielä tähän ukkojen koulutus että voivat käyttää ko.laitteita!

1Äänestä
  • kannattaa joskus kokeilla toisenlaista lähestymismuotoa.
    Kysyä ETUKÄTEEN hinta-arvio ja jos mahdollista, niin sopia kiinteä hinta. Sitä ei korjaamo saa ylittää lupaa kysymättä.
    Tyhmää se on viedä auto korjattavaksi ja huikata lähtiessä huoltomiehelle, että laita poika auto kuntoon. Kyllä poika laittaa auton kuntoon, mutta se myös maksaa.

    Äänestä

  • tarvitse ylimääräisillä tunneilla, nippeleillä, pissapojan nesteillä, eikä ylimääräisten osien vaihdolla maksaa. Hetikään joka hommassa ei tarvita testauslaitteistoa. Kusetusta mikä kusetusta.

    Äänestä

  • testauslaitteistoa kirjoitti:

    tarvitse ylimääräisillä tunneilla, nippeleillä, pissapojan nesteillä, eikä ylimääräisten osien vaihdolla maksaa. Hetikään joka hommassa ei tarvita testauslaitteistoa. Kusetusta mikä kusetusta.

    romut sinne korjaamolle?? Sanonta kuuluu, Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
    Kuusankoski kait hoitaa parhaiten tämmöiset tapaukset.

    Äänestä

  • viette ne kirjoitti:

    romut sinne korjaamolle?? Sanonta kuuluu, Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
    Kuusankoski kait hoitaa parhaiten tämmöiset tapaukset.

    ole koskaan käyttänyt autoni korjaamolla, enkä meinaa käyttää. Kuusankoski varmasti hoitaa, mutta sullakaan ei ihan varmasti ole varaa viedä minkäänlaista uutta auto romulaan, ensimmäisen vian ilmaannuttua. Joten kyllä niitä siellä korjaamoilla on joittenkin kuljetettava. Itse en onneksi kuulu siihen porukkaan.

    Äänestä

kokemus eiliseltä, kun Motosta hain sivuvilkun vanhaan Golffiin, niin eipä päätä hinta huimannut ( en edes kysellyt muualta noin halpaan autoon.. ), mutta paikalleen laitto ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu ( vaikka siis maailman yksinkertaisin asentaa "klipsikiinnitys" ). Eui mennyt painamalla, työntämällä, vääntämällä eikä edes lankunpätkällä ja vasaralla paukuttamalla - ihme ettei vilkku hajonnut - pisteet siitä.. Lopuksi piti alkaa veistämään sitä mukana tullutta tiivistettä mattoveitsellä kapeammaksi, niin johan alkoi sopimaan.. Merkkiosat ainakin käyvät paikalleen kalliilla hinnalla - kumpi parempi - jokain harkitkoon tapauskohtaisesti !

Äänestä

Sitten ymmärrän.Kaikki kusettaa kaikkia jopa kioskin myyjäkin voi kusettaa ehkäpä juuri sinua.Niin asiaan,kaikki maksaa,jopa työnteko sekä varaosat.Ja kun siihen lisätään välittömät kulut esim. vuokrat,sähköt ym. verottajan osaa unohtamatta,niin kappas vain että maksaa.

Äänestä

Tuli pikku lommo puskuriin.
Korjaamossa arvioivat korjauksen n. 850 euroa.
Otin kuitenkin vakuutuksesta, kun kerran noin
kova hinta. Vein auton vakuutustarkastajalle,
joka sanoi, että hinta on sitten n.500 euroa
ja teki paperit kuntoon. Vein takaisin samalle
korjaamolle papereitten kanssa. Auto tuli kuntoon
ilman mitään mutinoita.
Eli arvion ja vakuutusyhtiöiden määrittelemän
hinnan (jotka taulukot on kai kuulemma myös
korjaamon tiedossa) välinen hinta oli n.300.
No, arvio on aina arvio, mutta jos olisin
maksanut itse ja käteisellä, olisin luultavasti
joutunut pulittamaan tuon 850 ekua.

No, ei mulla silti ole mitään tuota korjaamoa
vastaan, kovia hintoja vaan repii ja joskus
semmoinen riepoo.

T.S.

Äänestä
  • Arviot on aina arvioita... ei se tarkoita jos hinnaksi arvioidaan 200E niin se tulee olemaan se.. se voi olla enemmän tai jopa vähemmän... Eikä ne asiat ole aina niin yksinkertaisia...

    Äänestä

  • try kirjoitti:

    Arviot on aina arvioita... ei se tarkoita jos hinnaksi arvioidaan 200E niin se tulee olemaan se.. se voi olla enemmän tai jopa vähemmän... Eikä ne asiat ole aina niin yksinkertaisia...

    se on harvoin jos ei koskaan. Tossa vakuutusasiassakin mikä ylhäällä joku on maninnut on selvää kusetuksen meininkiä.

    Äänestä

varaosien hinta! Tein vasta peugeot J5: seen kytkinremontin ite, varaosiin meni 250 e! sika hinta mielestäni!

Äänestä

kokeile vaan sitä autonasentajan hommaa niin huomaat että se ei olekkaan mitenkää helppoo hommaa ja sitten tiedät mikä maksaa.. ja millo..
suurin osa laskun summasta on yleensä auton varaosa ja harvemmin työ osuus on suurempi kuin ite osien hinta.. ja vanhojen ruostekasojen kanssa ku alat tekemään jotain niin väkisinkin kuluu aikaa..

Esim.. nykyään vaikka asiakasta esim laskutetaan 6hsta niin työtä on tehty jopa enemmän.. voi olla et on menny koko 8h työhön. mut ei voi veloittaa...

KOKEILE vaan.. niin sitpä tiedät... 60e menee kaiken maailman maksut jätemaksut öljyt suodattimet jne... ja ne pikku rasvat ei ne korjaamoillekkaan ole ilmaisia....

Äänestä
  • Hehkutulppien vaihto:
    Alkuperäiset Bosch-tulpat tarvikeliikkeestä 13 e/kpl, yht 65 e. Omaa työtä meni tunti.

    Merkkikorjaamon veloitus: Bosch-tulpat 42 e/kpl, yhteensä 210 e. Korjaamon työaikaa tunti, 82 e.
    Korjaamon veloitus 292 e!

    Omalle työlleni jäi siis 227 e tuntihinnaksi VEROTTOMASTI. Vaikka siis korjaamon työveloitus onkin usein pienempi, kuin käytetyistä varaosista rosvottu rahamäärä, piileekin juju varaosien törkeässä ylihinnoittelussa.

    Äänestä

  • TDI-kone kirjoitti:

    Hehkutulppien vaihto:
    Alkuperäiset Bosch-tulpat tarvikeliikkeestä 13 e/kpl, yht 65 e. Omaa työtä meni tunti.

    Merkkikorjaamon veloitus: Bosch-tulpat 42 e/kpl, yhteensä 210 e. Korjaamon työaikaa tunti, 82 e.
    Korjaamon veloitus 292 e!

    Omalle työlleni jäi siis 227 e tuntihinnaksi VEROTTOMASTI. Vaikka siis korjaamon työveloitus onkin usein pienempi, kuin käytetyistä varaosista rosvottu rahamäärä, piileekin juju varaosien törkeässä ylihinnoittelussa.

    merkkiliikkeet on merkkiliikkeitä... ne voi jättää erikseen ne on ihan omaa luokkaansa.... mutta ainahan se on niin et jokainen hyötyy omasta ammatistaan myös omalla ajallaan.. putkimiehet omissa hommissaan sähkärit... jne.. mutta harvemmin korjaamot ylihinnoittelee.. (en puhu edelleenkään merkkikorjaamoista.)

    Äänestä

jos tosiaan olet tuota mieltä kannattaisko sun perustaa autokorjaamo,sittempä näkisit.olen työni ohella vähän laskeskellut ja huomannut että ala ei tosiaankaan ole mikään kultakaivos.aika harvassa ovat ne työt joista voidaan velottaa todelliset työtunnit,yleensä vain n.70% siitä ajasta mikä työhön menee. asentajalle toki maksetaan palkka joka tunnilta,tietenkin. ei varmaan kyseinen uran vaihtajakaan suostuisi 10 tunnin työhön 7 palkalla,korjaamoiden on pakko. pientarvikekulut? luuletko että kaikki tekniset liuotteet,mutteri ynnä muut nippelit ovat korjaamolle ilmaisia,ei tosiaankaan,voisit kokeilla vuokrata tee se itse hallista tilan ja katsoa kuinka helppoa ja nopeaa autonkorjaus on... suoraan sanoen vituttaa tuollaiset itkijät,toivottavasti kaikki kaltaisesi laittaisivat autonsa itse,helpottaisitte kummankin osapuolen oloa.

Äänestä
  • Korjaamopäällikkö nimellä sanottuna jyrkästi.
    Osuit kyllä naulan kantaan ja varmasti oletkin oikeassa.
    Korjaamon yleiset kulut ovat kauheaa luettavaa nyky päivänä! Tiedoksi vain kaikille ;)

    Äänestä

tosiaan että se autonasentaja saa tuon 60€.Ei tasan saa!Kuinka helvetissä ihminen voi olla noin naiivi?
Sitäpaitsi on sitä muitakin aloja joissa laskutetaan jopa 70-80€ tunti kuten vaikkapa kampaajat.Kumpikohan homma vaatii enemmän tekijältään,mitäs luulet?

Äänestä
  • oletko naiivi? Aloittaja aikoikin alkaa autokorjaamoalalle, ei autonasentajaksi. Jos asentajalle maksaa 8€/tunti ja veloitukset hipovat parhaillaan satasta tunnissa, jää siitä myös korjaamon pitäjälle. Kaikki tietää että korjaamoilla on myös kuluja, mutta eivät ne muutamassa vuodessa ole moninkertaistuneet.

    Äänestä

  • itse, kirjoitti:

    oletko naiivi? Aloittaja aikoikin alkaa autokorjaamoalalle, ei autonasentajaksi. Jos asentajalle maksaa 8€/tunti ja veloitukset hipovat parhaillaan satasta tunnissa, jää siitä myös korjaamon pitäjälle. Kaikki tietää että korjaamoilla on myös kuluja, mutta eivät ne muutamassa vuodessa ole moninkertaistuneet.

    "Kaikki tietää että korjaamoilla on myös kuluja, mutta eivät ne muutamassa vuodessa ole moninkertaistuneet."

    Hyvä pointti. Näyttää siltä että korjaamoalallakin on käynnyt ns. perinteiset. Markka muuttui euroksi mutta hintalapussa on edelleen sama summa.

    Tämä kaikkihan on ainoastaan spekulaatiota. Todellisuuden tietää ainoastaan itse alan yrittäjä. Ja eiköhän tämäkin ala tottele sitä samaa markkinatalouden lakia kuin muutkin. Tarjonta kasvaa niin kauan kunnes se vastaa kysyntää. Tämän pitäisi määritellä alalle se "oikea" hinta. Muussa tapauksessa ala harrastaa yhteisesti sovittuna hintojen vedätystä ja siihen en jaksa uskoa.

    Äänestä

  • hauhauhau kirjoitti:

    "Kaikki tietää että korjaamoilla on myös kuluja, mutta eivät ne muutamassa vuodessa ole moninkertaistuneet."

    Hyvä pointti. Näyttää siltä että korjaamoalallakin on käynnyt ns. perinteiset. Markka muuttui euroksi mutta hintalapussa on edelleen sama summa.

    Tämä kaikkihan on ainoastaan spekulaatiota. Todellisuuden tietää ainoastaan itse alan yrittäjä. Ja eiköhän tämäkin ala tottele sitä samaa markkinatalouden lakia kuin muutkin. Tarjonta kasvaa niin kauan kunnes se vastaa kysyntää. Tämän pitäisi määritellä alalle se "oikea" hinta. Muussa tapauksessa ala harrastaa yhteisesti sovittuna hintojen vedätystä ja siihen en jaksa uskoa.

    palvelun arvo johonkin paremmin käsittämäänne jos ette autoista ymmärrä.
    Ja tuntien käyttö laskutuksessa joutaisi jo lopettaa.Minulle ainakin sama vaikka nysväisivät viikon kunhan homma hoidetaan,ja näinhän usein käykin.
    Kiinteät urakkahinnat käyttöön tusina-autoissa.Joku yksilö voi teettää enempi työtä,toinen vähempi,tämän vaihtelun riskin korjaamo ottakoon kantaakseen.Onhan heillä valmistajan ilmoittamat ohjeajat kaikille toimenpiteille.Pajan varusteista ja taidoista sitten riippuu pysytäänkö niissä.

    Äänestä

Varokaa Vuosaaren autokorjaamoa. Siellä myydään korjattavaksi viedyt autot eteenpäin. Ensin tietenkin omistajalle valehdellaan, että auto on täysin loppu. Näin saadaan luovarit. Myydään vanhoja resuja autoja ylihinnalla luvaten takuuta
ja kun vikaa ilmenee ei takuuta olekaan. Näin minulle tehtiin. Kaikki työt siellä tehdään aina
"pimeänä" ja silti hinta on sama kuin kuitilla.
Tosi sutkia porukkaa. Onko muilla kokemuksia
kyseisestä huollosta? Varoitan vielä kerran ihan
tosissaan. Vastuu on teidän. Mielestäni tämä
keskusteluyhteisö on hyvä myös siksi, että
voidaan jakaa tietoa tollasista firmoista jotka
toimii todella vaarallisella tavalla.
Kysykää. Kerron lisää ja tarkemmin jos kiinnostaa.
Hyvät päivänjatkot sitten vaan toivottelee
Stadi.

Äänestä

Malminkartanon autohuoltossa ainakin itseltäni täydet 10 pistettä, että jos olet väsynyt pks alueen korjaamoihin/huoltopaikkoihin niinkuin olin itsekkin niin kannattaa kokeilla. Löytyy konalan suoralta, itsellä aika pitkä matka mutta vaivan arvoista koska:
* veloitus aina ollut kohtuullinen tai alakanttiin totutusta/ hyvin perusteltu
*kaikki laskutettu työ aina tehty, ja vai tehdystä työstä mitä ilmeisemmin laskutettu( kyllä tämä on poikkeus käytännöstä)

Itse olen tarkkana aina jälkeenpäin tarkastanut mitä todella tehty ja mitä ei, ainakin silmämääräisesti, ja tämä paikka todella positiivinen yllätys, pieni huoltokorjaamo joka aloittanut muutaman hengen porukalla nykyjään vissiin kuuluu johkiin ad ketjuun myös mutta samat kaverit tekee edelleen, joita tuntuu kiinnostavan se että asikas tulee toisenkin kerran.
Esimerkkinä nyt viimeksi autoni käyntihäiriö, vikakoodit luettu, sähköjärjestelmät , polttoainekulku jne tarkistettu, vika ilmeisesti sytytysyksikössä mutta koska mitään varsinaista vikaa ei paikallisetettu (vikakoodimuistikin tyhjä) ei veloitusta ollenkaan, eli vaikka tutkittu sitä ja tätä niin ei haluttu ottaa maksua koska mitään varsinaista vikaa ei löytynyt, tyhjäkäynti kello oli puhdistettu ja auto sen jälkeen ollut (ainakin tähän asti) oireeton.
Missään koskaan saanut näin hyvää palvelua, merkkikorjaamolla pelkkä vikakoodien lukeminen, se että työnnetään töpseli kiinni, maksaa jo monta kyymppiä vaikka mitään muuta ei tehtäisikään.

Äänestä

Piisaa kaikenlaisata neropattia ja tietäjää...

Tänään taas on näitä päiviä itselläkin kun auto pitäisi huollosta hakea ja
sovitusta 280 eurosta ollaan päästy nyt 800 euroon,
mutta tässä ny o vaihtoehtoja...Minä kuljen omaa tietäni, mutta 97% varmaa on se,
että maksan ton sovitun 280€ ja se ottaa sen... vielä mielellään käteen...
Näin on elämä opettanut.

Huomautan kyllä tässä samalla etten ole kuitenkaan niin kova jätkä,
että minua kovempaa ei auton rassareista löytyisi... Jos kaveri pistää otsaan samanlaisen
vastatarjouksen kiinni ja ilmoittaa, että se on 800 euroa ja PISTE.
Niin maksan kyllä...

Tosin näitä kovia jätkiä ei oo tähän menessä ollut kuin 3,
mutta noin yleensä nyrkkipajoilla
joutuu

A)sanomaan kauniisti
B)rumasti
C)käyttämään...muita konsteja.

Tämä ulottuu myös autoliikkeisiin.
Mitä joku puhui täällä, että tehdään ylimäärisyyksiä... niin se pitää kutinsa.
Jos vain unohdat vaatia olla tekemättä mitään tai vaikka vaatisitkin niin voi pojat...

En osaa sanoa mikä on parasta..korjata itse ,viedä pajalle vai merkkiliikeeseen?
Yleensä jokainen löytää sen oman tiensä maksettuaa liikaa tai säästettyään väärässä paikassa...
Tai oikaistessaan polvensa =D

Äänestä
  • Kesän -10 parhaat ja edullisimmat kokemukset auton huolloista/korjauksista
    sain Saarijärven Autofit ja Helsingin Herttoniemen Autoklinikalta.
    Molemmissa palvelu nopeaa, asiantuntevaa ja jopa yli 90% alle
    merkkiliikkeen hinta-arviosta.
    Kannattaa kokeilla, ettei tarvitse katua!

    Äänestä

  • picnicman kirjoitti:

    Kesän -10 parhaat ja edullisimmat kokemukset auton huolloista/korjauksista
    sain Saarijärven Autofit ja Helsingin Herttoniemen Autoklinikalta.
    Molemmissa palvelu nopeaa, asiantuntevaa ja jopa yli 90% alle
    merkkiliikkeen hinta-arviosta.
    Kannattaa kokeilla, ettei tarvitse katua!

    Just ja joo ,, sutta ja sekundaa tehdään ainakin .. ;(

    Äänestä

Aallon autokokorjaamo huijaa vantaalla, sain tarjouksen, mutta korjaamo nosti sitten hintaa.

Äänestä
  • Tuostahan on aika selkeä säännöstö paljonko arvio saa heittää ilman asiakkaan lupaa.

    Äänestä

Kyllä huijaa ja rankasti. Aina tehdään jotain mistä ei ole sovittu.

Äänestä
  • Kerro toki esimerkkiä ja tosi tapaus.

    Äänestä

Mekonomen on pahin huijari. Oikeudessa vähän väliä.

Äänestä

Heiki Odras juvanmalmilla huijari.

Äänestä

Todellakin huijaavat..mitä vanhemman auton viet korjaamoon sitä enemmän löytyy ihan vättämätöntä laittamista sen lisäksi mitä alunperin pyysit tekemään! Käytin autoni 2 eri korjaamossa eri vikojen takia ja nyt sitten takapenkin selkänojat eivät taitu sitten millään ilveellä eteenpäin! En tiedä kumpi näistä pajoista sai sen aikaiseksi, olen kuitenkin sattuneesta syystä yli 10 vuotta käyttänyt tavaran kuljetukseen autoani ja hyvin on aina toimineet! Käsittämätöntä kusetusta..onneksi on asiantuntevia tuttuja ammattilaisia joilta voi kysyä aiheesta.

Äänestä

Täällä on myös Lapin lisä 100e/h ja tuplatunnit.

Äänestä

Tuo 60 euroa/ tunti on todella halpa. Ei luulisi kellään olevan varaa tehdä tuollaisella tuntiveloituksella. On nimittäin korjaamollakin kulunsa. Korjaamokalusto, vuokra, sähköt, asentajien palkat sivukuluineen. En ole korjaamon omistaja, mutta alaa läheltä seurannut.

Äänestä

Tulipa mieleen tapaus 1950 -luvulta.
Serkkupojat ostivat vanhan Volvon vai oliko se piikkinokka-Mosse?
Huippunopeus oli 70 km/h. Veivät remonttiin nyrkkipajalle. "Korjasivat". Ei lähtenyt käyntiin, vaikka 2 päivää yrittivät. Sitten jollakin välähti - käännetäänpäs virranjakajan akselia puoli kierrosta, sen kun voi panna kahteen asentoon.
Johan lähti käyntiin!
Serkut ajoivat auton kotiin. Huippunopeus oli nyt 30 km/h...
Ja tapaus on tosi! Näin, kun toivat auton kotiinsa.
Serkut ovat kuolleet jo kauan sitten ja minäkin yli 80 v nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaihdanko uraa.. kirjoitti:

Mietin että vaihdanko uraa autokorjaamoalalle, sen verran suolaisia hintoja ne kaikki repii, että pakkohan siellä on rikastua.

* tuntiveloitus 60 €
* keskimääräinen asiakas ei tajua autoista yhtään mitään, joka tarkoittaa että:
- voi laittaa työtunnit omantunnon mukaan
- voi veloittaa pientarvikkeista €:n sieltä täältä
- osat maksaa moninkertaisesti esim. motonettiin verrattuna

Kun kaikilta asiakkailta veloittaa 20 minuuttia ylimääräistä(josta ei käsittääkseni voi jäädä kiinni), laittaa pientarvikekuluja kaikkien laskuun, kuten rasvaaminen, mutteri jne., syntyy lopulta iso rahavirta täysin tyhjästä.

Itse alan henkilökohtaisesti olemaan täysin kyrp**ntynyt pääkaupunkiseudun autokorjaamoihin. Tuntuu, ettei niiden toiminnassa joiden kanssa olen asioinnut, ole mitään häpyä!

Voin tietysti olla väärässä. Ja toivon niin. Sillä en mielelläni tule kusetetuksi, jollaiseksi tunnen tulleeni jo pitkän aikaa. Toki aloituskustannukset, laitteiden päivitykset sekä hiljaisten aikojen kompensointi aiheuttaa kustannuksia mutta ei niin paljoa, mitä tällä hetkellä hinnat antaa ymmärtää!

Aika mahdottomassa tilanteessa tässä on. Tarvitsen autoa, asun kerrostalossa(ei mahd.korjata itse), palkka pieni ja muutenkin vitutt**.

Tsemppiä vaan kaikille autoilijoille ja autokorjaamoille!

t: nimim. Hinausköysi kaulan ympärillä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu