Mistä luulette paniikkihäiriön teille tulleen?missä vaiheessa olette ruvenneet siitä kärsimään ja oletteko päässeet siitä eroon ja kauanko aikaa siihen meni?ja millaisia oireita tämä paniikkihäiriö teille aiheutti ja millaisissa tilanteissa niitä tuli?
Varsinkin olisin kiinnostunut paniikkihäiriöisistä joidenka paniikki ei liity muiden ihmistenkanssa kanssakäymiseen.
Varsinkin olisin kiinnostunut paniikkihäiriöisistä joidenka paniikki ei liity muiden ihmistenkanssa kanssakäymiseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla alkoi tulla pakokauhukohtauksia tuossa 27 vuotiaana. Ne tulivat aivan riippumatta ajasta ja paikasta. Ihmisten joukossa päinvastoin oli helpompaa. Siksi minusta tuntuu, ettei minulla ollut varsinaista paniikkihäiriötä vaan voimakkaita ahdistuskohtauksia. Kestoltaan ne olivat 10 - 15 sekuntia mutta täysin lamaannuttava kauhu. Aloin pelkäämään noita kohtauksia, varsinkin kun ne tulivat milloin tulivat.
Kerran reilu 30 vuotiaana pyysin erirukousta hengellisessä tilaisuudessa. En edes maininnut noita ahdistuskohtauksia, niin sinne alttarille ne jäivät. Sen jälkeen en ole kokenut enää noita.
Rukous ja parantuminen on aliarvioitu asia. Kun rukoillaan Jeesuksen nimessä on kaikki mahdollista.
Yhdyn täysin tuohon rukouksen voimaan. Kannattaa kokeilla vaikka epäilee, saattaa auttaa.
Niin muuten tein minäkin ja mielestäni se auttoi ja rauhoitti, vaikka en uskovainen olekaan. Kannattaa kokeilla.
Ankaran kasvatuksen ja koulukiusauksen seurausta. Ei oo arvostettu sellaisena ku oon.
Mulla on alkanu oireet varmaan jo murrosiässä, ehkä 15-vuotiaana.
Ekan paniikkikohtauksen sain 22-vuotiaana nukkuessa, olin juonu sillon 2 siideriä, yleensä niitä ei kuitenkaan tuu alkoholista.
Isoissa kaupoissa, varsinki jos on paljon ihmisiä, ilmenee huimausta ja ylimmäärästä hikoilua.
Onnellinen oisin jos tästä eroon pääsisin.
Olin luokan vitsiniekka ja erittäin yliaktiivinen ala-asteella, mutta vanhemmiten aloin näytellä normaalia että kuuluisin joukkoon, mutta liian raskas esittää jotain muuta kuin itseään 5 vuotta joka ainoa päivä. Sitten pikku stressi ja laukes eka kohtaus tuossa 21-22 vee.
Mulla se todennäköisesti on lauennut siksi koska vaikea elämä takana..
On sanottu, että juontaisi lapsuudesta, isäni oli alkoholisti ja jouduin usein tosissaan pelkään, mutta on myös ajateltu, että johtuisi siitä, että mulla oli syntyessäni napanuora 3 kertaa kaulan ympäri ja se ois aiheuttanut ongelmia.
Lievästi panikkini alkoi teininä, sain tykytyskohtauksia ja hyperventiloin.
Mutta diaknoosin sain vähän yli parikymppisenä, kun sain ekan burnoutin, niin alkoi tulla paniikkikohtauksia. Niitä tuli ja meni, se oli sellasta aaltoliikettä, välil ei vaivannut ja välil taas vaivas.
Kolmekymppisenä tuli todella iso takapakki, paniikkihäiriö tuli rajuana ja en kyennyt mihinkään, olin vain kotona ja tämän lisäksi vielä masennuin, mikä oli ehkä seurausta vaikeasta paniikista, luulin kuolevani, laihduin, menetin elämänhaluni, mutta sitten jotenkin pakotin itseni lääkäriin, sillä yritin saada lääkäriä kotiin, mutta en saanut.
Lääkärissä purkauduin ja sain hyvät lääkkeet.
Noin kuukausi ja elämä alkoi pikkuhiljaa muuttua valoisammaksi ja uskaltauduin pikkuhiljalleen asioihin mihin en ollut kyennyt.
Tällä hetkellä se on kurissa, sillä olen jatkanut lääkitystäni, jota en aio ikinä lopettaa, sillä elämääni en enää menetä paniikille ja joskus meinaa tulla, niin sanon, että jos muhun tuut niin turpiin tulee ja hengittelen kaikes rauhassa ja huomaan jee ei mulla hätää ollut.
Siis sain kohtauksia ihan missä vain, kotona, nukkuessani, heräsin paniikkiin.
Kohtaukset oli, että pelkäsin ihan hirveesti kuolemaa, tärisin, tuskanhiki, tuntui ettei ilma kulje, vatsaa väänsi, yleensä tuli ripuli, huimasi,sydän hakkasi miljoonaa, tuntui ettei nähnytkään kunnolla, siis kertakaikkiaan ihan karsee olo.
Mutta oikeella lääkityksellä, tahdonvoimalla ja ystävien avulla sä voitat tän!
Hei, Olen vajaa 30-kymppinen nainen mun paniikkihäiriöt alkasi puolitoista vuotta sitten täysin yllättäen. Olin vaihtanut työtehtäviä vaativampiin jotka sisälsi paljon matkustusta. Pari viikkoa uusien työtehtävien jälkeen jouduin metrossa kaasuiskuun jossa metroon päästettiin kaasua. Järkytyin aika pahasti tuosta ja tapahtunut oli lauantai. Ilta meni järkytyksessä mutta sunnuntai olo oli jo normalisoitunut. Sitten maanantai-iltana iski eka paniikkikohtaus mikä vei mut ambulanssilla sairaalaan.
Sen jälkeen kohtaukset jatkuivat ja elämä meni sekaisin, aloitin lääkkeet joita söin vuoden verran. Nyt olen aste asteelta lopettanut ja tuntuu hyvältä. Kohtauksia ei ole tullut moneen kuukauteen. Eli peukut pystyssä tässä elellään :)
En edelleenkään tiedä mikä itse asiassa aiheutti kohtaukset eikä sillä hirveästi ehkä tässä vaiheessa ole väliäkään koska ei niiden tulossa mitään järkeä ollut. Usein iltaisin iski kohtaus mutta ei missään erityisessä tilanteessa... Eli vaikea sanoa. Tsemppiä kaikille!