Yhä useampi avioliitto päätyy eroon ennen kuin on kunnolla alkanut.Yhä useampi ero on dramaattinen ja eniten kärsivät syyttömimmät,lapset!Solmitaanko avioliitto liian kevein perustein? Erotaanko
liian hatarin motiivein?Biletetäänkö ja juhlitaanko
liiaksi seurustelu aikana ja avioliiton arjessa
tuleekin vastaan vieras ihminen?
liian hatarin motiivein?Biletetäänkö ja juhlitaanko
liiaksi seurustelu aikana ja avioliiton arjessa
tuleekin vastaan vieras ihminen?
Vastaukset 101
Vanhimmat
vapaankasvauksen jälkeläiset elävät todeksi "saippuasarjoja"
Mallit ja opit haetaan jostain muualta kuin
elävästä elämästä.Lopputulos on dramatiikkaa
aivan liian usein.Ja pahinta todella,että
suurimmat kärsijät ovat syyttömämpiä,eli lapsia.
Tätä kautta kysymys on iso ja tärkeä!
jos Suomeen ostetaan ja suomalaiset katsovat tyhmiä saippuasarjoja? Vika on kai meissä, jos otamme todesta sellaisen, mikä ei ole todelliseksi tarkoitettukaan.
Tavallinen, keskiluokkainen lapsi Pohjois-Amerikassa ei kasva "vapaasti". Äiti on kotona ja lapset ovat tarkan valvonnan alla, kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä korostetaan. "Vapaus" siellä ja meillä täällä Suomessa tarkoittaa aivan eri asiaa.
Miksi nykyään erotaan, siihen on varmasti syvempiä, aivan omasta kulttuuristamme ja aikamme hektisestä elämäntavasta johtuvia syitä.
ovat saaneet oppinsa 'Melroce Placen ja Beverlyhills 90210 ja kaikki muut ei *puhtaat saippuasarjat' vaan mikäminkäkin draamallisen komedian alle sijoitetut jutut Allyineen ja sinkkuineen.
Psykologisoitunut kirjallisuus pullistelee tietoa siitä miten rakkauden elinkaari on vuosissa "vain" ja elinikäinen avioliitto on p_rs___stä ....
Harva meistä kypsyy itsenäiseksi päätöksentekijäksi koko elinaikansa aikana ...
Parempi nuorena erota kuin vanhana. Ehkäpä ei yhteistä omaisuutta ole vielä niin paljon kertynyt mikä pitää aika monta avioliittoa pystyssä vaikkä pystyä ei enää ole kuin haperot kulissit. Ennenhän avioliitto oli niinkuin sanottiin, sopivaksi havaitut ihmiset joitten maat ja mannut oli lähekkäin, isännät ja emännät päätti jälkikasvunsa puolesta. Avioliitto on aika nuori instituutiona. Minustakin olis hauskaa pitää häät tasseineen ja hienoine morsiuspukuineen. Saada lahjoja ja huomiota. Päivän prinsessana. No eipä sentään, olen nyt just ihan onnellinen, hyvä olla vaikka olenkin eronnut. Lapsista ei saisi tehdä riita kapuloita. Perhe neuvolaa ja avioliiton (eronkin) puhumista enemmän. Puhutaanhan äitiys neuvolassa ehkäisystäkin. Armeija olisi nuorilla miehillä otollista aikaa puhua perheen perustamisesta ja vastuusta. Tehdäänhän siellä isänmaankin puolesta juhlallinen vala miksi ei avioliitostakin. Avioliitto on yhteiskunta pienoiskoossa.
kolmekymppisten vanhempina ole sitten meissä, kun olemme antaneet lastemme katsoa amerikkalaista roskaa ja imeä sieltä arvomaailma, sen sijaan että olisimme itse antaneet ja opettaneet heille kestävämmät arvot.
"Helpompi nähdä malka toisen silmässä kuin hirsi omassa" - vai mitenkä se menikään..
haluan tietaa?
vastuussa elämästään ja ratkaisustaan. Kasvu- ja informaatiomaailma on vain olemassaoleva fakta. Elämme tässä ajassa.
Pesusieni imee vetensä siitä lätäköstä mihin se heitetään :)
ajatuksiasi asiasta.
Sääli vain jos lapsia on tullut ja avioero on torainen ja lopunelämän käytös sen mukainen.
Neuvostoliittoa ei ole enää olemassakaan.
Entisessä NL:ssa avioerot olivat tietääkseni melko yleisiä, mutta neuvostokulttuurilla ei ollut koskaan mitään asemaan Suomen tv-viihteessä. Esim. Kauniit ja rohkeat -saippuasarjassa erot ovat kuulemani mukaan melko yleisiä, ja sitä täällä on katsottu paljon.
elämän esikuvana kauniita ja rohkeita. Mun ei olen evästänyt vähän muilla jutuilla. Järki kauniiseen käteen ja lusikka otsikkoon.
puhut asiata. Myös tiedotusvälineillä on osuutensa. Viikottain kertovat uusista työnsankareista, sijoittajista, jotka eivät tee mitään. Kyllähän meille annetaan mielikuva suurista pörssineroista, jotka tekevät pitkää päivää. Mutta ottakaapas asioista selvää. Heillä on omat toimistonsa, jotka huolehtivat sijoituksista. Sitten meillä ihmetellään, miksi nuoria ei kiinnosta työ. Heistä kun ei tuu koskaan työn sankareita. Oiskohan aika korostaa tekemistä?
Kerroin vain, että
1. NL:oa ei enää ole ja että
2. amerikkalaisella viihteellä on ylivalta Suomen tv:ssä.
nouseva aate; ei paskatöitä so. iskä on maksanut opiskelua liian pitkään.
Vanhemmat ovat halunneet lapsistaan herroja vaikka väkisin, amis ei ole mitään. Onneksi asenne on muuttumaan päin tässä asiassa.
tuota yleistää voi,mutta varmaankin monta liittoa solmitaan liian lyhyen seurustelun jälkeen...Unelmahäät taitavat olla siinä mielessä,mutta ku tosielämä alkaa,voi elämä ollakkin aika karua sen jälkeen.Varsinkin jos siinä hössäkässä päätetään niitä lapsiakin tehdä...
Tuntuu,että ennen muinoin avioliitot kestivät pitempään, ja liittoa kunnioitettiin ihan eri tavoin kuin nykypäivänä.
Tuolla julkkismaailmassa vasta hölmöä touhua onkin,kun kolmenkin kuukauden seurustelun jälkeen päätetään mennä vihille, ja kehutaan kuinka on löytynyt elämänsä miehen/naisen..:)
Ollen itsekkin pohtinut tuota,miksi ennen
avioliitot kestivät,vaikka ajat oli hyvinkin
ankeat,samoin avioliiton arki.Mutta ehkä
juuri siksi kynnys solmia avioliitto oli korkea ja samoin avioeroon ei hevin päädytty.Kyllä juuri
lapsia ajtellen,se maailma oli turvallinen.
Tämä aika on juuri lapsille turvaton ja
mallit,mitä lapset saa,eivät ne ole aina kahean terveitä.Julkkisten elämä on usein perusteitaan
riekaleina,joten ei voi olettaa,että heidän
suhteensa avioliittoon olisi mitenkään terve.
Nykyään vallitsee tunteiden ensisijaisuus.Kun hehku haihtuu kaikki "nollataan". Sievistellään.
ja ammatti, eroaminen on mahdollista.
Vaikeaahan se oli ennen mökin muijan erota, vaikka liitto olisi ollut kuinka raateleva, väkivaltainen ja ties mitä. Oli täysin riippuvainen miehestään.
Että kotona väkivaltaa kokeva vaimo menettää lyöntien mukana itseluottamuksena ja itsekunnioituksen.Kyvyn ja tahdon hakea
avioeroa.Eli jonkun läheisen pitäisi puuttua
tilanteeseen ja saada väkivalta loppumaan.
ajattelen omia vanhempiani,niin kyllä toinen olisi voinut lähteäkkin,mutta jostain syystä he olivat yhteisten vuosien myötä niin hitsautuneet yhteen,ettei ero tullut mieleen..Ja liitto kestikin toisen kuolemaan asti..53 vuotta sitä kesti..:)
Ajatteletko että vain meidän lastemme ikäiset eroavat?
Eiköhän uuden lain myötä juuri keski ikäisten erot ole yleistyneet, - eikä minkää mallin mukaan, vaan ainoastaan siksi koska eroaminen on tullut helpoksi - ei ole pakko kärsiä "huonossa" avioliitossa kenenkään.
Siksi nuo lainausmerkit, koska liitto on kai yhteinen yritys, tai - ainakin pitäisi olla.
ei ero ole kuulkaa koskaan helppo. aina jälkensä jättävä. voi verrata kuolemaan jollain tavalla. menetys on aina ihmiselle rankkaa enkä puhu nyt taloudellisesta menetyksestä. meidän ikäiset ja nuoremmat miehet varsinkin on moni ihan hukassa eron jälkeen. katsokaa ympärillenne ja myötäeläkää. auttakaa miestä mäessä eikä mäen alla. taivastelemalla ei saa kuin pahaa mieltä.
Miksi juuri miehet ovat "hukassa" avioeron jälkeen?
Siinä iässä naisen aktiviteetti usein jopa
lisääntyy monessa suhteessa.Kun taas miestä
usein sohva kutsuu,eli passivoidutaan.Tapahtuu se kuuluisa erilleen kasvaminen,Yhteiset tekemiset,
aktiviteetit on vähissä ja syitä eroamiseen alkaa olemaan todella paljon.Myös eläke ikä on kriittinen ikä.Ei siedetäkkään enään toisia,kun ollaan joka
hetki yhdessä.Ei ole enää työtä,työkavereita.
On vain tuttu kaveri kotona suupilelet alaspäin
ja perinteiset jutut..ja riidat lähes tyhjästä.
Eli kyllä avioliiton kriisit kautta linjan
koettelevat.
en tarkoittanutkaa ero helposti mentaalisessa mielessä, - ihan varmasti on kuolemaakin kamalaa, - kuolluthan pääsee kaikista helpoimmalla...pois, mutta eronneen on jäätävä tänne selviytymään, ehkä epäonnistumisen tuottamasta häpeästä, ikävästä jms.
No se nyt on kellä mitenkin, ehkä helpotuskin yhtä usein...
puoliso lähtisikin joka aamu sinne työpaikalleen, - on tässä ollut totuttelemista.
Onneksi on tätä muuta ohjelmaa tarpeeksi..
helpoksi.."jne.; ajatus ja näppäimistö eivät taas kohtaa :/
Minäkin uskon että näin on monessakin pitkään jatkuneessa avioliitossa.
Nyt vain nopsaan kirjoittamaan neuvova kirjoitus vastaavassa tilanteessa oliville rouville,
että miten sitä ohjelmaa rakennetaan...
neuvoa, muuta kuin että siihen tottuu..siihen miehen läsnäoloon, elämä urautuu uusiin uriinsa pikkuhiljaa..
mie riitelen :))
sillä avioikeuvvella :)
Kun välistä riidellään.Jos miehesi mies on
kyllä hän sen kestää.Ja jos tosi mies on,niin
panee jopa hanttiin.Luulen että siitä lämpenet
erityisesti....!
eikä kukaan riitele kauaa yksin :))
näinä aikoina jokin ihme illuusio täydellisestä onnestä, ja sitä jahdataan??
Yksi vaikea asia näyttää olevan myös puhumattomuus, varsinkin miehillä.
En tiedä, ovatko he lannistettuja, vai tarkoituksella osansa valinneet?
Ja kyvyttömyys yleensäkin tunteiden ilmaisuun
avoimesti on meille miehille iso onhelma.
Monasti kun avoin keskustelu ja heti ongelmista,olisi monta avioliittoa pelastanut.
Kasataan pahaa oloa liian pitkään sisälle ja
sitten valitettavasti viinan voimalla räjähdetään.
Kyllä meillä miehillä on paljon oppimista uskalluksessa olla oma itsemme ja itsemme
ilmaisussa avoimesti.Tuneet ei tuhoa,
mutta tunteiden sulkeminen sisälle rikkoo paljon.
minullakin on paljon kokemusta, "enkka" oli yli kolme kuukautta, kun mies ei puhunut sanaakaan,ja sitten pikkuhiljaa otti aina saman käytännön kun oli jostain asiasta eri mieltä, on tosi puuduttavaa olla sellaisessa suhteessa (en ole enää), mies ei puhunut lapsillekaan kun sille päälle sattui.
1. Siirtyminen maataloudesta teollisuuteen ja muihin elinkeinoihin. Viljelysmaata ei haluttu pilkkoa, ja se piti avioliittoja koossa.
2. Naisten siirtyminen töihin kodin ulkopuolelle. Naiset itsenäistyivät taloudellisesti ja myös tapasivat enemmän muita miehiä.
3. Seksuaalinen vapautuminen e-pillerin myötä.
4. Yhteiskunnan normien muuttuminen liberaalimmiksi ja eromyönteisemmiksi.
5. Uskonnon merkityksen väheneminen.
6. "Rakkausavioliitot", jotka perustuvat tunteiluun, eivät järkeen tai edes tunteeseen. (Vrt. saippuasarjat!)
7. Alhainen kipukynnys vastoinkäymisten sattuessa ja ylikorostunut omien oikeuksien korostaminen.
Siinäpä muutamia mielestäni keskeisimpiä syitä.
suunnilleen..
Ja nuo kaikki seitsemän syytä ovat johdettavissa, aivan oikein, naiseen!
Kerroin käsitykseni siitä, miksi avioerot ovat lisääntyneet. Naisten seksuaalisen ja taloudellisen tasa-arvon saavuttaminen on todellakin merkittävin muutos entiseen, mutta onhan luettelossani muitakin, yleisiä syitä.
riippumattomuuden myötä, vastuu avioliiton koossa pysymisestä on siirtynyt enemmän myös miehelle.
Selvennä ja perustele näitä avioeron syitä:
"...tapasivat enemmän muita miehiä"
"Seksuaalinen vapautuminen e-pillerin myötä"
Odotan kiinnostuneena selitystäsi!
Olet ajatellut asiaa ja hienoa että uskallat
sen kertoa ja kirjoittaa!Uskon että moni
yhtyy ajatuksiisi,kiitos niistä sinulle!
Selitä sinä, jos osaat, nämä kaksi Juniperuksen väitettä:
"...tapasivat enemmän muita miehiä"
"Seksuaalinen vapautuminen e-pillerin myötä"
Jos nainen joutuu työssään tekemisiin miesten
kanssa,mahdollisuudet,että hän ihastuu toiseen mieheen,ovat suuremmat kuin jos hän olisi
kotilieden äärellä.
E pillerit lieventävät raskaaksitulemisen pelkoa ja siten kynnys seksin harrastamiseen madaltuu ja toisinaan, esimerkiksi pikkujouluissa,tuntuu
ettei juurikaan kynnystä ole.
Luulen että jotain tämän suuntaista Junipeus tarkoitti.
Eikö kummassakin tilanteessa ole mies toisena osapuolena, ja sen takia yhtä paljon "syyllinen"!!
kun se on ehkä väärä mies, eikä se oma...
Kahden erilaisen tilanteen syntymisestä.Ei
tarkoitukseni ollut kirjoituksellani etsiä
syyllistä,eikä yleensäkään ottaa syylisyyteen kantaa.Kahden ihmisen ihastuminen on kahden
kauppa.Kahden ihmisen väliseen vapaaehtoiseen seksiin tarvitaan ne kaksi.Tuskin kummassakaan tilanteessa edes tarvitaan kolmatta pohtimaan syyllisyyttä/syyttömyyttä.
Sanotaan nyt vaikka että E pilleri ja työelämän muutokset on aiheuttanut sen,että näiden asioiden ilmenemis määrä on kasvanut.Joko nyt Suttura
nyökkää hyväksyvästi?
Seksuaalinen vapautuminen ei ainakaan omalla kohdallani pidä paikkaansa ei myöskään se, että olisin tavannut enemmän miehiä :( en todellakaan. Hyvä, että omaani näin edes koko joulun ajan saati sitten muusta ajasta puhumattakaan.
Tuosta olen yhtä mieltä. Taloudellinen riippumattomuus antoi mahdollisuuden pakata selkäreppu täyteen ja muuttaa eri osoitteeseen.
Avioerojen yleistymisen syistähän tässä oli kysymys. E-pilleri vapautti naisen raskauden pelosta, ja lisäsi ulkopuolisia suhteita, se on kai kiistaton tosiasia. Kodin ulkopuolella työskentely loi naisille tilaisuuksia uusiin kontakteihin, maatalon emännillä niitä ei juuri ollut.
Erot lisääntyivät nimenomaan naisen elämäntilanteen muutoksen vuoksi. En minä sitä ole väittänyt, että nainen olisi eroon syyllinen useammin kuin mieskään; sitä tuskin pystytään tutkimuksilla osoittamaan.
Kiitos asiallisesta selvennyksestä.
Ihminen, Suttura
Liika nopeasti. Olisi kannattanut lukea nämä viestit kaikki.
No joo, aivan, syistähän oli kysymys. Yhteiskunna murros mursi niin monet elämään liittyvät asiat ja näkyyhän ne meidän ikäisten elämässä ja vielä enemmän nuortemme elämässä.
Asiallinen oli kommenttisi.
lisäisin vielä naisten työssä käyntiin liittyen vastuun lasten- ja kodinhoidosta. Jos perheessä on mallina vanhan ajan "nainen hoitaa lapset ja kodin", naiselta ei enää liikene aikaa miehelle ja avioliiton yhteiselämän hoitoon eikä väsyneenä seksikään maistu. Etäälle joudutaan..
"Rakkausavioliitoista" olen täysin samaa mieltä. Rakkaus ei ole "tunteilua", pelkkiä kynttiläillallisia elokuunyösä, vaan myös alituista opettelua hyväksymään toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Arkipäivässä rakkaus ilmenee: "kilpailkaa toinen toisenne palvelemisessa" ei palveluttamisessa.
ekkönä unohtanu sen tärkeimmän: nainen 'älyllestiin* ensin ihmiseksi ja sitten vielä ajattelevaksi ihmiseksi "miesten" päätöksellä ja luvalla miehet antoivat naisille OiKeUden äänestää. Pitkinhampain ja Sensuroitua tekstiä... kuitenkin. Mies eikä kukaan muu ... saahan se täysjärkinen nainen haluta muutakin kuin pikkirilliä ja sitä nöyristelyä "n..n ja h...n" välillä....
ehkäpä meillä sinällään lyhythistoriainen avioliittoinstituutio on vain muuttamassa muotoaan ja päivitys nykyaikaan tapahtuu äärimuotojen kautta...
tuntuu että todella erotaan liian helposti.
Biletystä voi jatkaa myös liitossa, ehkä maltillisemmin ja "järki päässä". Tietysti osittain lapsien "ehdoilla".
Avioliitto on mielestäni järjestelykysymys ja kompromissit luotsaavat karikoissa:)
Kyse jostain omasta luopumisesta ja toisen
ihmisen tapeiden hyväksymisestä.Eli tarkoita,että
pitää kummankin mennä toisiaan puolitiehen vastaan.
Jos vain toinen joutuu antamaan periksi,ristiriita
on valmis.
Molemmilla on "janssa" viidenkymmenen prosentin asioitten ja suhteen hoitovastuu. Mutta, kummankin tulee hoitaa oma leiviskänä 100 prosenttia, jotta avioliitto pysyy mallillaan. Pahinta on, että toinen osapuoli saattaa jättää vallan hoitamatta osuutensa tai hoitaa vähän sinnepäin. Mahdoton tehtävä sille, joka yrittää ottaa vastuuta avioliiton kasassa pysymisestä.
Jotenkin se monessa liitossa tuntuu menevän niin, että toisella on velvollisuudet ja toisella oikeudet. Tässä kohtaa en erottele miestä enkä naista.
Kyllä varmaanon niin,että se aktiivisempi osapuoli
saa kantaakseen vastuun ja määrät kaapin
paikan ja passiivisempi osapuoli vain odottaa
palvelua ja että toinen tulee ja tekee päätöksen,kantaa vastuun.Etenkin naisen turvalli-
suuden tunne liittyy usein siihen,että mies
tiukassa paikassa on tosi mies ja ottaa vastuun.
Taitaa olla monessa liitossa niin,että mies siirtelee kaappia,mutta nainen sanoo minne!
Ja ehkä siten liitto onkin toimiva!
niin kauan ku tiesin että tyttäreni sai ikänsä
puolesta päättää kumman mukaan lähtee...
että miehelle löydettiin semmonen lääkitys, että hän pystyi huolehtimaan itsestään.
Oon varmahan monasti ennenki ihimetelly sitä ku puhutahan avioliitosta täällä palstoolla notta ku siitä elämästä ja yhteeseloosta teherähän niin tuhannen vaikiaa ja siinä pitääs sanoa ja ottaa huomioon ja tulla huomatuksi. jne... Eihän sen yhteeselämän ny tuallaasta trenkää olla. Eikö soo raskasta tuallaanen "tasapainoolu" Ne pitää olla suoratsivut ja joutavat hössöötykset pois. Sellaasta tavallista arki elämää. Mun oma avioliittoo oli sellaasta, oli vaan meirän koti, meirän rahaat, meirän perhe ja meirän lapsi. Sen kummempia hienoksia ei siinä ollu ja joka päivälle kuitenki piisas rakkautta ja oltihin niinkuun niis musketti sotureis jotta:kaikki yhyreen pualesta ja yks kaikkien puoleesta.
Vaimo ku tuli töistä se laittoo ruuan ja ei muutoon kauaa nokka tuhissu ku se jo tuli käskemähän syömähän. Perijantai iltapäivisin ku vapaa alakas niin pölähytti matoot ulukorapulle ja sanoo notta puistelet ne sitten mennessäs. Tällaasena yrittäjänä ku oon ollu niin usiasti ku silloon jos vaimo oli töistä kotona tulin syömähän ja teetä juomahan päivisin tänne kotia. Sen sarat kerrat toin vielä kuorma-autoo miehiä meille päivä kaffille ku ittekki lähärin niin en keherannu muita jättää kuivin suin pajahan orottamahan. Ikänä ei vaimoo mua siitä moittinu, notta ku pyysin toisiaki. Aina sanoo notta ruaka ei syören lopu, saamattomuus sen teköö. Ei sunkahan mekään ny joka asiasta aina samaa mieltä oltu, mutta mikä kerran sovittihin niin se asia oli kans sitte loppuhun käsitelty. Ei me varmahan ikinä oikeen riirelty, vaikka erimieltä oltihinki. Sen 25 vuotta kerittihin olemahan tai ihan pikkuusta vaille. Yks poikaki tehtihin ja ihan sillä vanhalla malliilla ja siitäki kasvoo ihan oikia mies. Hyvää aikaa ne yhteeset vuoret oli, ihan parhaat mun elämässäni. Ikään en lakkaa siunaamasta mun vaimoani, niin kultaanen ja hyvä se oli, suuri kiitoksen mieli on ihan jokaasesta päivästä. terv. seppä ja Tiitu-pikkuunen.
Ihan näppituntumalla sanoisin, että varttuneiden joukossa monikin odottaa lasten kasvamista että voisi erota. Näin tein itsekin. Ehkä olisi sittenkin pitänyt toimia toisin ja erota aikaisemmin. No, se asia jää ratkaisemattomaksi.
Juuri tuollaista yhteen hiileen puhaltamista kai sitä on avioliitolta odottanut. Sinulla on ollut onni kokea se. Se on sitä elämää suurempaa rakkautta.
Montako kymmentä prosenttia eroaa näistä nykyajan moderneista pareista, eli siis miesten keskenään ja naisten keskenään virallistamista liitoista.
MENE OIKEIN YLÖS SITÄ PUUTA HALAMAAN, MUTTA VARO ETTET PUTOA, SE OLISI HUIKEA "VAHINKO"PERHEELLE,VARSINKIN "JOS ON VAIMOLLA HENKIVAKUUTUS"MIEHELLESI.ÄLÄ PUTOA SE SAATTAA AIHEUTTAA JÄLKELÄISILLESI HIRVITTÄVÄN TALOUDELLISEN OSTOVIMMAN.MUISTA AINA KUN MAKAAT VANHAINKODISSA,AIVOT TOIMIVAT RUUMIS EI.KUKAAN EI KOSKAAN TULE KATSOMAAN.ENSIMMÄINEN VIERAS ON
HAUTAUSTOIMISTO.
MITÄ SILLE VANHALLE SOTAVETERAANILLE KUULUU.TAIRAT OLLA PARIKYMPPINEN KOLLI JOKA JALLITTAA HÖLMÖJÄ.
"Kun sä solmit esiliinan,
solmi se vetosolmuun,
kun sä solmit avioliiton,
solmi se umpisolmuun". (Muistoa minulta pyysit)
:)))
kevyin perustein; rakkaudesta ne yleensä liitot solmitaan, vieläkin, mutta ne rikotaan liian kevyin perustein, - on minun mielipiteeni.
Ja mahdollisesti molemmilla kyseessä ensimmäinen tosi seurustelu,niin onko silloin kypsyyttä
päätellä,että tunteet ovat rakkautta vai ihastusta?
Onko silloin avioliitto romanyyisten haaveiden toteuttamista? Vai vakavasti harkittu askel?
Minusta usein tuntuu että nuorissa avioliitoissa
on pikkuisen tätä ongelmaa.Todellisuus on
kääritty ruusunpunaiseen paperiin ja sitten kun
se paperi otetaan pois,mahdollisesti ensimmäinen vauva kainalossa,huudetaan yhteen ääneen " ei minusta ole vielä äidiksi/ei minusta ole vielä isäksi".Ei pitäisi ensisijaisesti tuijottaa
avioliittoa.Vaan pyrkiä ensisijaisesti näkemään
se avioliiton todellisuus ja arki.Onko nuorella
kypsyyttä se nähd'? Vai pitäisikö vielä muutama vuosi seurustella?Ja jotenkin tähän samaan
pakettiin liittyy minusta myös avioliiton pitkäjännitteisyys ja arjen kestäminen.Jos
motiivit on aidot ja vahvat,todelliset,niin
liitto karikot kestää.Jos taas eletään
romanttisen pilven päällä,sieltä nopsaan
tiputaan.
sellaisiakin nuoria, mutta mie en tunne ketään sellaista nuorta paria..en tiijjä mistä olet saanut tuon suuntaisen käsityksen..?
Tietenkin mie katselen vain omasta sammakko perspektiivistäni näitä asioita..
Eli veljeni molemmilla tyttärillä oli tämä tausta.
Ensimmäiset poikakaverit,pari vuotta seurustelua,
upeat häät ja vuoden kuluttua vähemmän
upea ero.Kyllä tämä on sellainen yleistyvä
trendi.Minusta vaatii jonkinlaista kypsyyttä
erottaa ihastus ja rakkaus toisistaan.Iästä
ei ole kyse vaan kypsymisestä.Ja kypsyyttä
vaatii myös tehdä avioliitto päätös oman pään
mukaan,eikä suvun tai perheen toiveiden mukaan.
Jostain syystä en koe asiakseni pohtia syitä tai tässäkään tapauksessa syyttää yhtään ketään. Jos nuorille se ensimmäinen liitto on ollut ikäänkuin harjoituskappale, niin useasti olen nähnyt niiden jo seuraavassa onnistuneen. Tilastoja nämäkin tietysti kasvattavat.
Syyttämisen ja suvaitsemisen välillä on ehkä sellainen asian kiihkoton tutkailu,jos näin
ilmaisisin.Näissä kertomissani kahdessa tapauksessa oli mukana myös pieni lapsi.Eli en itse nyt
tuota avioliitto harkoittelua,kokeilua, näe aivan
noin vapaamuotoisesti.Toki me iäkkäämpi
sukupolvi emme saa katsella asioita liian
totisesti.Mutta vapaa ajattelullekkin on
syytä vetää raja siksi,ettei siitä tule
itsetarkoitusta.
Näissä mun tietämissä "liian varhain" solmituissa liitoissa se harjoitusliitto on todella ollut melko lyhyt. Jos niillä on ollut lapsia, ne ovat olleet tosi pieniä. Niillä perheillä on myös ollut isovanhempien varaukseton tuki takanaan ja ne erot ovat olleet melko sopuisia.
Niissä nyt ei ole sattunut olemaan mitään vakavia ongelmia. Ovat tainneet kasvaa siinä samalla kotileikeistä aikuisuuteen.
On lapsen,lasten,kannalta aina kaikin osin paras vaihtoehto ja turvallisin.Kyllä isän ja äidin repivät riidat,repivät rikki lapsen maailmankin.
Tuovat turvattomuutta.Huonoja malleja omaan aikuisuuteen.
Aina ero on lapselle suuri riski ja huono asia.
Joten en minä hirmuiselle energialla kannata avioliiton harjoittelua.
Mitä isovanhempiin tulee,niin mitä vähemmän
he sormeilevat parisuhteen ydintä,sitä
parempi.Kyllä isovanhempien viisaat "neuvot"
toimii vähän samoin kuin norsu porsilli-
kaupassa.
Eri asia olla tukena hädän hetkellä. Aivan eri asia. Auttaa lastenhoidossa ja sensellaisessa.
Huonoja malleja voi olla muuallakin, muuten. Ns. ehjissä perheissäkin. Ja varsinkin vanhoina hyvinä aikoina, jolloin kukaan ei eronnut.
Ja perheen tukena oleminen,on minusta kaksi eri asiaa.Ja isovanhemmilla on juuri siinä suuri rooli,että ei sekaannuta perheen sisäiseen
kulttuuriin ja elämään omilla "viisauksilla".
Vaan tyydytään olemaan tukena ja puolueettomana.
Noita "ennen vanhaan" asioita ei oikein nyky avioliittoon kannata tarjota,viljellä. Aika
on niin tavattoman toinen.Ja aika myös
tapaa kullata muistot.
Noin sen kuuluisi minustakin olla.
ei taida kukaan pitää,varsinkaan suomihyvinvointiakat.pullautetaan pari lasta maailmalle ja tietenkin isän pitäisi olla seuraamassa tätä ihmeelistä tapahtumaa,joka rehellisesti sanottuna on järkyttävä. itse en tiedä,mutta mukana olleet isät ketovat,kuinka halut katoavat vuosiksi.miksi suomiakat pakottavat miehensä tälläiseen.nykynaisia ei kiinnosta yhteiset perhe ateriat.pitää päästä pailaamaan tyttöjen kera.parin lapsen jälkeen
niinkuin mainoksesa :OLET ANSAINNUT SEN.
Molempien lasten synnytyksissä mukana ja olivay
suoraan sanoen ihmisyyden suurta juhlaa.On
ääretön etuoikeus miehelle saada seurata oman lapsensa syntymää.Saada muutaman minuutin
ikäinen vauva syliinsä,kokea isyys niin että itku tulee.En miehenä voi mitenkään ajatella sen
hienompaa tilannetta,tilaisuutta, olla mies ja isä.
Kyllä isyys on etuoikeus ja isänä oleminen kasvattaa ja kypsyttää miestä.Haluihin tilanne ei mitenkään
vaikuta,mutta toki vauva perheen rutiineja muuttaa.Minä sain ensimmäisen lapseni Jouluksi
kotiin ja kyllä se Joulu ja Joululahja on
parasta,mitä voin ihmisenä,miehenä kokea,saada.
57 VUOTIAS MITES OMA ELÄMÄ.
Olen todellakin leski isä kahdelle lapselleni.
Ja jos lyhyesti kuvaan itseäni,niin iloinen,positiivinen ja energinen.Eli
kansanomaisesti sanoen elämä on ihan hyvin
hanskassa.Ikääntymistä edes en näe ongelmana vaan mahdollisuutena.
Tätä oheista kysymystä ajattelen ensi sijaisesti
syyttömimpien eli lasten kannalta.Huostaan otot ja yleensäkin lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt.Ja taustalla liian usein rikkinäinen
koti.
vaan ihminen. Nyky-yhteiskunnassa eletään niin oman navan ympärillä, ettei parisuhteessakaan riitä ajatusta kumppanille alkuhuuman jälkeen.
Avioliiton arjessa vastaan tulevia ongelmia ei sitten kyetä voittamaan kun kumpikin hakee syytä vain toisesta.
Että kaikki avioliitossa perustuu keskinäiseen luottamukseen ja luottamiseen.Molemmilla pitää olla aito tahto mennä toista puolitiehen vastaan.Ei avioliitto ole itsekästä omien unelmien ja haaveiden täyttämistä.Vaan kykyä joka päivä suvaita ja antaa anteeksi.Huomioida toinenkin ihminen.
Kaikki lasteni ystävät elävät yksinhuoltajaperheissä. Pääasiallisena huoltajana on usein isä. Sen, mitä olen kuullut eroon johtaneista syistä, ne ovat olleet vakavia. Maalla erotaan aivan yhtä lailla kuin kaupungeissäkin.
Oliko ennen paremmin? Ongelmat olivat pinnan alla jo vanhoina hyvinä aikoinakin.
Muuten en ota aiheeseen mitään kantaa.
Myöskään näe,eetä olisi syytä ketään syyttää,osoittaa sormella.Kyllä tarkastelen
asiaa syyttömimpien eli lasten kautta.Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisäänytynyt ja tärkeä
tekijä on varmaan rikkoutuneet kodit.Yhtä
syytä ei varmaan ole,eikä yhtä syyllistä.
Varmasti ongelma on monen tekijän summa.Mutta jotenkin siihen pitäisi kyetä vaikuttamaan,
jotta olisi mahdollisimman paljon ehjiä koteja ja
onnellisia perheitä kodeissa.
Minä kun epäilen vahvasti, että tänä päivänä maksetaan monesti menneitten sukupolvien perintöä. Että onkin hyvä, että asioihin puututaan. Ei syitä eikä syyllisiä. Lapset tarvitsevat ympärilleen terveitä aikuisia. Apua tarvitsevat pitää saada avun piiriin, ei entisaikojen tapaista ongelmien kuoliaaksi vaikememista, salailua ja peittelyä. Tältä pohjalta suunta voisi kokonaisuutena olla parempaankin.
Istituutiona avioliiton pää on mennyt pinnan
alle vähitellen,pitkäs ajan kuluessa.Tärkeää
nyt olisikin,ettei kissojen ja koirien kanssa haettaisi syyllistä.Vaan että pyrittäisiin
konkreettisesti saamaan pää pinnan ylpuolelle.
Meillä kun yhteiskunnallista keskustelua
yleensäkin riivaa tavaton syyllisen etsiminen.
Ja syyt elävät vapaana,valtoimenaan,omaa elämäänsä.
sellaista kertakäyttötavaraa. Toisin oli ennen...
ennen ainakin sellaisessa asiassa kun väkivalta ja uskottomuus.
Nykynainen voi erota eikä ole pakko olla avioliitossa toimeentulon vuoksi.
Sivuun keskustelun aiheesta ja ennen muuta
hyvästä mausta.Ei tullut minulle kannanotostasi
kovasti hyvä maku.Miehenä sanoisin vielä,että
naisen kunnioittamisessa on viisauden alku.
"Arvaas mik´on hulluus
viimeinen,
ihminen, min suotta ottaa
omakseen?
Luulee ensin viisaaks´
itseään,
itkee sitten katkerasti
tyhmyyttään.
Tietää saat sä arvoituksen
ottamalla joka rivin alkukirjaimet!" (Muistoa minulta pyysit)
:)))
kiinnosta ne lukemattomat onnelliset avioliitot, joita kumminkin on. Vai eikö täällä ole ketään, joka tuntee saaneensa suuren onnen, ehyen avioliiton?
Itse tunnen monia pareja, joiden elämä tuntuu vain paranevan vuosien karttuessa. Jopa eläkkeelle jäätyään he löytävät uusia yhteisiä harrastuksia.
Tarkoitus ei ole ottaa kantaa siihen,miten tehdä
onnelliset avioliitot vielä onnellisemmaksi.
Vaan pohtia,miksi monissa avioliitoissa menee huobosti ja ottaa kantaa erojen yhä kasvavaan määrään.Taustalla syyttömimpien,eli lasten,hätä.
Hyviä avioliittoja on sentään suurin osa,mutta
se ei ole keskustelun aihe.
olisi pitänyt laittaa sulkuihin. Se ei ollut tarkoitettukaan moittimaan tätä keskustelua, yleisellä tasolla tarkoitin.
Sitä vain mietin, miksei koskaan puhuta onnellisuudesta.
Muuten, onnellista liittoa ei tarvikaan muutella onnellisemmaksi, ajatuksin on outo.
Mutta, mutta, täällähän onnestaan kertoja saakin vain kateellisten ilkeilyä osakseen, joten antaa onnen olla kätkössään.
En mäkään keskustelua moiti, enkä mitään muutakaan. Kaikki on ihan hyvin. Oikiastaan minä oon huono opas parisuhure asioos ku oon ollu jo niin pitkähän yksin. Miten sellaanen ny toisia neuvoos ja oikeen muistakkaan kuinka naimisis ollahan. Kovasti niillä on monenlaasia ongelmia nuilla nykyihimisillä. Eihän se ny aina oo elämä harmitoonta yksineläjälläkään. Noon vain toisenlaasia pulmia ratkottavana, eniten kiusaa se puhumattomuus, ku ei oo iltaasin puhekaveria. Ruokapöyräs istun yksin, saunas käyn yksin, nukkumahan menen yksin. Aina ja kaikki touhut teen yksin. No ei tuu erimielisyyttä kenekään kans, ku aina on yksin,hih. Tai oottahan te palstalaaset kaverina. terv. seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä kotoa. No joo on Tiitu pikkuunen kaverina.
Aivan hieno ja asiallinen kirjoitus se oli niin
tämä sinun toinenkin kirjoitus.Kyllä saat onnestakin kirjoittaa ja hyvä kun kirjoitat.Antaahan onnistuneet ja onnelliset avioliitot uskoa ja
niille,jotka ovat epäonnistuneet.Älä ihmeessä
aliarvioi hienoa asennettasi.Et varmasti saa täällä kateellista tai ilkeää palautetta.Ei onnistuminen
jossain rikos ole.Kyllä se enemmän tekee hyvää
oloa ympärilleen.Joten huoletta voin kertoa hyvistä asioista.Olet tervetullut juuri omalla tyylilläsi.
Oletteko te ihan tuvassa sen kanin kaa, vai onko se pikkuinen omassa kopissaan? Se minua kiinnostaa. Ja lisäksi olen ihaillut sun murretta. Mistä päin olet? Oletko Lapista vai Pohjanmaalta? Kerro siitä Tiitusta, pikkuisesta. Voisit aloittaa ihan oman keskustelun pois näiltä avioliitto-ongelmista, koska nehän ei meitä kosketa henk.kohtaisesti....
Kävinpä vuosi eroni jälkeen serkkuni mökillä. He menivät naimisiin ihan nuorina ja liittoa on takana 40 vuotta, lapsenlapsiakin on jo yli kymmenen. Miehen äiti ei oikein pitänyt miniänkokelasta riittävän hyvänä hänen pojalleen, mutta eipä siinä anopilta lupaa kyselty. Ihan yllättäen menimme, serkkuni oli kitkemässä porkkanamaata ja vaimonsa oli heidän pienenpienessä mökissään ruokatouhuissa. Eipä oltu nähty vuosiin mutta sain serkkupojalta ja vaimoltaan lämpimät halaukset. Ja se sama lämpö henki kaikesta siellä: hoidettu pihamaa, tekemisen meininki, saunaa ja vierasmajaa oli pukannut tontille vuosien varrella, lastenlasten kuvat kunniapaikalla. Ja vaikka ei mitään hellyydenosoituksia eikä kultapieni-pusipusi -juttuja kuultu, heidän yhdessäolostaan henki sopu ja yhteenkuuluvuus. Vaikka olin päättänyt että en enää vilkaisekaan miehiin päin, niin sen kyläreissun jälkeen mielipiteeni muuttui: ok, jos joku tykkää minusta ja kohtelee minua hyvin niin eisevväliä.
No, haaveillahan aina voi. Mutta:kyllä, arvostan hyvää parisuhdetta.Ja olihan meilläkin exän kanssa monia hyviä vuosia. Ja niitähän ei kukaan saa minulta pois.
Kyllä onnellinen ja hyvä avioliitto tuottaa
ympärilleen hyvin tärkeää positiivista virtaa.
Antaa uskoa parisuhteeseen yleensä.Se on sitten
ikuisuus kysymys,pitääkö onnen näkyä vai onko se kahden välistä mukavaa hyrinää.Onni kai lopulta
tärkein on,eikä se,miten näkyvästi se esiintyy.
Ja viisaasti ajattelet erosta.Vaikka parisuhde
ei onnistunut ja on päädytty eroon,niin jälkeen
jää varmasti paljon hyviä muistoja.Ei niitä
ole syytä väheksyä.Kyllä ne on arvo helmiä elämän
helminauhaan.