Se että minä teen itseni hyväksi töitä ei ole keneltäkään teistä vastustajista mitenkään pois! Vastustaminen tarkoittaa vain vastustajalla on vielä käynnissä kamppailu itsensä kanssa. Jokaisen ylivoimaisesti pahin vastustaja on peilissä. Se pitää ensin voittaa että voi haastaa itsensä. Vastustaminen on oma valinta joka ei todellakaan kosketa muita ihmisiä! Minulle ei ole vähäisintäkään merkitystä sillä mitä täällä joku kirjoittelee. Jokaisella on täysi oikeus ja vapaus rakentaa millainen organisaatio ikinä haluaa! Kokenut verkostoija kyllä pystyy nostamaan vaatimustasoa siihen nähden ketkä nyt ylipäätänsä ovat riittävän päteviä omaan verkostoon. Vaatimustason voi kokenut nostaa vaikka niihin ihmisiin joilla on myyntipäällikön pätevyys tai vahva muutos/oppimishalu päästä A:sta B:hen. Kokemuksesta tiedän mitä menestyminen vaatii oikeasti ja sillä tiedolla osaan valita ihmiset ja jakaa heille oikean tiedon menestymistä varten. Vastustajille tiedoksi että teidän kaltaiset ihmiset tipahtaa sekunnissa ulos. Ihmisiä kyllä riittää kukaan ei ole korvaamaton. Lopuksi se mitä teen itseni hyväksi ei ole keneltäkään toiselta ihmiseltä mitenkään pois!!
Muutama
näkökulma
231618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Höpisit paljon mutta siihen se jäi.
jokainen on vastuussa vain itselleen tekemisistään. Oma menestyminen/menestymättömyys on itsestä kiinni ei kenestäkään muusta ihmisestä.Se onko joku asia itselle mahdolisuus vai alkaako suora huuto kun ensimmäinen ihminen sanookin ei ratkaisee jo paljon mitä itse tulee jatkossa saamaan. Jokainen voi ja pystyy valitsemaan ja tekemään päätöksiä vain omasta puolesta . Näinollen vastustaminen on lähinnä lapsellista. Kukaan ei kiellä rakentamasta omaa verkostoa ihmisistä jotka osaa myydä ja joiden motivaatio/osaaminen on sitä tasoa että tulosta syntyy. Vastustajien rahaa ei tähän kulu yhtään euroa. Myyntipäällikkönä sinuakin varmasti kiinnostaa ne ihmiset jotka pystyy ja osaa myydä. Ymmärrät varmasti myös tämän että vain harvat osaa myydä. Ne jotka eivät osaa tarvitsevat valmennusta omien taitojen parantamiseksi. Valmennukseen osallistuu vain motivoituneita ihmisiä. Vastustajia siellä ei koskaan näy.
Jos kaikki haluaa ja kaikki kaikkensa yrittää niin eipä teorianne toimi. Tätä kierrätte kuin kissa kuumaa puuroa. Koska teorianne ei toimi 'kaikki yrittää' hypoteesillä niin on todettava että pyramidin muotoista organisaatiota käytetään silmäkääntötemppuna. Temppu on matemaattinen temppu pyramidikaavioin tulevaisuuden menestys tuloista.
Verkostomarkkinoinnin teoria uusien jäsenten saamiseksi on siis unelmien pyramidihuijaus. Tapahtuu henkinen pyramidihuijaus, jota harhakuvaa opetuksin tuetaan.
Kaikilta ei todellakaan löydy halua eikä varsinkaan yritystä. Samalla tavalla kuin maraton on vapaasti jokaisen juostavissa kokoajan niin todellisuudessa vain harvat sen oikeasti juoksevat. Ihmisestä itsestään kiinni mikä on oma motivaatiotaso tehdä töitä maaliin pääsystä. Motivaatitaso on jokaisella ihmisellä erilainen.Riittävä motivaatio löytyy vain 6/100:sta. Tämä pitää tottakait tietää. Rekry numerot kyllä toimii. Jokainen on voittaja ja saa rahat siellä maalissa. Se että se tietenkin on vaikeaa saa useimmat keskeyttämään. Ihmisiä ihan normaalisti liittyy verkostoihin helpon rahan toivossa. Mitkään verkostot eivät tietenkään toimi helpon rahan metsästäjille! Verkostoissa on aina ihmisiä jotka odottavat "kuuta nousevaa"ilman aikomustakaan tehdä yhtään mitään. Kuu ei kuitenkaan koskaan nouse ilman omaa työtä. Jos on kuitenkin myynyt tuotteita jo satoja kertoja kaikki myynti ja rekrytointi sujuu rutiinilla ja se tuntuu helpolta.
Taas sama esimerkki aivopesu-kasetilta, entäs jos maratoonarin tulisi rekrytoida juoksijoita lisää, että hän pääsisi maaliin... =)
Miksi verkostomaakarit rekrytoivat ihmisiä, jos niistä ei ole menestyjiksi. Tähän selitys löytyy siitä, että pyramidi elää juuri noista "luusereista", jotka jäävät maratonilla puoleen väliin. Juuri he tuovat pyramidiin sen rahan, jota pelataan linjassa ylös päin. Jos tutkit esim. Amwayn tilastoja, niin keskimääräinen myynti on hyvin pientä, sellaista millä ei kukaan voi repiä unelmatuloja.. Mutta tähän juuri heitätte, että hyvin pieni osa myy ja loput käyttää itse tuotteita. Näin varmasti onkin, koska ei ole riittäviä markkinoita ylihintaisille tuotteille.
Verkostomarkkinoinnin pahin vihollinen on ihmisten tietoisuus katteettomista lupauksista ja unelmien maalailusta. Realistisuus on täten pyramidipelaajien pahin vihollinen!
Esimerkiksi Amway ei ole kenenkään työpaikka joka maksaa palkkaa perinteiseen tapaan. Ihan tarkasti se on vain yhtiö joka maksaa bonusta syntyneestä liikevaihdosta. Sillä ei ole mitään muita tehtäviä. Samalla tavalla bonusta voi rakentaa vaikka S-kaupan kortille. Ero kuitenkin on että S-kaupan kortilla saa max 5% bonusta vain omista ostoista, kun taas Amway maksaa bonusta 3-21% liikevaihdosta. Lisäksi "Bonuskortin" voi jakaa vaikka tuhannelle ihmiselle. Kun he ostavat kotiinsa jotakin saa bonusosan itselleen. Tämä rakentamistyö on todella jokaisen tehtävä itse ja se kestää vuosia.Toiset ovat motivoituneita ja toiset eivät.
Ratkaisevaa kuitenkin on onko tämä sinusta huippu mahdollisuus ja se oletko valmis uhraamaan omaa aikaa vaivaa tähän oikeasti. Jos et niin koko keskustelu voidaan päättää tähän. Jos kuitenkin katsot tätä niin että et osaa mitään mutta voisit oppia niin silloin tarvitset bisnesvalmennusta joka kasvattaa ja kehittää sinusta osaajan. Vastaavaa koulutusta tarjoaa esim Trainer´s house. Amwaylla on oma koulutusta antava yritys. Se on täysin vapaaehtoista,(huom et ole Amwaylla töissä vaan olet itsenäinen yrittäjä)joka itse vastaa itselleen omista tekemistään. Jos todellakin olet tosissaan niin silloin sinun pitää osata yhdistää 3 asiaa sinä,tuotteet ja koulutus. Jos yksi jää pois ei tule tulojakaan. Koulutuksen tarkoitus on kasvattaa ja kehittää huutajasta( jollainen olet tähän asti ollut) osaaja joka osaa itse johtaa omaa elämää ja on riippumaton muista. Amway opettaa rakentamaan varallisuutta palkkatyön rinnalle. Se pidätkö sinä näiden taitojen oppimista tärkeänä on taas sinusta kiinni . Jos et niin se ei ole keneltäkään pois ja koko keskustelua on turha jatkaa.
tarjoat edelleen visiota siitä "110% peliin+ älä ikinä luovuta" motivaatio ihmemiehestä. Niin että kaikilla olisi mahdollisuudet kunhan vain yrittää. Tämä on sitä unelmien pyramidihuijausta. Ihankuin kaikilla olisi mahdollisuus menestyä.
((((((((((Lisäksi "Bonuskortin" voi jakaa vaikka tuhannelle ihmiselle.) Onko tämä se tuotteiden vuoksi mukaan se jolla liiketoimintaideaa kielleettiin kauppaamasta?)))))))
Pyramidikaavio eli tämä skeematemppu asettaa reaaliteetit, ettei kaikkensa yrittävä voi menestyä.
Sisäpiiriläisten kuvaus on seuraava(*
1,000,000 miljoonasta
687,000 ei sponsoroi
129,000 ei saa bonusta alalinjasta.
Pyramiditemppu saadaan näyttää huonolta näin.
87.1% ei saa bonusta alalinjasta.
Onko koulutus niin huonoa, ettei menestyjiä tulekaan enemmän kuin pyramidikaavio näyttää?
*)
s.30
http://www.pyramidschemealert.org/psamain/news/TopGuns.vs.Quixtar.pdf
"Miksi verkostomaakarit rekrytoivat ihmisiä, jos niistä ei ole menestyjiksi. Tähän selitys löytyy siitä, että pyramidi elää juuri noista "luusereista", jotka jäävät maratonilla puoleen väliin. Juuri he tuovat pyramidiin sen rahan, jota pelataan linjassa ylös päin. "
Keskeyttäjien rahoilla ei kukaan tee tiliä eikä millään aloituspaketeilla vaan tekijöiden liikevaihdoilla. Aloittamisen jälkeen todelliset tekijät pystyvät siitä omalla tuotemyynnillä ja ostoilla pyörittämään 50000-100000 euron vuosi liikevaihdon. Näistä se raha tulee ja monesta hyvästä tekijästa saa enemmän.Aloittaminen tai papereiden täyttö ei ratkaise yhtään mitään eikä tuo rahaa kenellekään. Mitään rahaa ei "pelata" näinollen linjassa mihinkään suuntaan aloittamisvaiheessa! Uusi aloittaja on lähinnä kuluerä sponssorille. Lisäksi sponssori menee vielä hänelle ilmaiseksi töihin ja opastaa alkuun.
... sitten maksaa sen hurlum-hei-koulutsmateriaalin? Eiköhän se ole se, jonka pitää niihin osallistua, koska ei saa ylälinjansa haluamaa kauppaa aikaiseksi.
Eihän alussa tulekaan mitään tuotemyyntiä, vaan niiltä osaamattomilta kootaan rahat tuolla pili-pali-koulutuksella.
Ja mitaan ette voi...
koulusmateriaalin tuottaa koulutusyritys joka on eri kuin yritys kuin Amway . Suomessa se on internet services. Korostetaan nyt vielä Amwayliiketoiminnassa ei ole mitään pakkoja. Se on sinun oma liiketoiminta ja sinä päätät sen kuinka nopeasti tai hitaasti aiot sen rakentaa. Kuten tuolla aiemmin sanoin jos 40 v kokemuksella jo tiedetään etukäteen että pitää osata yhdistää omien tulojen saamiseksi 3 asiaa sinä,tuotteet ja koulutusjärjestelmä niin miksi et sopudu ja hyväksy tosiasioita ja toimi niiden mukaan?
Jos joku puhuja tilataan ulkomailta . Hän tulee tänne lentokoneella, asuu hotellissa, syö ravintolassa, ajaa taksilla jne. Lisäksi tulee vielä tilavuokrat. Normaalisti pitää olla iso auditorio vähintään 2000:lle ihmiselle. Kaikki nämä maksaa rahaa ja osallistujilta kerätään luonnollisesti maksu pääsylippuina. Puhujina on aina ihmisiä jotka ovat jo hyvin menestyneet ja he voivat jakaa osaamisensa/kokemuksensa paikallaolijoille.Se on pääsylipun hintaa nähden moniverroin arvokkaampaa tietoa/osaamista. Se että jos et ole paikalla on sinun oma päätös. Tiedetään myös että kukaan ei ole koskaan onnistunut omalta kotisohvalta rakentamaan mitään.Kannattaa olla paikalla jos haluaa tulot!
Kerrotko tarkemmin kun ilmeisesti tiedät(olet varmaan ollut useasti paikalla yritysjohtajille suunnatussa kouluksessa) mitä on pili-pali tai hurlum-hei koulutus? Mistä siellä puhutaan? Anna jokin esimerkki?
Suomessa ei tule olemaan edes koko ko. kusetuksen liikevaihto 50000 egee. / vuosi.
Tiputtakaa ne hinnat nyt ensimmäiseksi inhimilliselle tasolle.
hurlum.
Miksi koulutus ja amway liiketoiminta ovat niin symbioosissa, niin että opiskelu ja kirjat ovat esillä LTEssä?
Tässä "hurlumhei" kokouksessa opitaan, että
Amway-bisneksen kautta Jumala on perustamassa liittoaan tämän maan päälle
http://www.youtube.com/watch?v=cppcVaATRDg
verkkomaha ja ymmärtää kyllä että et tiedä yhtään mitään koulutuksista. Tässä on yksi esimerkki koulutuksesta jonka avulla ihmiset ympäri maailmaa ovat menestyneet. Ne jotka ovat olleet niin fiksuja että ovat osanneet käyttää sitä omaksi hyödyksi.
Donald Trump & Robert Kiyosaki "WHY WE WANT YOU TO BE RICH"
http://www.youtube.com/watch?v=nkz8DgD787k
... jäsenen Amwayssa ostaa yhtään mitään. Ei ole pakkoja osallistua koulutukseen tai ostaa mitään aivopesumateriaalia. Siis ei ole pakkoja. Ymmärrätkö?
Totuus on kuitenkin toinen. Sinun on pakko ostaa, jos aiot menestyä. Tällainen mielikuva annetaan, mikäli joku pullikoi vastaan.
Ajattele tilannetta. Jäsen, joka ei onnistu myymään niitä Amwayn tuotteita, millä hänet on houkuteltu mukaan kusetukseen. Ei muuten mikään ihme, koska Suomessa markkinat on täynnä ja ylikalliiden tuotteiden myyminen on muutenkin hankalaa. Uusista jäsenistä kuitenkin pitää puristaa kaikki irti. Heille myydään aivopesumateriaalia (kirjat, aivopesu-CD:t, yms. halpoja kopioita, yms. kaiken maailman huu-haata).
Ei ole pakko ostaa, mutta siitä tehdään pakko, koska ylälinja sitä jatkuvasti tuputtaa. Kun ylälinja valheellisilla paskanpuhumisillaan vetoaa jäsenen psyykeen, niin käyhän se aivopesumateriaali kaupaksi.
Milloinkohon ylittyy kynnys Amwayssä, että todellinen Amwayn tuotemyynti on pienempää, kuin "koulutusmateriaalin" myynti?
PS. Älä sano taas, että Amwayn tuotteet ovat aivan eri organisaation juttuja, kuin koulutuksen (lue; aivopesumatskun) tuottajat. Totuus alkaa olemaan se, että varjopyramidit ovat suurempi tulontuoja, kuin Amwayn tuotteet.
Miksi muuten et kommentoinut tuota aloittamaani topikkia tuolla ylempänä, vaikka luitkin sen? Siellähän oli suora kysymys. Onko niin, että kaikki Amwayssa halutaan "painaa villasella".
Ja mitaan ette voi...
Todettakoon nyt vielä että ketään ei voi väkisin vetää mukanaan jos henkilö ei itse halua osallistua.Tosiasia siis on että Amwayliiketoiminta on itsensä kehittämisliiketoimintaa.Tiedätkö edes mitä tarkoittaa itsensä kehittäminen? Se on omien tietojen ja taitojen parantamista oikean informaation ja harjoittelun avulla. Se on siis eräänlaisen pelitaidon hankkimista.Tuotepaketti tai aloittaminen ei muutu itsestään pelitaidoksi/osaamiseksi. Se vaatii sinun aktiivisen ja oman halun panostaa osaamisen opetteluun. Jokaisen tiedossa jo pitkän kokemuksen kautta on että menestyminen ei tapahdu itsestään vaan hyvän koulutuksen/valmennuksen avulla. Joten miten sinä Ada voisit olla jotenkin erilainen kuin muut. Miten voisit menestyä ilman koulutusta? Jos kukaan muukaan ei ole siihen pystynyt niin miten sinä voisit?
Niitäkin ihmisiä riittää jotka haluaa apua myyntityöhön ja niiden tietojen/taitojen opetteluun jota menestyminen vaatii. Osoita sinä Ada ensin että sinusta on verkostoalalle niin tätä keskustelua voidaan jatkaa. Tälläinen inttäminen ei johda mihinkään. Näytä mitä sinä olet oikeasti valmis tekemään . Montako asiakastapaamista sinulla on sovittu ensiviikolle? Minäkin voisin jakaa jo oman kokemukseni ja laittaa sen Cd:lle ja myydä halukkaille!
Jokainen tietää tarkoitusperäsi osuu nyt omaan nilkkaasi. Et kommentoinut asiaa vaan vaihdoit puhetta kuin LTE:n pitäjä!
Jos raamattua aletaan sekoittaa liiketoimintaideaan ollaan menty koulutuksessa hurlum hei osastolle, jolloin aletaan puhua mm. myyntilahkolaisuudesta.
Mutta tylyydestäsi huolimatta vastavuoroisesti kohteliaana kommentoin viestiäsi.
Kiyosakin bisneskoulu kirjasta olen poimunut naurettavia paloja, jonka vuoksi "keskituloisen ja mielikuvitus isän" luojan puheita oteta varteenotettavana kuin VM-piireissä.
s.75
", ja monet ovat heränneet syyskuun 11. päivän terrori-iskujen ja osakemarkkinoiden romahtamisen jälkeen, sitä useammat ymmärtävät, että verkostomarkkinointi on uusi vastaus yhä turvattomaksi muuttuvassa maailmassa."
s 102
"monet eivät menesty verkostomarkkinoinnissa siksi, että he tulevat toimintaan hakemaan rahaa eikä vaurastumisen mahdollisuutta."
"Tiedätkö edes mitä tarkoittaa itsensä kehittäminen? Se on omien tietojen ja taitojen parantamista oikean informaation ja harjoittelun avulla"
Milloin opitaaan edes sanomaan LTE:ssä, että 87% ei saa alalinjostaan tuloja?
"koulusmateriaalin tuottaa koulutusyritys joka on eri kuin yritys kuin Amway . Suomessa se on internet services."
Just joo, niin varmaan joo :-)
että kaikista ei ole verkostoalalle! Jos LTE:tä on katsomassa sinunkaltainen ihminen niin varmuudella tiedetään että sinä et tuolla asenteella tule rakentamaan mitään. Jokainen näkee näiden juttujen perusteella että et tekisi mitään. Et voi siis saada omaa alalinjaa ilman omaa tehokasta ajan ja työn panostusta. Menestyjät kyllä sopeutuu aina näihin ja osaa suhtautua niihin haasteena itselleen . He osaavat myös ratkaista tulevat ongelmat. On kuitenkin aina ihmisiä niinkuin sinä joilta löytyy vain huutoa ja negatiivistä sanottavaa joka asiasta. Verkostomarkkinointi ei ole sinua varten. Se että täällä vastustat ei todellakaan ole keneltäkään pois mitenkään.
hukkaat kallisarvoista pisnes-aikaasi ?!? Kehittäisit sen sijaan sitä alalinjaasi :-)
"Se että täällä vastustat ei todellakaan ole keneltäkään pois mitenkään"
Miten perustelet, että ei ole keneltäkään pois. Kyllä aina mukaan lähtijöitä näihin huijarifirmoihin lähtee, vaikka kuinka vastustettaisiin. =)
Omalla käyttäytymisellään ja lausunnoillaan suomalaisen verkostomarkkinointifirman perustajajäsenet ja ylin linja on antanut ymmärtää, että vastustaminen lisää tietoisuutta ihmisten keskuudessa ja näin vähentää ylälinjaan rullattuja euroja...
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-09-13,104:2:404668,1:0:0:0:0:0:
vaikken edellistä kirjoittanutkaan, voinen kommentoida tähän "On kuitenkin aina ihmisiä niinkuin sinä joilta löytyy vain huutoa ja negatiivistä sanottavaa joka asiasta." Kuinka sitten hyvin monet pyramidipelien (verkostomarkkinointi-nimellä myös toimivia) vastustajat ovat omalla tahollaan menestyneitä työntekijöitä tai yrittäjiä? Ei mega-nega-asenteella oikeassa työelämässä pärjää...
No todellakin on niin että verkostomarkkinointi on sinun oma liiketoiminta ja minä tai kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa mitä sinä siitä haluat rakentaa.Mitä kohtaa et tästä ymmärtänyt? Ihan tarkasti on ihan sama mitä minä siitä sanon tai vastustanko sitä vai en. Sinä johtajana itse päätät mitä teet! Se on sinun omassa näkemyksessä/visiossa millaisen liiketoiminnan haluat siitä rakentaa. Kerro millaisen?
Samantapainen asetelma kuin että hakisin vaikka potentiaalista huoltoasemayrittäjää. Ketään en voi väkisin pakottaa, huijata, jahdata tai vetää mukanaan huoltamoyrittäjäksi. Voin vain esittää mahdollisuuden , mutta katsojasta kiinni mitä hän siinä näkee tai ei näe. Joillakin alkaa suora huuto heti(sinulla)? On kuitenkin paljon ihmisiä jotka näkevät mahdollisuuden ja osaavat suhtautua heti alusta vaikeuksiin haasteena. Joillakin syntyy 5:ssä sekunnissa selkeä kuva MIKSI he haluavat liittyä mukaan. Jokainen näkee sen eritavalla. Nyt ihan tarkasti se mitä sinä siinä näet koskee vain ja ainoastaan sinua itseäsi. Se ei koske muita ihmisiä siksi että muilla on erilainen visio/näkemys ja toisenlainen elämäntilanne ja toisenlaiset tarpeet.
Tämä sinun väittämä:
"Omalla käyttäytymisellään ja lausunnoillaan suomalaisen verkostomarkkinointifirman perustajajäsenet ja ylin linja on antanut ymmärtää, että vastustaminen lisää tietoisuutta ihmisten keskuudessa ja näin vähentää ylälinjaan rullattuja euroja..."
On sinun ihan oma päätelmä jonka luulet pitävän paikkansa. Varmuudella ei pidä. Luulo ei ole tieto. Pahinta kuitenkin on jos puuttuu vielä ymmärrys. Miten voit olla näin lapsellinen! Verkostomarkkinointi rakennetaan aina kasvotusten ihmisten kesken HUOM AINA NÄIN! Ihmiset ovat aina ostaneet ja lähteneet ihmisten mukaan joita he tapaavat ihan oikeasti livenä. Kukaan ei rakenna koskaan mitään niiden kanssa joita ei tavata oikeasti. On aivan sama mitä joku siitä kirjoittaa netissä. "tietoisuus" ei sillä lisäänny )). Se lisääntyy omalla tekemisellä ja siitä syntyneellä kokemuksella, valmennusta apuna käyttäen.
Verkostomarkkinointi aloitetaan omien tarpeiden pohjalta ei siksi että mitä joku siitä sanoo. Tämä erityinen huomio vielä ihmiset lähtee paljon mielummin positiivisten ihmisten mukaan joilla on jotakin annettavaa heille. Ei koskaan negatiivisten ihmisten seuraksi!
Kaikessa myyntityössä törmää ihmisiin joilta löytyy vain vastustamista tai negatiivistä sanomista. Kaikki myynti on kuitenkin haravointia niihin jotka haluaa ja niihin jotka ei halua. Pitää ymmärtää että kaikki ei halua. Heitä on itseasisssa paljon enemmän.
Työnä myynti/markkinointi vaatii itsensä likoonpistämistä ja sitä työtä voi tehdä vaikka 50 v olematta koskaan valmis.
On totta ihmisluonne toimii näin että kaikki mikä tuntuu uudelle ja vieraalle on helpompi vastustaa kuin puolustaa. Tämä on osa ihmisluontoa ja jotkut rakentavat itselleen niinkuin sinä ylitsepääsemättömät esteet, isot muurit jotka estää käytännössä menestymisen. Olet täällä istunut jo vuositolkulla jatkuvasti hakien vain virheitä ja vastustanut . Omista sanoista on tullut jo sinun tapa ajatella suhtautua verkostomarkkinointiin. Todellakaan se ei koske muita ihmisiä kuin sinua itseäsi. Kaikki mitä sanot tai kommentoit täällä on totuus vain ja ainostaan sinulle. Toki maailmasta varmasti löytyy muitakin samanlaisia ihmisiä niinkuin sinä. Onneksi vain vähemmistö. He tuskin kelpaisivat kenenkään verkostoon. Kysynkin miksi käyttää omaa aikaa vastustamiseen ja kaikkien mahdollisten kääntäminen negatiiviseksi? Miksi et käytä omaa aikaasi niihin asioihin jotka vie sinua eteenpäin.ts katso asioita mahdollisuuksina ja keskity niihin asioihin mitä sinä voit tehdä itsesi hyväksi? Sinun vastustaminen ei ihan oikeasti kiinnosta muita ihmisiä. Sinä itse olet oman vastustamisesi pahin vihollinen. Vastauset löytyy peilistä. Muuttamalla omat ajatukset positiiviseksi voit muuttaa oman tulevaisuutesi. Sinusta se kaikki lähtee. Toisilta kyllä löytyy motiivi tehdä muutos , löytyykö sinulta?
Tämä vielä:
"vaikken edellistä kirjoittanutkaan, voinen kommentoida tähän "On kuitenkin aina ihmisiä niinkuin sinä joilta löytyy vain huutoa ja negatiivistä sanottavaa joka asiasta." Kuinka sitten hyvin monet pyramidipelien (verkostomarkkinointi-nimellä myös toimivia) vastustajat ovat omalla tahollaan menestyneitä työntekijöitä tai yrittäjiä? Ei mega-nega-asenteella oikeassa työelämässä pärjää..."
Kaikki ei sovi kaikille . Ne asiat jotka ihmiset kokee omaksi jutuksi he käyttävät aikansa ja intohimonsa siihen. Kaikista ei ole asentajiksi ja kaikista ei ole myyntialalle eikä kaikista ole verkostoihin! Oma juttu on jokaisen oma juttu. Intohimo johonkin tekee ihmisestä osaajan ja sitä kautta menestyjän, oli ala mikä tahansa!
Ei kai profiles of success kirjassa ole niitä, joilla ei alalinjoista tuloa.
"Intohimo johonkin tekee ihmisestä osaajan ja sitä kautta menestyjän, oli ala mikä tahansa!"
Koska menestys tulee vain alalinjojen kautta, on opetus ristiriidassa todellisuuden kanssa. Tämä mahdollisuuden kauppaaminen on henkistä pyramidihuijausta, jossa liiketoiminta mahdollisuutta harhauttavasti markkinoidaan.
Liiketoiminnan aloittamisen päätökseen asia on tosi vaikuttava seikka. Kun aloittajan mieli on pelattu pyramidipelin tulevaisuuden mahtavin tuotto-odotuksin, on hän valmis rahastettavan osaan uhrauksineen.
Opetuksen mukaan jos kaikilla on intohimoa, kaikki menestyy. Tämä on mahdotonta, eikä yksikään täällä ole kysymykseen osannut vastata.
Pyramidikaavioisen organisaation mukaan todellisuudessa 87% ei saa tuloja alalinjasta. Kyseessä on suoranaisella valheella markkinointi, että kaikki jotka haluaa voi menestyä. Tämä aiheuttaa vastustusta.
Ostopäätökseen vaikuttava mahdollisuuden realistinen todennäköisyyskin jätetään kertomatta. Ei edustajien keskipalkkiotakaan mainita.
Ns. vastustajien mielestä tällä opetuksella edistetään liiketoiminnan pyramidihuijaus elementtien vaikutusta. Monitasomarkkinoinnissa on sama lumipallovaikutus kuin pyramidipelissä.
Tapahtuu henkinen pyramidihuijaus, jossa unelmia huijataaan pyramidin muotoon.
Jo rahalliset menetykset ovat panostukseen verrannollisesti mittavia ja pyramidipelimäisiä, niin entäpä henkisellä puolella tapahtuva pyramidihuijaus?
Koska edustajilla kaikki henkinen panostus on suunnattu pyramiditempun onnistumiseen, ei huijauksen, ei myöskään harhauttavan markkinoinnin myöntäminen tule kuulookaan.
Suurten vahinkojen (rahallisten, sosiaalisten, henkisten, lainrikkomusten ja kansantaloudellisten) haittojen vuoksi...
"On totta ihmisluonne toimii näin että kaikki mikä tuntuu uudelle ja vieraalle on helpompi vastustaa kuin puolustaa. "
....Vanha tuttu ketjukirjeiden jälkeläinen, verkostomarkkinointi, aiheuttaa vastustusta, vaikka syykin valehdellaan.