Saako henkivakuutusta

epätietoinen ja utelias

Saako henkivakuutuksen rintasyövästä parantunut nainen. Ja jos saa niin onko se kuinka paljon kalliimpi, kuin normaali henkivakuutus "terveelle ihmiselle".

Jos olette saaneet, niin antakaa vinkkejä mistä kannattaa kysyä.

8

4007

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskin saa

      Syövän jälkeen olen saanut jostain syystä henkivakuutusmainoksia useammankin kotiin, miksiköhän, kuulunkohan ikäni puolesta johonkin hyvään kohderyhmään, lapset isoja ja elämää vielä edessä. Mutta en ole regoinut niihin mitenkään, koska minulla on henkivakuutus olemassa, sillä hankin sen ehkä noin viisi vuotta ennen syöpää.

      Kerran sitten oikein soittelivat puhelimella kotinumeroon ja tarjosivat vakuutusta, en muista mistä vakuutusyhtiöstä. Jopas sattui, nythän kysynkin tuota vakuutusasiaa, kun olen kysymystä itsekin joskus pohtinut. Kerroin tilanteeni, että olen sairastanut syövän, mutta siitä on jo jokunen vuosi aikaa. Mitenkähän on, voinko vakuutusta saadakaan. Vastaus oli, että kyllä se valitettavasti on niin, että syövän sairastanut ei voi vakuutusta ottaa.

      En tiedä, mikä olisi muiden vakuutusyhtiöiden vastaus.

      Nyt olen pohtinut itse sitä, kuinkahan on maksanko vakuutusmaksuja turhaan. Miten on sitten kun on edunsaajien aika saada vakuutuksesta osansa, niin voikohan vakuutusyhtiö jotenkin pyörtää asian sillä perusteella, että olen vakuutuksen voimassaoloaikana sairastanut kyseisen taudin ja parantunut siitä, vaikka kuolisinkin johonkin muuhun kuin esim. uusiutuneeseen tai johonkin toiseen syöpään, vaikka liikenneonnettomuudessa.

      Toisaalta pohdituttaa myös se, että miksei nykyaikana, kun syöpä ei enää ole tappava tauti, voisi vakuutusta saadakin. Sitäpaitsi riski kuolla esim. liikenteessäkin tai jossain muussa onnettomuudessa on melkoinen. Totta on myös se, että kukaan meistä ei tänne jää, eikä nykytietämyksen mukaan kukaan kuole vanhuuttaan, vaan 100-prosenttisesti onnettomuuksia lukuunottamatta syyksi löytyy joku sairaus. Miksi siis jotkut, ja vain jotkut sairaudet, syöpä tai joku voivat olla esteenä vakuutukselle.

      Tulipa pitkä ja huono vastaus, huono siksi, että taisin vastata kysymykseen toisella kysymyksellä. Luulisin kuitenkin, että vakuutusasiat askarruttavat moniakin ja toivoisinkin tästä syntyvän keskustelua. Mukava olisi myös kuulla jonkun alan asiantuntijan mielipide.

    • metastaasi

      kysyä vakuutusyhtiöstä,saat varmaan parhaantiedon/vastauksen joka on vielä oikea.

      • muumiaitee

        miten on rintasyöpäpotilailla muuten.Minä olen sairastanut rintasyövän,ja olen Brca2.geenimutaation kantaja.Muistelen,että geenitutkimuksessa minulle sanottiin,että tämä vaikuttaa mm.vakuutuksen saamiseen.Että tästä menee tieto vakuutusyhtiölle.

      • Janett

        sitten uusin vakuutuksiani ja otin mm. tapaturmavakuutuksen ja henkivakuutuksen kuoleman varalta. Sairauskuluja varten en saanut henkivakuutusta, koska olen sairastanut pitkään masennusta ja ollut pitkillä sairauslomilla sen takia ja jopa laitoshoidossakin. Luulin, että olisivat antaneet mutta rajanneet tuon masennuksen pois. Silloin sain kuitenkin henkivakuutuksen kuoleman varalta ja tapaturmavakuutuksen ja ilmeisesti jos kuolen tapaturmaisesti, omaiseni saavat kummastakin korvauksen.

        Vakuutusmaksuni olivat jääneet keväällä maksamatta ja ainut asia joka minut piti hengissä kun koepalan otossa sattui komplikaatio ja meinasin kuolla verenvuotoon, oli se, että henkivakuutukseni on rauennut ja jos siihen paikkaan kuolen, poikani ja siskoni joutuvat lainojeni takaajina maksamaan lainani eivätkä tule saamaan korvauksia henkivakuutuksista.

        Heti ensimmäisellä lomallani maksoin kaikki mahdolliset vakuutusmaksut pois enkä tietenkään voinut soittaa ja sanoa, että kun nyt olen sairaana, niin en pystynyt maksamaan. Vakuutus ei olisi alkanut uudestaan, jos olisivat tienneet, että olin raukeamisen aikana sairastunut syöpään.

        Enpä usko, että nyt enää saisin minkäänlaista vakuutusta kun sairastan tavallaan kroonista syöpää, joka uusiutuu usein. Harmittaa kun kun tuli aikoinaan irtisanottua nuorena otettu vakuutus, joka olisi korvannut sairaalassaolot ja olisi saanut jopa vähän sairauspäivärahaakin. Mutta myöhäistä se nyt on, täytyy vain muistaa nuo nykyiset pitää yllä, ei ole antaa enää raueta, pyytävät pian uusia terveystietoja ja vakuutus loppuu siihen.

      • Ei korvauksia
        Janett kirjoitti:

        Väistämättä sairautesi tulee ilmi, jos jotain sattuu, silloin tulee myöskin ilmi se, että olet salannut/antanut väärää tietoa.
        Salailu ei kannata.
        Parempi puhtain paperein.

      • Janett
        Ei korvauksia kirjoitti:

        Väistämättä sairautesi tulee ilmi, jos jotain sattuu, silloin tulee myöskin ilmi se, että olet salannut/antanut väärää tietoa.
        Salailu ei kannata.
        Parempi puhtain paperein.

        Siihen voin toivottavasti mennä useita vuosia. Toivottavasti eivät silloin alka etsimään niitä vaiheita, jolloin vakuutukset olivat rauenneet. Mitään selvityksiä eivät kuitenkaan pyytäneen raukeamisenkaan aikana, riitti kuin maksoin maksut. Joten luotan siihen, että kun pidän maksun ajan tasalla, niin jälkeläiset saavat sitten aikoinaan korvaukset. Jos olisivat vaatineet uudet terveystiedot raukeamisen aikana, en tietenkään oli jättänyt lymfoomaa mainitsematta ja vakuutus oli loppunut siihen paikkaan. Itse aikoinaan mainitsin siitä masennuksestakin ja sen takia en saanut sairaalakulukorvauksia ym.

    • onnistuu

      Itse sain ainoastaan Ifin kautta, kaikki muut vakuutusyhtiöt eivät suostuneet. Otin vakuutuksen vasta sairastuttuani syöpään ja keskustelimme ko. vakuutusyhtiössä asiasta. Heillä ei kysellä asiakkaan aikaisempia sairauksia.

    • useimmilla

      vakuutusyhtiöillä, ainakin Tapiolassa missä itse olin töissä, kysytään terveys/sairaus historiaa 5 vuotta taaksepäin. Jos siis sairastumisesta on 5 vuotta luulisin että vakuutuksen ottaminen onnistuu. Eihän sitä tarvitse sen vanhemmista asioista puhua, kun eivät kerran kysykään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1701
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1402
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      982
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      81
      833
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      831
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe