"Pakko olla joku, pakko olla joku"
Heh. Vaikkei minulla ole juuri kenenkään kanssa mitään puhuttavaa. Ei mitään, mitä jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihmiset ovat kuivia, ja olen itse kuiva.
Silti en halua olla yksin. En millään.
Lisäksi ulkonäöstäni ei pidetä riittävästi. Eivät ainakaan ne ihmiset, joihin olen ollut yhteydessä. He ovat sitä mieltä, että olen kamalan pitkä naiseksi. (178cm)
Itseluottamukseni on huono myös muissa asioissa. Jos menen opiskelupaikallani johonkin ihmisjoukkioon seisomaan, en uskalla sanoa yhtään mitään mihinkään (pelkään olevani niin saatanan typeränkuuloinen!). Siksi en tavallisesti menekään mihinkään ryhmään enkä näin ollen tutustu ihmisiin.
Välini isääni ovat huonot. Se vaikuttaa mielikuvaani miehistä. Tulkitsen heidät väkivaltaisiksi minua kohtaan. Miten tämän sanoisi suomenkielellä... Jos olisin ravintolassa ja joku mies lääppisi minua, en uskaltaisi tuupata häntä kauemmas, koska pelkäisin tulevani hakatuksi. Pystyisin ilmaisemaan ainoastaan sanoin tarkoittamani asian.
Tämä on ikävä juttu, sillä eivät miehet mitään hulluja ole. Eivät he lyö naisia noin vain. Kunpa uskoisin tämän asian oikein kunnolla. Muutkin naiset uskovat sen. Mutta kun on tuollainen isä, on vaikea olla täysin tervejärkinen joka asiassa.
Pelkään tulevaisuutta. Pelkään jääväni yksin, ilman kumppania. Naisten välinen ystävyys tai edes kaveruus ei toimi, joten minulla ei ole mitään hinkua saada yhtäkään uutta kaveria. Haluaisin saada sen sijaan oikeanlaisen ja sopivan kumppanin. Ongelmana on juuri se, ettei rohkeuteni riitä uusiin ihmisiin tutustumiseen. Lisäksi miehissä on jonkin verran homoja. Jonkin verran narkkareita. Sitäkin enemmän alkoholisteja. Niin, ja -varattuja.
Naisista ei ole mihinkään, sen tiedän. Ei edes kahviseuraksi. Sinäkin aikana ehtii kuulla jo ihan riittävästi arvostelua.
Olen tutustunut lähiaikoina erääseen miespuoleiseen hieman. Hänessä ei ole mitään vikaa, mutta asia on niin, ettei meillä ole mitään puhuttavaa. Kaikki yhteinen tekeminen on maksullista: ravintolassa syöminen, leffassa käyminen jne. Ulkoista tekemistä. Mutta entä seura meissä itsessämme? Tulemmeko me toimeen? Pelottaisi toisaalta katkaista yhteydenpito häneen, kun tuntisin oloni taas niin järkyttävän yksinäiseksi. Pidän hänestä, todella, mutta hän on jotenkin niin etäinen. Ei päästä läheskään aina henkisesti lähelleen.
Olen välillä miettinyt, onko kokoni syynä hänen hetkittäiseen kylmään käytökseensä. Pitääkö hän minua isona ja kömpölenä, typerännäköisenä ja epämiellyttävänä? Hän on nimittäin minua neljä, viisi senttiä lyhyempi. Ajatteleeko hän mahdollisesti, että olen kovapäinen isohko-akka, joka ei kaipaa lämmintä ja läheistä kohtelua? Jos hän ajattelee niin, hän on väärässä. Kaipaan erittäin hellää, lämmintä ja hienovaraista kohtelua. Haluan, että läheiset ihmiset muodostavat minulle suojamuurin ympärilleni tätä julmaa ja kovaa maailmaa vastaan. Olen isokokoinen, joten tällaiset asiat eivät ehkä näy ihan ulkokuorestani käsin. Olen hyvin haavoittuvainen ja hauras. Ehkä jopa keskimääräistä naista herkkäluonteisempi.
Olen miettinyt tyypin vaihtoa, koska haluan että minua kohdellaan kuin läheistä, ei kuin mitäkin puolivierasta ihmistä. Jos ei hän edelleenkään ymmärrä, että kehonkoko ja henkinen-minä eivät liity mitenkään toisiinsa, on minun jätettävä hänet omaan arvoonsa. Tämä on niin loukkaavaa, uuvuttavaa ja hyödytöntä. Etsiköön hän sitten "sopivankokoisen" naisen, jota kohdella lämpimästi. Mikä kenenkin ihanne nyt onkaan... Kyllä minäkin olen 180 senttisenä joidenkin makuun. Se on vain niin, etten ole vielä törmännyt näihin miehiin.
Heh. Vaikkei minulla ole juuri kenenkään kanssa mitään puhuttavaa. Ei mitään, mitä jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihmiset ovat kuivia, ja olen itse kuiva.
Silti en halua olla yksin. En millään.
Lisäksi ulkonäöstäni ei pidetä riittävästi. Eivät ainakaan ne ihmiset, joihin olen ollut yhteydessä. He ovat sitä mieltä, että olen kamalan pitkä naiseksi. (178cm)
Itseluottamukseni on huono myös muissa asioissa. Jos menen opiskelupaikallani johonkin ihmisjoukkioon seisomaan, en uskalla sanoa yhtään mitään mihinkään (pelkään olevani niin saatanan typeränkuuloinen!). Siksi en tavallisesti menekään mihinkään ryhmään enkä näin ollen tutustu ihmisiin.
Välini isääni ovat huonot. Se vaikuttaa mielikuvaani miehistä. Tulkitsen heidät väkivaltaisiksi minua kohtaan. Miten tämän sanoisi suomenkielellä... Jos olisin ravintolassa ja joku mies lääppisi minua, en uskaltaisi tuupata häntä kauemmas, koska pelkäisin tulevani hakatuksi. Pystyisin ilmaisemaan ainoastaan sanoin tarkoittamani asian.
Tämä on ikävä juttu, sillä eivät miehet mitään hulluja ole. Eivät he lyö naisia noin vain. Kunpa uskoisin tämän asian oikein kunnolla. Muutkin naiset uskovat sen. Mutta kun on tuollainen isä, on vaikea olla täysin tervejärkinen joka asiassa.
Pelkään tulevaisuutta. Pelkään jääväni yksin, ilman kumppania. Naisten välinen ystävyys tai edes kaveruus ei toimi, joten minulla ei ole mitään hinkua saada yhtäkään uutta kaveria. Haluaisin saada sen sijaan oikeanlaisen ja sopivan kumppanin. Ongelmana on juuri se, ettei rohkeuteni riitä uusiin ihmisiin tutustumiseen. Lisäksi miehissä on jonkin verran homoja. Jonkin verran narkkareita. Sitäkin enemmän alkoholisteja. Niin, ja -varattuja.
Naisista ei ole mihinkään, sen tiedän. Ei edes kahviseuraksi. Sinäkin aikana ehtii kuulla jo ihan riittävästi arvostelua.
Olen tutustunut lähiaikoina erääseen miespuoleiseen hieman. Hänessä ei ole mitään vikaa, mutta asia on niin, ettei meillä ole mitään puhuttavaa. Kaikki yhteinen tekeminen on maksullista: ravintolassa syöminen, leffassa käyminen jne. Ulkoista tekemistä. Mutta entä seura meissä itsessämme? Tulemmeko me toimeen? Pelottaisi toisaalta katkaista yhteydenpito häneen, kun tuntisin oloni taas niin järkyttävän yksinäiseksi. Pidän hänestä, todella, mutta hän on jotenkin niin etäinen. Ei päästä läheskään aina henkisesti lähelleen.
Olen välillä miettinyt, onko kokoni syynä hänen hetkittäiseen kylmään käytökseensä. Pitääkö hän minua isona ja kömpölenä, typerännäköisenä ja epämiellyttävänä? Hän on nimittäin minua neljä, viisi senttiä lyhyempi. Ajatteleeko hän mahdollisesti, että olen kovapäinen isohko-akka, joka ei kaipaa lämmintä ja läheistä kohtelua? Jos hän ajattelee niin, hän on väärässä. Kaipaan erittäin hellää, lämmintä ja hienovaraista kohtelua. Haluan, että läheiset ihmiset muodostavat minulle suojamuurin ympärilleni tätä julmaa ja kovaa maailmaa vastaan. Olen isokokoinen, joten tällaiset asiat eivät ehkä näy ihan ulkokuorestani käsin. Olen hyvin haavoittuvainen ja hauras. Ehkä jopa keskimääräistä naista herkkäluonteisempi.
Olen miettinyt tyypin vaihtoa, koska haluan että minua kohdellaan kuin läheistä, ei kuin mitäkin puolivierasta ihmistä. Jos ei hän edelleenkään ymmärrä, että kehonkoko ja henkinen-minä eivät liity mitenkään toisiinsa, on minun jätettävä hänet omaan arvoonsa. Tämä on niin loukkaavaa, uuvuttavaa ja hyödytöntä. Etsiköön hän sitten "sopivankokoisen" naisen, jota kohdella lämpimästi. Mikä kenenkin ihanne nyt onkaan... Kyllä minäkin olen 180 senttisenä joidenkin makuun. Se on vain niin, etten ole vielä törmännyt näihin miehiin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ettei minusta voida helpolla kiinnostua, kun olen näin pitkä. Yksi mies oli minusta kaksi vuotta sitten kiinnostunut, mutta hän oli 35 (liian vanha). Hän sanoi ihailevalla äänellä: "Luulin sua varmaankin siksi yli 20-vuotiaaksi, kun olet noin pitkä". En kuvittele omiani, vaan ääni oli aidosti mieltynyt.
Tuollaisia miehiä saisi olla enemmän..
"Ajatteleeko hän mahdollisesti, että olen kovapäinen isohko-akka, joka ei kaipaa lämmintä ja läheistä kohtelua? Jos hän ajattelee niin, hän on väärässä. Kaipaan erittäin hellää, lämmintä ja hienovaraista kohtelua. Haluan, että läheiset ihmiset muodostavat minulle suojamuurin ympärilleni tätä julmaa ja kovaa maailmaa vastaan. Olen isokokoinen, joten tällaiset asiat eivät ehkä näy ihan ulkokuorestani käsin. Olen hyvin haavoittuvainen ja hauras. Ehkä jopa keskimääräistä naista herkkäluonteisempi. "
Kaiken tämän allekirjoitan ja olen asiaa monesti jopa itkenyt. Itse saatan saada jopa ihailevia kommentteja, mutta suhteeseen en kai kelpaa. Etsiikö miehet vain pikkuruisia naisia, jotka tuntuvat niin haurailta ja hennoilta, mutta kenties osoittautuvatkin usein paljon pahemmiksi pirttihirmuiksi?
Useimmat ihmiset nimenomaan ajattelevat, että kyllä tuo pärjää ja sä oot niin vahva. Mutta minäkin kaipaisin halia ja vähän hellyyttä. En sellaista kovaa kohtelua, mitä saan. Tuntuu joskus, naisellisesta pukeutumisestani huolimatta, että minua kohdellaan kuin miestä tai mikä vielä pahempaa, miehet jättävät minut kokonaan huomioimatta ja menevät sirojen ja hentojen tyttöjen luokse, pois tällaisen isokokoisen kömpelyksen luota.
Oletko pituuden lisäksi kovin leveäkin?
että väliäkö sillä..
Meidän pitää hyväksyä runkomme pituus. Itse ole "vertikaalisesti rajoittunut" mies (165). Ei se paljoa lohduta vaikka naisten keskimitta on juuri 165. En ole fyysisesti haluttua kokoa.
Sinäkin kärsit huonosta itsetunnosta. Ala jotenkin vahvistamaan sitä. Pane persoonasi peliin! Ehkä tyytymättömyytesi näkyy epävarmuutena. Ainakin omalla kohdallani lienee suurin syy miksi uskon jääväni ilman kumppania.
Sinä olet hyvä ja riittävä sellaisena.