Koita sie jaksaa lukea tämä meidän perheen tarina. Voit olla suureksi avuksi meidän arkeen!
Meillä on 4 kisulia, 2 pentua ja 2 aikuista kollia.Toinen on haettu löytökissatalolta muutama vuosi sitten ja on erittäin tyytyväinen elämäänsä.Pääasia että raksuja riittää ja paljon rakkautta,kiitos!
Toisen olen hakenut perheestä, jossa oli useampi katti, hoito sitä sun tätä.
Ruokaa riitti, muttei lääkitystä matoihin, korvapunkkeihin yms. Ilmeisesti rahan puute.
Otin kuitenkin kissan sieltä, hoidin kuntoon edelläolevat asiat. Kisu oli silloin n.4kk vanha.( nyt vähän alle 3v.)
Pidemmän aikaa olin huomaavinani pientä aristelua hännän juuressa, selän seudulla.
Ei antanut koskea selkään ja "heitteli" häntäänsä omituisesti, mikä ei ollut normaalia hännän keinumista.
Tänä kesänä eläinlääkärissä otin asian puheeksi rokotusten yhteydessä. Kissa parkaisi kun lääkäri tunnusteli selkää. Meinasi että saattaa olla nivelrikkoa. Syntynyt luultavimmin pienenä saadusta tällistä. Tuli heti mieleen sen perheen arvelluttava pikkupoika, josta kissan hain.
Aloitin Seraquin-lääkityksen, sovimme lääkärin kanssa että kokeillaan ensin sillä, miten se tepsii.
Neljä viikkoa on nyt lääkettä syöty ja odotan kovasti et josko pian alkaisi vaikuttamaan....
Kissa on ollut myös pitkän aikaa ärtynyt,ei piittaa juuri ihmisistä, ei tule luokse kun kutsuu, vaan kiertää kaukaa.
Kuljeksii levottomasti ympäri taloa, saattaa sähistä muille kissoille.
Ulkona valjaissa haistaessaan vieraan kissan hajun,alkaa mukiloida toista kissaani ja sähistä.
Ajattelimme mieheni kanssa että jospa kaikki muuttuu kun muutamme isompaan taloon, ehkä kissojen elintilan laajetessa onnellisuus lisääntyy....
Ostimme kesän alussa omakotitalon maalta, jonne meillä on rakenteilla iso kissatarha,jossa luulisi olevan hyvät oltavat. Rivitalokissanhäkki-versio saa väistyä!!!!
Mutta meidän hurja kissamme on tympääntynyt jo elämäänsä sisällä sekä valjaissa ulkona eikä häkkikään ole vielä valmis, joten teimme vaikean ratkaisun, päästimme ulos issekseen.
Sitä mouruamista ja naukumista ei jaksanut vain enään kuunnella!!!!
On nyt ollut pari tuntia päivästä ulkona, tulee hyvin takaisin kun huutelee.
On ollut hetken tyytväinen elämäänsä, mutta kyllä se levoton olo edelleen on olemassa sen päivän aikana.
MIKÄ KISSAA VAIVAA????
ONKO NIVELRIKKO TUONUT KISSALLE LOPULLISESTI VIHAISEN LUONTEEN?
VAI ONKO KISSA MUUTEN VAIN NIIN VILLI TAPAUS ETTEI SOPEUDU SISÄLLE?
VOIKO KISSAN LEIKKAUTTAMINEN OLLA EPÄONNISTUNUT KOSKA MOURUAA VÄLILLÄ KUIN LEIKKAAMATON KOLLI???
Paljon kysymyksiä on pyörinyt mielessä viime päivinä..
Paljon myös selviäisi kun vain veisi kissan selkäkuvauksiin, näkisi missä tilassa selkä on. Hyvännäköinen kolli se muuten on. Turkki kiiltää, eikä se esim.aristele hyppiä korkealle, eli ei ainakaan näytä siltä että oisi kipeä...mutta tuo luonne????
Oon joutunut itkien miettiä kuinka onneton kissa on? Voisiko sillä muualla olla parempi elämä, jossa se saisi olla ulkona kaiken aikaa...
Ajatus kuitenkin siitä että joutuisin siitä luopumaan, ei se sekään tunnu hyvältä.
Muut kissat ovat vain niin tyytyväisiä oloonsa, ja yksi koettelee kaikkien kärsivällisyyttä.
Oon välillä niin väsynyt kun en tiedä oikeaa ratkaisua, mikä oisi hyvä...
Haluaisin myös tietää tään Seraquinin mahdollisuuksista.Onko hyviä kokemuksia?
Miten vaikuttaa kissaan?
Lähinnä, HUOMAAKO KISSAN TERVEHTYVÄN sen avulla????
Antakaa pliis kissaihmiset vinkkejä, kommentteja,lohdutusta, mitä vain, mutta asiallisia kiitos! En haluaisi luopua kissasta, mutta haluan sen voivan paremmin.Vai onko mitään tehtävissä? Voiko villiä luontoa korjata?
NIVELRIKKOAKO VAI ONNETONTA ELÄMÄÄ?
4
2953
Vastaukset
- pitkähehku
Hei sinä sureva kissan omistaja. Minullakin on 14 vuotias vanha" kissarouva", joka on potenut epämääräistä alaselän kipua. Jos siihen koskee, niin kissa parahtaa.Olin eilen eläinlääkärillä kuvauttamassa selän, mutta selkäranka oli siistin näköinen ja selittävää syytä ei löytynyt. Kuvaus ei ollut kallis.Alle 40 euroa.Lääkäri arveli kipuilun johtuvan ehkä lihaksistosta. Kannattaa viedä kissa ortopediaan erikoistuneen eläinlääkärin vastaanotolle. He tietävät parhaiten selkävaivoista. Röntgenkuvista näkyy myös onko todella kyseessä nivelrikosta, kun kissasi on vielä noinkin nuori iältään.Lääkkeitä hän ei vielä suositellut, joten en tiedä kissasi käyttämästä lääkkeestä. Jos kissan elämässä tapahtuu suuria muutoksia, niin kissat reagoivat herkästi käyttäytymisen muutoksilla. pissaavat minne sattuu ja ovat rauhattomia ja alakuloisia. Eläinlääkärillä on tähänkin ongelmaan ratkaisu. Heiltä löytyy tuotteita, jotka levittävät huoneilmaan kissojen mieleistä rauhoittavaa tuoksua, jota ihminen ei haista, mutta jonka kissa haistaa ja tuo sille turvallisen olon tunteen.tämä on minulla ollut asunnon muuton jälkeen käytössä hyvin tuloksin.Entisestä ulkona liikkuvasta kissasta tuli ihan hyvin "sisäkissa" tämän tuosutuotteen avulla. Alä menetä vielä hermojasi. Ratkaisu kyllä löytyy ajan kanssa. Tsemppiä!
- catmania
Kissan käyttäytyminen viittaa selvästi kipuun joka pitäisi selvittää röntgenkuvauksella ja tarkoilla tutkimuksilla.
Kissa karttaa ihmisiä koska pelkää että niiden kosketus tuottaa kipua sama on muiden kissojen lähelle tulo joten se varoittaa niitä sähinällä ja murisemalla pysymään kaukana.
Ei pidä missään tapauksessa antaa kissaa vieraaseen paikkaan eikä ulkokissaksi tuossa kunnossa kun ei tiedä hoitavatko uudet omistajat sen kuntoon.
Ulos päästäminen on aika arveluttavaa jos sille jotain sattuu ja jää vaikka kitumaan johonkin.
Tuo kohtaaminen leikkaamattoman kollin kanssa on meillä samanlaista vaikka kissamme on leikattu.
Saa siis kauhean raivokohtauksen omia kissojaan ja omistajiaan kohtaan kun tapaa leikkaamattoman kollin. Se on varmaan jotain stressiä.
Miksihän ette ole kuvauttaneet sen selkää.Ehkä kannattaisi viedä kissoihin erikoistuneelle lääkärille tms.
Toivottavasti apu löytyy toivoo Neljän kissan äikkä. - Anonyymi
Onko otettu kilpirauhasarvot? Meidän kussa käyttäytyi samoin, todettiin kilpirauhasen liikatoiminta, sai lääkityksen ja käytös palautui normaaliksi lähes välittömästi😊
- Anonyymi
hei, minun kissalla jo reilun vuoden naukunut peräpäätä eikä ole tykännyt tulla syliin. pääasiassa vain nukkunut, syönyt ja käynyt vessassa. on otettu verikokeet (normaalit), röntgen (ei nivelrikkoja) ja sitten viimeinen oljenkorsi oli magneettikuvaus (yli tonnin maksoi eläinsairaala Aistissa Vantaalla) ja tulos oli joko lymfooma tai hermojuuritulehdus selkään asti ulottuva. voinut jo tuon reilun vuoden oirehtia mutta nyt alkoi ontumaan ja nuoli oikean etutassun kainalon auki noin 5 cm matkalta.
kyllä eutanasia on valitettavasti edessä, tuskin tuosta kuntoon enää tulee tai paremmaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005378652Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5370824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102231Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1651237Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17876Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40784Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72744- 46725
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657