Rosenholz-tausta: Suomi ainoa salaava EU-maa
Alpo Rusi lähtee valtiota vastaan
Rosenholz-tausta: Suomi ainoa salaava EU-maa
Rusin asianajajat syytöksistä: Pahempi kuin murha
Tausta: Ahtisaari katkaisi välinsä Rusiin
Stasi-tutkija: Rusilla puhtaat paperit
Rosenholz-aineisto koostuu Itä-Saksan valtiollisen poliisin Stasin keräämästä arkistokortistosta. Aineiston joukossa on tiedot noin 20 Suomen kansalaisesta, joilla saattaa olla yhteyksiä Stasiin.
Rozenholz on Saksan liittotasavallan antama peitenimi 1990-luvun alussa aloitetulle operaatiolle, jolla pyrittiin saamaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle päätynyt aineisto takaisin Saksaan.
Vuonna 2000 Suomen ulkopoliittinen johto teki linjauksen, jonka mukaan Rosenholz-aineiston tietojen tulee olla julkisia, kunhan aineisto saadaan ensin Suomeen. Suojelupoliisi piti omana tietonaan, että tiedot olivat jo tuolloin Supon hallussa.
Viime heinäkuun lopulla Supo myönsi, että aineiston oleelliset tiedot ovat sen hallussa.
Sisäministeri Anne Holmlund uskoi viimeiseen asti, ettei aineisto ole Supolla. Nyt Holmlund vastustaa tietojen julkistamista vedoten Yhdysvaltain tiedustelupalvelun asettamiin salassapitovelvotteisiin.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa Rosenholz-aineistoa vielä salaillaan.
-----------
Jo yksin tekee tämän SDP:n hyväveli järjestön kyseenalaiseksi, siin korruptiona. Vaika Halonen sanoi ettei ole korruptiota
Niin...Halonen sanoi !
Yhteensattumako ?
Sanottiinko sisältä, ettei olle korruptiota !
Aika "kiva" lausunto sinänsä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000012492847
"Nyt Holmlund vastustaa tietojen julkistamista vedoten Yhdysvaltain tiedustelupalvelun asettamiin salassapitovelvotteisiin."
Mikä motiivi Holmlundilla on vastustaa julkistamista?
Jutun loppuosa ei ole kopioitua ja se näyttää kännissä kirjoitetulta.
Joko sitä taas on korkattu kesken arkipäivän?
Meni aikaa yli kaksituntia, tuo havaita.
Onko hänellä asiaan muuta sanottavaa.
Eli, hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hyväksyt kaiken kirjoitamani.
Kiitos siitä !
Itseni ja perheeni puolesta. Kaikki ollaan lähes raivoraittiita.
Jokin muu syy keksiä seuraavaksi.
Halonen sanoo mitä vaan miellyttäkseen kansaa se on huomattu ja on olevinaan tietämätön asioista. Eli joko ei tiedä mistään mitään tai ei halua tietää tai kukaan ei kerro sille mitään, kun kukaan ei halua olla sen kanssa tekemisissä. Paitsi pakosta ,eli viran takia.
Rosenholz-aineisto on julkista ainoastaan Saksassa. Ruotsissa ja Tanskassa tiedot eivät ole julkisia.
Kannattaa edes hieman selvittää asioita, ennenkuin väittää täällä ihan potaskaa.
Mihin tietosi perustuu. Ja miksei EU voisi olla avoin, myös Suomen osalta. Tai Suomi avoin EU:n osalta.
Puolue uskollinenko SDP ? Tullenee seuraakasi nais puheenjohtaja, kohta.
15-16% kannatusta lienee tulevaisuus.
Niin, edellytyksellä, ettei ala löytymään KGB / Stasi kiemuroita, jotka olleet haitallisia maan kannalta.
Nuo omia näkemyksiä, ei muiden. Kuin myös omani näkemys monessa olleet samoja SDP;n kanssa, ettei siinä mielessä ole "muitten" keksimiä.
Nyt pitää SDP:n tehdä pesäero SAK:n, jos Eero haluaa sinne suuntaan mennä edelleen, niin mikäpä estää. Mutta SAK ei saa olla SDP.
Esim. turha enään vihreydelläkään puhella, kun niin moni jo asian kalunnut. Mikä olisi haaste SDP:llä. Tuo huono malli, tuo räkytys, jota Eero nyt käyttää. Mutta kaippa tykönään SAK:ssa noin pohtineet.