Lapsen jännityskohtaukset, normaalia?

Minna-73

Meillä on 1½v poika joka on nyt tarhassa muutaman kerran jännittänyt käsiään ja koko yläkroppaansa ihan muutaman sekunnin ajaksi (niinkun suuttuisi kunnolla). Tilanne on kuitenkin ollut ihan rauhallinen, poika on istunut syöttötuolissa (ei ole syönyt silloin). Poika on tehnyt samaa pari kertaa kotonakin, nimenomaan syöttötuolissa ja joskus keväällä viimeksi.

Hoitajat puhuivat krampeista, mutta jos nämä nyt ovat samoja kun kotona tuli niin mieheni ei käyttäisi sanaa kramppi, vaan poika ikäänkuin jännittää kaikki lihaksensa. Hänen mielestään poika tekisi sen tietoisesti :-k

Hoitajat eivät ole koskaan aikasemmin nähneet mitään vastaavaa. Poika on muuten täsyin normaalisti kehittynyt, iloinen lapsi eli ei muita mainitittavia "oireita".

Eilen kävimme lääkärissä joka meinasi alkuun että lähdetään saman tien jatkotutkimuksiin, mutta kun tutki poikaa ja kuunteli meitä niin oli sitä mieltä että katsomme kuukauden ja tämän jälkeen mahdollisesti otetaan uni-eeg, jos tilanne sitä vaatii.

Olen luonnollisesti hyvin huolissani tästä, mutta samalla ihmettelen miksi niitä tulee vaan tarhassa ja samaan syssyyn kun hän aloitti ensimmäistä kertaa tarhassa?? Kotona ei olla sitten kevään huomattu mitään, kuten ei ole kukaan muukaan lähipiirissämme joten jos kyse olisi jostain hyvin vakavasta niin olettaisin että tähän kuuluisi jotain muita oireita tai ainakin että nämä "krampit" pahenisivat!

Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia?

10

4559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mapee

      epäilikö lääkäri kenties että ne olisivat epilepsiaa? Uni-eeg kun on melkein siinä tapauksessa ekoja tutkimuksia joita tehdään.

      Jos kyse olisi epilepsiasta niin silloin tarha on aika luonnollinen paikka saada noita kramppeja. Kun on kerran kyse aivojen sähkötoiminnan häiriöstä niin toiminnan määrä voi liittyä häiriöiden määrään. Aika luonnoliista? Tai häiriön voi aiheuttaa jokin seikka esim väsymys, äänet, valot jne jolloin paikka voi edelleen olla se tarha.. Eli ihan loogista on sekin.

      Kehoittiko lääkäri seuraamaan onko lapsi tässä maailmassa noiden kramppien aikaan eli reagoiko puheeseen tms asiaan vai onko tietämätön ympäristöstään? Sehän jo kertoo nimittäin paljon.

      • Minna-73

        Lääkäri ei puhunut epilepsiasta eikä oikein mistään muustakaan, piti seurata tilannetta.

        En tiedä onko kramppi edes oikea sana kuvaamaan, jos ne meinaan on niitä samoja kun keväällä tuli kotona kaksi kertaa niin ne olivat miehen mukaan enemmänkin tietoista jännittämistä. Tuli mieleen että kun esim. on ummetusta ja oikein pinnistää että saa jotain ulos..

        Tämä kestää niin pienen hetken että mies ei ainakaan osaa sanoa saako lapseen yhteyden tms. Tarhassa eivät olleet nähneet pojan kasvoja sillä hän istui selkä heihin päin ja tilanne oli saman tien ohitse.

        Eli saattaisko siis olla kyse epilepsiasta vaikka muita oireita ei ole? kellään meidän tai miehen suvussa ei ole epilepsiaa...


      • mapee
        Minna-73 kirjoitti:

        Lääkäri ei puhunut epilepsiasta eikä oikein mistään muustakaan, piti seurata tilannetta.

        En tiedä onko kramppi edes oikea sana kuvaamaan, jos ne meinaan on niitä samoja kun keväällä tuli kotona kaksi kertaa niin ne olivat miehen mukaan enemmänkin tietoista jännittämistä. Tuli mieleen että kun esim. on ummetusta ja oikein pinnistää että saa jotain ulos..

        Tämä kestää niin pienen hetken että mies ei ainakaan osaa sanoa saako lapseen yhteyden tms. Tarhassa eivät olleet nähneet pojan kasvoja sillä hän istui selkä heihin päin ja tilanne oli saman tien ohitse.

        Eli saattaisko siis olla kyse epilepsiasta vaikka muita oireita ei ole? kellään meidän tai miehen suvussa ei ole epilepsiaa...

        yleensä vain kun tuon epilepsian kanssa on niin paljon ollut tekemisissä niin mulle tulee ekana mieleen kaikista poikkeavista asioista epilepsia varsinkin jos kyse toistuvasta poikkeavasta toiminnasta. Yleislääkärithän taas ei koko epilepsiaa muista yleensä kuin vasta sitten joskus..

        Epikohtauksia on niin miljoonia erilaisia, mutta nuo vartalon erilaiset jäykistämiset j atärinät, vapinat sun muut on niitä monasti oman kokemuksen mukaan.

        Epilepsia ei ole perinnöllistä joten jos lähipiirissä olisi niin luultavasti se ei silloin osumana tulisi lapselle..

        Lyhimmät epikohtaukset on sekunti tai pari ja pisimmät sitten jo pahimmillaan jatkuu jopa päiviä, tyypillisesti puhutaan kuitenkin välillä 5s-2min varmaan yleisemmin.

        Epilepsian oireet? Epilepsian oireet on niitä kohtauksia ei siinä muuta ole. Tosin kohtauksia voi olla monenlaisiakin jne. Jos pääsettte siihen uni-eeg:hen niin siinä se kyllä luultavammin näkyy, yleensä näkyy.

        Vielä sitten rauhoitus; jos se sattuisi olemana epilepsiaa niin se on hoidettava sairaus joka rajoittaa jossain määrin elämää ja aiheuttaa lääkityksen, mutta itseasiassa esim diabetes on paljon "hankalampi" sairaus varsinkin lapsella. Toisaalta lapsilal on monia oireita joilla ei aina ole varsinaiseen diagnoosiin vielä asiaa ja tilanne korjaantuu eli vaikka olisi pahojakin kohtauksia lapsena niin ne jäävät pois ja jopa lääkitys on tarpeeton. Eli yritän sanoa että älä nyt ala panikoida! Mutta vaatisin sen uni-eeg:n silti ihan oman mielenrauhan vuoksi jos niitä vielä tulee.

        Vielä kohtauksista. Monihan on saanut sen hienon kuvan epikohtauksesta jossa krampataan sätkien ja kuola valuen lattialla minuuttikaupalla. Itse en ole koskaan itseasiassa sellaista kohtausta nähnyt ja niitä olen tuhansia nähnyt lukemattomilla eri ihmisillä. Osa todella vain saattaa hetkeksi pysähtyä ja esim lusikka tipahtaa kädestä ja ilman sen lisikan tippumista tuota hetkeä ei huomaisia ja osa taas saa kohtauksen joka kestää minuutteja ja siihen liittyy paljonkin toimintaa. Kohtaustyyppi on kiinni siitä minkä alueen epilepsiasta on kyse ja kuinka isosta häiriöstä jne.

        Ja lopultahan kyse saattaa oll lapsen omasta jutustakin. Pienet lapset kun ovat aikamoisia touhuajia..


    • ompi

      Meillä tyttö 1,5v sai vuoden ikäisenä näitä säväreitä tämän tästä kun innostui. Sai esim hienon kirjan käteen tms. Jossain vaiheessä meni ohi ja nyt puoli vuotta myöhemmin on taas alkanut tehdä näitä jännitysjuttuja. Jälleen homma ilmenee lähinnä kun jotain jännää käsillä. En ole huolestunut asiasta ollenkaan koska olen nähnyt myös muiden saman ikäisten tekevän samaa. Kaverin poika sai jännäjäykistyskohtauksen aina kun äiti kaatoi mehua lasiin. Se on pienelle vielä tämä maailma niin jännä paikka ja innostus ilmenee mitä ihmeellisemmin tavoin!

      • Minna-73

        Tänään olimme pojan kanssa messuilla jossa oli kirkkaita valoja ja melua, ei tullut mitään jännityksiä eli en voi millään uskoa että kyseessä olisi epilepsia!

        Poika on kaikin puolin niin normaali ja ei näitä ole tosiaan kotona näkynyt ollenkaan, ei tarhassakaan sen kahden kerran jälkeen.

        Jännittää aina hakea poika tarhasta kun pelkään että saan kuulla taas että hänelle on tullut ns. "kramppi".

        Voisko kyseessä olla vaan jotain viatonta, mahdollsesti tahallista tai ei ainakaan mitään vakavaa?


    • PTjfjfnfbffb

      Meillä 1v 4kk vauva on tehnyt näin muutaman kerran. Olisipa hienoa jos nämä aikoinaan täällä keskustelleet löytäisivät tiensä tänne ja kertoisivat oliko todella jokin sairaus syynä nyt kun lapset on jo kasvaneet. Meillä tätä tapahtuu yleensä jostain syystä vain silloin kun on syöty jauheliharuokaa (on syöty vain vähän punaista lihaa). Jonkin verran pelottavaa, llisikl että pusaa vaan kakkaa niin kovaa??

      • pienank

        Meillä poika 7 kk tekee tätä, mutta kuulemma olen itsekin vauvana tehnyt. Sitterissä istuessa yleensä tekee.


    • pam

      Minulla on kolme vuotias tyttö, joka on saanut jännityskohtauksia vauvasta saakka. Ensin niitä tuli syöttötuolissa ja sitten auton turvaistuimessa istuessa. Syöttötuolissa tulleet kohtaukset loppuivat ennen kahta vuotta, mutta auton istuimessa saa niitä edelleen. Ollaan miehen kanssa ihmetelty miksi lapsella tulee näitä. Tyttö osaa jo puhua hyvin, mutta kun häneltä kysyy miksi jännität ei hän osaa vielä sanoa syytä.

    • Anonyymi

      Olisin äärimmäisen kiinnostunut tietämään, että onko kukaan edellä kommentoineista saanut mitään diagnoosia tai selitystä näille kouristuksille ja mihin suuntaan ne ovat menneet pitkällä aikavälillä.

    • Anonyymi

      Samoin! Meillä lapsi (nyt jo 6v) aloitti pienenä jännityskohtaukset turvaistuimessa. Vähän väheni ja nyt tekee uudelleen. Nyt alkanut myös tavallisessa tuolissa saamaan kohtauksia.hampaay irvessä jännittää kroppansa tikkusuoraksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      936
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      929
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe