Haluuko

kirjottavat Arin Ruotsiin esiintymään? Antakaa nyt ruotsin taitoiset tietoo niille. Mulla on toi ruotsin kieli unohtunut totaalisesti.
8439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ketjussa ruotsia kirjoittava kirjoittaa kyllä juttuja, joiden mukaan hän haluaisi Arin Ruotsiin. Eri asia sitten, onko hän oikeasti ruotsalainen, kun kuitenkin löysi näin pitkälle tiensä täällä suomi24:ssa. :D Google olisi varmasti ohjannut ensin virallisille sivuille ja Wikipediaan. Mutta sinänsä ihan kiva ajatus, että esim. Ruotsissa joku odottaa jo Aria sinne. Kyllä sellaisiakin ihmisiä ihan oikeasti löytyy ja myös muista maista. Mutta minusta tuntuu, ettei me raaskita vielä Aria päästää. ;)

Äänestä
  • No joo kieltämättä epäilykset heräsi samoista syistä, mutta eihän näistä koskaan tiedä.. Valitettavasti mun ruotsinkielen taito ei riitä tuolle vastaamaan. Oli aito tai ei.

    Äänestä

  • porukkaa :D kirjoitti:

    No joo kieltämättä epäilykset heräsi samoista syistä, mutta eihän näistä koskaan tiedä.. Valitettavasti mun ruotsinkielen taito ei riitä tuolle vastaamaan. Oli aito tai ei.

    uskoa ihmisten vilpittömyyteen, mutta kun näistä palstoista ei koskaan tiedä, eikä varsinkaan tästä. Onhan täällä nähty sen verran noita provoja ym. sekoilijoita, että väkisinkin tulee skeptiseksi. :D

    Mutta toisaalta mitä siinä häviää, vaikka vastaisikin sille. Jos se on oikeasti ruotsalainen, niin tulipa ohjattua sitä sitten oikeaan suuntaan. :D Sama juttu täällä, että ruotsi on sen verran ruosteessa, että en viitsi ruvettaa kirjoittamaan. Lukemani kyllä ymmärsin. :D

    Äänestä

  • sitä haluaisi kirjoitti:

    et ne ihan oikeesti haluis Arin Ruotsiin esiintyy. Sen mä tiedän et faneja on sieläkin. Munkaan ruotsi ei oo kovin hyvässä jamassa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    et ne ihan oikeesti haluis Arin Ruotsiin esiintyy. Sen mä tiedän et faneja on sieläkin. Munkaan ruotsi ei oo kovin hyvässä jamassa.

    haluaisi. Samoin myös monissa muissa Euroopan maissa, jenkeissä, Kanadassa, Brasiliassa, Meksikossa, Australiassa jne. on porukkaa, jotka elättelee toivetta, että näkisivät Arin siellä livenä. Noista maista nyt ainakin on minulla havaintoja. :D Se vaan mietityttää, että onko tämä kyseinen tyyppi täällä suomi24:ssä oikeasti ruotsalainen. Vaikka toisaalta, mitä väliä sillä on. :D

    Äänestä

  • yhtään, etteivät kirjoitti:

    kummalliseks tää palsta. Täähän on kuin villi länsi.

    Äänestä

paikkansa että Ari esiintyy Globenilla ja joku vastasi että pitää paikkansa,lähitulevaisuudessa. Muut vastaajat ei tienneet. Vielä alempana palstalla joku ohjasi ruotsinkielisen kyselijän AK.fi sivuille. AK.fi sivuilla yks ruotsinkielnen parhaillaan yrittää keskustella AK in english osastossa -liekö sama tyyppi? Tosin ei ole kysellyt siellä Globenista...

Äänestä
  • taatusti pienellä huumorilla kirjoitettu. Voisi aloittaa vähän pienemmissä ympyröissä Ruotsin valtaamisen. Varmaan sitä sinne haluttaisiin koska siellä asuu niin paljon suomalaisia jotka seuraavat mielellään kotimaansa tv-ohjelmia eikä Ari taatusti ole jäänyt huomaamatta .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruotsia kirjoitti:

kirjottavat Arin Ruotsiin esiintymään? Antakaa nyt ruotsin taitoiset tietoo niille. Mulla on toi ruotsin kieli unohtunut totaalisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu