Jostain syystä mieleni teki kirjoittaa tänne,josko siitä olisi apua toisille,ehkäpä myös itselleni. Voin antaa vinkkejä,ja te voitte antaa vinkkejä minulle. Itsestäni sen verran että olen 18 vuotias nuori naisen alku. Tai loppu. Hehheh.
Yleislääkäri tämän kesän alussa määritteli minulle lievänmasennuksen. Meinasin revetä siinä kohtaa,lievä masennus.
Itseasiassa luulen että olen kärsinyt tästä ehkäpä jo kovin nuorena.
Mutta nyt se on pahentunut. Asiaa ei auta sekava elämäntilanne,lukuiset menetykset ja huono itsetunto.
Päivittäin herään aamuun,joka ei tunnu miltään muulta kun harmaalta,tekisi mieli vain nukkua. En ole fyysisesti kovinkaan itsetuhoinen,paitsi että en pidä itsestäni huolta. En syö kunnolla etc. Ahdistuneisuus alkaa välittömästi herättyäni,huonosti nukutun yönjälkeen. Tunnen syyllisyyttä heti herättyäni,voimattomuutta. Sitä että ei tämä päivä poikkea muista. Joskus tuntuu siltä kuin olisi jossain elokuvassa,epätodellinen olo. Oikeastaan melkein aina tuntuu siltä.Sairastan siis masennusta paniikkihäiriötä. Ties mitä muuta. Luulen että ensimmäinen askel masennuksesta parempaan on omien oireidensa tunnistaminen ja oman sairauden tiedostaminen ja se että ihminen hyväksyy sen. Itse yritän miettiä päivä kerrallaan,pienetkin asiat voivat piristää.
Ihmismieli on outo,kiero,se voi toimia ihmistä itseään vastaan,aiheuttaen vielä paskempaa oloa. Esimerkiksi,minä tiedän että omaa oloa parantaa se että kotona on siistiä,ja syö terveellisesti. Yritän,mutta en jaksa. En oikeastaan pysty lähtemään edes kotoa jos on paskaista,se jää kalvaamaan minua loppupäiväksi. Masentunut ihminen voi olla jossain määrin perfektionisti "minun on oltava täydellinen" "kotini on oltava täydellinen",kuitenkaan kukaan ei ole täydellinen. Sana täydellinen on turha keksintö. Ainakin ihmisistä puhuttaessa,kyllä pöytä voi olla kaunis ja täydellinen. Ihminen ei.
Katsokaa nyt tätä maailmaa,kaikkea sotaa ja nälänhätää,rahan ahneutta. Kuten tästäkin tekstistä selviää,ajattelen paljon,muutakin kuin sairauttani. Toivoisin että löytäisin jonkun samanlaisen ihmisen jonka kanssa puhua. Edes kirjoittaen.
Hoidan masennustani lääkkeillä,en ole mennyt puhumaan kenenkään ammattilaisen kanssa,koska luulen ettei tämä voi auttaa minua. Onko kellään kokemusta psykiatreista,psykoterpaiasta,autttaako se puhuminen?
Tänäänkään en pystynyt lähteä töihin,ja minua niin vituttaa se.
Ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä tunnen. Tuntuu kuin olisin yksin. ihan kuin tämä masennus olisi jokin ylimääräinen kivi niskassani,niin raskas.
Onko esimerkiksi ketään joka on päässyt masennuksesta yli? Jos on haluaisin kuulla tämän selviytymis tarinan. Ja jos joku kärsii masennuksesta,haluan kuulla siitäkin. kaikesta,arjestasi,niistä tunteistasi.
Kiitän kyllä että olen saanut kokea hyviä asioitakin,vaikka mitä. EHkä tämä on vain vaihe,ohimenevä.
Yleislääkäri tämän kesän alussa määritteli minulle lievänmasennuksen. Meinasin revetä siinä kohtaa,lievä masennus.
Itseasiassa luulen että olen kärsinyt tästä ehkäpä jo kovin nuorena.
Mutta nyt se on pahentunut. Asiaa ei auta sekava elämäntilanne,lukuiset menetykset ja huono itsetunto.
Päivittäin herään aamuun,joka ei tunnu miltään muulta kun harmaalta,tekisi mieli vain nukkua. En ole fyysisesti kovinkaan itsetuhoinen,paitsi että en pidä itsestäni huolta. En syö kunnolla etc. Ahdistuneisuus alkaa välittömästi herättyäni,huonosti nukutun yönjälkeen. Tunnen syyllisyyttä heti herättyäni,voimattomuutta. Sitä että ei tämä päivä poikkea muista. Joskus tuntuu siltä kuin olisi jossain elokuvassa,epätodellinen olo. Oikeastaan melkein aina tuntuu siltä.Sairastan siis masennusta paniikkihäiriötä. Ties mitä muuta. Luulen että ensimmäinen askel masennuksesta parempaan on omien oireidensa tunnistaminen ja oman sairauden tiedostaminen ja se että ihminen hyväksyy sen. Itse yritän miettiä päivä kerrallaan,pienetkin asiat voivat piristää.
Ihmismieli on outo,kiero,se voi toimia ihmistä itseään vastaan,aiheuttaen vielä paskempaa oloa. Esimerkiksi,minä tiedän että omaa oloa parantaa se että kotona on siistiä,ja syö terveellisesti. Yritän,mutta en jaksa. En oikeastaan pysty lähtemään edes kotoa jos on paskaista,se jää kalvaamaan minua loppupäiväksi. Masentunut ihminen voi olla jossain määrin perfektionisti "minun on oltava täydellinen" "kotini on oltava täydellinen",kuitenkaan kukaan ei ole täydellinen. Sana täydellinen on turha keksintö. Ainakin ihmisistä puhuttaessa,kyllä pöytä voi olla kaunis ja täydellinen. Ihminen ei.
Katsokaa nyt tätä maailmaa,kaikkea sotaa ja nälänhätää,rahan ahneutta. Kuten tästäkin tekstistä selviää,ajattelen paljon,muutakin kuin sairauttani. Toivoisin että löytäisin jonkun samanlaisen ihmisen jonka kanssa puhua. Edes kirjoittaen.
Hoidan masennustani lääkkeillä,en ole mennyt puhumaan kenenkään ammattilaisen kanssa,koska luulen ettei tämä voi auttaa minua. Onko kellään kokemusta psykiatreista,psykoterpaiasta,autttaako se puhuminen?
Tänäänkään en pystynyt lähteä töihin,ja minua niin vituttaa se.
Ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä tunnen. Tuntuu kuin olisin yksin. ihan kuin tämä masennus olisi jokin ylimääräinen kivi niskassani,niin raskas.
Onko esimerkiksi ketään joka on päässyt masennuksesta yli? Jos on haluaisin kuulla tämän selviytymis tarinan. Ja jos joku kärsii masennuksesta,haluan kuulla siitäkin. kaikesta,arjestasi,niistä tunteistasi.
Kiitän kyllä että olen saanut kokea hyviä asioitakin,vaikka mitä. EHkä tämä on vain vaihe,ohimenevä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuullosta. Lääkärit tekevät myös virheitä toki.
Vaikea sano mitään neuvoa, mutta kirjoitinpa kumminki, koska haluan osoittaa, että olen hengessä mukana.
Arvaa tuntuuko kovinkaan valoisalta.
Uskoa että tuntuis.
Mutta siinä se juuri onki -minkä sille voi ?