Taiteiden yö ja millä kotiin???
Minä, kuvataiteilija minä, lähdin ensimmäisen kerran eläessäni taiteiden yö tapahtumiin. Koska tällä hetkellä ajan väliaikaisesti linja-autoa, olen myös ns. bussikuski.
Mikä mättää?
Työpäivänä perjantaina 24 elokuuta oli huomattavissa eräs epäkohta töihin mennessä, ei mitään tiedotusta lisävuoroista. Kenen syy?
Aina on yleensä aikatauluista poikkeavasta liikenteestä ollut ilmoitus ja lisävuoroista jaettavissa aikataulut lisävuoroista, olipa juhannus tai uusivuosi. Nyt, kun taiteiden yö järjestettiin perjantaina, ei ollut mitään ilmoitusta lisävuoroista, joita kuitenkin ajettiin.
Miksi mitään ilmoitusta ylimääräisistä vuoroista ei tullut? On varsin ikävää kertoa asiakkailleen, ettei ilmeisesti lisävuoroja ajeta, koska mitään ilmoitusta sellaisista ei ole tullut.
Kun itse lähdin taiteiden yöhön Vantaalta, oli taskussani aikataulukirja, koska lisävuoroista ei ollut työpäivänkään aikana tullut minkäänlaista ilmoitusta, oli käsitys ettei lisävuoroja olekaan, vaan ajetaan normaalit perjantai-illan vuorot ja ns nollavuorot.
Helsinkiin mennessäni kysyin kuljettajana toimineelta työtoveriltani, tietääkö hän mahdollisista lisävuoroista, oli vastaus, että hän tietää vain omat vuoronsa, mutta ei tiennyt milloin viimeiset vuorot ajetaan. Sama tietämättömyys koski itseäni, mitään tietoa mahdollisista lisävuoroista ei ollut tullut.
Kun odotin Rautatientorilla pääsyä linjan 710N autoon, huomasin ja huomasi muutama muukin YTV:n asiakas linjakilvillä 741N olevan auton laiturissa, vuoron jota ei minkään aikataulun mukaan kuuluisi olla olemassakaan. Lisävuoro, josta edes saman firman työntekijät eivät tienneet, miten sitten asiakkaat olisivat saattaneet tietääkään?
Missä on nyt ollut katko tiedonkulussa, kun linjoja ajavat kuljettajat eivät tiedä milloin kulkee viimeiset vuorot tai onko sellaisia laisinkaan.
Kuljettajia vaaditaan olemaan työssään asiakaspalvelijoita, sitä odottaa asiakkaat sekä vaatii työllistäjä ( YTV ). Jossain mättää ja pahasti. Kuinka olisin voinut osata opastaa neuvoa kysyviä ihmisiä, kun mitään tietoa ei ole kuljettajallekaan toimivalle, olinpa työvuorossa tai vapaalla. Monen onneksi taskussani oli aikataulukirja ja tietämys siitä, millä linjalla koteihinsa pyrkivät pääsevät keskustasta oikeaan suuntaan lähteviin autoihin, koska kuljettajana toimiessani jo jotain on tarttunut hihaan, mikä linja kulkee mitäkin reittiä ja mihinkin suuntaan.
Kuka sitten mokasi: YTV joka ei tiedottanut aikataulusta poikkeavista lisävuoroista vai missä tiedonkulussa on ollut katkos? Ei ole mitenkään mukavaa opastaa matkustajia väärin.
Kuljettajan työ on riittävän stressaavaa jo muutenkin, mutta tietämättään väärin neuvominen on vielä nolostuttavampaa, olipa kuski työssä tai vapaa-aikaansa viettämässä.
Periaate on, neuvoa kysyvää neuvoo kyllä vaikka vapaa-aikanaankin, mutta väärin ei halua neuvoa ei tahallaan eikä tahtomattaankaan.
Kuinka asiakas voisi tietää, jos kuljettajakaan ei tiedä, milloin lähtee viimeinen vuoro. Kuka nyt mokasi? Kuljettaja joka on jätetty paitsioon, vai YTV joka unohti tiedottaa liikenneministeriön vahvistamien aikataulujen ulkopuolisista lisävuoroista. Kuljettajat ovat ensimmäiset syntipukit joita maksavat asiakkaat sättivät, mutta minkä kuljettaja sille voi, ettei tieto ole tullut kuljettajalle saakka. Kenen moka, mihin tiedonkulku jumittui, kun vapaalla oleva kuljettaja ei tiedä, keskustaan ajava kuljettaja ei tiedä, kotiin tuova kuljettaja ei tiedä, kuka ottaa vastuun hartioilleen, miksi tiedonkulku takkuaa. Liikennöitsijä ei ole syypää, eikä kuljettaja, vaan työsuorituksen tilaaja, siis YTV, kuka unohti sen pienen seikan, julkaista poikkeusliikenteen aikataulut.

Vastaukset 14
Vanhimmat
vastausta YTV:ltä, koska tämä on avoinkirje ja myös asiakaspalaute. Kirjelmä ei ole vain Suomi24:n tai tekstaripalstalla julkaistu jorina, vaan lähetetty myös YTV:n asiakaspalveluun, jotta korjauksia, vastauksia ja kannanottoja myös saataisiin, kenen on vastuu ja ketä pidetään tyhminä... asiakkaita, kuljettajia tai ottaako liikenteestä vastaava taho vastuun kun asiakkaita ja kuljettajia ei viitsitä informoida kaikille tärkeistä asioista.
Näit aikatauluja oli varikolla. Pomo ei niitä sulle käteen antanut joten miten olisit voinut mistään mitää tietää.
http://www.ytv.fi/FIN/liikenne/ajankohtaista_liikenteesta/lo_07_08_15.htm
on ottaa selvää aika tauluista jotta voi palvella asiakkaita. Myös poikkeus aikoina kuten Taiteidenyön ä. Esim jos Rautatien torilta lähtee auto se on tiedettävä. Ei ne itseestään sieltä lähde!
vapaalla olevalla ei ole mitään velvollisuutta...
ymmärrä että kuljettajan tehtävä on asiakkan palvelu.
Asiakan kannalta on saman tekevää jos kuljettaja jättänyt väliin aikataulun opiskelun työ vaiko vapaa ajallaan. se ei ketään kiinosta.
Aika taulut on vaan tiedettävä !
surkeita kyllä luulisi että ammatti ylpeyttä sen verran olisi että voisi palvella asiakkaita kunnolla.
Hehee, luulekko että niitä väkisin työkkäristä kurssille, ja töihin laitettuja kiinnostaa? Toisaalta, eipä kukaan täysjärkinen hesan sisäistä ajaiskaan.
Just kun opin ulkoa kesäaikataulukirjan, tipahti postiluukusta talviaikataulut. Ja eikun alusta opiskelut.
Mutta mielelläni sen teen, kun tiedän, mitä meidän matkustajat eivät osaa, esim. lukea pysäkkiaikatauluja, aikataulukirjoja, käyttää nettiä aikataulujen ja erityisesti reittiopasta oikean pysäkin löytämiseen. Pystynpähän sitten osoittamaan taitavuuteni näissäkin asioissa, puhumattakaan nyt matkakortin käytöstä.'
Kirjoituksestasi päätellen, suomenkielen kirjoitustaito ei ole ihan hallussa, joten ymmärrän hankaluutesi etsiä tietoa aikataulukirjasta ja netistä.
Tämä kommentti oli varsin outo. Tuskinpa kirjoittavan kirjoitustaidolla on mitään tekemistä sen kanssa, miten hyvin ko. henkilö osaa hakea tietoa aikataulukirjasta tai netistä. Kyseessä on tiedon hakeminen, ei tekstin tuottaminen. Kaikilla ei myöskään ole käytössään nettiyhteyksiä ja reittioppaita tai edes aikataulukirjaa. Juuri siksi kuljettajalta saatu henkilökohtainen tieto on tärkeää.
On hienoa että kuljettaja ilmoittaa mielellään opiskelevansa uusia aikatauluja. Näin satunnainen kysyjäkin voi saada vastauksen.
Aikataulut löytyy joka pysäkiltä. Poikkeusliikenteestä tiedotetaan ilmaisjakelulehdissä siihen varatulta sivulta. Niitä jaetaan erittäin monessa paikassa.
Aikataulukirja jaetaan jokaiseen talouteen Helsingissä, lisäksi niitä saa hakea ILMAISEKSI palvelupisteestä (myös ympäristökuntien), sieltä saa lisäksi yksittäisiäkin aikatauluja.
Se on uusavuttomuutta, jos ainoa keino saada tietää aikataulu, on kuljettajan varassa. Kuinka te selviätte elämästä?
> Aikataulut löytyy joka pysäkiltä.
Tämä kommentti on kyllä vuoden huonoin.
Pysäkeillä ei ole todellakaan ole aikatauluja kuin vain satunnaisesti.
Ja Hesan alueen ulkopuolella on hyvä jos on edes pysäkkitolppaakaan.
Aika taulut on kyllä joka pysäkillä. jos ei ole niin kuljettajan on ne tiedettävä. Asiakaspalvelun vuoksi!! YTV määrää aika taulut joka pysäkille. Hesan ulkopuoli ei liity tähän eikä kiinosta!! On YTV alueella aika taulut oltava.
Heheheh, Hesan ulkopuoli nimenomaan liittyy tähän, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Kerava ovat Hesan ulkopuolella ja ovat YTV:n aluetta, ja niissä todellakaan ei ole välttämättä pysäkkitolpissa mitään muuta kuin bussimerkki, ei linjojen numeroita lainkaan, saatikka edes aikatauluja.
Tällaisessa ns. taiteiden yössä viihtyvä sakkihan on saanut ihan tasoistaansa palvelua tässäkin suhteessa, joten ei pidä valittaa.
"Taiteden" varjolla laillistettu kaupunkiryyppäyspäivähän on jo lähtökohtaisestikin niin vulgääri tapahtuma, että normaali ihminen sitä varoo.