Pentu söi pöydän jalan, mitä voin tehdä, että sama ei toistu??

Onko jotain ainetta mitä voisin laittaa pöydän jalkoihin ja muille tavaroille, joita koira ei saa tuhota? Pentu tekee siis pieniä tuhotöitä toisinaan, jos kotona ei ole ketään. Ei siis joka kerta..

Pennulle on jätetty leluja sekä aktivointipallo, radiokin on päällä koska pihalta saattaa kuulua selvästi lasten leikkiminen ja toisten koirien haukkuminen. Välillä piilottelen raksuja, jotta pentu voi etsiä niitä sillä aikaa kun olen poissa, riittää että komennan vain lähtiessä etsimään. Tekemistä siis pitäisi riittää, mutta silti tekee tuhoja?

Lisäksi käymme ulkona usein ja leikimme paljon eli siitäkään ei pitäisi olla kiinni..
7618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

seremonioita kotiin. Ei leluja vain kunnollinen luu kalvettavaksi. Vesikippo ja peti. Yksinjäämisen pitää olla lepoaikaa pennulle.

Äänestä
  • Hei
    Itselläni kaksi koiraa ja pentu vaiheessa tosiaan kiinnosti matot, pöydän jalat yms.
    Laitoin vihreätä tabaskoa pöydän jalkoihin ja mattoihin ja mihin tarvitsi. Siihen loppui puruhalut ja omat lelut "maistuivat" sen jälkeen.
    Puanainen tabasko on vahvempaa, mutta se värjää, vihreä ei. Suosittelen halvaksi ja hyväksi konstiksi havaittu.

    Äänestä

  • Bolognese kirjoitti:

    Hei

    vaihtoehto olis etikka.

    Äänestä

Kokeile etikkaa. 99% koirista ei voi sietää etikan hajua/makua. Paljon tehokkaampaa kuin apteekista tai lemmikkieläinliikkeistä saatavat litkut. Liuosta kannattaa laimentaa vedellä. Ei tietenkään ihan kaikilla koirilla toimi, mutta kannattaa kokeilla.

Äänestä

meillä laitettiin tapascoa pöydänjalkoihin ja paikkoihin, joita pentu nakerteli. Auttoi

Äänestä

apteekista saa ostaa ice pover sprayta. vahva haju, ja taatusti makukin, tuskin maistaa toiste. toimii kuulemma myös murkku-ikäisten urosten merkkailuintoon sisällä.

Äänestä

Jättäisin itse namujen piilottamisen ehdottomasti pois. Se saattaa olla pennulle ns kiihdyttävää puuhaa josta on hyvin helppo sitten lähteä järsimään jotain pöydän jalkoja. Luita toki voi ja kannattaa jättää ja minä jätän aina pennulle kaikki maitopurkit, puhelinluetteloa yms. Niin että sillä on paljon sallittavaa tuhottavaa. Mutta mitään ns aktivointilelua kuten palloa en jätä sillä ei tarkoitus ole että se pentu aktivoituu kun se on yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

parppi kirjoitti:

Onko jotain ainetta mitä voisin laittaa pöydän jalkoihin ja muille tavaroille, joita koira ei saa tuhota? Pentu tekee siis pieniä tuhotöitä toisinaan, jos kotona ei ole ketään. Ei siis joka kerta..

Pennulle on jätetty leluja sekä aktivointipallo, radiokin on päällä koska pihalta saattaa kuulua selvästi lasten leikkiminen ja toisten koirien haukkuminen. Välillä piilottelen raksuja, jotta pentu voi etsiä niitä sillä aikaa kun olen poissa, riittää että komennan vain lähtiessä etsimään. Tekemistä siis pitäisi riittää, mutta silti tekee tuhoja?

Lisäksi käymme ulkona usein ja leikimme paljon eli siitäkään ei pitäisi olla kiinni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu