Totuus koosta

Elina-30

Moni kehostaan epävarma nuorimies lukee tätä palstaa ja miettii, kelpaako hän naisille omana itsenään. Viime viikonloppuna vietimme suuren tyttöporukan kanssa polttareita. Illan kuluessa keskustelun aiheeksi nousi myös tämä koko-teema, ja välitän teille nyt eri-ikäisten naisten näkemykset. Tämä on sitten se lopullinen totuus.

Ensinnäkään ei miehen luonteella, ulkonäöllä, käytöksellä tai sivistystasolla ole mitään merkitystä. Nainen näkee miehessä ensisijassa vain ja ainoastaan peniksen, jolla haluaa itsensä täyttää. Jokainen nainen haluaa isoa kyrpää enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Kaikki alle 20-senttiset ovat pippeleitä, jotka kuuluvat keskenkasvuisille pikkupojille. Miehen pitää myös pystyä panemaan naista samaan tapaan kuin pornoleffoissa: mahdollisimman kovaa ja mahdollisimman hankalista asennoista. Asiaa auttaa, jos mies vetää aktin aikana ison kalunsa monta kertaa ulos ja hakkaa sillä naisen pakaroita tai naamaa ikään kuin todistaen, että näin herkullinen se tosiaan on.

Jossain vaiheessa panopuuhia on hyvä varoittamatta työntää kalu rasvaamattomana naisen perseeseen yhdellä kovalla työnnöllä. Jos nainen tässä vaiheessa huutaa, on se merkki alkavasta orgasmista. Joku saattaa hekuman hetkellä mennä myös sanoissa sekaisen ja käskeä ottamaan kullin ulos, mutta tosimies tietää tämän ja vain lisää työnnön voimaa ja tahtia. Jokainen nainen myös haluaa hyvälle aktille arvoisensa lopetuksen, joten miehen tulee työntää perseessä uitettu kalu ruiskautuksen hetkellä naisen suuhun ja yllättää tämä lastillisella proteiinia suoraan tehtaalta.

Loppupäätelmänä voi siis sanoa, että ilman isoa vehjettä ja pornoleffamaista pano-otetta ei miehestä ole naiselle rakastajaksi. Tämä tuskin ketään yllätti.

8

4122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elmeri...

      niin miesmäistä tekstiä tämä "Elina" kirjoitti.
      Ei irtoa naisen suusta noin maskuliinisesti ilmaistua tekstiä.

      • saatana------------

        mitä juttuu!


      • Elina.

        Joka tapauksessa olen eri mieltä kanssasi Elina30.
        Ei kaikki naiset ole todellakaan tommosia. Itse ainakin arvostan miehessä älykkyyttä ja sivistystä,
        muulla ei niin väliä. Komeus ja nuoruus katoavat kuitenkin iän myötä.


    • ottijatuota

      No älkääs nyt. Tämähän oli palstan yleiseen tasoon verrattuna varsin viihdyttävää luettavaa. Ja koska juttu meni vielä niin yli, niin kenellekään ei pitäisi olla epäselvää kuinka tosissaan tämä on kirjoitettu. Hyvä huomio oli varsinkin tämä, että aktin aikanahan kuuluu se kalu ottaa muutaman kerran ulos ja läpsytellä sitä naisen reisiä tai pakaroita vasten. Siitä ne tytöt tykkää niin kuin alan leffoissakin näkee. Läpsyttelemisiin!

    • pekka korsoosta

      ...mä taidan lähteä sitten ottamaan pari bissee...moih

    • Yeap,kuten eräs "hiluhilma"alle kirjoittaneelle totesi:onneksi sulla on tuollainen kunnon hevoskulli,suurin osa miehistä voi vain käyttää pippeliaan pissaamiseen-tikkukyrvät...

    • birakkaus

      Itse en välitä koosta vaan siitä millainen muodoltaan toisen kalu on.

      Itse pidän lyhyistä ja paksuista sekä ohuista ja pitkistä erektiossa, mutta pehmeänä ollessaan eniten pidän miehestä, 20-25v jolla kalu on tupessa.

    • Sartsakka

      Vähän vastaavia ollaan itsekin pohdittu.

      Miten ihan aikuisten oikeesti miehillä on niin outo kuva siitä mitä nainen haluaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe