Diesel vs. bensa

Kertokaa nyt hyvät vihreän puolueen jäsenet mitä järkeä tuossa Kataisen touhussa on? Asia koskee siis teitäkin koska hallituksessa olette mukana.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin dieselauto kuluttaa ja saastuttaa vähemmän kuin bensa-auto. Mutta mitä tekee hallitus, nostaa dieselveroa enemmän kuin bensaveroa.

Minulla on tällä hetkellä suht uusi pikkudiesel, joka ei paljoa kuluta tai saastuta. Mutta vannon, että tulen vaihtamaan sen aivan piruuttanikin johonkin 20 vuotta vanhaan bensarosvoon ja unohdan ympäristönsuojelemisen muutenkin.

Katainen perustelee esitystä sillä, ettei ole tarkoitus kasvattaa kilometrimäärää. Siis PKLE, Ne, joiden pitää työnsä puolesta ajaa, niin ajavat. Vaikkei noita polttoaineveroja nostettaisi yhtään, niin aineet ovat jo nyt sen verran arvokkaita että ylimääräisiä huviajeluita ei paljoakaan tehdä. Ja tämä on pieni oletus: huviajelijat käyttävät bensa-autoja.
7296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saastaisten köyhien kuuluu kävellä ojassa, eli siellä minne kuuluvatkin, eikä pyöriä autonraatoineen ministerin virka-auton edessä. Saatta työsuhdekonjakki läikkyä takapenkillä.

Äänestä

kun päättämässä on henkilöitä jotka ei ole tehneet eläissään oikeaa työtä

Äänestä
  • Linja-autolippujen nhinnat nousevat, rekkäautojen rahdit nousee, kansa maksaa kaiken hibtojen korotuksina. Eikö edes Gronbergillä ole aivoja käytössä että ketä hallitus rankaisee jälleen! Kataisesta ei nyt voi edes toivoa ! Ovatkos Soininvaaran opi menneet perille liiankin hyvin, hän opetti kuinka köyhiä eläkeläisiä voidaan rangaista eläkeleikkauksin.
    , Nyt menee näkkileipäkin meilta!

    Äänestä

tätä asiaa,kai se on niin et nyt ku on huomattu että diesel autojen osuus kasvaa,niin niitä pitää rankaista,käsittämätöntä. puhutaan luonnonsuojelusta,mut senttiäkään niistä rahoista ei mee luonnon hyväks,herrojen omiin palkankorotuksiin ne menee..

Äänestä
  • VM haluaa varjella verotulojen saatavuutta autoverouudistusta silmällä pitäen. Dieselin päästöt verrattuna bensiiniin ovat pienet ja koska viime vuosina diesel on kasvattanut suosiotaan, niin korotetaanpas hiukan verotusta.

    Moni vihreiden tekemä aloite verotuksen painopisteen muuttamisesta on kaatunut ministeriön vastustukseen, koska aikaa myöten kulutus ohjautuisi ekologisempiin vaihtoehtoihin ja valtion verotulot putoaisivat. Harmi, että ministeriön virkamiehet ovat niin putkiaivoisia, etteivät ymmärrä ympäristöteknologian viennistä syntyviä työpaikkoja ja tuloja.

    Äänestä

En ole vihreä mutta sanan haluan sanoa. Asun pohjoisessa eikä näillä leveysasteilla ole järkeä ajaa bensa-autolla. Julkinen liikenne ei toimi niinkuin se toimii etelässä, linja-autot kulkevat harvoin, junia näkee vielä harvemmin. Lisäksi pohjoinen on harvaanasuttu, lähimpään kyläpaikkaan voi olla useita kilometrejä..vaikka nämä asiathan pitäisi olla kaikille päivänselviä. Niin ei todellakaan ole mitään järkeä ajella kalliilla bensalla. Saisipa vain päättäjätkin tajuamaan pohjoisen tilanteen!!!

Äänestä
  • Kysykään Lapin Kokoomuksen kansanedustaja ulla.karvo (at) eduskunta.fi :ltä. Hän on Lapin vaalipiirin edustaja ja samasta puolueesta kuin valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

    http://www.lapinkokoomus.fi/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei käsitä kirjoitti:

Kertokaa nyt hyvät vihreän puolueen jäsenet mitä järkeä tuossa Kataisen touhussa on? Asia koskee siis teitäkin koska hallituksessa olette mukana.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin dieselauto kuluttaa ja saastuttaa vähemmän kuin bensa-auto. Mutta mitä tekee hallitus, nostaa dieselveroa enemmän kuin bensaveroa.

Minulla on tällä hetkellä suht uusi pikkudiesel, joka ei paljoa kuluta tai saastuta. Mutta vannon, että tulen vaihtamaan sen aivan piruuttanikin johonkin 20 vuotta vanhaan bensarosvoon ja unohdan ympäristönsuojelemisen muutenkin.

Katainen perustelee esitystä sillä, ettei ole tarkoitus kasvattaa kilometrimäärää. Siis PKLE, Ne, joiden pitää työnsä puolesta ajaa, niin ajavat. Vaikkei noita polttoaineveroja nostettaisi yhtään, niin aineet ovat jo nyt sen verran arvokkaita että ylimääräisiä huviajeluita ei paljoakaan tehdä. Ja tämä on pieni oletus: huviajelijat käyttävät bensa-autoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu