Kokous pidetty

No niin, aikaa kului mutta nyt sekä muilta opettajilta että oppilaiden vanhemmilta virallinen mandaatti opastaa ja varoittaa viides- ja kuudesluokkalaisia verkostomarkkinoinnin vaaroista! Tämä on edistystä - onhan tärkeää jo nuorella iällä saada luotettavaa ja puolueetonta tietoa alan sudenkuopista.

Tämä on mielestäni erityisen tärkeää näinä aikoina, kun mm. internet-pohjaiset erilaiset rahankeräyssysteemit ovat saaneet liikkeelle aina vain röyhkeämpiä yrittäjiä, joita kauniiden puheiden vastapainoksi tosiasiassa kiinnostaa vain kerätä rahat pois ihmisiltä.

On kuitenkin helppo todistaa, että kyseessä on aina kuitenkin korttitalo, jossa useimmat ihmiset menettävät rahansa.

Nyt voin omalta osaltani varmistaa, että meidän pitäjän nuoriso omaa valmiiksi kielteisen asenteen, kun sitten vanhempana heille tullaan tyrkyttämään "loistavaa ansaintamahdollisuutta."

Mistä sitten innostukseni tähän valistustyöhön..

Menetin itse aikoinani isoja summia rahaa, kun uskoin lipeviä markkinamiehiä - ja moni muu ihminen lähipiiristäni. Nyt voin ajatella, että asiasta oli tavallaan hyötyä, kun voin varoittaa nuorisoa sekaantumasta huijauksiin.
171419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En tiedä missä niistä olet ollut mukana, mutta onhan niitä ollut osuman kaltaisia virityksiä. On kuitenkin lähempänä omaan suoramyyntiin perustuvia ja vuosikymmeniä todella suuria eettisesti ja fiksusti bisneselämän sääntöjä noudattavia yrityksiä.

On kuitenkin todella naurettavaa oikeasti että SINÄ voisit millään tavalla vaikuttaa kenenkään verkostouran aloittamiseen . Sama kuin yrittäisit varoittaa seksin vaaroista tai kieltää ketään menemästä rakennusalalle isona , siksi että tikapuilta voi tippua.

Jokaisen ihmisen tulevaisuus on hänen omassa visiossa. Jos joku haluaa bisnes/verkostouran hän todella valitsee sen omien tarpeiden pohjalta. Sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä mitä muut ihmiset siitä sanoo tai varsinkaan mitä sinä siitä sanot. Ihmeellisiä opettajia nykyään liikkeellä. En haluaisi omia lapsia sinun kouluun tai varsinkaan sinun oppilaiksi. Mahdatko olla pätevä opettaja? Koko koulun maine on nyt vaarassa ja opetuksen taso on lähinnä kyseenalainen!

Äänestä
  • ...tulevaisuus on hänen omassa visiossa. Siinä olet kyllä aivan oikeassa, mutta jos joku haluaa todella businessuran, hän ei todennäköisesti ole koskaan missään tekemisissä vm:n kanssa. Toisaalta voi hän kyllä ollakkin, mutta vain perustamassa itse jotain verkostoa, terävimmän kärjen alapuolella olevilla ja heidän toiminnallaan ei ole mitään tekemistä busineksen kanssa.

    On niin huvittavaa, kuinka laajasti käytetään sanaa business vm-piireissä, vaikka pelkästä nappikaupasta on yli 90-prosentin kohdalla kysymys. Ei pelkkä Dresmannin puku ja hurjat puheet tee mistään vielä businestä. Ainakin täällä realiteettien ja aikuisten maailmassa businekseksi käsitetään toiminta, joka todella jättää hilloakin, jolla voi maksaa laskuja ja ostaa sen kalliimman ja paremmankin puvun, tai jopa teettää sen räätälillä.

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    ...tulevaisuus on hänen omassa visiossa. Siinä olet kyllä aivan oikeassa, mutta jos joku haluaa todella businessuran, hän ei todennäköisesti ole koskaan missään tekemisissä vm:n kanssa. Toisaalta voi hän kyllä ollakkin, mutta vain perustamassa itse jotain verkostoa, terävimmän kärjen alapuolella olevilla ja heidän toiminnallaan ei ole mitään tekemistä busineksen kanssa.

    On niin huvittavaa, kuinka laajasti käytetään sanaa business vm-piireissä, vaikka pelkästä nappikaupasta on yli 90-prosentin kohdalla kysymys. Ei pelkkä Dresmannin puku ja hurjat puheet tee mistään vielä businestä. Ainakin täällä realiteettien ja aikuisten maailmassa businekseksi käsitetään toiminta, joka todella jättää hilloakin, jolla voi maksaa laskuja ja ostaa sen kalliimman ja paremmankin puvun, tai jopa teettää sen räätälillä.

    ...edelliseen: Ei pelkkä Dtressmannin puku, hurjat puheet ja Y-TUNNUS.....

    Äänestä

  • "Ihmeellisiä opettajia nykyään liikkeellä. En haluaisi omia lapsia sinun kouluun tai varsinkaan sinun oppilaiksi. Mahdatko olla pätevä opettaja? Koko koulun maine on nyt vaarassa ja opetuksen taso on lähinnä kyseenalainen!"

    Tulipa hätä käteen verkostopellelle. Paatosta vaan, kyllä joku joskus vielä sua uskoo. Ja sillä välin voisit vaikka vielä mennä jonnekin kouluun opettelemaan vähän asioita. :)

    Äänestä

  • Tuo olikin loistava idea. Verkostomarkkinointi-seksiä.

    VM-hemmo värvää uuden naisen ja siitä saa värväyspalkkion. Homma on siinä mielessä helpompaa että samassa paketissa saa molemmat jalat levitettynä. Eli ei tarvitse värvätä kahta niin pyramidirakenne ainakin paperilla totetuu jo yhdellä värväyksellä!(Visioikaa mielessänne vm-hemmojen piirokset paperilla eli raaja vasemmalle ja raaja oikealle).

    Keksin tämän juuri äsken ja teksti jäi hieman kevyeksi. Heittäkää ideoita miten asiaa voisi jalostaa.

    Äänestä

  • verkossa kirjoitti:

    Tuo olikin loistava idea. Verkostomarkkinointi-seksiä.

    VM-hemmo värvää uuden naisen ja siitä saa värväyspalkkion. Homma on siinä mielessä helpompaa että samassa paketissa saa molemmat jalat levitettynä. Eli ei tarvitse värvätä kahta niin pyramidirakenne ainakin paperilla totetuu jo yhdellä värväyksellä!(Visioikaa mielessänne vm-hemmojen piirokset paperilla eli raaja vasemmalle ja raaja oikealle).

    Keksin tämän juuri äsken ja teksti jäi hieman kevyeksi. Heittäkää ideoita miten asiaa voisi jalostaa.

    jossa vampyyrit perustivat pyramidin, maksu kaksi ihmistä, rekrytoi mukaan kaksi kaveriasi niin saat hetken kuluttua kymmeniä ihmisiä imettäväksi. Symboliikkaa, ehkä. Sinänsä en vastusta verkostomarkkinointia, kouluttaa ihan päteviä myyjiä markkinoille.

    Äänestä

... hienoa.

Kertakaikkiaan opetus puolustaa vahvasti paikkaansa opinahjoissa juurikin noiden selvien väärinkäytösten vuoksi. Kun opetus on annettu, niin kokemuksia vaan opetusministeriön suuntaan, niin aine tulee ehkä suositukseksi tiettyjen opetusaineiden yhteyteen laajemminkin.

Aine lienee verkostomarkkinoinnista jotain tietävälle antoisaa opetettavaa. Kun tunneista tekee vielä mielenkiintoisen (sopivalla huumorilla höystettynä = sitähän VM-puolelta löytyy rutkasti) oppilaille, niin eiköhän asia mene perille.

Nythän voi sitten verkostomarkkinoijat sanoa, että verkostomarkkinointia opetetaan eräässä xxxx koulussa jo ala-asteella.;)

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • No mulle ainakin verkostomarkkinoinnista on vain pelkkää hyvää sanottavaa, vaikken sillä koskaan isosti rahaa tehnytkään. Vieläkin seuraan aktiivisesti toimintaa, mutten enää ehdi tekemään sitä, koska alan kautta saadut kontaktit ja oppi on vienyt minut uudelle alueelle. Tänä päivänä olen mukana monessa liiketoiminnassa ja väitän, etten olisi koskaan päässyt kiinni niihin ilman verkostomarkkinoinnin parissa työskentelyä.

    On todella harmi, että alalla tuntuu tulevan niin paljon negatiivisia kokemuksia. Uskon että aika paljon on kiinni omasta asenteesta ja omista odotuksista. Liian usein edelleenkin verkostomarkkinointia pidetään automaattina, jolla rahaa tulee, kunhan vain mukaan lähtee. Pettymys on varmasti suuri, kun näin ei olekaan.

    Mutta kuten sanoin, minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa verkostomarkkinoinnista.

    Äänestä

  • pisteytys kirjoitti:

    No mulle ainakin verkostomarkkinoinnista on vain pelkkää hyvää sanottavaa, vaikken sillä koskaan isosti rahaa tehnytkään. Vieläkin seuraan aktiivisesti toimintaa, mutten enää ehdi tekemään sitä, koska alan kautta saadut kontaktit ja oppi on vienyt minut uudelle alueelle. Tänä päivänä olen mukana monessa liiketoiminnassa ja väitän, etten olisi koskaan päässyt kiinni niihin ilman verkostomarkkinoinnin parissa työskentelyä.

    On todella harmi, että alalla tuntuu tulevan niin paljon negatiivisia kokemuksia. Uskon että aika paljon on kiinni omasta asenteesta ja omista odotuksista. Liian usein edelleenkin verkostomarkkinointia pidetään automaattina, jolla rahaa tulee, kunhan vain mukaan lähtee. Pettymys on varmasti suuri, kun näin ei olekaan.

    Mutta kuten sanoin, minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa verkostomarkkinoinnista.

    ... """" Liian usein edelleenkin verkostomarkkinointia pidetään automaattina, jolla rahaa tulee, kunhan vain mukaan lähtee. Pettymys on varmasti suuri, kun näin ei olekaan.""""

    lauseesta voisi keskustella, jotta miksi on noin?

    Minä ainakin uskon, että se johtuu siitä, että värväri antaa sellaisen kuvan, että nyt sitä rahhoo alkaa tulemaan ikkunoista ja ovista, kunhan vaan liityt. Eli syy pettymyksiin on verkostomarkkinoijien itse aiheuttamaa "ahneustautia". Toinen syyri syy on verkostomarkkinoinnin huono maine. Sekin johtuu osittain verkostomarkkinoijista itsestään. Miksi annatte pyramidien toimia verkostomarkkinoinnin periaatteella pilaamassa mainettanne? Laittasitte kunnolla kampoihin ja poistasitte pyramidit leikkikentiltänne. Mutta ei, kun ei. Te vaan hoette aina, että ei teille kuulu toisen firman asiat.

    Eli voiskin sanoa, että "ite aiheutettuun kipuun ei lääkkeitä ole".

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    En kiellä etteikö liian hyviä kuvia annettaisi, niin annetaan kaikista tuotteista joita mainostetaan. Mieleen on erityisesti jäänyt se yksi pesuainemainos, jossa siistissä huushollissa siisti nainen vetää hellan sivuun ja siihen ruiskaistaan pari kertaa sumutepullosta pesuainetta pyyhkäistään sienellä ja koko sienen leveydeltä seinä tulee kuin uudeksi.

    Itse meinaan kyllästyin siihen, että monet suhtautuivat alaan kuin automaattiin, joten tein esittelyissä homman niin selväksi, että kyse on työstä. "ymmärrätkö, ettei tässä tienaa mitään ilman kovaa työtä", "ymmärrätkö että sinun pitää sitoutua vähintään vuodeksi tekemään paljon työtä ja uhraamaan ajastasi todella paljon" jne. Sitten kun siihen ei viitsittykään panostaa ja valitettiin, ettei rahaa tulekaan niin kuin pitäisi, kysyin, että muistatko mitä kerroin alussa. Niin vastattiin tyyliin että "joo, mutta ajattelin silti että ei se niin vaikeaa ole."

    Kyllä ala on äärimmäisen helppo tehdä ja oppia, mutta tulosten saaminen vaatii oikeasti paljon työtä. Se ei vain mene jakeluun vaikka sen lekalla takoisi päähän.

    PYRAMIDIJÄRJESTELMÄT JA INTERNET: Voimakeinoja uhkan vastustamiseen

    http://www.mlm-thetruth.com/pyramidit_ja_Internet-rikokset_kokous04[1].ppt

    Ettei fraasifranklinit tarvii ihmetellä miksi vastustetaan. Kopioin tuon tuolta, tämä olisi hyvä opetusmateriaali oppilaille, mielestäni kertoo kaiken.

    Äänestä

  • pisteytys kirjoitti:

    En kiellä etteikö liian hyviä kuvia annettaisi, niin annetaan kaikista tuotteista joita mainostetaan. Mieleen on erityisesti jäänyt se yksi pesuainemainos, jossa siistissä huushollissa siisti nainen vetää hellan sivuun ja siihen ruiskaistaan pari kertaa sumutepullosta pesuainetta pyyhkäistään sienellä ja koko sienen leveydeltä seinä tulee kuin uudeksi.

    Itse meinaan kyllästyin siihen, että monet suhtautuivat alaan kuin automaattiin, joten tein esittelyissä homman niin selväksi, että kyse on työstä. "ymmärrätkö, ettei tässä tienaa mitään ilman kovaa työtä", "ymmärrätkö että sinun pitää sitoutua vähintään vuodeksi tekemään paljon työtä ja uhraamaan ajastasi todella paljon" jne. Sitten kun siihen ei viitsittykään panostaa ja valitettiin, ettei rahaa tulekaan niin kuin pitäisi, kysyin, että muistatko mitä kerroin alussa. Niin vastattiin tyyliin että "joo, mutta ajattelin silti että ei se niin vaikeaa ole."

    Kyllä ala on äärimmäisen helppo tehdä ja oppia, mutta tulosten saaminen vaatii oikeasti paljon työtä. Se ei vain mene jakeluun vaikka sen lekalla takoisi päähän.

    ..., joka tekee oikein, niin se on sama, kuin hyttysen paska Itämeressä.

    Jos ajatellaan, että yksi henkilö (ylälinjansa kyseenalaisella avustuksella) värvää alalinjansa, niin hän toistaa samoja oppeja, mitä hänelle on opetettu. Mietipä miten ne opit valtaa alalinjan. Alalinjahan noudattaa vaan sitä mallia, mikä heille on opetettu. Jos siellä luvataan rahaa nopeasti ja paljon, niin uudet jäsenet lupaa samoin värvätessään. Eli verkostomarkkinoijien oma vika.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Tunsin aikoinaan montakin luokanopettajaa: Sivulinjassani oli yksi vararehtori, vaimonsa opettaja, ystävänsä ja minun sponsorini samoin. Lisäksi alalinjassani oli yksi rehtori, vaimonsa opettaja ja kaksi heidän entistä opiskelutoveriaan, opettajia hekin.
Jokainen on edelleen ystäväni.

Heillä on useamman vuoden ajalta luotettavaa tietoa jota jakaa oppilailleen: Verkostomarkkinointi ei ole se joka pilaa ihmisten tulevaisuuden vaan ihminen itse.
Mitäs uskoi lipeviä markkinamiehiä.

PS. Olen muuten menettänyt montakin kertaa isoja summia rahaa uskoessani markkinamiestä.
Kerran menetin jopa omaisuuteni.
Markkinamiehinä hääri koko Holkerin hallitus ja peliä jatkoi Esko Aho.
Me yrittäjät uskoimme.
Ei olisi pitänyt.
En silti syytä Holkeria tai Ahoa, vaan itseäni siitä että uskoin.

Äänestä
  • Koivisto jonka juoksupoikina nuo nulikat juoksi.

    Äänestä

Ihan ok ajatus, ei siinä mitään pahaa ole.

Muutama kohta pistää silmään:
"...joita kauniiden puheiden vastapainoksi tosiasiassa kiinnostaa vain kerätä rahat pois ihmisiltä"

Jokaista yritystä kiinnostaa kerätä rahat pois ihmisiltä.
Minulla on ihan "tavallinen" yritys (eli ei verkosto) ja kyllä me halutaan kaikki rahat kaikilta kerätä :)

"Menetin itse aikoinani isoja summia rahaa, kun uskoin lipeviä markkinamiehiä - ja moni muu ihminen lähipiiristäni."

Jos puhut verkostomarkkinoinnista, et oikeasti yrittäjäksi rupeamisesta, niin ei siinä ISOJA SUMMIA RAHAA menetä kuitenkaan.

Olen aikoinaan niin onnistunut kuin epäonnistunut, niin verkostomarkkinoinnissa kuin "normaali yrittäjänä".
Verkostossa epäonnistuminen maksoi n. 1000 euroa.
Yrittäjänä epäonnistuminen 300.000 markkaa.
Aika iso ero!
Verkostossa onnistuminen tuotti (kahdessa eri verkostossa) 150.000 markkaa (2 vuodessa) ja 20.000 euroa (vuodessa). Luvut ovat VOITTO, ei tulot.
Onnistuminen yrittäjänä tuottaa VOITTOA tänäkin päivänä yli 20.000 euroa kuukaudessa.

Eli niin tappio kuin voitto on kohdalle osuessaan AIVAN ERI LUOKKAA verkostomarkkinoijana ja "oikeana" yrittäjänä.

Äänestä

Hyvä ja vielä kerran hyvä! Loistavaa toimintaa opettajilta! Koulussa pitää opettaa myös ns. elämänoppeja. Olet opettajana oikeassa paikassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ala-asteen luokanopettaja kirjoitti:

No niin, aikaa kului mutta nyt sekä muilta opettajilta että oppilaiden vanhemmilta virallinen mandaatti opastaa ja varoittaa viides- ja kuudesluokkalaisia verkostomarkkinoinnin vaaroista! Tämä on edistystä - onhan tärkeää jo nuorella iällä saada luotettavaa ja puolueetonta tietoa alan sudenkuopista.

Tämä on mielestäni erityisen tärkeää näinä aikoina, kun mm. internet-pohjaiset erilaiset rahankeräyssysteemit ovat saaneet liikkeelle aina vain röyhkeämpiä yrittäjiä, joita kauniiden puheiden vastapainoksi tosiasiassa kiinnostaa vain kerätä rahat pois ihmisiltä.

On kuitenkin helppo todistaa, että kyseessä on aina kuitenkin korttitalo, jossa useimmat ihmiset menettävät rahansa.

Nyt voin omalta osaltani varmistaa, että meidän pitäjän nuoriso omaa valmiiksi kielteisen asenteen, kun sitten vanhempana heille tullaan tyrkyttämään "loistavaa ansaintamahdollisuutta."

Mistä sitten innostukseni tähän valistustyöhön..

Menetin itse aikoinani isoja summia rahaa, kun uskoin lipeviä markkinamiehiä - ja moni muu ihminen lähipiiristäni. Nyt voin ajatella, että asiasta oli tavallaan hyötyä, kun voin varoittaa nuorisoa sekaantumasta huijauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu