Mistä johtuu lasten vainoaminen

On nimittäin tosi harvinainen ilmiö, en minä ainakaan ole muualla nähnyt ikinä vastaavaa.

Vanhemmat ovat kiitettävästi jakaneet täällä tietoa toisilleen monesta asiasta, mitä lasten eteen voi tehdä ja harvasta paikasta saa noin kattavia ohjeita esim. erityisoppilaille lainmukaisten tukien järjestämisestä.

Myös diagnoosien ja kuntoutuksen saaminen lapselle on ollut kiitettävästi esillä. Sekä samoin tavallisiin huostaanottoihin liittyvät asiat, niin eettisessä kuin käytännön kysymystenkin näkökulmasta.

Joskus terveyshuollosta kuulee vanhemmista, jotka kieltävät lapselta neurologisen oireyhtymän yhteydessä oikean hoidon ja kuntoutuksen esim. leimautumisen pelossa tai muusta syystä. Luulisi, että arvostelu kohdistuisi enemmän näihin vanhempiin, mutta täällä systemaattisesti haukutaan ja käydään kaikkien vanhempien kimppuun, jotka vaihtavat ajatuksia siitä, miten ovat nimenomaan olleet lapselleen apua hakemassa ja hakevat tänäkin päivänä! Ilmiö on todella käsittämätön ja outo!

Onneksi en ole törmännyt vastaavaan missään muualla. Lapsen hoidon kieltäminen voi johtua vanhemmilla myös tiedon puutteesta, hekään eivät osaa tunnistaa esim. oppimisen ongelmia neurologisista syistä johtuviksi. Täällä kirjoitetaan myös siitä, miten liiton piirissä ollaan mukana levittämässä tietoa näistä asioista, että kaikki lapset saataisiin oikean avun piiriin.

Mutta mitä tekevät kaiken vastustajat? Systemaattisesti mollaavat, irvistelevät ja mitätöivät vanhempien kaiken työn lasten ja perheiden auttamiseksi. Alkaa vähitellen tuntua, että vastustajat ovat unohtaneet lapset täysin tässä vainoharhaisessa virheiden hakemisessa lasten vanhemmista!

Mitä paremmin vanhemmat voivat, se heijastuu myös lapsiin ja sitä paremmin hekin voivat. Täällä on useita erityislapsiaan hoitavia vanhempia, mutta mitä täällä kukaan vanhempi saa muuta kuin saastaa silmilleen.

Täällä on haukuttu nimitellen jopa erityislapset viimeisten kuukausien aikana, vanhemmista nyt puhumattakaan. Uusin ilmiö oli haukkua vanhemmat jopa hoidollisesta huostaanotosta, vaikka he ovat kyllä täysin voimattomia viranomaistoimien edessä sen suhteen.

Varmasti tämän palstan kirjoitukset ovat auttaneet monia vanhempia myös välttämään hoidollisen huostaanoton, koska sehän niiden yksi merkittävä tarkoitus on ollut. Ja monet ovat välttyneet siltä jo menneinä vuosina siirtymällä käyttämään kaikessa yksinomaan yksityisiä palveluja.

Joskus tuntuu, että kaiken vastustajat haluaisivat ehkäistä tiedon välittymisen vanhempien välillä, että aiheettomat huostaanotot voitaisiin estää. Samoin lapsille oikean avun saaminen kouluun on joillekin kuin punainen vaate.

Viranomaiset ovat itse myöntäneet, että aiheellisen huostaanoton kohdalla ei pystytä lakeja myöskään noudattamaan, vaan huostaanottoja jatketaan aiheettomasti, eikä ennalta ehkäiseviä tukia ole tarjota kaikissa kunnissa. Mutta täällä nämä viranomaisvirheetkin kaadetaan vanhempien niskaan!

Lapsethan tästä kaikesta joutuvat viime kädessä kärsimään! En missään muualla ole nähnyt vastaavaa ilmiötä lasten eteen tehtävän työn halveksimisessa ja maahan polkemisessa. Mitä tämä osoittaa yhteiskunnastamme, että tällaista tapahtuu yleensä? En osaa vastata, niin outoa tämä mielestäni on ollut.
3354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tarkoitettu ajatusten vaihtoon ja tuen saamiseen sellaisen kokeneille vanhemmille. Mutta mitä tekevät häiriköt?

Mitään vanhempien kirjoituksista ei pidetä totena ja jos joku kirjoittaa oikein vihaisena turhautumiaan purkaen, niin hyökätään haukkumaan, että varmasti huostaanotto on ollut aiheellinen. Tulee vähitellen tunne, että mitä ihmettä ulkopuoliset tekevät tällä palstalla ollenkaan.

Luojan kiitos, on olemassa erityislasten vanhemmille omiakin palstojaan, sillä tätä lasten eteen tehtävän työn vesittämistä ei viitsi täällä kovin usein käydä katselemassa.

Äänestä

kirjoituksestasi. Siinä on ajattelemista, niille jotka siihen pystyy.

Äänestä

Nyt kun olette saaneet faktat, miksi ette kommentoi Stakesin tilastoja ja lukuja? Nyt olisi tilaisuus tutustua lasten psykiatrisen sairaanhoidon todellisuuteen ja referoida puhettaan faktoihin. Jos ei muuta voisitte edes pyytää anteeksi omaa tietämättömyyttänne ja tukea konkreettisesti väärin perustein huostaan otettuja lapsia. Kuitenkin mieluummin vaikenette faktojen edessä. Eikö lasten edun mukaista olisi, että he saisivat oikeaa hoitoa, eikä aiheettomia huostaanottoja ja haukkuja. Lisää lukemista kiinnostuneille löytyy perheklubin sivuilta.

http://perheklubi.net/index.php?showtopic=54709&st=20

TÄSSÄ tapausselostus, josta näkee mikä on hoitokäytäntöjen todellisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällä palstalla? kirjoitti:

On nimittäin tosi harvinainen ilmiö, en minä ainakaan ole muualla nähnyt ikinä vastaavaa.

Vanhemmat ovat kiitettävästi jakaneet täällä tietoa toisilleen monesta asiasta, mitä lasten eteen voi tehdä ja harvasta paikasta saa noin kattavia ohjeita esim. erityisoppilaille lainmukaisten tukien järjestämisestä.

Myös diagnoosien ja kuntoutuksen saaminen lapselle on ollut kiitettävästi esillä. Sekä samoin tavallisiin huostaanottoihin liittyvät asiat, niin eettisessä kuin käytännön kysymystenkin näkökulmasta.

Joskus terveyshuollosta kuulee vanhemmista, jotka kieltävät lapselta neurologisen oireyhtymän yhteydessä oikean hoidon ja kuntoutuksen esim. leimautumisen pelossa tai muusta syystä. Luulisi, että arvostelu kohdistuisi enemmän näihin vanhempiin, mutta täällä systemaattisesti haukutaan ja käydään kaikkien vanhempien kimppuun, jotka vaihtavat ajatuksia siitä, miten ovat nimenomaan olleet lapselleen apua hakemassa ja hakevat tänäkin päivänä! Ilmiö on todella käsittämätön ja outo!

Onneksi en ole törmännyt vastaavaan missään muualla. Lapsen hoidon kieltäminen voi johtua vanhemmilla myös tiedon puutteesta, hekään eivät osaa tunnistaa esim. oppimisen ongelmia neurologisista syistä johtuviksi. Täällä kirjoitetaan myös siitä, miten liiton piirissä ollaan mukana levittämässä tietoa näistä asioista, että kaikki lapset saataisiin oikean avun piiriin.

Mutta mitä tekevät kaiken vastustajat? Systemaattisesti mollaavat, irvistelevät ja mitätöivät vanhempien kaiken työn lasten ja perheiden auttamiseksi. Alkaa vähitellen tuntua, että vastustajat ovat unohtaneet lapset täysin tässä vainoharhaisessa virheiden hakemisessa lasten vanhemmista!

Mitä paremmin vanhemmat voivat, se heijastuu myös lapsiin ja sitä paremmin hekin voivat. Täällä on useita erityislapsiaan hoitavia vanhempia, mutta mitä täällä kukaan vanhempi saa muuta kuin saastaa silmilleen.

Täällä on haukuttu nimitellen jopa erityislapset viimeisten kuukausien aikana, vanhemmista nyt puhumattakaan. Uusin ilmiö oli haukkua vanhemmat jopa hoidollisesta huostaanotosta, vaikka he ovat kyllä täysin voimattomia viranomaistoimien edessä sen suhteen.

Varmasti tämän palstan kirjoitukset ovat auttaneet monia vanhempia myös välttämään hoidollisen huostaanoton, koska sehän niiden yksi merkittävä tarkoitus on ollut. Ja monet ovat välttyneet siltä jo menneinä vuosina siirtymällä käyttämään kaikessa yksinomaan yksityisiä palveluja.

Joskus tuntuu, että kaiken vastustajat haluaisivat ehkäistä tiedon välittymisen vanhempien välillä, että aiheettomat huostaanotot voitaisiin estää. Samoin lapsille oikean avun saaminen kouluun on joillekin kuin punainen vaate.

Viranomaiset ovat itse myöntäneet, että aiheellisen huostaanoton kohdalla ei pystytä lakeja myöskään noudattamaan, vaan huostaanottoja jatketaan aiheettomasti, eikä ennalta ehkäiseviä tukia ole tarjota kaikissa kunnissa. Mutta täällä nämä viranomaisvirheetkin kaadetaan vanhempien niskaan!

Lapsethan tästä kaikesta joutuvat viime kädessä kärsimään! En missään muualla ole nähnyt vastaavaa ilmiötä lasten eteen tehtävän työn halveksimisessa ja maahan polkemisessa. Mitä tämä osoittaa yhteiskunnastamme, että tällaista tapahtuu yleensä? En osaa vastata, niin outoa tämä mielestäni on ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu