Kaikki parhaimmat pellot on pistetty Uudellamaalla kerrostalojen alle tai kaatopaikoiksi. Milloinkahan me opitaan?
Pian yhä kalliimpaa
24.8.2007 1:35
Maito, voi, leipä, liha ja muu perusruoka maksavat kohta tuhdisti enemmän.
Maidon hinnan arvellaan nousevan 8-10 prosenttia.
Leivän hintaa nostavat niukat viljavarastot ja viljellyn peltoalan vähentyminen.
Hinnan nousua on odotettavissa vuoden lopulla, kun tuottajien, teollisuuden ja kaupan ketjussa tehdyt sopimukset umpeutuvat.
Suunnitteletko ruokaostoksesi?
79% 21%
Ääniä 154
Suunnitteletko ruokaostoksesi?
Ruuan kallistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, esimerkiksi Saksassa hinnannousu on ollut hurjaa.
Syynä nousuun ovat niukat viljavarastot, viljellyn peltoalan vähentyminen ja elintason nousu Aasiassa.
- Maailman viljavarastot ovat olleet viime aikoina vain kuukauden mittaisia. On ollut muun muassa kuivuutta, mutta tilanne korjaantuu hyvän sadon myötä, selvittää maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk).
Maatalouden peltoala on vähentynyt, sillä peltoa on alettu käyttää bioenergian tuottamiseen. Yhdysvalloissa maissin hinta on tämän takia noussut 50 prosenttia.
Aasiassa kohonnut elintaso näkyy maitotuotteiden kysynnän rajuna kasvuna. Kansalaiset ostavat maitojauheita ja juustoja.
Kaikkiaan kyseessä on perinteinen markkinatalouden laki.
- Kun tulee niukkuutta, niin hinta nousee, Anttila toteaa.
Raaka-aineen määrä vaikuttaa
Tuottajien, teollisuuden ja kaupan ketjussa tehdyt sopimukset ovat viiden-kuuden kuukauden mittaisia. Hinnannousu on odotettavissa Suomessa, kun nyt voimassa olevat sopimukset menevät umpeen eli viimeistään vuoden lopulla.
Eri elintarvikkeiden kallistumiseen vaikuttaa se, miten paljon niissä on raaka-ainetta. Leivässä viljaa on viisi prosenttia. Erilaisissa lihavalmisteissa raaka-aineen osuus vaihtelee paljon.
- Kun rehu kallistuu, niin lihan hintaankin tulee nousua, muutenhan lihantuottajat menisivät konkurssiin, Anttila sanoo.
- Eurooppalaiset hintapiikit eivät ole tavanneet näkyä meillä yhtä korkeina, hän rauhoittelee.
Myös Valion tuore toimitusjohtaja Pekka Laaksonen arvioi hinnan nousun jäävän Suomessa kohtuulliseksi.
- Saksassa maito on kallistunut 20-25 senttiä litralta ja voi 55 senttiä kilolta. Samalle tasolle meillä ei mennä, hän sanoo.
Sirkka-Liisa Anttila arvioi kuluttajien joutuvan maksamaan maidosta 8-10 prosenttia enemmän kuin nyt.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikä ainoastaan ruoka kallistu..vaan bensat, kulkemiset, kotivakuutukset, kiinteistöverot, asumiset, sähköt, tv-luvat, oikeastaan kaikki.. Mut millä herrat ajattelee ihmisten pärjäävän?? Syömättä ja elämättä, maailmassa joka nyt jo tekee ihmisistä syrjäytyneitä ja nälkäsiä. Unohtaakos päättäjät että, nälkänen ja vihainen ihminen on paha. Se ei kauaan katsele kun alkaa tapahtua ja toimia. Pikkusen pelkään ett alkaa "lapuanliike" jyllätä ja herra/rouvat päättäjiä vierään muilukyytillä. Mihin hittoon maailmaa ollaankaan viemäs.. Suurin osa näistä korotuksista on "vain" valtionkassan täyttöä. Nyt ihmisiä nöyryytetään "ympäristöverolla..ja päästö kurituksella. Sen nimissä on helppo lyödä nälkänen maihin..Todellisuudes mikään penni ei joudu siihen tarkotukseen. Kyllä sen rahareikä imuri on arkkaarianmäellä.
Sulkeutuneet ruokamarkkinat avautuvat mutta miten.
Suomen ns. puhdasruoka politiikka on tiensä päässä.
Ruoka saattaa olla ase ja ammus.
Kun meille tulee geeni muunneltu ruoka alamme kehua geenimuunneltua ruokaa.
Pian se on täällä.
