Hei!
Olen 45v.nainen maalta. Sairastuin 2vuotta sitten vaikeaan masennukseen ja siitä lähtien olen käynyt säännöllisesti pari kertaa kuukaudessa psykologilla ja psykiatrilla.Lääkityksiä on lisätty ja laskettu ja vaihdeltu,mutta tuntuu silti usein(päivittäin)etten enää jaksa elää,mietin "pahoja" ajatuksia ja pelkään joskus toteuttavani sen.
Viime käynnilläni psykiatri ehdotti,että tulisin osastolle,jotta voisimme keskustella vaativammin?? Mitä hän sillä tarkoitti?
Lisäksi tämä lääkäri olisi halunnut,että lähtisin tutustumaan osastoon,katsomaan millaista siellä on ja sitten voisin päättää haluanko tulla sinne.
Mietin kyllä sitä vaihtoehtoa,mutta minua pelottaa mennä "lukkojen" taakse! Annako siten luvan itselleni seota lopullisesti!!
Lisäksi,maalla kun asun,leimautuisin hetkessä ja juorut alkaisi kulkea :(((
Pelkään,miten mieheni ja poikani kestäisi sen? Entä isäni,hän on hyvin vanhoillinen,eikä varmaan ymmärtäisi tilannettani.
Voisiko joku ystävällinen ihminen,sellainen joka on ollut osastolla lepäämässä,niin kertoa minulle,millaista siellä on?
Olisin kiitollinen tiedoista!
T:Uupunut
Olen 45v.nainen maalta. Sairastuin 2vuotta sitten vaikeaan masennukseen ja siitä lähtien olen käynyt säännöllisesti pari kertaa kuukaudessa psykologilla ja psykiatrilla.Lääkityksiä on lisätty ja laskettu ja vaihdeltu,mutta tuntuu silti usein(päivittäin)etten enää jaksa elää,mietin "pahoja" ajatuksia ja pelkään joskus toteuttavani sen.
Viime käynnilläni psykiatri ehdotti,että tulisin osastolle,jotta voisimme keskustella vaativammin?? Mitä hän sillä tarkoitti?
Lisäksi tämä lääkäri olisi halunnut,että lähtisin tutustumaan osastoon,katsomaan millaista siellä on ja sitten voisin päättää haluanko tulla sinne.
Mietin kyllä sitä vaihtoehtoa,mutta minua pelottaa mennä "lukkojen" taakse! Annako siten luvan itselleni seota lopullisesti!!
Lisäksi,maalla kun asun,leimautuisin hetkessä ja juorut alkaisi kulkea :(((
Pelkään,miten mieheni ja poikani kestäisi sen? Entä isäni,hän on hyvin vanhoillinen,eikä varmaan ymmärtäisi tilannettani.
Voisiko joku ystävällinen ihminen,sellainen joka on ollut osastolla lepäämässä,niin kertoa minulle,millaista siellä on?
Olisin kiitollinen tiedoista!
T:Uupunut
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siellä on huone, jossa on yleensä 1-4 henkilöä, henkilöiden määrä riippuu siitä monta sänkyä huoneeseen on laitettu. Itse olin huoneessa jossa oli vain kaksi henkilöä ja olen jakanut huoneeni myös kolmen muun kanssa. Ihmiset ovat ko.huoneessa aina samaa sukupuolta, jokaisella on oma lukittava kaappi, sänky, yöpöytä. Suihkutilat ovat yhteiset, lukittavat tietenkin.Löytyy tupakkahuone, vessat, hoitajien kanslia, pyykkitupa, ruokailutila ja tila missä voi katsoa tv:tä. On yleensä keittiövuorot joihin voi ilmoittautua, joskus myös hoitajat laittavat sinne tai ehdottivat itse jotain potilasta jos on tullut vaikka uutena. Siis hoitajat eivät tee keittiöhommia vaan aina potilaat.
Siellä on 24 tuntia aina hoitajat paikalla, siis aina on ainakin yksi hoitaja, mutta päivittäin on useita. En muista tarkkaan. Siellä on myös oma osaston psykiatri, jota voi halutessaan tavata jos hänellä on aikaa. Osastolle tullessaan aina tapaat psykiatrin ja osaston hoitajan. Sinulle määrätään oma hoitaja joka huolehtii hoitopalavereista ym asioista mitkä kuuluvat hoitoosi.
Itse sain lähteä pois silloin kun huomasin että hoito ei enää auttanut. Myös hoidon voi katkaista se että jos tulee päihtyneenä osastolle. He voivat myös puhalluttaa jokaisen tarpeen tullessa. Eli tossa hieman tietoa asiasta, joku saa lisätä asiaan jotain ja kertoa enemmän.
Ovet ovat aina lukossa ja ulos ei pääse muutakuin jos hoitaja avaa oven ja sinulla on lupa mennä ulos. Hoidon alussa ei välttämättä päästetä ulos ollenkaan.
...kuvaus suljetusta osastosta, mutta toki niitä on avo-osastojakin, missä ovet eivät ole lukossa ja ulos saa mennä ihan vapaasti. Eli kannattaa kysyä lääkäriltä, kumpaa osastoa hän sinun kohdallasi tarkoittaa, avoa vai suljettua.
Se osasto millä itse olen ollut (aikuisten akuuttipsykiatrian avo-osasto), oli kuin ihan tavallinen sairaalaosasto. Jokaisessa potilashuoneessa oli oma wc ja suihku. Osastolla oli yhteisiä tiloja: mm. päiväsali (missä tv), ruokailutila ja pieni keittiö (missä esim. saattoi itse keittää kahvia/teetä/kaakaota silloin kun varsinaisen päiväkahvin aika ei ollut). Ruoka tuli sairaalan keskuskeittiöstä, eivätkä keittiöhommat olleet potilaiden vastuulla.
Omat vaatteet sai itse pestä osastolla olevassa pyykkituvassa, jos halusi käyttää sairaalan vaatteita, ne tarvitsi vain jättää pyykkikoriin ja ottaa varastohuoneesta puhtaat tilalle. Sieltä haettiin aina tarvittaessa myös puhtaat petivaatteet, lisäpeitot tai -tyynyt, yms.
Päivisin oli kaikenlaista ohjattua toimintaa: rentoutusryhmää, askarteluryhmää, keskusteluryhmää, musiikkiryhmää, liikuntaryhmää, jne. Näihin sai sitten osallistua omien voimien mukaan.
Viikonloppuisin tai juhlapyhinä saattoi päästä kotilomalle, jos voimia riitti. Lomalupa pyydettiin osastonlääkäriltä.
Kännykkää sai pitää - poikkeuksena kamerakännykät - kunhan sillä ei häirinnyt toisia (eli mielellään pidettiin äänettömällä).
Omat kokemukseni osastohoidosta ovat hyviä. Sain levätä rauhassa ja turvassa itseltäni. Aina oli jollakin hoitajalla aikaa jutella, jos siltä tuntui, mutta omaa rauhaakin kunnioitettiin, eikä väkisin tyrkytetty keskustelua tai toisten seuraa.
Osasto mitä minulle suositeltiin,on suljettu osasto,mutta siellä on vaan masentuneita asiakkaita,eli ei siis todella vaikeita potilaita.
Silti pelottaa koko ajatus,mennä suljetulle :(( vaikka minun parastahan he yrittävät.
Joku vastasi,että keittiö askareet on tehtävä itse???? En todellakaan jaksa tehdä niitä!!!!
Haluan vain lepoa,lepoa,olla rauhassa,en jaksa tehdä mitään ylimääräistä :( Joskus tuntuu,että en halua nähdä ketään,haluan vain vaipua uneen ja olla yksin ja rauhassa!
En tiedä......
Keittiötöiden suhteen käytäntö vaihtelee eri sairaaloissa ja osastoilla. Läheskään kaikissa paikoissa potilaat eivät tee niitä itse, vaan henkilökunta huolehtii siitä.
Ja jos osasto onkin sellainen, että keittiötyöt kuuluvat potilaille, uusia potilaita ei heti ensimmäiseksi laiteta niitä tekemään, eikä myöskään jos tosissaan on niin lopussa ettei jaksa.
Ainakin sinun kannattaa ehdottomasti käydä siellä tutustumiskäynnillä, jos sellainen mahdollisuus kerran on.
Muistan itse miten hirveästi jännitti ja pelottikin, kun olin ekaa kertaa menossa osastolle. Ihan vapaaehtoisesti menin, mutta kiireellisenä päivystystapauksena parin tunnin varoitusajalla, niin etten etukäteen tiennyt yhtään millainen paikka se on. Onneksi se osoittautui sitten hyväksi paikaksi ja henkilökunta mukavaksi. Sittemmin olen pari kertaa myöhemminkin ollut samassa paikassa. Masennus minullakin syynä.
Toivottavasti saat apua ja tarvitsemaasi kunnollista lepoa, ja masennuksesi helpottaa.
Paljon voimia sinulle ja hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä!
tapauksessa mene. Oman elämäs menetät!
Olen eri mieltä. Vapaaehtoisena avo-osastolle masennuksen hoitamiseksi menemisessä ei ole mitään merkillistä, salaperäistä eikä ainakaan mitään urbaanien kauhutarinoiden kanssa tekemistä.
Osastolla on yleensä ihmisiä laidasta laitaan, nuoria, vanhoja, perheellisiä, akateemisesti koulutettuja, kotiäitejä jne jne. Jokainen on siellä saadakseen apua oloonsa ja yleensä perhe ja omaiset otetaan kyllä huomioon ja heillekin selitetään tilanne niin, että heidän on helpompi asia hyväksyä ja turhat pelot karisevat.
Osastolla jossa minä olin, juoksenteli lapsia päivät pitkät käytävillä kun perheet olivat äitiä tai isää tapaamassa, paikka ei ollut pelottava eikä kovin laitosmainenkaan.
Mene ihmeessä ainakin tutustumaan, siitä saattaa olla oikeasti tosi paljon apua, lääkitystäsi voidaan valvotusti muutella ja hyvässä lykyssä tapaat mukavia ihmisiä joista saat uusia ystäviä ja ainakin vertaistukea.
Psykologisi tarkoitti varmaankin sitä, että siellä sinulla on enemmän aikaa kuin pari kertaa kuussa tavata ja jutella psykologin ja psykiatrin kanssa, jolloin he voivat paljon paremmin paneutua hoitoosi ja auttamiseen.
Tänä päivänä osastolle ei niin vaan mennä tai jouduta, vaan pikemmin pääsee, monet jonottavat sinne pitkiäkin aikoja, joten sinulle tarjoutuu tilaisuus, käytä se ihmeessä ja suhtaudu niin, että se on sinun parhaaksesi ja kuntouttamiseksi.
Siitä ei kannata välittää mitä muut sanovat, jos joku ei ymmärrä, selitä, jos sittenkään ei ymmärrä, se on hänen ongelma, ei sinun.
Miksi menetän?? Onko sinulle käynyt niin? Toivottavasti et ole provo....on muutenkin kestämistä!
Kuuleppa nyt arvoisa rouva!
Mene ihmeessä sinne sairaalaan sieltä saat asiantuntevaa apua ja voit toipua. Ystäväni on olltu sairaalassa kymmeniä kertoja ja ollut oikein tyytyväinen ja aina tullut parempaan kuntoon.
Rohkeasti vaan, siellä on vaan auttajia!
on aiheetonta et häpeäisi jos olis sappikivet taikka olisit poikkaissut jalkasi se on ihan sama asia, ajattele hyvä ihminen että sinä olet nyt pääasia ja sinun terveytesi, ethän sinä voi sille mitään kun voit huonosti, ja sinuna menisin osastolle ja ottaisin kaiken avun jonka voi saada. Ja jos joku häpeää että olet "sellaisella" osastolla niin älä välitä se on vaan tietämättömyyttä ja oikeastaan sääli ihmisiä jotka vielä nykyaikana ajattelevat negatiivisesti mielen terveydellisistä sairauksista.Toivon sydämmestäni että otat avun vastaan ja että pian olet terve.Pidän peukkuja.
Tottakai uskallat.
Itse olen ollut kaksi kertaa osastolla, en sanoisi, että siitä suoranaista apua olisi ollut, mutta hengissä vielä olen, ehkä juuri osastolla olemisen ansiosta. Sitäpaitsi osastolta tulee väkisinkin uusia ystäviä ja tuttavuuksia.
Sanoisin, että näkisin osasto hoidon parempana itsesi ja perheesi kannalta kuin itsemurhan. Juoruja tulee aina. Totea näille idiooteille vain, että sinulla sentään oli ROHKEUTTA pyytää apua.
Pärjäile!