Elämänhalu se vaan hiipuu komeasti, ja itseinho valtaa alaa. Kun katson nykyisyyttäni, niin ei voi muuta kuin todeta, että olen epäonnistunut komeasti kaikilla rintamilla 35-vuoden ikään mennessä.
Akateeminen koulutus meni hukkaan, teen kotoa käsin epävarmaa työtä, jolla tulee juuri ja juuri toimeen, mitään herkkuja ei hankita. Omaisuutta ja varallisuutta ei ole eikä voi tullakaan näillä tienesteilä. Väärästä koulutusvalinnasta johtuen töitä ei niin vain ole tarjolla. Opintovelkaa sentään on, niiden kanssa sinnittelen.
Perhettä ei ole. Avovaimo ja hänen lapsensa on, mutta omaa lasta meille ei koskaan voi tulla avovaimoni iän vuoksi. Hänen lastensa kanssa menee kohtalaisesti, murkkutyttö tosin jo toivotti minut häipymään heidän kodistaan.
Kaverit ovat jäänee vuosien varrella, eikä niitä koskaan ole paljon ollutkaan. Nyt on kaksi joiden kanssa soittelen joskus, toisen näenkin toisinaan.
Historiassani paha masennus, johon liittyi itsetuhoa. Sen jälkeen alkoivat univaikeudet ja pakkoneuroosit öisin. Liian usein tulee viikonloppuisin dokattuakin.
Terapiassa kävin taannoin, masennuslääkitystäkin ja unareita on ollut. Nyt ei mitään. terapia olisi ok, ei vaan ole rahaa, enkä luota mahdollisuuksiini päästä julkiselta puolelta.
Tuntuu lopun alulta. Kiitos, jos jaksoit lukea, ja toivottavasti et masentunut lisää.
Akateeminen koulutus meni hukkaan, teen kotoa käsin epävarmaa työtä, jolla tulee juuri ja juuri toimeen, mitään herkkuja ei hankita. Omaisuutta ja varallisuutta ei ole eikä voi tullakaan näillä tienesteilä. Väärästä koulutusvalinnasta johtuen töitä ei niin vain ole tarjolla. Opintovelkaa sentään on, niiden kanssa sinnittelen.
Perhettä ei ole. Avovaimo ja hänen lapsensa on, mutta omaa lasta meille ei koskaan voi tulla avovaimoni iän vuoksi. Hänen lastensa kanssa menee kohtalaisesti, murkkutyttö tosin jo toivotti minut häipymään heidän kodistaan.
Kaverit ovat jäänee vuosien varrella, eikä niitä koskaan ole paljon ollutkaan. Nyt on kaksi joiden kanssa soittelen joskus, toisen näenkin toisinaan.
Historiassani paha masennus, johon liittyi itsetuhoa. Sen jälkeen alkoivat univaikeudet ja pakkoneuroosit öisin. Liian usein tulee viikonloppuisin dokattuakin.
Terapiassa kävin taannoin, masennuslääkitystäkin ja unareita on ollut. Nyt ei mitään. terapia olisi ok, ei vaan ole rahaa, enkä luota mahdollisuuksiini päästä julkiselta puolelta.
Tuntuu lopun alulta. Kiitos, jos jaksoit lukea, ja toivottavasti et masentunut lisää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
epäonnistunut? Raha ei tuo onnea. Keksi jotain muuta sisältöä elämääsi. Ajattele positiivisesti. Sanot, että perhettä ei ole, mutta kuitenkin on avovaimo ja hänen tyttärensä. Perhe se on sekin, eikä varmaan yhtään huono sellainen. Ja sitten kirjoitat, ettei ole kavereita ja kuitenkin heitä on kaksikin. Et vain huomaa onnea ympärilläsi.
Oikeassa olet, raha ei tuo onnea, jota voi etsiä monilta suunnilta. En minä ajattelekaan rahan tuovan onnea, mutta turvaa se lisää elämään. Ihminen vaan tulee toisinaan verranneeksi saavutuksiaan toisiin. Itse en ole näkemääni tyytyväinen, vaikka en nyt niin kovin materialisti olekaan. Joo, voi vaan olla, etten huomaa onnea ympärilläni tai olen kroonisesti tyytymätön.
Ei sitä nuorena arvaa, mistä itsenä löytää myöhemmin aikuisena. Aika moni varmaan löytää jostain muualta kuin mistä suunnitteli ja mitä toivoisi. Sellaisellakin, jolla asiat näyttäisivät päällisin puolin olevan kunnossa ainakin ulkoisesti, voi samaan aikaan olla valtava tyhjyys ja kriisi, jopa masennus tms. Ei edes komea talo, uusi auto ja ydinperhe takaa onnellisuutta. Onni on jossain muualla.
Akateeminen koulutuksesi ei ole tuottanut sinulle taloudellista ja ammatillista vakautta, mutta silti on yksi, joka sinulta ei häviä. Koulutus on tuonut mukanaan ajattelutaitoja, laajempaa näkökulmaa ja esim. kykyä tieteelliseen ajattelutapaan. Ne ovat avaimia käydä käsiksi kirjallisuuteen ja löytää esim. sitä kautta uusia henkireikiä ja siten saada henkistä tyydytystä.
Akateeminen koulutus antaa myös pohjan ja oikeuden tehdä lisää jotain sivuaineopintoja. Olisiko sinulla voimia ottaa avoimesta korkeakoulusta joku kokonaisuus opiskeltavaksi. Sellainen, joka kiinnostaisi ja antaisi lisäarvoa tulevaisuuden työmarkkinoilla?
Hyvä, että sinulla on avoperhe. Tunnet kuuluvasi johonkin, et ole ihan yksin. Murkkuikäisen vanhempana tiedän, että saa välillä kuulla aika kohtuutonta tekstiä, jopa ennen niin kiltin nuoren suusta. Ei ole mikään ihme, että sinut toivoteteaan välillä Timbuktuun, ihme sen sijaan olisi, jos niin ei tapahtuisi. Älä ota sitä liian henkilökohtaisesti. Se kuuluu ikään. Itse asiassa on tervettä nuorelta toitottaa muita lähteväksi, kuin että hän jotenkin syyllistäisi itseään nuoruuteen liittyvistä pahanolontunteista. Tietysti se ei ole sinun kannalta kivaa kuunneltavaa, mutta nuoren kannalta on parempi, että hän purkaa kuohuntansa ulos eikä sisäänpäin. Silloin hänen mielenterveys pysyy kunnossa. Masennustaustasi varmaan aiheuttaa sen, että koet rankasti nuoren torjunan. Minäkin koen juuri samaisesta syystä nuoren ryöpyt normaalia rankemmin ja pahoitan mieleni.
Olet ollut terpiassa taannoin. Sinulla olisi varmasti hyvä valmius lukea omaa mielenterveyttä tukevaa vaativatekstistä kirjallisuutta. Oletko kokeillut? Se voisi auttaa näkemään asioita uudessa valossa, eikä maksaisikaan mitään, jos löytäisit luettavan kirjastosta. kannattaa kokeilla!
Elämä kuljettelee meitä totta tosiaan mitä ihmeellisimpiin suuntiin, joita ei voi ennalta arvatakaan. Minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään elämän suunnitelmia eikä tavoitteita, mutta ei se ole minua ihmeemmin häirinnyt. Nyt vaan on tullut tarve tehdä tiliä.
En tarkoittanut rinnastaa onnea ja materiaa, vaan toin esiin epäonnistumisen tunteen, joka syntyy siitä, kun vertaan "saavutuksiani" (ts. sitä mitä elämässä on) useimpiin ikätovereihini. En tosin ole koskaan halunnut mitään erityisesti enkä velkaantunut niiden tähden, joten palautuu osin itseen. Sanottakoon se, että vasta nyt olen havahtunut haluamaan sitä maallistakin jonkin verran.
Tuo mitä sanoit opintojen henkisestä annista, murrosikäisten täyslaidallisista ja terapiakirjallisuudesta oli oikein korvan taakse pantavaa tavaraa. Kiitoksia!
Ryhdistäydy hyvä mies! Sinulla on sentään töitä ja avovaimo jne.
Käy lääkärissä ja sitä kautta pääset mielenterveystoimistoon ja saat apua, kun kerrot rehellisesti tilanteesi.
Harva täällä suomessa rikastuu. Itsellenikin jää alle toimeentulotuen rahaa kuukaudessa, mutta käyn edelleen työssä.
Elämässä ei aina mene niin kuin suunnittelee, niin se vain on.
Itse olen sairastanut psykoottista masennusta jo vuosia ja elellen sen kanssa päivittäin.
Elämää ei kannata liiaksi surkutella vaan sisulla etipäin vaikka helppoa se ei ole.
Noinhan se on, heikkoja hetkiä tulee ja menee. Itse tappelin 10 vuotta masiksen kanssa.