Mä olen nyt kärsinyt paniikkihäiriöstä ja lievistä kohtauksista muutaman vuoden ajan. Kohtausten huippu aikaa oli vuosi sitten, kun erosin pitkäaikaisesta seurustelu kumppanista. Silloin kohtauksia tuli melkeinpä joka päivä. Nyt ne on onneksi hyvin kontrollissa ihan melken hengittely- ja itsensä rauhoittelumenetelmällä. Mutta ongelma onkin nykyään tämä. Kun siis ei enää saa kunnollisia kohtauksia, ihmiset (kaverit, vanhemmat, nykyinen poikakaveri, työkaverit) on alkanut vähättelemään koko ongelmaani. Heidän mielestään yritän vaan päästä joka tilanteesta eroon sillä syyllä, että on paniikkihäiriö. Se, että en halua mennä yksin esim. Kelaan, ei tarkoita sitä, että olisin laiska ja haluaisin kyydin sinne. Eikä se, että en pysty soittamaan puhelimella vieraille ihmisille, esim. työpaikasta johdu siitä, että haluaisin säästää puhelinlaskua.. Miten se on niin vaikea ymmärtää, että tämä on sairaus, enkä ihan välttämättä halua olla ehdoin tahdoin kipeä! Tiedoksi vaan kaikille kavereille ja muille, että en tee tätä teidän kiusalla..!!
Miten se on niin vaikeaa
ymmärtää!
4554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..Yleensähän se menee just näin, että HE jotka eivät kärsi tällaisista ongelmista, eivät tavallaan voi uskoakaan > puhumattakaan ymmärtää ihmistä joka näiden ongelmien kanssa kamppailee.
Minä tekisin sinuna niin, että hankkisin vihkosia joissa on esm.sosiaalisten tilanteiden pelosta, masennuksesta jne...(apteekista itse joskus sain sellasisia) tai tulostaa netistä ko.aiheesta....kirjastosta...
Sanoinsin, että lukekaapa tuosta, jospa sitten ymmärrätte todellisen tilanteen!
Itse jännittäjänä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsineenä olen toiminut näin...
Ja puhunut, että tälle ei kertakaikkiaan voi mitään...että se vain pahenee jos ei kukaan edes yritä ymmärtää...
Olen luonteltani sosiaalinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin...mutta sitten kun paniikki iskee päälle, niin se alan tavallaan inhoamaan itseänikin jo...miksi olen tällainen..??
Mutta kokeilehan tuota konstia...uskon, että se helpottaa sinua ja antaa todella paljon tietoa näille muille,jotka eivät vielä ymmärrä mistä on kyse!!!!!!
ihan kuin itse olisin kertonut saman. mutta odotappa kun kynsi menee poikki niin ollaan ambulanssia soittamassa ja niin mukavana. antaisin molemmat jalkani ambutoitavaksi jos en olisi sairastunut tähän paniikkihäiriöön/masennukseen ja tuskaseen tilaan.
Sekin ärsyttää kun kerron kaverille että sairastan tämmöstä niin vastaus on että " joo mullakin on sama", vaikka tiedän 100% varmasti ettei ole saaneet ikinä yhtään paniikkikohtausta.
luulis että sillon oisivat ymmärtäneet kun en ikinä mennyt työkkäriin sovitulle ajalle ja otin 3 kuukauden karenssin (tapahtunut 3 kertaa), ja ihan vaan laiskuuttani syön pelkkää makaronia 9 kuukautta.
tuo on juuri niin tyypillistä juuri ihmisistä jotka eivät ole kokeneet paniikkihäiriötä ja sitä "pahinta" muotoa siitä.
Meitsin poikakaveri on ihan hermona kun en yksin voi käydä kaupassa. Jos se tarvii vaikka töihin jotain evästä kesken päivän jota mun pitäis sille kuskata niin saattaa sanoa tyyliin että "vai etkö muka uskalla yksin mennä kauppaan" ja tollasen painostuksen alla se kaupassa käynti on vielä tavallistakin kauheampaa.. Ja sinä joka et uskalla mennä työkkäriin ja joudut karenssiin, auttaisiko se työkkärissä että jos kertoisit siitä paniikki häiriöstä. Et ainakaan menettäisi rahojasi:(