Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kokeilu

Olin tässä kjesällä päiväunilla sisällä kuumana päivänä alasti kotona kuten tapana on kun ovikello soi. No, otan usein pyyhkeen ympärille kun ei tiedä kuka on oven takana. Siellä oli Jehovan todistajia, kaksi naista, nuorempi ja vanhemp joiden kanssa olin joskus aikaisemminkin jutellut. Kysyivät jotta häiritsevätkö ja voisiko jutella. Sanoin että näin kuumalla ei vaatteita voi enempää pitää, jos käy näin niin mennään sisään. Naiset istuivat sohvalle , laitoin ensiksi pyyhkeen tuolin suojaksi ja istuin aivaN ALSTI. jOS ME KUITENKIN HÄIRITSEMME OLI REAKTIO. vAKUUTIN ETTÄ KÄY HYVIN NÄIN KESKUSTELLA JA IHMEEKSENI VANHEMPI RUPESI RUTIINILLA SELITTÄMÄÄN VARTIOTORNIA. NUOREMMALLA OLI LYHYT KESÄMEKKO PÄÄLLÄ JA REIDET PITKÄLTI PALJAANA JA NIIN ALKOI MINUN TORNINI NOUSTA PYSTYYN. Johdatin keskustelua alastomuuteen ja ei se kuulema synti ollut. Pakkohan niiden oli huomata seisova kullini mutta urheasti he kävivät protolollansa läpi ja saivat merkinnän ovikirjaanas. Mitä muuta lienevät kirjoittaneet, odotan seuraavaa viierailua. Ovella sanottiin vielä näkemiin kättä puristaen minlla kulli suorana. Yllätyin suvaitsevaisuudesta.
31251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin no, ihan yhtä kivoja päiväunia lienee muutkin nähneet...

Äänestä
  • Kerroppa uneksia, milloin Jehovan todistajilla on lyhyt kesämekko päällä. Jatka vain runkkaamistasi.

    Äänestä

  • hhhheheheh kirjoitti:

    Kerroppa uneksia, milloin Jehovan todistajilla on lyhyt kesämekko päällä. Jatka vain runkkaamistasi.

    Etkö tiennyt, että jehovantodistajatytöt eivät käytä lainkaan pikkuhuosuja, sillä niitähän pitäisi kuivata narulla pesujen jälkeen.
    Eihän moists synnillistä vaatetta voi käyttää, kun miehet kuolaisivat niitä kuivatessa narulla.

    Jehovantodistajillakin jameen pituus on ihan muodin mukainen, joten tytön istuessa voi näkyä yllättävän paljonkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herännyt kirjoitti:

Olin tässä kjesällä päiväunilla sisällä kuumana päivänä alasti kotona kuten tapana on kun ovikello soi. No, otan usein pyyhkeen ympärille kun ei tiedä kuka on oven takana. Siellä oli Jehovan todistajia, kaksi naista, nuorempi ja vanhemp joiden kanssa olin joskus aikaisemminkin jutellut. Kysyivät jotta häiritsevätkö ja voisiko jutella. Sanoin että näin kuumalla ei vaatteita voi enempää pitää, jos käy näin niin mennään sisään. Naiset istuivat sohvalle , laitoin ensiksi pyyhkeen tuolin suojaksi ja istuin aivaN ALSTI. jOS ME KUITENKIN HÄIRITSEMME OLI REAKTIO. vAKUUTIN ETTÄ KÄY HYVIN NÄIN KESKUSTELLA JA IHMEEKSENI VANHEMPI RUPESI RUTIINILLA SELITTÄMÄÄN VARTIOTORNIA. NUOREMMALLA OLI LYHYT KESÄMEKKO PÄÄLLÄ JA REIDET PITKÄLTI PALJAANA JA NIIN ALKOI MINUN TORNINI NOUSTA PYSTYYN. Johdatin keskustelua alastomuuteen ja ei se kuulema synti ollut. Pakkohan niiden oli huomata seisova kullini mutta urheasti he kävivät protolollansa läpi ja saivat merkinnän ovikirjaanas. Mitä muuta lienevät kirjoittaneet, odotan seuraavaa viierailua. Ovella sanottiin vielä näkemiin kättä puristaen minlla kulli suorana. Yllätyin suvaitsevaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu