Joh. 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Joh. 3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
---------
Korostetaan aivan hirveästi ihmisen kehossa tapahtuvia sekundäärisiä tunteita.
Keho on maata, onko se edelleen vieras asia?
Keho kokee jonkun asian ikiomalla tavallaan.
Syntymäänsä kukaan ei muista, näin on luonnossakin.
Vasta sekungääriset kokemukset herättävät pikku hiljaa tietoisuuden siitä että ole elävä ihminen, olen tuon äidin ja isän lapsi.
Tietoiseksi tuleminen ei ole suinkaan syntymä, vaan se on tapahtunut jo kauan sitten.
Syntymätön ei voi kokea mitään. Syntymätön ei myöskään synnytä mitään, ei vaivalla eikä ilman vaivaa. Se on äiti joka lapsen synnyttää.
Ihminen joka on lestadiolaisittain "uuden syntymisen vaivoissa" on jo ajat sitten syntynyt, ja tullut nyttemmin tietoiseksi
syntisyydestään. Voiko syntymätön olla tietoinen synneistään, ei voi.
Lestadiolaisuudessa opetetaan että ihmisen keho on vanha ihminen, joka on kovassa vaivassa uuden ihmisen syntyessä. Kuinka vanhasta lihasta syntyy uusi ihminen? Ei kuinkaan.
Se on Jeesus Kristus joka on tuo kohtu josta uusi ihminen syntyy. Vasta sitten kun KUN UUSI IHMINEN on SYNTYNYT Jeesuksesta Kristuksesta, eli Sanan kautta, silloin ihminen tulee tietoiseksi siitä, että hän on elänyt Jumalan tahdon vastaisesti. Syntyy sota vanhan ja uuden ihmisen välille.
Lestadiolaisuudessa selitetään taman äsken mainitsemani sodan syttyminen mukamas uudestisyntymiseksi.
Tästä olisi paljonkin puhuttavaa, mutta nämä omilla vaivoillaan "syntyjät" eivät ole kiinnostuneet siitä mitä Raamattu opettaa uudestisyntymisestä.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Koitappa nyt sitten selittää, missä näkyvät ne uudensyntymisen merkit suomen kansassa, joista on ehkä kahdeksankymmentä prosenttia kastettu lapsena.
Ovatko kaikki sinun tai ystäviesi saarnoista tehneeet heti joukolla parannuksen aivan seiniä myöten?
Jos ei, suhtaudu hiukan nöyremmin siihen, että sana tulee hylätyksi. Milloin missäkin.
Saarnaajalla ei ole valtaa, se on Herran työ.
1. Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan,
2. oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.
3. Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.
4. Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
5. nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
6. mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen - niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!
Miten ksteessa uudestisyntyneet tästä selviävät?
Kolmatta paikkaa ei ole olemassa.
Minusta tämä on aika naurettava kysymys.
Se kertoo, että apostolin sanoma ei ole Lassella lainkaan auennut.
Mieletöntä kuvitella, että Paavali tässä muka jotenkin väheksyisi kasteen merkitystä. Sehän on kaiken alku ja ydin apostolisessa opetuksessa.
Hiukan pitäis ymmärtää, mitä muille viisastelee!!
1)
Eihän lapsillekaan koulussa sanota, että unohtakaa alkeet! Alkeethan ovat kaiken perustustus.
2)
Jos nyt vaikka käsketään alkeista etenemään algebraan, ei se silti tarkoita, että alkumatematiikka olisi tarpeetonta ja turhaa. Sen päälle kaikke myöhempikin rakentuu
En kuitenkaan suosittele raamatun sanan äärellä.
Siinä voi tulla isoa vahinkoa. Emme kuitenkaan pelastu oikealla ymmärryksellä, vaan Kristuksen tähden.
Raamatun alkuteksti nimenomaan korostaa että antakaa opin alun olla paikallansa älkääkä alkako uudelleen rakentamaan oppia kasteista ja kätten päällepanosta.
Näin tulee selväksi sekin että Kristuksen yhteyteen Kastettu tekee raskaan synnin mennessään uudelleen kasteelle. Hän ei luota Jumalan tekoon, joka Kasteessa tapahtui.
Se on totta, ei se tarkoita sitä, että perustuksen tultua valmiiksi perustus olisikin hyödytön.
Joh. 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Siinä näkee hyvin mitä merkitystä on lihan sekundäärisillä kippuroimisilla "nöyryydellä" ja oman onnistuneen elämän itsekehulla internetissä on hengellisessä mielessä.
Ei mitään hyödytä, sanoo evankelista Johannes.
Yhtä tyhjän kanssa siis.
Gal. 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä:
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Gal. 5:15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
Gal. 5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
Gal. 5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan,
*) niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
Gal. 5:18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, ...
*) niin ette ole lain alla.
>Gal. 5:18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, ... niin ette ole lain alla.<
Hengen hedelmistä sitten näkee onko Hengen kuljetettavana. Rakkaus ilo kärsivällisyys lempeys itsehillintä hyvyys pitkämielisyys sävyisyys yms. "Näitä vastaan ei ole laki."
Laki tuomitsee aina rikkojansa, oli uskossa tai ei.!!!! Vasta hengen kuljettavana olo vapauttaa laista.
"Kristus on lain loppu." Ainoastaan Kristuksen avulla voimme olla rikkomatta lakia, ja laki on loppu silloin kun ei enää rikota. Sanoohan Jeesus itse, "Älkää luulko että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, laista ei häviä pienikään piirto, ennen häviää taivas ja maa."
Ihminen pelastuu ollen vaatetettuna Kristuksen täydellisessä vanhurskaudella.
Ei millään muulla tavalla.
Matt. 22:10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, ...
- sekä pahat että hyvät, -
- ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
Matt. 22:11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita,
näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
Matt. 22:12 Ja hän sanoi hänelle:
'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?'
Mutta hän jäi sanattomaksi.
Matt. 22:13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Matt. 22:15 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi.
Matt. 22:16 Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan:
"Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, ...
*) . kenestäkään välittämättä,
*) . sillä sinä et katso henkilöön.
Matt. 22:17 Sano siis meille: miten arvelet?
Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?"
Matt. 22:18 Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut?
Matt. 22:19 Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denarin.
Matt. 22:20 Hän sanoi heille:
"Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?"
Matt. 22:21 He vastasivat: "Keisarin."
Silloin hän sanoi heille:
"Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on."
"Kristus on lain loppu". Vapahtajamme on täyttänyt lain puolestamme. Ei ainutkaan ihminen siihen kykene. Saamme uskossa täydellisen Kristuksen "työn" omistaa itsellemme.
Saamme Pyhän Hengen kuljettajaksemme, emme siis ole lain alla. Laki EI tuomitse uskovaa, vaan hänet tuomitaan armolla ja laupeudella, Jeesuksen ulosvuotaneen veren tähden.
Laista ei häviä pieninkään piirto. Se on "kurittajana" johdattamassa herätykseen ja pelastukseen; Jeesuksen kärsimykseen osallisuuteen ja voittovoimaan.
Kiitos Jeesukselle!
Kauhistuttaa lukea joidenkin hedelmäluetteloa omasta elämästään. Itse en koe muuta kuin ääretöntä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Herra on kaiken hyvän antaja lapsilleen ja Hän näkee tarpeemme.
Tiedämme jo tämän.
Ei kenelläkään toisella olekaan niin mahtavaa
CV:a esittää Jumalalle kuin sinulla.
"olet onnistunut"?
>Ei kenelläkään toisella olekaan niin mahtavaa
CV:a esittää Jumalalle kuin sinulla.<
Jokaisella on joka antaa Krisuksen tehdä tekoja itsensä kautta. "Jeesus vaikuttaa meissä tekemisen ja tahtomisen".
"Antakaa itsenne Jumalalle uhriksi". silloin CV:a tulee ja kuuluu Jumalalle. Jumala on mahtava, ja Hänen CV:a on myös mahtava.
MIKÄ ON TÄMÄ CV.a kysyy yks tyhmä .
ONKO Kredensata (usko, luottamus ).
curriculum vitae
curriculum vitae [-ri´- vi:te:] (lat.), lyh. CV, elämänkulku, elämäkerta.