Minkä ikäisen voi jättää tosi tutulle mummille hoitoon koko viikonlopuks? Niin että isi ja äiti on molemmat reissussa. Meidän tyttö on nyt 8 kk ja ei olla oltu missään niin että oltaisiin oltu yötä poissa. Jos tilaamme ensi kevääksi matkan joka kestää vähän yli viikonlopun pärjääkö hän sitten jo mummilla hoidossa, ilman että jää jotain traumaa? Mummi on hänelle oikein tuttu ja viihtyvät hyvin yhdessä. Jos mummi tulisi hoitamaan kotiin. Mitä olette mieltä? Onko hullu idea ja kärsiikö lähes puolitoistavuotias tällaisesta? Kertokaa erityisesti ne joilla on vastaavasta kokemusta.
Milloin voi jättää lapsen viikonlopuksi
mummille hoitoon
212643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
tuon ikäinen pärjää ilman traumoja..:)
Siitä vaan lomalle!
"puuossa" kasvatetun haluat lapsestasi tehdä. Mitä vähemmän hän näkee muita ihmisiä, sen enemmän hän sitten huutaa Sinun perääsi.
Saahan jotkut äidit siitä kiksejä, kun ovat sitten ainoita jonka sylissä lapsi rauhoittuu.
Lomalle siitä, niin kuin olisitte jo.
mielestäni voi hyvin lähteä, varsinkin, kun on luotettava ja lapselle tuttu hoitaja. Ihan viikon matkalle en kuitenkaan lähtisi, mutta esim. pitkä viikonloppu mielestäni ok.
Kyllä tuon ikäinen jo pärjää viikonlopun ilman vanhempiaan omassa kodissaan tutun hoitajan kanssa.
Jos ja kun elämä on turvallista, ei lapsi noin pienestä traumatisoidu. Saattaahan toki ikävöidä, mutta ei koko aikaa kuitenkaan. Voi olla sinulle äitinä kovempi pala.
Lapsi voi olla yhtä monta yötä erossa vanhemmista kuin tällä on ikää vuosissa. Teidän tapauksessa voisi olla siis pois yhden yön, ehkä kaksi.
Ei kannata toimia kirjan ohjeiden mukaan. Jokainen lapsi on yksilö.
niitä öitä poissa vanhempien luota vuoden aikana. Eli ei esim.joka kuukausi.
mutta kyse taitaa nyt olla enemmin vanhempien pärjäämisestä ilman lasta? ;)
Sillä te sitä lasta traumatisoitte jos aina olette tavattavissa, on nimittäin surullista katseltavaa kun lapsi on ekaa kertaa ilman äitiä armeejassa. Eikä nyt ollu mikään provo edes tuo juttu.
Itse olen ollut n. vuodenikäisestä asti suurinpiirtein puolenvuoden välein mummolassa viikonlopun jotta vanhemat on saaneet omaa aikaa ja enpä ole siitä mitään traumoja saanut. isompana taisin olla kesäsin muutaman viikonki ja siltikin ihan terve olen :)
ongelma? Mitenhän lapsi nyt kärsisi mummon kanssa? Minkälainen trauma syntyy, kun on luotettava ihminen hoitamassa? Taitaa olla nyt niin, että itse pelkäät lapsen unohtavan vanhempansa viikonlopussa, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Lapsen voi "jättää" luotettavaan hoitoon heti, kun häntä ei travitse imettää, jolloin tietysti pitää olla tarvittaessa paikalla. Älkää nyt oikeasti miettikö noin paljon näin turhanpäiväisiä asioita.
Taitaa olla tämä lapsen hoitoon jättäminen sellainen asia, joka sännöllisin väliajoin pulpahtaa täällä esiin. Aloitukset ovat pääsääntöisesti aina hieman epäileväisiä; voinko jättää? tuleeko lapselle trauma? pärjääkö? onko ikävä? Kaikista tässäkin ketjussa saamistasi vastauksista päätellen epäröintiin ei ole mitään syytä.
Jaksan aina vaan ihmetellä, että miksi jotkut sitten epäilevät? Miksi sinä ajattelet, että lapsesi hoitoon jättämisestä olisi jotakin haittaa hänelle?
Lapset ovat kaikki yksilöllisiä, kylläkyllä. Mutta kuitenkin kaikkien kehityksessä tapahtuu suurinpiirtein samat psykolgiset ilmiöt samassa järjestyksessä. Muistutan sinua tässä siitä, että puolitoistavuotias elää kehitysvaihetta, jolloin tyypillisesti äidin merkitys jälleen kasvaa, koska tuossa iässä lapsi oivaltaa oman erillisyytensä ja käy läpi elämänsä ensimmäistä erillisyyskriisiä. Jos tuota kriisiä haluaa vielä pahentaa, niin kannattaa tuottaa lapselleen tuolloin mahdollisimman paljon erokokemuksia esimerkiksi lähtemällä lomalle!! Eroahdistushan on ihmisen eksistentiaalisen hädän alkulähde, ja jos se oikein kovaksi tuossa vaiheessa äityy, niin varmasti sen kanssa tulee ongelmia myöhemmässä elämässä. Että varmasti kärsii tavalla tai toisella, jos lapsesi on vanhempiinsa normaalisti kiintynyt.
Minulla ei ole vastaavasta kokemusta, koska me olemme matkustaneet koko porukalla koko lapsen elämän ajan enkä itse voisi edes kuvitella lähteväni kahden mieheni kanssa matkalle ja jättää lasta hoitoon. Ikävä pilaisi matkan jokatapauksessa. Miksi ette lähde koko perhe?
Noin ihan muuten hyvä, mutta kun juttu menee just toisinpäin. Silloin, kun lapsi jo ymmärtää itsensä hoitajastaan erilliseksi yksilöksi, hän ei enää ahdistu siitä, jos hoitaja ei ole koko ajan paikalla, vaan muistinvaraisesti jo tietää, että häntä ei ole hylätty. Ja hoitaja, turva, johon hädän hetkellä vielä turvaudutaan, kun ei ihan vielä olla täysin yksilöitä, voi olla tuttu ja turvallinen mummi, ei sen ole pakko olla äiti tai isä. Sana -kriisi ei tässä kohtaa ole negatiivinen, vaan pakollinen kasvuun kuuluva kehitystehtävä, jotta lapsesta tulisi yksilö. On ihan eri asia puhua siitä, että lapsi jätetään turvattomaan paikkaan naama punaisena huutamaan kuin siitä, että jää tutun luokse ja tietää milloin äiti ja isä tulee takaisin.
Sinulle vastakysymyksenä kysyisin, että mitä ajattelet tukevasi pumpulissa kasvattamalla ja lähellä pitämällä? Ja, jos aina olette perheenä, osaatko sinä enää olla itsekään yksilö tai puoliso?
Katsoin eilen bb:tä ja monien kohdalla tunsin suunnatonta myötähäpeää. Sama tunne virisi jostain syystä lukiessani tuota tekstiäsi. Hymyilyttikin kyllä ;)
Keittiöpsykologiaa mielestäsi tai ei, niin olen ammatiltani ihan oikea psykologi ja kyllä tiedän nämä asiat. Ihan aikuisten oikeesti. Mutta melko kiva näkökulma sinullakin asiaan on, hyvin... miten sen nyt sanoisi, maallikkomainen. Ja ymmärrän kyllä, että tuohon päätelmään päätyy, jos asioista ei ole oikein perillä.
En aio tässä nyt ryhtyä perinjuurin kertomaan, mitä ns. uudelleen lähesymisvaiheessa lapsen psyykessä tapahtuu. Puolitoistavuotiaalla alkaa heräämään pikkuhiljaa ymmärrys siitä, että on psyykkisesti erillinen "henkilö", siis ei yhtä äidin kanssa. Ja juuri tuolloinhan lapset nimenomaan ahdistuvat, erillisyyden kokeminen on sitä laatua paha kriisi, että se aiheuttaa jonkilaista eroahdistusta lähes kaikilla normaalisti kehittyvillä lapsilla. Tuosta sinun mainitsemastasi ymmärryksestä voidaan puhua silloin kun lapsi on vähintään kolmen ikäinen. Puolitoistavuotias ei ymmärrä juurikaan mitään ajasta tai syy-seuraussuhteista. Ei todellakaan tiedä onko kyseessä parin yön hylkääminen vaiko kenties loppuelämän.
Positiivinen kriisistä tulee silloin, kun lapsi saa sen ilman liian pitkiä (ja turhia?) ero- ja hylkäämiskokemuksia käydä läpi. Kriisistä voi tulla myös negatiivinen, jos sen aikana tuotetaan lapselle lisää ahdistusta, kuka milläkin tavalla. Että ei tämä kriisikysymys tässäkään kohtaa ole ihan noin mustavalkoinen kuin sen esitit. Sen ratkaisu riippuu hyvin paljon vanhemmista ja heidän toimistaan.
Minä henkilökohtaisesti olen ajatellut tarjota omalle lapselleni mahdollisimman turvalliset puitteet käydä läpi tämä kriisi. Jotta sen lopputulos todellakin olisi positiivinen. En oikein näe mitään järkeä lähteä kokeilemaan mitään arveluttavaa oman lapseni kustannuksella. Ja edelleen, kehityskriisi ja kehitystehtävä ovat kaksi eri asiaa. Perehdy niihinkin paremmin, mikäli kiinnostusta riittää.
Minä en ole kasvattanut lastani pumpulissa, hänelle tarjoillaan kyllä turhautumista, pettymyksiä ja rajoja ihan päivittäin. Mutta mikäli sinun mielestäsi se, että otan lapseni kehitysvaiheet huomioon häntä kasvattaessani on pumpulissa kasvattamista, niin luulen tukevani lapseni erillisyys"kamppailua" (psyykkisestä erillisyydestä ja identiteetistä voidaan puhua kun lapsi on kolmen ikäinen)ja hänen kehittymistään tasapainoiseksi yksilöksi.
Lähellähän lapsia ei voi koskaan pitää liikaa, meillä saa syliä, lämpöä ja läheisyyttä ihan niin paljon kuin lapsi sitä kaipaa. Emme ole sitä ryhtyneet rajoittamaan. Meillä jotenkin lapsen tarpeet menee omiemme edelle ja aika pitkälti ollaan järjestetty menemisemme lapsen ehdot, tarpeet ja hyvinvointi huomioon ottaen. Kai siitä tällä menolla sitten joku häiriintynyt tulee. Pitää vissiin alkaa välinpitämättömäksi ja vaikkapa olla ihan kotoa poissa jonkin aikaa, niin oppiipahan olemaan!!
Olemme kyllä etenkin matkaillessamme perheenä. Tykkäämme jotenkin, että lomilla ollaan yhdessä ja jaetaan yhteinen vapaa-aika. Minulla on urani, samoin miehelläni, että eiköhän lomat ja matkat sentään ole ihan mukavia perhettä yhdistäviä juttuja. Parisuhdetta hoidetaan päivittäin, eikä vielä ole virinnyt tarvetta lähteä kahdestaan golf-kenttää, elokuvia tai kylpylää pidemmälle. Viikon kuluttua ollaankin lähdössä karibialle risteilemään, ehkä siellä vihdoin löydän oman kadotetun yksilöllisyyteni. Puolisoni avustaman tietenkin, ei kait muuten :).
vaan kollegani, mielenkiintoista. On ollut varmaan eri kirjat luennoilla... No ihan miten vain, eipä minun tarvitse kanssasi tästä vääntää, kukin toimii tavallaan. Menenkin tästä miettimään 3 vuotiaan uhmaikää ja Eriksonia ja Piagetia tuonne vastaanoton puolelle. Kivat risteilyt vaan!
en kyllä minäkään allekirjottaisi noita kaizun väitteitä ihan myöskin ammattilaisena, vaikka en psykologian, niin lasten kasvatuksen ammattilaisena.
sitä mieltä että pienen lapsen paikka on äidin (ja isän) kanssa. Kyllä sitä kerkiää sitten kahdestaan vielä reissaamaan kun lapset on isoja.
Ymmärrän sen, että lapsi voidaan jättää turvalliseen paikkaan hoitoon, mutta ei lomien ajaksi. Kyllä lomat voivat odottaa sen aikaa että lapsi on hiukan vanhempi ja pääsee mukaan. Miksi lapsia tarttee hankkia jos sitten halutaan kuitenkin kaksin reissuun?
Itse olen myös lasten kasvatustyössä ja liiankin usein törmään lapsiin jotaka eivät saa vanhemmilta tarpeeksi.
Lasten ehdoilla mennään kun ne ovat pieniä, kyllä sitä aikaa jää sitten myöhemmin olla kaksinkin! Ja ehkä tämä on osaksi myös sitä ajatusta monella että "lapset täytyy tehdä nuorena", sitten huvittaakin vielä kaikki muu kuin olla lapsen kanssa.
Miksei voi odottaa, reissata ja hoitaa parisuhdetta jo ennen kuin lapsi tulee, että on sitten valmis pistämään sen etusijalle?
puhuttu oikeasti jo 1,5 vuotta täysin lapsen kanssa olleista vanhemmista, ei pikkuvauvan kanssa kotona olemisesta. Ei ihmisen elämä ja parisuhde, halu olla kahden lopu äitiyteen ja isyyteen.
Ja älytön kysymys: Miksi lapsia tarttee hankkia jos sitten halutaan kuitenkin kaksin reissuun? Oletko sitä mieltä, että pariskunta ei voi enää haluta kahdenkeskistä aikaa lapsen synnyttyä. Kyllä on parisuhteessa jotakin pielessä, jos näin on. Taidat olla niitä ihmisiä, joista tulee "me" ja "minä" unohtuu. Ei kaksin olo ole lapselta pois, päinvastoin onnelliset lapset tulevat perheistä, joissa vanhemmat ovat onnellisia yhdessä yksilöinä, ei vain vanhempina. On totta, että paljon tapahtuu myös sitä oikeaa hylkäämistä ja lapset eivät saa vanhemmiltaan tarpeeksi, mutta lomien kanssa niillä asioilla ei ole mitään tekemistä.
puoltoistavuotiaan lapsen jättämisestä VIIKONLOPUKSI hoitoon kun vanhemmat reissussa.
Onnelliset lapset tulee onnellisilta vanhemmilta joilla on hyvä ja toimiva parisuhde, siihen parisuhteeseen kuuluu kaksi keskinen aika ilman lasta myös välillä!
Meillä jätetään pian 3,5kk hoitoon kun lähdetään miehen kanssa laivalle. En pode yhtään huonoa omaatuntoa. Tähänkin mennessä suvun lapset on reissannut ja olleet pienestä asti yökylässä eikä se ole näyttänyt kenellekään traumoja jättäneen... Miehen puolen suvusta lapset ovat olleet korkeintaan mummolassa joskus yötä ilman äitiä/isää ja sen kyllä huomaa!!! Kummipoikamme 3v ei ikinä suostuisi tulemaan esim meille yöksi enkä minä uskaltaisi ottaa sillä niin on kyllä äitin poikaa että! Se ei ole superhyperhyvän äitiyden mitta että ei jätä lastaan hoitoon. Piristyyhän siinä jo parisuhdekin kun ollaan välillä ilman lasta/lapsia liikenteessä. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee niin luulen, että nauttii näistä yöreissuista mummolaan jos vaan on totutettu pienestä asti yökyläilemään.
Kuvittelisin, että tuon ikäisen voisi jättää hoitoon, kunhan hoitaja on kuvailemasi kaltainen tuttu ja turvallinen henkilö. Omalla kohdallani kokemusta ei ole, sillä lapsi (3,5v.) ei ole ole ollut yötäkään vanhemmistaan erossa. Eroahdistus taitaisi olla äidille kovempi paikka kuin lapselle, luulen. Pelkkä töissäkäynti on välillä ahdistavaa, kun haluaisi olla vain lähellä omaa kullanmuruaan.
Läheisriippuvainen? Pumpuliin kietova kanaemo? Voi olla, mutta minusta lasten kanssa kannattaa olla niin paljon kuin mahdollista. Siksi meillä lapsi kulkee mukana lomamatkoilla, kauppareissuilla jne. Haluan lapseni kokevan olevansa rakastettu ja pääsevänsä aina syliin, kun sitä tarvitsee.
rakasteta yhtään sen vähempää vaikka välillä hoidossa olisikin!! Eikä todellakaan lapsi rakasta vanhempiaan vähemmän jos on hoidossa.
Kyllä minusta on ihan oikein ja hyväksi sekä lapsen että äidin kehitykselle välillä jättää lapsi yökylään tutulle ja turvalliselle hoitajalle, olkoon se sitten mummi taikka kummi, viimeistään siinä vuoden iässä ekakerran.
meillä lapsi oli noin 1,5v ollessaan ensimmäisen kerran viikonlopun yli hoidossa. yhden yön kyläilyjä on ollut kolmen kuukauden ikäisestä. ihan hyvin se viikonloppu oli tytöllä mennyt, vaikka itsestä se vähän oudolta tuntuikin ensimmäisellä kerralla.. :)
meillä myös on hoitopaikkoina tutut mummolat, joissa kyläilemme muutenkin parhaimmillaan useita kertoja viikossa. vielä parempi lapselle tietysti, jos hoitajaksi tulee tuttu ihminen lapsen omaan kotiin. en ole ainakaan huomannut, että lapsi olisi mitenkään hoidossa olemisesta kärsinyt. ihana lähinnä katsella neidin nyt jo läheistä suhdetta isovanhempiin, itsellä kun ei sitä mahdollisuutta ollut..