Aikoinaan leffateatterissa olin vaikuttunut Olli Saarelan Rukajärven tiestä. Hidastempoinen, maalaileva ja osin pirun tylsää ihmissuhdedraamaakin sisältänyt sotaelokuva jäi mieleen pitkäksi aikaa. Tv-esityksen jälkeen tunne on aika ristiriitainen.
Tiessä on paljon katsojia kosiskelevia myönnytyksiä normi actionleffojen suuntaan. Rambomainen tykitysjuoksu lopun tulimeressä ilman kypärää, seulaksi ammuttu HyväSotilas palaa raahustaen jeesustelemaan ja aivan turha romanssijuoni. Kaikki syitä antaa koko pätkälle nasakka niskalaukaus. Viimeinen ehtoollinen, tai siis ateria räjähtäneessä karjalaistalossa ihmetyttää edelleen kopioinnillaan. Nuo kauniita maisemia viljelevät viipyilevät kuvat väsyneistä miehistä ja kauniista luonnosta vetosivat kuitenkin minuun lopulta. Erityisesti partion nopea eteneminen pyörillä on toteutettu mallikkaasti, jännittävän ahdistavasti. Aivan kuin itsekin polkisi henkensä edestä kohti tuntematonta. Kerran pari tuli mieleen jopa Ilmestyskirjan.Nytin matka pimeyden sydämeen.
Tie nousee ansiokkaitten suomalaisten sotaelokuvien joukkoon kautta linjan hienoa työtä tekevien kaukopartiolaisten näyttelijöiden myötä. Partio koostuu aidoista ja kokonaisista henkilöhahmoista, ja vain muutaman repliikin lausuneitten miestenkin kohtaloista välittää. Hieno saavutus. Kari Heiskasen Lukkari on varmaan kehuttu jo tylsyyteen asti, mutta hänen paholaismainen läsnäolonsa on aina yhtä otteessaanpitävää. Franzen jämeränä päähenkilönä on ehkä parhaimmillaan Koirankynsi-Mertsiä lukuunottamatta. Naisia nähdään vain sivurooleissa, mutta roolityöt ovat sydämellisen aitoja - paitsi Björklundin huulitörötystä en pysty vittuuntumatta katsomaan.
Pienellä tiivistämisellä, isommalla kasalla paukkuja (sama kuusi kaatuu parikin kertaa kaukokuvissa) ja sodankäynnin vähemmän heruttavalla kuvauksella käsissä olisi hyvinkin omintakeinen pieni suuri sotaelokuva. Tällaisenaankin Rukajärven tie ansaitsee osansa yhtenä tärkeistä ja katsomisen arvoisista kotimaisista elokuvista. Siellä jossain olemisen tuntu on paikoin pakahduttavan aitoa. ***½ / *****
Tiessä on paljon katsojia kosiskelevia myönnytyksiä normi actionleffojen suuntaan. Rambomainen tykitysjuoksu lopun tulimeressä ilman kypärää, seulaksi ammuttu HyväSotilas palaa raahustaen jeesustelemaan ja aivan turha romanssijuoni. Kaikki syitä antaa koko pätkälle nasakka niskalaukaus. Viimeinen ehtoollinen, tai siis ateria räjähtäneessä karjalaistalossa ihmetyttää edelleen kopioinnillaan. Nuo kauniita maisemia viljelevät viipyilevät kuvat väsyneistä miehistä ja kauniista luonnosta vetosivat kuitenkin minuun lopulta. Erityisesti partion nopea eteneminen pyörillä on toteutettu mallikkaasti, jännittävän ahdistavasti. Aivan kuin itsekin polkisi henkensä edestä kohti tuntematonta. Kerran pari tuli mieleen jopa Ilmestyskirjan.Nytin matka pimeyden sydämeen.
Tie nousee ansiokkaitten suomalaisten sotaelokuvien joukkoon kautta linjan hienoa työtä tekevien kaukopartiolaisten näyttelijöiden myötä. Partio koostuu aidoista ja kokonaisista henkilöhahmoista, ja vain muutaman repliikin lausuneitten miestenkin kohtaloista välittää. Hieno saavutus. Kari Heiskasen Lukkari on varmaan kehuttu jo tylsyyteen asti, mutta hänen paholaismainen läsnäolonsa on aina yhtä otteessaanpitävää. Franzen jämeränä päähenkilönä on ehkä parhaimmillaan Koirankynsi-Mertsiä lukuunottamatta. Naisia nähdään vain sivurooleissa, mutta roolityöt ovat sydämellisen aitoja - paitsi Björklundin huulitörötystä en pysty vittuuntumatta katsomaan.
Pienellä tiivistämisellä, isommalla kasalla paukkuja (sama kuusi kaatuu parikin kertaa kaukokuvissa) ja sodankäynnin vähemmän heruttavalla kuvauksella käsissä olisi hyvinkin omintakeinen pieni suuri sotaelokuva. Tällaisenaankin Rukajärven tie ansaitsee osansa yhtenä tärkeistä ja katsomisen arvoisista kotimaisista elokuvista. Siellä jossain olemisen tuntu on paikoin pakahduttavan aitoa. ***½ / *****
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika naseva arvostelu.
Pohtimatta liikaa ja syvältä elokuvaa:
- turha rakkaus juoni ja arvattava sellainen
- liian tasapaksu keskiosa, varsin omaperäinen kylläkin
- Hyvä sodankuvaus ja roolitus, mutta liikaa vanhoja miehiä jääkärijoukkueessa.
- Hieno tositarina tämä reimaluodon esittämän henkilön selviäminen.
- Saarelan ohjaus on mitä on.
Olipa kerrassaan kökkö elokuva, mutta vielä kökömmät sen lavasteet!
Siinä kohtaa kun lottasaattueen kimppuun hyökättiin niin Irina B nojasi hartaasti sen kuorma-auton takarenkaisiin ja Nokian Hakkapeliittain tyhjät nastan reijät vaan mollottivat taustalla. :-)
Olikohan kuorma-autoissa tuohon aikaan nastarenkaita? Luulenpa ettei ollut.
Suomi KP:n ns. peltivaippaversioita esiintyi myöskin melko runsaasti ja minusta ne taisi tulla paljon myöhemmin käyttöön. Kysehän oli siis vuodesta 1941, siis aivan Jatkosodan alusta, tuossa elokuvassa.
Montakos tuollaista näitte elokuvassa?
http://www.guns.connect.fi/gow/smuzzles.jpg
Tuossapa on mainio 5 -osainen kertomus Suomi-KP:sta
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp1.html
P.S. Se seulaksi ammutun sotilaan juttu on osittain totta. Näin kävi, että erästä suomalaista solttua ammuttiin jalkoihin ja muuallekin. Muistaakseni 7 tai 9 reikää löytyi eri puolilta kroppaa ja kaveri kinkkasi myöhemmin omalle puolelleen ja säilyi hengissä. Tapahtuma sattui juuri Rukajärven suunnalla joillain partioreissulla.
vaan venäläisiä Spaghin PPSh-41 - konepistooleja, suomalaisilla sotilailla!
http://world.guns.ru/smg/smg02-e.htm
Paskaleffa paskalta ohjaajalta.
natsat kaulassa(muistaakseni,korjatkaa jos olen väärässä).?hyviä sotavanki ehdokkaita linjojen takana.
Itsekään en varauksettomasti pitänyt tästä leffasta.Liian pateettinen ja ylisentimentaalinen.(ehtoolliskohtaus)Peter Franzenin esittämä HRR;n(hämeen ratsurykmentti) kauluslaatoin varustettu luutnantti oli huono upseerina.Tapatti fillarinsa hukanneen miehensä.
Liekö Franzen edes armeijaa käynyt??
Eihän nuoren polven elokuva-ohjaaja,kuten Olli Saaarela pysty sisäistymään aiheeseen,ilman omaa kokemusta.
Tästäkin olisi saanut rautaisen sota-elokuvan,ilman sitä "pakollista"rakkauskuviota.Mutta katsojia tällainen kiinnostanee enemmän??