Olenpa

tuumaillut sellasta. Pääseeköhän Ari koskaan eroon punasesta- ja sinisestä valosta? Varmaan kymmenenkin vuoden päästä on ihan samanlaista vertailua ja syynäämistä.
7394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Mä luulen, että Ari on sellainen persoona, että se tulee aina herättämään tunteita puolesta ja vastaan. Niinhän se on kaikilla huippu bändeillä ja artisteilla.

Mutta luulen, että noi suomi24 dissaajat kyllästyy jossain vaiheessa. Mä itseasiassa luulin jo, että ne siirtyy Annan ketjuihin dissamaan, ja onhan niitä jo sieläkin nähty.

Arin fanikunnassa on selvästi tapahtumassa ns elämää. Ari alkaa saamaan selvästi kokoajan enemmän ns vanhempaa fanikuntaa, kun ns idolsfanittajat siirtyvät nyt ensin Annan leiriin ja sitten ottavat seuraavan idolin omakseen tai vaikka jonkun esimerkiksi kohta alkavasta Talent kisasta tai jonkun BB kisaajan tai jotain, mutta ne ovat niitä varhaisteinejä, iältään alle 14v ja niiden fanituskohde muuttuu jatkuvasti. Tämä on vaan hyvä juttu, pääsee Ari oikeasti itsekkin näkemään todellisen fanikuntansa rakenteen jne... Mitä mulla on kokemusta niin noin 15 vuodesta eteenpäin sitä on jo se "omin" musagenre löytynyt ja silloin fanittaminen alkaa olla hieman pidempiaikaista.

Äänestä
  • toisiin se vaikuttaa antamalla energiaa ja fiilistä toisiin taas siten että ne saa purettua siihen pahan olonsa. Yhtä kaikki Ari auttaa aina.

    Äänestä

  • samoin kuin Kriden ja Kristiinan, antti tuiskun tai ihan kenen tahansa ihmisen. Noin pahvipäistä sakkia ei miissään muualla ole.

    Äänestä

  • on arifaneja kirjoitti:

    samoin kuin Kriden ja Kristiinan, antti tuiskun tai ihan kenen tahansa ihmisen. Noin pahvipäistä sakkia ei miissään muualla ole.

    anna-fanit ja Kriden ja Kristiinan, antti tuiskun tai ihan kenen tahansa ihmisen.;DDD

    Äänestä

punainen ja vihreä? vai mitä tää nyt on?

Äänestä
  • aikaisia tuomari valoja.

    Äänestä

ole. Kun hän on yleisesti tunnustettu niin dissaajilta tippuu pohja pois. Jossain vaiheessa niin tapahtuu jos on tapahtuakseen. Ennen lopullista läpmurtoa noin haaskalinnut pyörii ympärillä. Tämä on normaalia tollasen uutta luovan ja erilaisen lahjakkaan artistin urakehitykselle, muunkin alan kuin musiikin parissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä vähän kirjoitti:

tuumaillut sellasta. Pääseeköhän Ari koskaan eroon punasesta- ja sinisestä valosta? Varmaan kymmenenkin vuoden päästä on ihan samanlaista vertailua ja syynäämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu