Toyotan budjetti on sarjan 3. suurin (Ferrarin ja mclarenin jälkeen).
Jotain 270meur.
Da mattalla ei kestä auto edes puolta minuuttia tyhjäkäynnillä vaan sammuu lähtöruutuun 2 kertaa.
Panis taas on ajanut tällä kaudella vähiten kisakierroksia kuin kukaan muu kuski. Päässyt kuudessa kilpailussa vain kerran maaliin.
Tojota on persiistä.
Jotain 270meur.
Da mattalla ei kestä auto edes puolta minuuttia tyhjäkäynnillä vaan sammuu lähtöruutuun 2 kertaa.
Panis taas on ajanut tällä kaudella vähiten kisakierroksia kuin kukaan muu kuski. Päässyt kuudessa kilpailussa vain kerran maaliin.
Tojota on persiistä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mutta ei sillä ole sitten mitään tekemistä tavallisten autojen kanssa! Ne F1 kilpa-autot on eri asia kuin tavallinen Toyota eikä siellä mikään talli ole vuodessa tai parissa noussut voittajaksi? Vai onko?
muutama vuos menee ja sit katsotaan
eppu on joku kunnon idiootti. Totta kai uudella tallilla nyt pari vuotta ainakin menee ennen kuin voi päästä kärjen vauhtiin. Toyota vieläpä aloitti kaiken aivan alusta. Toyotalla oli jo nyt -ainakin ennen uutta ferraria- tehokkain moottori, en tiedä onko enää. Kyllä sen kohta alkaa näkemään mihin toyotasta on kilpa-autoilussa. Suprat ja Celicat ovat jo nyt jyllänneet ratakisoissa ja rallissa ja mm. Pikes Peakissa ja F3:ssa Toyota on ylivoimainen.
tojotan moottori ei todellakaan ole tehokkain, eikä ole ollut. Esim viime vuoden lopussa toiseksi tehokkain kone oli Hondan kone ja myös Ferrarin ja MB:n myllyt ovat tojotaa tehokkaampia. BMW ei menesty Williamsin huonon aerodynamiikan takia.
...ovat siinä,että viime kauden sähkö-ongelmat jatkuvat F-1 autossa ja moottorin tehot eivät todellakaan ole lähelläkään BMW:tä,MB:tä -ja Ferrari:a!!. =(
..jostain. Minäkin olen kyllä kuullut että Toyotalla olisi ainakin kauden alussa ollut tehokkain kone ja miksei olisikaan, löytyyhän 2000-heppaisia Supria kaduiltakin. Ja siitä olen ainakin varma että Barin Hondat olivat viime kaudella tehokkaimpia. Tarkistakaa jostain. Parin vuoden päästä ovat Toyotat viimeistään maailman huipulla F1:ssä, katsotaan vaikka.
Että se siitä tehokkuudesta...
Nyt on kyllä hevosmiesten tietotoimiston uutisia..
Ei ole Toyotalla ollut missään vaiheessa sarjan tehokkain kone,ei viime kaudella eikä alkukaudesta,jos katsoit tänään aika-ajot,siinä näit esim.Monacon tunnelin huippunopeuksia,jossa ajetaan "lusikka pohjassa":
Toyotan huippu 284,Williamsin 291,McLarenin 290,Ferrari 289 jne..
Sitä mikä on tilanne parin vuoden päästä,on mahdoton sanoa,mutta en jaksa uskoa Toyotan mahdollisuuksiin kokeneita(Ferrari,McLaren,Williams,Renault)kilpailijoitaan vastaan ainakaan lähivuosina,liian paljon kiinniotettavaa,eikä muidenkaan kehitystyö taatusti paikallaan polje!
Nuo 2000-hevosvoimaiset katu-Suprat on jo suoraan Ankkalinnan uutisista..
Tällä nimimerkillä ollut aiemminkin muilla autosivuilla aivan humanoidi-jutusteluja Toyotasta..
huppunopeus ei olekaan suoraan verrannollinen tehokkuuteen, eroja tekee ainakin aerodynamiikka ja vaikka eri ajotaktiikka. Nyt puhuttiin raaoista luvuista.
Vedä huppu päähäsi,ja herää todellisuuteen!
toyota oli viime vuonna parempi
Heh heh..kovassa iskussa on Toyotat sarjan "tehokkaimpine koneineen"..kuuluvat sarjaan "kierroksella ohitettavat"..
Tuosta tasosta nousu huipulle kestää optimistisestikin arvioiden 5-7 vuotta!
Ex-Monacon-voittaja-kuljettaja jäi KOLME kierrosta Montoyalle.
Ei taida tuottaa tuo F1 satsaus tojoskille.
Panis jäi 4!!! kierrosta,ei kolme!
Taitavat ongelmat löytyä suurimmaksi osaksi tallin sisältä,mutta varmaan itse F-1 -autoissa on vielä nopeamman kehittämisen varaa,mm.(moottori-tehot PITÄISI olla suuremmat!) ja teknisiä vikoja ei ole jostain ihmeen kumman syystä vaan löydetty,vaan viime vuotiset tekniset ongelmat jatkuvat!!. =(