Tässä keikan telkkarista katsoneen kommentteja.
Ihan hyvin ne vetivät. Jotenkin alussa hieman kangerteli, mutta loppua kohden selvästi parani. Ari lauloi puhtaasti, no kai sitä muutama moka tais jossain tulla, mutta niinhän sitä livenä aina tulee. Niin ja taisimpa kuunntella aika arvostelevin korvin... Enkä varmasti ole ainoa.
Soittivat mitä ilmeisemmin kaikki levyn biisit, Ari oli rummuissa yhden biisin ja sitten lauloi Iron Maidenin Wasted years, missä Ari kyllä oli parhaimmillaan!
Heartstealer oli paljon parempi live versiona kuin alkuperäisenä, sen joku on tainnut aiemminkin sanoa tällä palstalla.
Yleisölle tarkottiin erikois soolot niin Vilin toimesta koskettimien osalta, kuin Mauron toimesta rummuissa.
Ylläreitä olivat noi edellämainitut soolot, mielettömät pyrotehosteet sekä yleisön päälle katosta lentäneet "narut" ja paperisilppu. Niin ja se, että taltiointi tulee dvd:nä jonain päivänä myyntiin.
Ari vaikutti välispiikeissä aika varovaiselta. Totesi heti alussa, että nyt pitää varoa sitä V alkuista, kun ei sitä joka päivä jaksa omaa kuvaa lehden kannessa katsella. Mitä itsellä on kokemuksia niin jotenkin välispiikit olivat nyt huomattavasti varovaisempia eikä niitä hirveästi ollut.
Mä tykkäsin keikasta sohvalta käsin. Jokainen voi tietenkin olla omaa mieltään. Ja dvd:n kyllä hankin vaikka boxille nytkin tuli.
Kiitos ja kumarrus, oli erittäin rohkeaa noinkin lyhyen livekeikka kokemuksen omaavana lähteä suoraan TV lähetykseen koko keikka vetämään!

Vastaukset 2
Vanhimmat
digattais joka ei riskejä ota. ja livekeikan pitää olla live ja roso. wittuuks sitä levynnäköseks tekis ja samal reseptil.
Grudu ookko näöl mihin wittuun lähit ässält kesken lauseen? kuselle ja sammuit sinne, häh?
Sun piti ottaa antoniin yhteys, se sli..sle..joku vittu kai muistat? Alwarin kaa spainissa -04, kolmisormimangusti, ehee, hoxhox??? unohtuko taas!!!
Kuuma. Jano. Paikat kipeenä pomppimisesta. Päästä löytyy jotain paperinpalasia. Onnellinen fiilis. Kiitos Ari ja bändi jälleen upeasta keikasta! Sitä se oli ainakin paikan päällä, toivottavasti telkassakin. Jipii me saatiin se live dvd!