Oikeustoimista

Jos on jo nelisen vuotta valmistellut oikeustoimia asiantuntijoiden avustuksella (silloin tällöin tännekin puikahtanut kertomuksia asiantuntijoiden lausunnoista oikeudenkävijän kirjoituksiin), kai sille hintaa tulee?
Jos sattuu vielä häviämään sitten sen lopullisen käsittelyn, joka valituksineen vie aikaa ainakin toiset neljä vuotta, mistä hävinnyt repii rahat, jos on haastamassa kymmeniä ihmisiä oikeuteen?
Yhteiskuntako lopulta maksaa kaiken?
Milloin käsittelyt edes alkavat?
Mitäpä sanoo Seppo?
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valtio häviää Rusi-oikeudenkäynnin, koska mediassa on jo aloitettu vahingonkorvaussumman pienentäminen voivottelemalla sitä laajasti.

Kun valtio on jo aloittanut voivottelun, on tietenkin taustalla se, että on sovittu Rusin voittavan.

Siksi Rusi luopui Ahtisaaresta ja muista todistajina.

Sosialidemokraattien jäsentenväliset ovat aina kovia otteluita niin kuin totalitaristisissa järjestelmissä luokkataistelun hengessä.

Rusi on entinen sosialidemokraatti ja kyllä tuntee sosialidemokraatit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikä loppuu kesken kirjoitti:

Jos on jo nelisen vuotta valmistellut oikeustoimia asiantuntijoiden avustuksella (silloin tällöin tännekin puikahtanut kertomuksia asiantuntijoiden lausunnoista oikeudenkävijän kirjoituksiin), kai sille hintaa tulee?
Jos sattuu vielä häviämään sitten sen lopullisen käsittelyn, joka valituksineen vie aikaa ainakin toiset neljä vuotta, mistä hävinnyt repii rahat, jos on haastamassa kymmeniä ihmisiä oikeuteen?
Yhteiskuntako lopulta maksaa kaiken?
Milloin käsittelyt edes alkavat?
Mitäpä sanoo Seppo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu