3G-kuntoon

3G:ä pitää vauhdittaa

Lupaehtojen mukaisesti 3G-verkkojen pitää olla kattavia. Kuitenkaan verkko-operaattoreilla on yhtä vähän kiirettä saattaa maa tietoyhteiskuntatilaan 3G:n osalta kuin TVO:lla on vuosien lobbaamisesta huolimatta saada Olkiluoto 3- ydinreaktoria valmiiksi.

Valtion pitäisi EDELLYTTÄÄ, että 3G:hen tulee vauhtia, koska 100 euron - 200 euron hintaluokassa alkaa jo olla aivan tavallisia 3G-puhelimia, joilla kesäasunnolle voisi saada vähintään 384 kbps -yhteyden 9,80 euron kuukausimaksusta.

Välivaiheena voisi olla yhtiö, joka hoitaisi kaikkien kolmen verkko-operaattorin ja vielä uuden Finnet-ryhmän yhteydet niillä alueilla viiden vuoden ajan, joissa ei vielä ole 3G:ä. Vähittäishintojen kuluttajalle tulisi olla tietenkin samojen kuin muidenkin tukiasemien alueella.

Matkapuhelinasiat kuuluvatkin "ministerille viestintäministeriössä" eli käytännössä Kokoomuksen eduskuntaryhmään kuuluvalle ministerille. Kannattaisi ehkä muistuttaa, että 3G:ä olivat voimakkaimmin edistämässä ministerit Olli-Pekka Heinonen (kok.) ja Kimmo Sasi (kok.).

Kokoomuksen työ kaiken mullistavan 3G:n osalta on jäänyt jotenkin kesken. Ei 3G mitään mullista, mutta se toisi vapaa-ajanasunnoille, matkatyötä tekeville ja etätyöläisille kiinteähintaisen tietoliikenneyhteyden, millä hoidettaisiin yksinkertaiset kirjoitustyöt, kuten raportoinnin sekä tiedonhaut yhtiön tai päämiehen tietokannasta sutjakkaasti.

Kun turha hypetys on jo haihtunut, voisi ainakin jo "tässä viisivuotissuunnitelmassa" ajaa 3G:ä perustarpeena ja välttämättömänä tietoliikenneolona koko Suomeen.

Ainoa keino on vaatia verkko-operaattoreilta aikataulu ja sallia viideksi vuodeksi tukiasemien yhteiskäyttö väliyhtiön avulla, jossa on mukana kauppa- ja teollisuusministreriön valvonta.

Palkkakorjausten lisäksi voisi jatkaa "perusasiat kuntoon" -linjaa. Siihen kuuluu transitovaltateiden lisäksi myös perustietoliikenneverkko, 3G.

3,5 G -Super 3G eli HSDPA odottakoon, mutta 3G pitäisi jo laittaa kuntoon. Viestintävirastossa voitaisiin miettiä poikkeus, mikä mahdollistaisi viideksi vuodeksi verkko-operaattoreiden yhteiskäytön yksille 3G-lähettimille.
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei tule ikinä putoamaan kymppiin vaan pidetään kartellimaisesti 50€ pinnassa ja siinäkin vielä joku 100 megan raja, jonka jälkeen mennään sekuntitaksalle.

Nyt on tärkeintä saada digitv -pelleily loppuun joskus vuoteen 3005 mennessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomeni maa kirjoitti:

3G:ä pitää vauhdittaa

Lupaehtojen mukaisesti 3G-verkkojen pitää olla kattavia. Kuitenkaan verkko-operaattoreilla on yhtä vähän kiirettä saattaa maa tietoyhteiskuntatilaan 3G:n osalta kuin TVO:lla on vuosien lobbaamisesta huolimatta saada Olkiluoto 3- ydinreaktoria valmiiksi.

Valtion pitäisi EDELLYTTÄÄ, että 3G:hen tulee vauhtia, koska 100 euron - 200 euron hintaluokassa alkaa jo olla aivan tavallisia 3G-puhelimia, joilla kesäasunnolle voisi saada vähintään 384 kbps -yhteyden 9,80 euron kuukausimaksusta.

Välivaiheena voisi olla yhtiö, joka hoitaisi kaikkien kolmen verkko-operaattorin ja vielä uuden Finnet-ryhmän yhteydet niillä alueilla viiden vuoden ajan, joissa ei vielä ole 3G:ä. Vähittäishintojen kuluttajalle tulisi olla tietenkin samojen kuin muidenkin tukiasemien alueella.

Matkapuhelinasiat kuuluvatkin "ministerille viestintäministeriössä" eli käytännössä Kokoomuksen eduskuntaryhmään kuuluvalle ministerille. Kannattaisi ehkä muistuttaa, että 3G:ä olivat voimakkaimmin edistämässä ministerit Olli-Pekka Heinonen (kok.) ja Kimmo Sasi (kok.).

Kokoomuksen työ kaiken mullistavan 3G:n osalta on jäänyt jotenkin kesken. Ei 3G mitään mullista, mutta se toisi vapaa-ajanasunnoille, matkatyötä tekeville ja etätyöläisille kiinteähintaisen tietoliikenneyhteyden, millä hoidettaisiin yksinkertaiset kirjoitustyöt, kuten raportoinnin sekä tiedonhaut yhtiön tai päämiehen tietokannasta sutjakkaasti.

Kun turha hypetys on jo haihtunut, voisi ainakin jo "tässä viisivuotissuunnitelmassa" ajaa 3G:ä perustarpeena ja välttämättömänä tietoliikenneolona koko Suomeen.

Ainoa keino on vaatia verkko-operaattoreilta aikataulu ja sallia viideksi vuodeksi tukiasemien yhteiskäyttö väliyhtiön avulla, jossa on mukana kauppa- ja teollisuusministreriön valvonta.

Palkkakorjausten lisäksi voisi jatkaa "perusasiat kuntoon" -linjaa. Siihen kuuluu transitovaltateiden lisäksi myös perustietoliikenneverkko, 3G.

3,5 G -Super 3G eli HSDPA odottakoon, mutta 3G pitäisi jo laittaa kuntoon. Viestintävirastossa voitaisiin miettiä poikkeus, mikä mahdollistaisi viideksi vuodeksi verkko-operaattoreiden yhteiskäytön yksille 3G-lähettimille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu