NOSTURI

Luin kommentteja ja palautetta Nosturin keikasta, itse olin myös paikalla.

Itse olin tyytyväinen keikkaan, yleisö oli mukana ja salin tunnelma välittyi kuuntelijoihin. Arin laulu kuulosti korvaani mahtavalta ja häntä sekä bändiä oli ilo kuunnella - välillä meni kylmät väreet ja melkein tippa tuli silmään angels -laulun aikana.
Todella vaikuttava keikka.

Voi olla, että Arin ääni ei ollut aina vireessä, entä sitten?

Onko hyvä artisti sellainen, joka laulaa keikan täydellisesti alusta loppuun, ilman virheitä? Minusta tähteyteen kuuluu myös paljon muuta. Ari on peroonana aivan ihana ja oma itsensä. Hän on persoonallinen esiintyjä, jonka lavafiilis tarttuu helposti. Häntä on ihana katsella, unohtamatta muita bändin jäseniä.

Minä en epävireisyyttä huomannut, mutta enhän olekaan ammattilainen. Toisaalta en yhtään ihmettele, vaikka epävireisyyttä olisi ollut, sillä salissa oli varmaan yli 50 astetta lämmintä!!! Olin keikan aikana melko rauhallisesti ja siltikin vaatteeni olivat hiestä märkänä ja kasvot hikipisaroita täynnä. Ihmettelen suunnastomasti, miten joku pystyy vetämään puolentoista tunnin keikan hyppien ja pomppien satojen ihmisten ympäröimänä.

Kiitos bändille, olitte loistavia, erotutte muista suomalaisista artisteista todella!
Olette tehneet suuren vaikutuksen :)

Kiitos!
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos hyvästä ja asiallisesta raportista. Täällä Suomi24 palstalla nyt sattuu liikkumaan paljon sellaisia, jotka eivät käy itse live keikoilla, joten odottavat että kun tulee livekeikka telkkarista = levyn musa telkkarista. Niin ja sitten täällä on noita provoilijoita, jotka tarttuvat pieneenkin virheeseen, heillä kun on aiheet muuten loppuneet. Tekevät siis "työkseen" kärpäsestä härkäsen.

Mä katsoin keikan kotisohvalta ja monesti tuli mieleen, että voi että kun olisin tuolla! Olen itsekkin nähnyt Arin bändeineen livenä jo useamman kerran, joten ehkä se helpotti tuohon tunnelmaan pääsemistä.

Nautihan mahtavasta keikan jälkeisestä fiiliksestä, se oli mahtava keikka kotisohvaltakin! Olen sen itseasiassa katsonut nauhalta jo parikin kertaa... Aivan mahtava!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisa ihmemaassa kirjoitti:

Luin kommentteja ja palautetta Nosturin keikasta, itse olin myös paikalla.

Itse olin tyytyväinen keikkaan, yleisö oli mukana ja salin tunnelma välittyi kuuntelijoihin. Arin laulu kuulosti korvaani mahtavalta ja häntä sekä bändiä oli ilo kuunnella - välillä meni kylmät väreet ja melkein tippa tuli silmään angels -laulun aikana.
Todella vaikuttava keikka.

Voi olla, että Arin ääni ei ollut aina vireessä, entä sitten?

Onko hyvä artisti sellainen, joka laulaa keikan täydellisesti alusta loppuun, ilman virheitä? Minusta tähteyteen kuuluu myös paljon muuta. Ari on peroonana aivan ihana ja oma itsensä. Hän on persoonallinen esiintyjä, jonka lavafiilis tarttuu helposti. Häntä on ihana katsella, unohtamatta muita bändin jäseniä.

Minä en epävireisyyttä huomannut, mutta enhän olekaan ammattilainen. Toisaalta en yhtään ihmettele, vaikka epävireisyyttä olisi ollut, sillä salissa oli varmaan yli 50 astetta lämmintä!!! Olin keikan aikana melko rauhallisesti ja siltikin vaatteeni olivat hiestä märkänä ja kasvot hikipisaroita täynnä. Ihmettelen suunnastomasti, miten joku pystyy vetämään puolentoista tunnin keikan hyppien ja pomppien satojen ihmisten ympäröimänä.

Kiitos bändille, olitte loistavia, erotutte muista suomalaisista artisteista todella!
Olette tehneet suuren vaikutuksen :)

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu