TOAS häpeä

Opiskelija-asuntojen saastaisuudesta oli juttu lauantain aamulehdessä. ASIAA!
Kyllä asuntojen lähtötarkastukset on jätetty tekemättä tai sitten ne on tehnyt joku, jolla ei ole normaaleja aisteja.
Asunnot ovat kuin kaatopaikkoja, ongelmajätevarastoja, biojäteastioita ja savun tahrimia kuin Lokomon paja.
81705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei kai ne suttaajat ilmaan haihdu. Kai niillä
joku osoitekin on , minne kovennetun siivouslaskun
voi lähettää perään. Ellei talon puolesta niin
uuden asukkaan toimesta. - Ei ennen sikoina
asuttu Tampereen Yliopistossa opiskellessani.
Hävettää vaan tällaista entistä Tampereella
hyvää koulutusta ja tietoa saanutta senioria.

Äänestä

Monet äidit laistavat lapsensa siivouskasvatuksen nykyään kokonaan, syynä kai lienee oma laiskuus. ON helpompi tehdä itse kuin opettaa lasta tekemään. Usein pääsyyllinen on itse isoäiti joka on passannut omat lapsensa ja lapsenlapsensa.

Myös kotisiivouksen teettämäinen ulkopuolisella tekee ihmisistä paitsi avuttomia myös täysin kyvyttömiä siivoamaan jälkiään.

Äänestä

Miettikää nyt hetki. Talo on tyhjennetty asukkaista kokonaan jo ennen kesää tai kesällä, sillä viimeinenkin rappu menee peruskorjaukseen parin kuukauden päästä. Tämä on varmasti ollut asukkailla tiedossa, joten normaalia muuttosiivousta ei ole tehty.

Vai puunaisitteko itse kämpän, jos sanotaan, että koko taloon ei teidän jälkeenne tule asumaan ketään, vaan kaikki pinnat revitään ja seiniä kaadetaan jne? Tuossa nyt on ollut ihan yhden tekevää, onko sinne jättänyt jonkun rikkinäisen huonekalun vai ei. Siivoamatta lähtiessään jättäisi varmasti kuka tahansa tervejärkinen, paitsi krooninen siivousintoilija.

TOAS on ilmeisesti joutunut tekemään odotettua pahemman asuntopulan vuoksi hätäratkaisun ja majoittamaan porukkaa asuntoihin, joihin ei ollut tarkoitus enää ketään.

Äänestä
  • en tiedä miten nykyään, mutta ennen tuntui että toasilla on ns. vaihtarikämppiä. Eli tuntui että samaan kämppään seuraavana tullut uusi asukki oli sekin vaihtariopiskelija.

    Eli voi olla että kotimaahansa muuttanut asukki on jättänyt siivoamatta. Ihmettelen kyllä ettei lähtötarkastusta ole tehty. Minä kun muutin toasin kämpästä pois, kävi tyyppi tarkkaan katsomassa paikat läpi.

    Äänestä

  • ex-asukkki kirjoitti:

    en tiedä miten nykyään, mutta ennen tuntui että toasilla on ns. vaihtarikämppiä. Eli tuntui että samaan kämppään seuraavana tullut uusi asukki oli sekin vaihtariopiskelija.

    Eli voi olla että kotimaahansa muuttanut asukki on jättänyt siivoamatta. Ihmettelen kyllä ettei lähtötarkastusta ole tehty. Minä kun muutin toasin kämpästä pois, kävi tyyppi tarkkaan katsomassa paikat läpi.

    Aamulehden jutussa oli kyse nimenomaan Mikontalon asunnoista. En usko, että noihin asuntoihin on tehty mitään muuttotarkastusta. Eikä siinä olisi ollut mitään järkeäkään, kun tarkoitus on ilmeisesti ollut, että asuntoon ei muuta enää kukaan, ennen kuin koko talon sisäpinnat (ja osittain rakenteetkin) revitään auki ja vaihdetaan. Miksi sellaista kannattaisi siivota tai tarkastaa?

    Äänestä

Oltiin nuori perhe pienen vauvamme kanssa ja tosi onnellisia, kun saatiin aunto opiskelupaikkakunnalta.
Tulimme muuttokuorman kanssa yhtenä päivänä ja yllätys oli järkyttävä! Se, mihin meidän piti muuttaa oli Toasin mielestä aivan kelpo ja ihmettelivät, mitä niuhotimme.
Siivottuamme useamman päivän asuntoamme, saimme sen joten kuten asuttavaan kuntoon, mutta milloinkaan en kokemustamme unohda!

Kaikista järkyttävintä on, että poikamme muutti Toasin asuntoon niin aivan sama homma: silkkoa sitä itseensä taas siivottiin ja siivottiin - ajattelin, että liki kolmekymmentä vuotta myähemmin sama peli vain jatkuu Toasin kohdalla ja ehkä vielä räikeämmin.
Kauhistuttaa noiden ulkomailta Suomeen tulevien vaihtarien puolesta sekä hävettää suomalaisten paskaisuus ja se, että asunnoissa asuu mitä erilaisempia metelijöitsijöitä, joita näköjään ei edes yritetä saada ruotuun.

Äänestä
  • Itse olen asunut monessa TOAS:n solussa ja parissa edellä kuvatussa "vaihtarikämpässäkin". Vuosia tuli yhteensä yli 10 ja täytyy sanoa, että siisteyden puolesta ei ollut ongelmia kuin noissa vaihtarikämpissä eikä niissäkään suomalaisten toimesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelijatar kirjoitti:

Opiskelija-asuntojen saastaisuudesta oli juttu lauantain aamulehdessä. ASIAA!
Kyllä asuntojen lähtötarkastukset on jätetty tekemättä tai sitten ne on tehnyt joku, jolla ei ole normaaleja aisteja.
Asunnot ovat kuin kaatopaikkoja, ongelmajätevarastoja, biojäteastioita ja savun tahrimia kuin Lokomon paja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu