Nyt jännittää todella, kun Anna tuli mukaan kuvioihin.
ONKO ARI VIELÄ
LISTALLA YKKÖSENÄ?
10356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tytöt tykkää-rallatus mene muutamaksi viikoksi kärkeen. Sitten joko FFTF tai Nightwishin uusin ottaa kärkipaikan.
Monentenako on Ari?
keskiviikkoon asti. Sitten lastenlaulut valtaavat hetkeksi ykkössijan.
pudonnut kahdeksanneksi. Porukka on kuulemma palautellut levyjä kauppaa ja vaihtaneet ne Tapsa Kansan levyihin.
Uusi lista tulee vasta ensi viikolla...
Mutta ihmettelen suuresti jos Anna ei ole ykkösenä ja Uniklubi kakkosena. Tietenkin voi olla niin että FFTF nousee vielä jossain vaiheessa ykköseksi, mutta epäilen sitäkin, koska levy on ollut jo niin kauan myynnissä.
Tota Anna levyä hehkutetaan ihan turhaan. Se ei oikeasti ole hyvä, vaikka muuta toivoinkin. Onkohan siitä mitään virallista ns ulkopuolista levyarvostelua vielä?
tulossa arvostelu. anna avaa myös vaatekaappinsa ja annan sisko nisse nurmi kertoo ihon hoidosta.
päästä aikaisintaan. Näin muistan ainakin Arin ja Kriden levyn osalta.
Itsekään en pitänyt Annan levystä, mikä ei toisaalta yllättänyt, kun en ole ton popin/rnb:n suurin kannattaja. Mikä siinä on kun kaikki tän vuoden idolslevyt olivat pettymyksiä. Arin ja Kriden levyn vielä saatan ymmärtää, kun ne väsättiin kiireellä. Arille varsinkin vaikeaa sisäistää kuukaudessa 11 uutta biisiä. Annan levyä oli aikaa hioa koko kesä, ja tässä laimea tulos. No seuraavat levyt on varmaan kaikilla parempia ja ammattitaitoisemmin tehty.
Pistän nämä epäonnistumiset kuitenkin kokonaan levy-yhtiön ja formaatin piikkiin. Mikä helvata siinä on, kun ensi melkein vuosi etsitään uusia kykyjä ja sitten kun sellaisia löydetään, he joutuvat tekemään levyllisen "kuraa". No, oli ehkä hiukka liian kärjistettyä, mutta tiedätte mitä tarkoitan..
Siinä ei muita arvostelijoita kaivata.
Annan levy on tosi hyvä.
Arin levy on harrastelijan puuhastelua Annan levyn rinnalla.
Luota omaan musiikkimakuusi, vai oletko ihminen,joka luottaa siihen, mitä muut sanoo, esim arvostelijat.
Arvostelijoista ei ole ainakaan mulle mitään hyötyä.
Jokaisella on se oma mielipide asioista.
Annan levyä ei hehkuteta turhaan.
Annalla on hurjasti faneja ja lisää tulee Arin kannattajista.
muut kuin sinä. Ai niin, mutta onhan niitä jammuja, jotka lapset saavat syttymään.
Mä en koskaan listan mukaan walitse musaani mitä kuuntelen. saatan kuulla jossain jonkun biisin joka waikuttaa ja sit sen haluun. Ihan sama waik ei kukaan tuntis koko esittäjää. on kyl joskus käyny niin ettei oo tuntenukkaan. kerran Spanjassa me kuultiin yks helwetin hieno veto yhest baarist ja alettiin kysyy et ons niillä levyy ja ei ollu. no pyydettiin se jengi mein luukkuun ja äänitettiin itellemme kasetti niiden musisoinnista. laatu ei ollu paras mut tosi naksu. käskettiin mennä mankuun et pääsis tekeen levyn. sit se laulaja kuulon mukaan vaihto leirii ja siihen loppu niiden duunit. tosi surkuu ku talenttii meni hukkaan.