Heippa!!
Löytyykö täältä ketään muuta, jolla on tietyn sairauden oireita, ja pelkää sairastavansa vakavaa tautia.
Itse olen pienestä pitäen pelännyt vakavia (syöpätauteja) sairauksia. Välillä menee hyvin ja ajattelee järjen kanssa ja tuntee olonsa terveeksi. Sitten taas tulee aikoja, kun on varma sairastavansa jotain tautia ja itsellään on kaikki oireet. Ei uskalla mennä lääkäriin. Ja jos menee ja lääkäri sanoo kaiken olevan kunnossa niin alkaa taas epäilemään seuraavana päivänä että eipä se lääkäri mistään mitään tiedä. Perhe ja kaverit eivät enää jaksa kuunnella kun ovat kuunnelleet samoja asioita monta vuotta.
Tällä hetkellä olen todella onnellinen. Olen vihdoin saanut elämäni järjestykseen, ihana poikakaveri ja opiskelupaikka ollut jo vuoden, nyt on pari päivää sitten alkanut taas ahdistamaan että olen sairas ja kuolen pian, juuri kun kaikki on hyvin.
Mietinkin, löytyisikö täältä ketään juttukaveria jakamaan hieman ahdistusta.
Löytyykö täältä ketään muuta, jolla on tietyn sairauden oireita, ja pelkää sairastavansa vakavaa tautia.
Itse olen pienestä pitäen pelännyt vakavia (syöpätauteja) sairauksia. Välillä menee hyvin ja ajattelee järjen kanssa ja tuntee olonsa terveeksi. Sitten taas tulee aikoja, kun on varma sairastavansa jotain tautia ja itsellään on kaikki oireet. Ei uskalla mennä lääkäriin. Ja jos menee ja lääkäri sanoo kaiken olevan kunnossa niin alkaa taas epäilemään seuraavana päivänä että eipä se lääkäri mistään mitään tiedä. Perhe ja kaverit eivät enää jaksa kuunnella kun ovat kuunnelleet samoja asioita monta vuotta.
Tällä hetkellä olen todella onnellinen. Olen vihdoin saanut elämäni järjestykseen, ihana poikakaveri ja opiskelupaikka ollut jo vuoden, nyt on pari päivää sitten alkanut taas ahdistamaan että olen sairas ja kuolen pian, juuri kun kaikki on hyvin.
Mietinkin, löytyisikö täältä ketään juttukaveria jakamaan hieman ahdistusta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun juttusi kuulostaa samalta kuin minun. Olen kanssa pelännyt tauteja pienestä alkaen, alussa tuli syövät, sitten hiv ja niin edelleen. Mä tein aina sen virheen, että otin lääkärikirjan ja hups, mullahan on nämä oireet. Sitten iski kaikkein pelottavin pelko (psyykkinen) ja se vei oksat pois koko jutusta. Viime vuonna todettiin paniikki ja ahdistuneisuushäiriö, johon nyt syön sitten sertraliinia. Tällä hetkellä menee hyvin :) Onneksi mulla on maailman ihanin avomies, joka on ymmärtänyt mua. Välillä tulee sellaisia kausia, että ei yksinkertaisesti kehtaa enää toiselle kertoa peloista, kun ei halua huolestuttaa toista. Avomieheni on joka kerta sanonut että hänelle voit kertoa aina, kun joku pelottaa ja ahdistaa. Niin varmaan pitäisi tosiaan tehdä mutta sitä aattelee vaan ettei toista rasita liikaa omilla peloillaan. Tällainen tämä minun tarina.
samanlaista, mutta minulla ei sairauden luulemiset vaivaa yhtään, vaan toisenlaiset asiat jotka ovat vähän typeriä, mutta sama "kaava" kuin sinulla.
ymmärrän sinua oikein hyvin, kyllähän me käsitetään, että sinulla ei ole mitään, kun lääkärikin sen on sanonut! ja saatat itsekkin sen käsittää, mutta varmaankin sinun mieleesi tulee että mitä JOS sittenkin on jotain, tai jotenkin tähän tapaan.
Sinun kannattaisi jotenkin hyväksyä asiat jotta: olet nyt käynyt lääkärissä, mitään ei löytynyt, ja jos nyt kumminkin on joku vakava tauti, ni sitten on, ja kuollaan siihen. tai kun tauti menee niin pahaksi ettei pääse sängystä ylös, menet sitten lääkäriin.
Eli mitä enemmän ajattelet että ei varmasti ole mitään, sitä enemmän varmaankin jossittelet, jos kumminkin onkin jotain.
hypokondriasta,prof.Hasse Karlssonin kirjoittamana.
Se on hyvin lohdullinen.
Hän kertoo ,(tämä nyt ei ole sanansta sanaan,vaan muistinvaraista),että aina kun tunne,pelko,taudista alkaa ahdistaa,olkoon se nyt mikä vaan,siihen on hyvä saada turvallisen henkilön, johon luottaa,joka tuntee asian,fakta sana,että älä murehdi,olet terve.
Se on itsestä riippumattomista psyykkisistä syistä johtuvaa,eli entinen ns.luulotauti.Ihan vakavasti otettava sairaus.
Minulla on hyvä ystävä,joka käy vähän väliä varmistamassa itsensä lääkärissä.Kyllä hän tunnistaa itse sen luulonsa sairaudeksi.
On myös mahdollista sopia,tämä on oma ajatukseni,lääkärin kanssa soittomahdollisuudesta ja kertoa ahdistuksesta,lääkäri voi mahdollisesti puhumallakin rauhoittaa kun kertoo taas vaivansa.
Hyväksy itsesi sellaisena,jokaisella on kuitenkin jotain ongelmia ja muita vaikeuksia
Uskoisin,että se helpottuu ainakin hieman iän myötä,toisinaan voi poistua kokonaan.
mie oon pelänny tässä HIVtä ihan säännöllisin väliajoin.. stressi laukasee pelkotilan.. tai se jos on tarpeeks pitkään yksin puhumatta kenenkään kanssa.. esim tää viikonloppu on ollu TUSKAA. :( enkä uskalla mennä testeihin ku sekoisin varmaa lopullisesti sen vastauksen odotteluajalla. mut oon suunnitellu että menisin luovuttamaan verta. siinähän se selviis jos jotain ois.. vaikka JÄRKI sanoo ettei mulla mitään oo.. mut valitettavasti pelko saa vallan
ja sit toinen mitä pelkään yli kaiken on rintasyöpä.. en uskalla kokeilla rintojani ku pelkään että siellä tuntuu joku patti.. :( et tällasta täällä
Ilmoittautuu juuri tuommoiseksi kanssa, samat pelot.
Järki sanoo juu mutta kun pää on mitä on.
Ja olen tosiaan huomannut että stressi laukaisee aina tämän pelon. ´Tajuan kyllä että tässä ei ole järkeä mutta kun vaan pelottaa. Nyt varsinkin viimeaikoisten uutisointien jälkeen. Vaikka ei mitään syytä ole... hoh hoijaa.
Itselläni on samaa. Isäni kuoli syöpään n. 3vuotta sitten ja olen siitä lähtien pelännyt sairastavani jotakin syöpää ja kuolevani siihen. Varmaan kaikki syöpätaudit on jo käyty läpi. Edellisenä päivänä saatan pelätä leukemiaa ja toisena aivokasvainta. Sitten minulla on lisänä pakkotoimintoina eri paikkojen "kokeilu" esim. kaulaa piti yhdessä vaiheessa tarkastaa monta kertaa päivässä, onko siellä imusolmukkeita ja sehän on selvää että niitä on, koska niitä kuuluukin olla! Eli samat on tuntemukset... Käyn terapiassa 3krt/vko ja onneksi siellä voi näistä asioista puhua, mutta minkäs teet silloin, kun pelko on aina niin todellinen! Nyt minulla on myös hyvä kausi menossa ja pakkotoiminnot on todella vähässä kuten pelotkin. Toivottavasti näin jatkuiskin... Jaksamista vain!