Olen ollut 2 vuotta masentunut, kärsin pahasta ahdistuksesta ja n.2 viikkoa sitten tilanne paheni eräässä ihmissuhteessani tapahtuneen välirikon seurauksena. Tuntui, että ahdistaa niin paljon, etten tiennyt miten päin olla, mietin itsemurhaa ja olin aivan toivoton. Kävin psykiatrisessa päivystyksessä, jossa antoivat lisää lääkkeitä (mm. uni- ja ahdistuslääkkeitä) ja kontrolliajan ja lähettivät takaisin kotiin. Olo paheni sitten niin paljon, että äitini vei minut takaisin ja tapasin psykiatrin, joka ei halunnut kuunnella ollenkaan, sanoi vain, että minun olisi hyvä mennä vihanpurkauksieni ja ahdistukseni takia vähäksi aikaa suljetulle osastolle.
Nyt olen sieltä kotiutunut ja mietin, miksi en päässyt edes jonoon avoimelle osastolle. Tarvitsisin omasta mielestäni enemmän hoitoa kuin nyt saan (minulla on psykoterapia 2xvko), mutta lääkäri sanoi osastolla (kuten aiemminkin päivystyksessä eri lääkäri oli sanonut) etten tarvitse pitkää sairaalahoitoa.
Nyt tuntuu todella pahalta. Olen niin vihainen tälle systeemille. Avolla olisi ollut paljon parempi olla, tiedän sen koska eräs ystäväni on avoimella parhaillaan. Miksi minä en voi sinne päästä ja saada apua? Olen mielestäni yhtä huonossa kunnossa kuin hänkin. Mitä teen nyt kotona jos ahdistus kasvaa niin suureksi etten kestä. En voi enää päivystykseen hakeutua, olen huomannut, että siellä ei kuunella ja lääkärit ovat leipiintyneitä, välinpitämättömiä ja joskus ilkeitäkin. Diagnoositkin ovat aivan pepusta, kun lääkärit eivät ehdi tutustua potilaaseen, hoitavat lääkityksen yms. pelkän mutu-tuntuman ja hoitajien viestien perusteella. En uskaltanut, tai vihaltani ja ahdistukseltani lääkäriä kohtaan edes pystynyt, kysymään, voisinko hänen mielestään mahdollisesti olla bi-polaarinen ja selittää miksi itse ajattelen niin. Nyt en saa asianmukaista hoitoa ja olen niin väsynyt tähän paskaan. Täytyy kai vain antaa olla ja kuolla pois, siltä joskus tuntuu. Hirveän epäreilua peliä, toiset saavat hoitonsa ja toiset jäävät rannalle ruikuttamaan.
Nyt olen sieltä kotiutunut ja mietin, miksi en päässyt edes jonoon avoimelle osastolle. Tarvitsisin omasta mielestäni enemmän hoitoa kuin nyt saan (minulla on psykoterapia 2xvko), mutta lääkäri sanoi osastolla (kuten aiemminkin päivystyksessä eri lääkäri oli sanonut) etten tarvitse pitkää sairaalahoitoa.
Nyt tuntuu todella pahalta. Olen niin vihainen tälle systeemille. Avolla olisi ollut paljon parempi olla, tiedän sen koska eräs ystäväni on avoimella parhaillaan. Miksi minä en voi sinne päästä ja saada apua? Olen mielestäni yhtä huonossa kunnossa kuin hänkin. Mitä teen nyt kotona jos ahdistus kasvaa niin suureksi etten kestä. En voi enää päivystykseen hakeutua, olen huomannut, että siellä ei kuunella ja lääkärit ovat leipiintyneitä, välinpitämättömiä ja joskus ilkeitäkin. Diagnoositkin ovat aivan pepusta, kun lääkärit eivät ehdi tutustua potilaaseen, hoitavat lääkityksen yms. pelkän mutu-tuntuman ja hoitajien viestien perusteella. En uskaltanut, tai vihaltani ja ahdistukseltani lääkäriä kohtaan edes pystynyt, kysymään, voisinko hänen mielestään mahdollisesti olla bi-polaarinen ja selittää miksi itse ajattelen niin. Nyt en saa asianmukaista hoitoa ja olen niin väsynyt tähän paskaan. Täytyy kai vain antaa olla ja kuolla pois, siltä joskus tuntuu. Hirveän epäreilua peliä, toiset saavat hoitonsa ja toiset jäävät rannalle ruikuttamaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
psykoterapiaa,se on paljon.Ei sairaalaan huvikseen oteta sisälle siksi että kaveri on.Yritä vaan alkaa rakentaa normaalia elämää.
Olisi pitänyt arvata, että täältä tulee tämmöisiä vastauksia. En minä sairaalaan halua, koska kaveri on, vaan koska tarvitsen hoitoa. Helppohan se on sanoa, että elä normaalia elämää. Ei masentunut ja ahdistunut ihminen pysty normaaliin elämään. Ja siihen vielä kun lisätään tämä näkymättömyyden tunne, niin on aika toivoton olo. Tuntuu, että en tule kuulluksi missään. Terapeuttinikaan ei ajattele minun olevan oikeasti sairas, vähän vain ongelmainen. Ja se terapia kun on tosiaan vain kaksi kertaa viikossa. Mitä teen niinä muina viitenä päivänä kun ahdistaa niin, että 5 min. välein käyn avaamassa pilleripurkin ja mietin pitäiskikö kipata kaikki vaan alas.
Älä välitä noista valopäiden kommenteista, jotka eivät tajua ihmisen psyykkisestä hädästä...kun eivät itse ole pahaa sellaista kokeneet. Itse en vähättele yhtään ihmisen tuskaa, kun sairastan vaikeaa masista ja olen ahdistunut myös välillä, panikoin ja kaikkee mahdollista. Eli kokemusta on monenlaisesta.
Kuulostaa tympeältä.
Lääkäreistä on pulaa, joten kaikkia ei keretä niin tarkasti tutkia, se on valitettavaa.
Minusta vaikuttaa, että potilas otetaan vakavemmin silloin, kun hän itse vastustaa hoitoa ja joku ulkopuolinen toimittaa hänet sairaalaan.
Nimittäin olen kuullut monesti, kuinka inhottavaa homma on ollut, kun on itse hakeutunut hoitoon. Lääkärit ovat kuulemma olleet monesti juuri mainitsemasilaisia.
Ehdottomasti jotain muutosta tilanteesi kaipaisi.
Et kertonut mitään, mistä masennus johtuu. Ymmärrän kyllä hyvin, sillä se ainainen selittäminen on turhauttavaa. Varsinkaan, kun apua ei saa siltikään.
Itsemurhaakaan on vaikea suositella, sillä sen kieltäminen saattaisi tuntua sinusta siltä, ettei kukaan ymmärrä tilannettasi, vaan luulee, ettet yritä tarpeeksi ja annat liian helpolla periksi. Jos sitä taas suosittelisi, toimisi vastoin lakia ja saattaisi sekin antaa sinulle väärän kuvan, aivan kuin sinua ei tarvittaisi täällä, eikä kukaan jäisi kaipaamaan.
Olet varmaan pohtinut asioitasi syvällisesti.
Oletko kenties ristiriidassa elämän ja kuoleman kanssa? Et kestä elää, mutta kituutat läheistesi takia ja välillä olet varmempi itsemurhasta, kun sinusta tuntuu, että tekisit läheisillesi vain palveluksen tappaessasi itsesi?
Todella mukava kuulla, että saat kuitenkin psykoterapiaa kahdesti viikossa.
Toivon, että voit olla terapeutillesi mahdollisimman avoin ja rehellinen, siten voit parhaiten hyötyä siitä.
Hyviä jatkoja.
ja se on jo paljon. kaikilla ei ole edes sitä mahdollisuutta. vaan kahden viikon välein käydä juttelemassa psykiat.poliklikalla sairaanhoitajan tms. kanssa.
miksi et puhu psykiatrille näistä ajatuksistasi ja tuntemuksistasi?? kun kuitenkin kaksi kertaa viikossa hänet tapaat.