Jos Suomi olisi

niin puoluetuen pitäisi olla sama jokaiselle puolueelle, oli se iso tai pieni, ei sen mukaan montako kansanedustajaa sillä on. Silloin puolue saisi näyttää mihin se pystyy ja mikä on sen todellinen vahvuus. Lisäansio tulisi kansan päättämänä, jos moni liittyisi jäseneksi, jäsenmaksutulot olisivat tuo tuki.
Vaalituen taas demokratiassa tulisi olla samansuuruinen jokaista asetetuttua ehdokasta kohti, puolueelle maksettuna. Ellei ehdokkaita olisi asetettavaksi, ei tukeakaan tulisi.
Nyt olemme oravanpyörässä joka epäoikeudenmukaisesti tukee niitä, jotka itse voivat päättää itselleen annettavista tuista.
MUTTA: Nukkuvien puolue on suurin, kun se herää, voidaan odottaa muutoksia tähän maahan. Toinen muutoksen mahdollisuus on, että ne ihmiset, jotka eivät äänestä pieniä puolueita koska ääni menee hukkaan, huomaavat, että juuri he ovat se muutoksentekijä, joka voi kääntää kelkan. Media tottakai kertoo ennen vaaleja isojen puolueiden voitosta ja vahvuudesta. Vaan kansalaiset, TEIDÄN HERÄÄMISESTÄNNE RIIPPUU SUOMEN KOHTALO!!! Kun alamme äänestää niitä puolueita, jotka ajavat meidän asioitamme, olemme voitolla, meillä on mahdollisuus omaan lainsäädäntövaltaan.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

määräenemmistön saisi päättämään itselleen etujaan huonontavia asioita? Niin kauan kuin KOK-KESK-SDP ovat isoimmat, tottavie ne pitävät kiinni saavutetuista eduista. Kuka silloin demokratiaa muistaa?

Äänestä
  • Se, että persut saadaan vaikuttavaksi päättäjäksi eduskunnassa? Kenen kanssa meidän pitäisi liittoutua, isotkin ovat vetäneet hynttyyt yhteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


demokraattinen, kirjoitti:

niin puoluetuen pitäisi olla sama jokaiselle puolueelle, oli se iso tai pieni, ei sen mukaan montako kansanedustajaa sillä on. Silloin puolue saisi näyttää mihin se pystyy ja mikä on sen todellinen vahvuus. Lisäansio tulisi kansan päättämänä, jos moni liittyisi jäseneksi, jäsenmaksutulot olisivat tuo tuki.
Vaalituen taas demokratiassa tulisi olla samansuuruinen jokaista asetetuttua ehdokasta kohti, puolueelle maksettuna. Ellei ehdokkaita olisi asetettavaksi, ei tukeakaan tulisi.
Nyt olemme oravanpyörässä joka epäoikeudenmukaisesti tukee niitä, jotka itse voivat päättää itselleen annettavista tuista.
MUTTA: Nukkuvien puolue on suurin, kun se herää, voidaan odottaa muutoksia tähän maahan. Toinen muutoksen mahdollisuus on, että ne ihmiset, jotka eivät äänestä pieniä puolueita koska ääni menee hukkaan, huomaavat, että juuri he ovat se muutoksentekijä, joka voi kääntää kelkan. Media tottakai kertoo ennen vaaleja isojen puolueiden voitosta ja vahvuudesta. Vaan kansalaiset, TEIDÄN HERÄÄMISESTÄNNE RIIPPUU SUOMEN KOHTALO!!! Kun alamme äänestää niitä puolueita, jotka ajavat meidän asioitamme, olemme voitolla, meillä on mahdollisuus omaan lainsäädäntövaltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu