Eli. Harrastan urheilua, kilpatasolla mutta en nyt mikään maajoukkue tason jätkä kuitenkaan. Kuitenkin nyky tasonkin säilyttäminen vie aikaa 5-6 treenit viikossa, joista pari on esim. aamulenkkejä muut 1-1,5 h kestoisia laji treenejä ja oheisharjoittelua.
Huolissani olen siitä että kaiken maailman neuvolalehtiset toitottaa vaan ja ainoastaan sitä että isän paikka on kotona.
Työkaverit, joilla lapsia on, kuitenkin näennäisesti vaikuttaisivat jatkavan harrastuksiaan.
Joten mikä on suuren yleisön mielipide ja kokemukset tosissaan harrastavilta iseiltä. Loppuuko touhu, ja tavoitteet romukoppaan, jos jo et ole mestari tason tekijä. Vai onko vielä toivoa päästä kehittymään lajissaan vaikka kotona pieni piipero jokelteleekin??
Huolissani olen siitä että kaiken maailman neuvolalehtiset toitottaa vaan ja ainoastaan sitä että isän paikka on kotona.
Työkaverit, joilla lapsia on, kuitenkin näennäisesti vaikuttaisivat jatkavan harrastuksiaan.
Joten mikä on suuren yleisön mielipide ja kokemukset tosissaan harrastavilta iseiltä. Loppuuko touhu, ja tavoitteet romukoppaan, jos jo et ole mestari tason tekijä. Vai onko vielä toivoa päästä kehittymään lajissaan vaikka kotona pieni piipero jokelteleekin??
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja isä saa mennä mielensä mukaan, -harrastaa fudista.
Mutta vastapainoksi hän kyllä kotona ollessaan ottaa täyden* hoitovastuun lapsesta ja huikkaa minulle että nyt saat mennä jos haluat/vahdin vauvaa, saat nukkua ensi-yön.(nukutaan suunnilleen 50%-50%) Ja se on kyllä kiva, näin parisuhde pysyy kunnossa.
Ei se vauva harrastamista estä, ei ainakaan meillä. Ei kummankaan, ei isän eikä äidin. Meillä molemmat menevät 5-6 kertaa viikossa.
* = täyden hoitovastuun tarkoittaa sitä että todellakin tekee kaikki jutut joita lapsenhoitoon kuuluu, eikä esim kysele missä jokin tavara on, vaan tietää, koska järjestelee ne myös itse.
-syötöt, -vaipanvaihdot, -kylvetykset, -vitaminit ja KAIKKI. Siinä sivussa laittaa ruokaa/pesee pyykkiä, ihan niin kuin minäkin tekisin.
tosi on. Eihän se mitään auta jos vain kotona on, eikä tee mitään. Sulla on tekevä mies, ole onnellinen. Ei kaikilla ole.
Silloin on varmasti myös helpompaa antaa toisen mennä ja harrastaa, kun hommat ovat myös tehty, eivätkä kasaudu yhden harteille.
Vauvan syntyminen ei tarkoita harrastuksien lopettamista mutta kyllä etukäteen on hyvä pohtia mitä jos uusi tulokas onkin haastavampi tapaus ja olette vanhempina täystyöllistettyjä 24/7. (Tällä tarkoitan esim. koliikki tapauksia)
Lähtökohtaisesti molempien vanhempien kannattaa pitää kiinni omista harrastuksistaan, koska niistä saa todella paljon lisää virtaa ja ne auttavat rentoutumaan jne.
Ekan vastaajan tilanteeseen täytyy kyllä nostaa isälle hattua jos hommat tuolla tavalla hoituvat. Meillä poika nyt noin 4kk ja eikä tunnu minun syliini enää rauhoittuvan ollenkaan. Paras keino välttää moista olisikin kaiketi se että isä hoitaisi vauvan hoitoon liittyvät kommervenkit riittävän usein.
Kokonaisuuteen vaikuttaa kuitenkin todella paljon se millainen vauva teille tulee sekä se millainen vaimo sinulla on ja tietysti suurimpana mihin itse pystyt vaikuttamaan eli sinä itse.
kuului ennen naisille,
Nuorisokodin naisohjaaja pahoinpideltiin kaulimella
25.8.2007 15:33
Keminmaan nuorisokodin naisohjaaja pahoinpideltiin kaulimella myöhään perjantai-iltana. Nainen on hoidettavana Länsi-Pohjan keskussairaalassa.
Kemin rikospoliisin mukaan nuorisokodissa asuva 15-vuotias nuorukainen kävi täysin yllättäen ohjaajan kimppuun hieman ennen puolta yötä.
Poika löi yövalvojaa useita kertoja kaulimella muun muassa päähän. Nainen onnistui kuitenkin pääsemään turvaan viereiseen rakennukseen. Pahoinpitelijä lähti siinä vaiheessa karkuun, eikä häntä ollut tavoitettu lauantai-iltaan mennessä.
Poliisi epäilee, että karkaaminen oli suunniteltu. Siitä ei ole vielä tietoa, oliko pojalla apureita.
Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä pahoinpitelynä.
Eli meillä siis mies on myös urheilija ja lapsen syntymän (nyt 2,5v) jälkeen jatkoi töissä ja urheillessa samaan malliin. Eli minä hoidan edelleen lapsen ja kodin ja mies käy kotona nukkumassa ja syömässä. Eli menosi voit säilyttää mutta sen mukaan myös näet lastasi, eli meillä isä ei juurikaan näe muutakuin silloin ruokapöydässä, koska esim illalla kun isä tulee noin puoli kymmeneltä harjoituksista kotiin lapsi on totta kait jo nukkumassa. Meillä oli koliikki vauva eikä sillä sen kummempaa merkitystä ollut kuin että minä olin totta kait väsyneempi... Samalla lailla jatketaan varmaan tämän toisenkin kohdalla joka syntyy parin kuukauden päästä...Tämä on meillä ollut ihan selvä koska jo kun aloimme seurustella niin mies urheili (eli 8 vuotta sitten) joten tiedossa oli että miestä ei paljoa kotona näy jos meinaa menestyä...
Sääliksi käy lastasi... urheiluko se elämä on?
Nämä ovat niitä asioita, joista on kotona keskusteltava ja sovittava yhdessä, miten paljon vaimo on valmis tukemaan harjoitteluasi. Jos tähtäimessä on oikeasti vaikkapa olympialaiset, niin tietenkään harjoittelua ei voi jättää. Teidän on mietittävä, onko sinun harjoittelu se asia, johon olette valmiit kaikki panostamaan.
Äiti varmasti kaipaa kotona apua, sekä henkisesti että fyysisesti. Myös parisuhde vaatii aikaa. Usein käy niin, että joitain menoja on pakko karsia perheen lisääntyessä, jos haluaa toimivan perhe-elämän ja parisuhteen. Etenkin, jos urheilu on enemmän jotain 7 divarin pallon potkimista, jossa tärkeintä on lähinnä saunaillat ja kavereiden kanssa olo, on siitä varmasti varaa tinkiä.
Lisäksi varmasti sinullakin on halu viettää aikaa perheesi ja lastesi kanssa?
Saman kysymyksen ääreltä löysin itsenikin 4v. sitten.
Muksu syntyi ja urheileminen jatkui. Hoidin ipanaa siinä kuin vaimoni ja kävin 3-vuoro työssä.
Sama jatkuu edelleen.
Annan vaimolleni yhtä paljon harrastusaikaa kuin saan sitä itselleni. Jos vaimoni ei käytä omaa aikaansa harrastuksiinsa, en minä sitä vähennä vaan treenaan niinkuin aina ennenkin.
TV:n katseleminen on vähentynyt, pimu katsoo lastenohjelmat iltapäivällä iskän kanssa, jonka jälkeen iskä lähtee urheilemaan.
Kotia tultua on vielä pari tuntia leikkiaikaa ennen nukkumaan menoa.
Nää on asioita joita ei voi soveltaa kaikkiin parisuhteisiin. Jotkut äidit on synnytyksen jälkeen niin kiinni lapsessaan, ettei heitä saa kirveelläkään ulos, vaikka ennen raskautta olisivat olleet aktiivisia liikkujia, tämä tuo kitkaa urheileviin vanhempiin.
Itse olen ainakin ehdottomasti valmiimpi tinkimään harrastuksista, tai vaikka töistä, mutta en pätkääkään parisuhteesta. Vaikka lapsi syntyy, niin parisuhteelle on löydyttävä aikaa. Meillä asiat on hoidettu niin, että harrastuksista on tingitty, että voidaan edelleen keskittyä toisiimme. Siitä ei tulisi mitään, jos molemmat käyttää aimo osan vapaa-ajastaan jossain muualla kuin puolison kanssa. Se ei ole enää perhe-elämää.
Takana on nyt 6 yhteistä vuotta, vakaalla pohjalla. Harrastuksia en kaipaa sen enempää, kuin mitä niitä nykyään on. Ja jos joudun työmatkalle kahdeksi viikoksi, niin pätkääkään en kaipaa harrastuksia, mutta vaimoa aivan valtavasti ja lastakin tulee ikävä.
Epäilen että vuosien päästä kun mietit mitä olisi kannattanut tehdä, tuskin sinua harmittaa ettet urheillut enemmän. Todennäköisemmin, jos lapsesi vauva-aikana pyhität elämäsi urheilulle, harmittelet ennemmin ettet ollut enemmän vauvasi kanssa.
Näinollen ehdottaisinkin että pitäisit ainakin ensimmäisen vuoden hieman matalampaa profiilia urheilun kanssa. Jospa tyytyisit pitämään kuntoa yllä ja jatkaisit kilpailua vähän myöhemmin.
Tuo vauvaikä on nimittäin erittäin tärkeää aika lapsen ja vanhemman suhteen kehittymiselle ja isän yhdessäolo vauvan kanssa heijastuu varmasti koko loppuelämään.
Nimeonomaan!.
Näissä vanhempien harrastuskysymyksissä pohditaan yleensä vaan sitä omaa itseä, miten minä saan jatkaa harrastamista niinkuin ennen vauvaa, jo monet ylpeänä esittelee miten hienosti he keksivät ja saivat sen toimimaan. Mielestäni sen keksiminen ei kovin suurta taitoa vaadi, järjestelykysymyshän se vain on.
Sen sijaan kuka näissä kysymyksissä ajattelee itse vauvaa ja sitä mitä hän tarvitsee ko. aikana?
Ärsyttää vaan tuo lähtökohtaisesti oman navan ja hyödyn tavoittelu joka saisi jo loppua vauvan saavuttua maailmaan!
jaa, sori mut pakko änkeä tänne..(nainen) olen sitä mieltä että jos vanhemmat tyytyväisiä niin lapsi tyytyväinen..
Jos kelaan omaa lapsuuttani niin vanhemmat aina kotona, isä kävi päivätöissä muuta muuten olivat AINA kotona. Ja muistan että ajattelin silloin (no okei ei ihan vaavina tietenkään) että miks ne ei tee mitään. miks ne vaan ovat meijän kanssa koko ajan ja ilmapiiri kotona oli aika usein myös sellainen että "tätäkö elämä nyt sitten on"..
Mun mielestä olisi ehkä väärin jäättää kaiken ja istua kotona. "nyt olen hyvä isä kun olen vaan täällä kotona". Hyvä isä on sellainen joka antaa 100 % kun lapsensa näkee ja on muutenkin tyytyväinen ja antaa vaimollekin tilaa ja aikaa. Tää on mun mielipide..
esim mun mies käy töissä tosi paljon ja käsittääkseni meijän takia sen tekee. enemmän hyötyä hänestä siellä kun että olisi kurkkimassa joka kerta kun vauvalla vaipanvaihto..Ja yövalvomiset hoidan minä koska minä en käy töissä. Voin olla pikkasen räjähtänyt täällä kotona. Näin siis meillä..
Harrastus ja työ eivät ehkä ihan sama asia mutta en menis sanomaan mustavalkoisesti että kotona hengaileva on hyvä isä ja harrastuksissa hengaileva huono isä.
Mua pikkasen riesoo tämä malli että isän pitää olla samanlainen kun äiti. Kohta ne alkaa varmaan myymään "irtotissejä" isille..
Ja oma elämä ei saa loppua kun vauva tulee. Rajoittaa kyllä mutta saa sitä vielä olla kiinnostunut omasta hyvinvoinnista. Mutta muistakaa että se koskee sitten myös äitiä.
Mieheni sanoi raskausaikana, että hän vähentää salilla käymistä. Hän teki päätöksen itse, omasta aloitteestaan. Syyksi hän ilmoitti, että haluaa olla mahdollisimman paljon lapsen kanssa, kun isyyslomaakin pitää vain pari viikkoa, ja sitten pitää päivät olla töissä. Minusta vähentäminen oli ehdottomasti oikea päätös minun, lapsemme ja mieheni kannalta. Win-win.
Nykyään mieheni käy salilla 1-2 kertaa viikossa. Pitää kunnon terveenä, mutta ei enää ota harrastusta turhan tosissaan. Yhdessä ulkoillaan paljon, se on liikuntaharrastuksista ihanin!:)
Itse olen tehnyt vaimolleni seväksi, että olen pienestä pitäen harrastanut liikuntaa ja tulen aina sitä tekemään, oli lapsia tai ei. 3-4 kertaa viikossa 1-1.5h/kerta ei ole liikaa vaadittu. Se on jopa suositeltavaa jokaiselle.
Silti minulla riittää aikaa kahdelle lapselle, 3v & 3 viikkoa. Kun tulen töistä kotiin, olen lasten kanssa pari tuntia. Sitten lähden pelaileen. Kun tulen takaisin reilun tunnin kuluttua jää vielä aikaa lapsille ennen nukkumaanmenoa.
Jos jostain täytyy nipistää, niin se on työ. Pyrin siihen, että ylitöitä ei tehdä. Asioita pystyy aina järjestämään.
Kyllähän noita päiviä on paljon, että voi yhdessä perheen kanssa aikaa viettää harrastuksista & työstä huolimatta.
Niin, ja vaimo saa myös harrastaa. Ja silloin minä hoidan lapsia.