Kun puhumme maaailmanmarkkina ruuasta halvempana vaihtoehtona kohta se on täällä.
Mitä suomalaiselle ruualle?
Suomalainen ruoka lähtee maailman matkalle.
Ulkomainen halpa pörssiruoka jossa normit voivat heitellä. Päätyy hyllyillemme halvempana, vähemmän jalostettuna, epäterveellisempänä ja hunommin pakattuna vaihtiehtona vähävaraisemmille tai vähemmän vaativille kuluttajillemme.
Tällainen säätöruoka, ruoan välimarkkinat ovat seuraava vaihe.
Nyky suomessa ei olekkaan kuin hyvää ruokaa tarjolla kohtuu hintaan?
Kyllä ja ei. Jalostuksella ja tuotannolla sekä pakkaamalla häivytetään huonompi osa elintarvikkeita ketjuun.
Tulevaisuudessa kysynnän monipuolistuessa ja viennin alkaessa vetää myös ulkomaille, viljamme päätyy Euroopan laatumarkkinoille, korkeampaan hintaa?
Hyllyillämme on edelleen tuotteina kotimaassa valmistettua ruisleipää mutta emme tiedä onko vilja suomesta. Jokaisesta pakkauksesta on turha etsiä tietoja alkuperästä.
Tuoteperheiden tuleminen on tosiasia laatutuotteisiin ja laaduttomiin.
Halumme olla hupulla.
Peruselintarvikkeiden tuottajan laatu on kriteereiden lähtökohta kun menemme vapaaseen ruokapörssiin maailmalle.
Kulkukissat taas lisukkeeksi?
Margariini kallistuu
Perunalastujen hinta nousee.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
24.8. 06:55 Kasvanut biopolttoaineiden kysyntä ja viljamarkkinoiden yleinen kehitys ovat nostaneet kasviöljyn hintaa.
Kuluttajille kasviöljyn hinnan kohoaminen näkyy ainakin margariinien, ranskalaisten, leivonnaisten ja perunalastujen hinnannousuna.
0Kiinnostava Mitätön Siteeraa
Tulosta
Pdf-versio
Lähetä kaverille
Kommentoi
– Maailmalla kasviöljyjen käyttö on kasvussa, sekä biopolttoaine- että elintarvikekäytössä. Kasviöljyt ovat tiettyyn pisteeseen saakka toistensa korvikkeita, joten niiden hintakehitys on tyypillisesti samansuuntaista. Hintataso on ollut useita vuosia noususuunnassa, MTK:n vilja-asiamies Minna Oravuo arvioi.
Euroopan tärkein kasviöljy saadaan rapsista. Suomessa vastaavassa asemassa on rypsi. Lisäksi auringonkukkaöljyä tuotetaan merkittäviä määriä.
Chips-konsernin varatoimitusjohtajan Robert Salmelinin mukaan dramaattisin pomppu on nähty palmuöljyn hinnassa.
– Palmuöljyn hinnankorotus on ollut 50– 60 prosentin luokkaa. Kaikkiaan raaka-ainekustannukset aiheuttavat vähintään viiden prosentin nousupaineen hintoihin, hieman perunasadosta riippuen, hän arvioi.
Raision rehu- ja mallasyksikön johtaja Leif Liedes uskoo, että kasviöljyjen hintaa nostaa viljamarkkinoiden yleinen kehitys.
– Muiden viljojen hinnat ovat nousseet rajusti ja siinä sivussa rypsi- ja rapsisiementen hinnat. Myös biopolttoaineiden yleistyminen nostaa osaltaan hintaa, kertoo Liedes.
– Biopolttoaineiden kokonaisvaikutusta on vielä vaikea arvioida. Niiden rooli täsmentyy tulevaisuudessa, yksikönjohtaja Liedes sanoo.
Satotasot ovat kärsineet jonkin verran säähäiriöistä.
Liedes ennakoi, että kuluttajahinnat nousevat.
– Kasviöljyjen ja viljan hinnannousu on ollut niin voimakasta, että kaikkien toimijoiden on pakko siirtää korotukset eteenpäin hintoihin.
Korotusten vieminen täysmääräisesti läpi on Liedeksen mukaan erittäin todennäköistä.
– On ihme, jos näin ei tapahdu. Öljykasvien siemenet ovat kallistuneet 45 prosenttia. Viljan hinta on noussut 40–60 prosenttia. Elintarvikkeet voivat luoda pitkästä aikaa painetta inflatoriselle kehitykselle. Päättäjillä olisi nyt hyvä tilaisuus toteuttaa ruuan alv-alennus.
Voi meitä raukkoja, kun annoimme äänemme keskusta- ja kokoomuspuolueelle.