kun miehestä ei kuulu mitään.
Hävettääkö "suurta valtiomiestä" niin paljon ettei kehtaa yhtään nokkaansa julkisuudessa näyttää.
Nythän seuraavissa kuntavaaleissa nähdään kuinka alas demarien kannatus on vajonnut.
Luulen että monessa demarivetoisessa kunnassa valta vaihtuu.
Hyvä näin.Sillä ei niistä olisikaan ottamaan vastuuta siitä mitä nyt on tapahtumassa esim. terveydenhoito alalla.
Näin se demarien ylimielisyys kostautui.
Pitivät kansaa pilkkanaan.
Ei toitota SAK:kaan enää fraasejaan televisiossa päivittäin.
Kyllä se Ihalaisen rullaturpa olikin kuin olisi ollut Suomem keisari.
Missä paperi Ahonenkin nyt piileskelee kun pitäis puutulliasioista olla puhumassa.
Minusta tuo asia kuuluisi paperiliiton toimenkuvaan yhtä hyvin kuin joku sellunkeittäjän irtisanominenkin.
Nythän on sentään vaarassa sadat työpaikat.
Nyt pitäis yhtenä rintamana olla asiaa ratkaisemassa Suomen paperiteollisuudelle mahdollisimman vähän vahinkoa tuottavaan suuntaan.Vai onko niin että katsotaan ettei asia heille kuulu.Rähistään vasta sitten kun porukkaa pannaan pihalle.Asiotten näin ollen taas aiheutetaan lisää tappioita seisokeilla.KYLLÄ OVAT TOLLOJA.
Voi noita raukkoja vastuun pakoilijoita.
Voi sitä oppositiostakin päin asioita hoitaa maan parhaaksi.
Eise siellä olo tarkoita sitä että ajetaan maata vain maata huonompaan suuntaan.
Demarit jos osais oikein hoittaa asiansa oppositiossa niin voisi olla vielä ehkä mahdollisuus noustakkin sieltä,mutta nykyisenlaisella pilitisoinilla laskusuunta on varma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi Paavo Lipponen ei saapunut Rusi-oikeudenkäyntiin kuultavaksi? Mikä on muka Lipposen syy poissaoloon?