Olen ain pitänyt ihmisen heikkoutena masennusta, ajatellut ettei se minuun ainakaan iske - olen vahva luonne.
Mutta niinpä vain kävi että paljon kertyi vastoinkäymisiä ja seurauksena syvä masennus.
Elämä ei maistu miltään, mikään ei kiinnosta, hampaiden pesu tai roskapussin vieminen pois on ylivoimainen tehtävä.
Tämä on kuin musta tunneli, johon ei valo loista.
En muista syödä, nälkä ei ole, suihkussa käynti ei onnistu.
Uskomaton tunne, koskaan en oikeasti ole tajunnut mitä masennus on. Päivät harmaata usvaa, nukun päivät läpeensä, vastaantulevat kuorma-autot imevät puoleensa...
Mutta niinpä vain kävi että paljon kertyi vastoinkäymisiä ja seurauksena syvä masennus.
Elämä ei maistu miltään, mikään ei kiinnosta, hampaiden pesu tai roskapussin vieminen pois on ylivoimainen tehtävä.
Tämä on kuin musta tunneli, johon ei valo loista.
En muista syödä, nälkä ei ole, suihkussa käynti ei onnistu.
Uskomaton tunne, koskaan en oikeasti ole tajunnut mitä masennus on. Päivät harmaata usvaa, nukun päivät läpeensä, vastaantulevat kuorma-autot imevät puoleensa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
...hyvä ystävä, tervetuloa joukkoon tummaan. Kaikki kuulostaa niin kovin tutulta. Elämässäsi on uusi tie, jonka aikana koet paljon sellaista, mistä ei moni tiedä mitään. Jos ei-masentuneet kulkevat kaupungissa maan päällä, missä aurinkokin joskus paistelee, me masentuneet olemme katujen alla, luolastoissa, jossa on pimeää ja jossa kaikki on muutenkin aivan toisenlaista. Meidän maailmassamme ei ihmetellä, kun roskapussia ei jaksa viedä ulos, koska se on ylivoimaista. Joku siis ymmärtää juuri sinuakin, sillä jossain on aina joku, joka on ollut jopa syvemmällä kuin pahimpina hetkinä tunnet olevasi.
Se että tietää, mistä on kyse, on kuitenkin hyvä. On lupa olla masentunut, heikko, väsynyt, uupunut. On lupa diagnoosiin. On myös olemassa mahdollisuuksia saada apua, lääkitystä, keskustelua, terapiaa, sairaalahoitoa, vertaistukea, ehkä jopa kotiapua - sitten kun niiden aika on ja sen mukaan kuin mitäkin tarvitset.
Jos et jaksa yhtään mitään, niin älä pahenna oloasi syyttämällä itseäsi tai miettimällä, mitä sinun (muka) pitäisi tehdä. Masennus on sairaus, joka on sairastettava. Mutta jos joskus jaksat vaikka tänne kirjoittaa pari riviä, niin täällä on yleensä aina joku, jonka kanssa vaihtaa pari ajatusta. Ja yhdellä viestilläsi - vaikka kuinkakin synkällä - saat sen yhden asian päivässä tehtyä ja kokemuksen siitä, että on jotain on päivässäsi - tai yössäsi) tapahtunut.
Kiitos viestistäsi. Se sai jopa hieman hymyn huulille.
Tervetuloa joukkoon tummaan :)
- Näinhän se on, paljon meitä taitaa olla.
asiasta puhutaan julkiesesti, mutta yhtään en tunne joka samassa tilanteessa. Kumma juttu, tämä on asia josta ei toiselle puhuta...
Toinen lohduttava juttu oli - tuo meidän maailmassamme ei ihmetellä jos roskapussia ei jaksa viedä ulos
- tuo asenne täytyy ottaa, mitäs siitä jos ei jaksa - tai nyt vein sen ulos oven eteen ja harakat on hajottaneet sen - ei jaksa korjata jälkiä - mutta mitäs siitä - antaa olla
- Mietin vain että, onko masentuneella halu rankaista itseä. Kaikki mikä liittyy itseen ja omaan hyvinvointiin on mahdotonta tehdä. Pystyn tekemään ruoan lapselle, mutta en itselle. Patistan lapsen suihkuun ja hampaiden pesuun - itse en sinne jaksa.
Luonnossa eläimet jotka ovat heikkoja lopettavat syömisen ja itsestä huolehtimisen ja kuolevat pois. Se on luonnon keino pitää kanta vahvana - onkohan meillä sama biologinen juttu. Ei me niin kaukana olla eläimistä.
Kiva kun vastasit. Enpä minäkään juuri tunne masentuneita enkä toisaalta kerro kovin helposti kellekään, että olen masentunut. Varsinaista puhumisen tarvetta on harvoin ja sen jo tietää, ettei monikaan ymmärrä. Ei jaksa sanoa satunnaiselle avuntarjoajalle, että ne samat tiskit on vieläkin tiskaamatta, sillä viimeksi kun tarjouduit, en pystynyt avaamaan oveani kellekään enkä ole sen jälkeen tehnyt kotona mitään. Välillä ihan huvittaa, miten jotkut eivät huomaa minussa mitään poikkeavaa, mutta jos kerron masennuksesta, he kuvittelevat tietävänsä muun muassa, milloin olen erityisen maassa ja milloin vähemmän maassa tai miten paranisin nopeasti, jos tekisin sitä sun tätä.
Mutta jos voi jonkun masennusta potevan kanssa joskus jutella, huomaa, että joillekin on ihan luonnollista miettiä lääkkeiden annosteluja tai pysyä viikkokausia neljän seinän sisällä. Ei tarvitse huolehtia, kuinka näyttäisi sairaudestaan huolimatta kelpopirteältä tai pelätä, kuulostaako mielipuolelta lääkeriippuvaiselta.
Todennäköisesti masennuksessa on aina paljon vihaa. Kun sitä on kertynyt sieltä täältä, ei enää osaa määritellä syitä ja seurauksia. Ja kun kuitenkin on hirveän vihainen eikä ketään siitäkään huolimatta saa tappaa, niin alkaa ajatella, että voinhan kuitenkin tappaa itseni. En usko, että se olisi mikään heikkouden merkki, vaan ehkä päinvastoin. Vihassa on voimaa. Henkikään ei lähde ihan helpolla. Masentuneet ihmiset ovat usein lahjakkaita ja luovia, jopa poikkeusyksilöitä yhteisössään, mutta kun he eivät voi osoittaa sitä myönteisellä tavalla, antamalla ulospäin, he turhautuvat ja sulkeutuvat itseensä. Ja todellakin alkavat kiduttaa itseään, kuka mitenkin. Masentunut tarvitsisi niin paljon rohkaisua ja muuta myönteistä palautetta, että sitä ei oikeastaan voi saada mistään kuin vähän kerrallaan. Uudet pettymykset ovat niin todennäköisiä, että ei jaksa ryhdistäytyä jonkin tavanomaisen takia. Normaalin terveet ihmisethän saavat ihan oikeasti iloa teehetkistään, illanistujaisistaan ja lehdenselailuistaan. Masentunut näkee tilanteen koko synkkyyden eikä sitä riitä valaisemaan jokin aurinkoinen kesäretki. Kehittyy omia selviytymiskeinoja ja ilonaiheita, jotka voivat olla sieltä terveiden näkökulmasta aivan sairaita. Mutta toisen sairaan kanssa voi ja saa nauraa myös mielipuolisille asioille. Ja ehkä jossain sairaalaosastolla voi olla vain vastaanottavana osapuolena ja saada hoivaa.
Tosin kun minulle kerran tarjottiin paikkaa osastolla, tyssäsi se siihen, että iltapala olisi pitänyt valmistaa toisten potilaiden kanssa. Minä kun nimenomaan olisin tarvinnut sitä, että joku olisi tuonut iltapalan valmiina ja etten olisi joutunut ajattelemaan koko asiaa. Se stressi mikä syntyy, kun tietää jo etukäteen, ettei jaksa laittaa itselleen ruokaa, on hirveä. Jos joku päästäisi siitä, voisi ehtiä tervehtymäänkin - kun samalla pysyisi ainakin ruuan puolesta elossa.
Kyllä, niin. olen tutkinut ja kaikki, juontaa juurensa hen.koh. lapsuudesta. Voimia sinulle itse en niitä jaksa antaa
tehnyt sen??
"vastaantulevat kuorma-autot imevät puoleensa.."
Haluatko jonkun kokevan samaa kuin mitä itse nyt koet?
Yksi lohtu on ne on vaan älykkäät ihmiset jotka kärsivät masennuksista ja paniikki häiriöistä, siis ajattelevat ihmiset. Se joka on hyvin pinnallinen luonne ei kärsi niistä.Ja ne on usein ne pinnalliset ihmiset jotka tuomitsevat ja luulevat että masennusta kärsivä on hullu voi kun ne tietäis.