Demarit ja maatalous

demarit ovat vaatineet vuosikymmeniä että maatalous tulee lakkauttaa Suomessa ja ostaa raaka-aineet halvalla maailmanmarkkinoilta. Voi olla että kohta nähdään miten järkevä tuo demarien ehdottama päätös olisi ollut.

Muistan eräänkin TV:n keskusteluohjelma 80-luvun lopulta, jossa mukana oli silloinen SDP:n rivikansanedustaja Paavo Lipponen, jonka EU-jäsenyyteen liittyvien mielipiteiden lopputulos oli se, että maatalous loppuu Suomessa.

Kun keskustelun vetäjä sitten totesi Lipposelle, että sehän merkitsee sitten loppua Suomen maataloudelle, niin Lipponen vastasi: "So what! Mikä merkitys sillä on?"

Tuosta hetkestä lähtien olen suhtautunut erittäin suurella varauksella kaikkeen mitä Lipponen on tehnyt (Irak-skandaali ei tullut yllätyksenä) enkä ole sen jälkeen kertaakaan äänestänyt SDP:tä tai heidän renkipuolue vasemmistoliittoa, vaikka olen itse duunari.

Nykyisin olen tosin työtön ja kokonaan työelämästä syrjäytetty omaishoitaja, joka ei saa edes työttömyyskorvausta, kun SDP:n työministerit ovat järjestäneet sellaisen hienon lain tähän maahan, että omaistaan ilmaiseksi hoitava ei voi olla samaan aikaan työtön työnhakija työvoimatoimistossa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708236496824_uu.shtml
6435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomen kansalaiset saavat maksaa kohta maailman kalleinta hintaa sapuskastaan. Suomen maatalouden tuotteet tavallisille suomalaisille kansalaisille porvarihallitus on tempuillaan saatamassa sellaisiin hintoihin, että ei ole häpyä. Suomen maatalouden tuottajatkin ovat porvarihallituksen avulla tulleet ahneista ahneimmiksi.

Äänestä
  • Ehtii muutamassa kuukaudessa.

    Jos maailmanmarkkinahinnat nousevat niin
    luulitko Reilu Eeroon saavan viljat ja potut
    halvemmalla?

    Eläköön paskan puhuminen.

    Pellot lannoittuvat ilmaiseksi ja elintarvikkeiden
    hinta LASKEE!!!!!

    Hyvä, katkera demari!!!!

    Äänestä

  • Kansalaisen aloitukseen liittyvää käytännön
    vääryyttä?

    No ei se mitään, ei sitä hallitus sossutkaan
    huomanneet tai siitä piitanneet.

    Perkele, ette kertaakaan hallituksessa ollessanne
    esittäneet omaishoitajille mitään helpotusta.

    Juhlapuheissa kyllä mutta muuta ei.

    Muutamalla satasella pitää tulla toimeen.

    Sinua vaan potuttaa se vaalitappio, etkä
    näe asiaa edes nenän alla!!!

    Sellainen se demari on.

    Äänestä

venäjälle tapahtuvan elintarvike viennin rahoitukseen! Noin 30% Suomessa tuote tuista elintarvikkeista menee venäläisten ruokintaan! Se on sievoinen summa. Sillä maksettasi monelle omaishoitajalle 1500€/kk! Äänestele vaan kepua, niin tulevat hakemaan loputkin omaishoitaja korvauksista!

Äänestä
  • kannata äänestää missään nimessä, ennemmin jotain muuta puoluetta, vaikka mainitsemaasi keskustaa. Nimimerkillä ei keskustalainen!

    Äänestä

  • tuskinpa sentään maataloustuella aivan niitä kaikkia asioita rahoitettaisiin mitä te demarien rakkikoirat joka puolella selitätte.

    Suomessa on arviolta 300 000 omaishoitajaa. Jos jokaiselle maksetaan 18000 vuodessa (1500eu/kk), niin se tekee lähes kolme kertaa sen mikä on maataloustuen kokonaismäärä.

    Tämäkin esimerkki kertoo taas kerran tosi paljon siitä, millä tasolla demarien järki (tai järjen puute) kulkee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkää kokenut työläinen kirjoitti:

demarit ovat vaatineet vuosikymmeniä että maatalous tulee lakkauttaa Suomessa ja ostaa raaka-aineet halvalla maailmanmarkkinoilta. Voi olla että kohta nähdään miten järkevä tuo demarien ehdottama päätös olisi ollut.

Muistan eräänkin TV:n keskusteluohjelma 80-luvun lopulta, jossa mukana oli silloinen SDP:n rivikansanedustaja Paavo Lipponen, jonka EU-jäsenyyteen liittyvien mielipiteiden lopputulos oli se, että maatalous loppuu Suomessa.

Kun keskustelun vetäjä sitten totesi Lipposelle, että sehän merkitsee sitten loppua Suomen maataloudelle, niin Lipponen vastasi: "So what! Mikä merkitys sillä on?"

Tuosta hetkestä lähtien olen suhtautunut erittäin suurella varauksella kaikkeen mitä Lipponen on tehnyt (Irak-skandaali ei tullut yllätyksenä) enkä ole sen jälkeen kertaakaan äänestänyt SDP:tä tai heidän renkipuolue vasemmistoliittoa, vaikka olen itse duunari.

Nykyisin olen tosin työtön ja kokonaan työelämästä syrjäytetty omaishoitaja, joka ei saa edes työttömyyskorvausta, kun SDP:n työministerit ovat järjestäneet sellaisen hienon lain tähän maahan, että omaistaan ilmaiseksi hoitava ei voi olla samaan aikaan työtön työnhakija työvoimatoimistossa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708236496824_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu