Tuntuu, että on taas hyvin raskasta olla äiti, mutta en kyllä toisaalta vähättele nuortenkaan stressiä. Minulla on kaksi tytärtä: toinen nyt abiturientti ja toinen jo pesästä lähtenyt.
Itse olen tavallinen työläisnainen enkä kouluja juuri ole käynyt- mitä nyt kansakoulun ja joitakin yksittäisiä kursseja. Mutta kuulun kuitenkin siihen ikäluokkaan joka oppi jakamaan sekä erityisestikin näkemään vaivaa menestymisen-sä eteen. Myöskin itsekkyyttä piti vältellä ainakin omassa lapsuudenkodissani- aina piti olla vähän varpaisillaan siitä mitäköhän toisetkin minusta ajattelevat.
Kymmenisen vuotta sitten tein väärän valinnan- muutin alueelle jossa on ns. hyvin toimeentu-levien perheiden lapsia. Vaikka lapseni ovatkin saaneet heistä kavereita, nyt erityisesti abiturientti vuonna näkee helposti mitä kukin perhe pystyy jälkikasvulleen hankkimaan.
On inhottavaa nähdä omassa lapsessaan kateuden poikanen, mutta kieltämättä tällainen välillä itseenikin ärsyttää.Tiedän että moni tyttäreni luokkalainenkin saa heti kirjoitusten jälkeen suhteilla työtä.He eivät myöskään tyydy esim. kauppaopistotason opintoihin, vaan pyrkivät välittömästi yliopistolle. He myös tietävät pärvänsä siellä, koska vanhemmat ovat akateemisen koulutuksen saaneita ja toisten vanhemmat pystyvät petaamaan jopa paremmat työpaikat heille kun ns. paperit ovat kädessä.
Olen yrittänyt valaa tyttäriini itsetuntoa. Olen sanonut heille, etten tiedä yliopisto-opinnoista mitään, mutta luultavasti pärjäisit siellä jos olet ahkera. Olen myös sanonut, etten pysty heitä taloudellisesti enempää auttamaan- heidän täytyy itse ottaa opintolainansa, mutta henkisesti olen kyllä vahvasti heidän takanaan.
En tiedä mitä minusta ajattelette, mutta minun on vaikea arvostaa ns. akateemisten perheiden lapsia.
Elämä on suhteellisen helppoa kun jo lukiossa tietää mitkä ainevalinnat valitsee josta on jatkon kannalta kaikkein eniten hyötyä.Ei myöskään ole mitään pelkoa tuleeko pärjäämään korkeakoulussa, koska vanhemmatkin ovat siellä pärjänneet. Kaiken lisäksi on hyvä suhdeverkosto jonka kautta on helppo työllistyä kun on valmistunut. Lisäksi ollaan niin köyhää opiskelijaa, mutta viinaan kyllä raha riittää.
Kun ajattelee sitä millaisen riskin työläisen lapsi ottaa epävarmuudessaan sekä opinnoissa pärjäämisen ja työllistymisen suhteen, minun on vaikea arvostaa monia nykynuoria- he ovat saaneet elämänsä hyvin helpolla.Ja eikä tämä vain ole minun mutu-tuntumaa, vaan väitän että hyvin monelle pedataan elämä liian helpoksi.
Onnea vaan korkeakouluopintoihin kaikki työläisperheiden lapset, pitäkää lippu korkealla!
Yritän myös valaa tyttäriini asennetta.
Itse olen tavallinen työläisnainen enkä kouluja juuri ole käynyt- mitä nyt kansakoulun ja joitakin yksittäisiä kursseja. Mutta kuulun kuitenkin siihen ikäluokkaan joka oppi jakamaan sekä erityisestikin näkemään vaivaa menestymisen-sä eteen. Myöskin itsekkyyttä piti vältellä ainakin omassa lapsuudenkodissani- aina piti olla vähän varpaisillaan siitä mitäköhän toisetkin minusta ajattelevat.
Kymmenisen vuotta sitten tein väärän valinnan- muutin alueelle jossa on ns. hyvin toimeentu-levien perheiden lapsia. Vaikka lapseni ovatkin saaneet heistä kavereita, nyt erityisesti abiturientti vuonna näkee helposti mitä kukin perhe pystyy jälkikasvulleen hankkimaan.
On inhottavaa nähdä omassa lapsessaan kateuden poikanen, mutta kieltämättä tällainen välillä itseenikin ärsyttää.Tiedän että moni tyttäreni luokkalainenkin saa heti kirjoitusten jälkeen suhteilla työtä.He eivät myöskään tyydy esim. kauppaopistotason opintoihin, vaan pyrkivät välittömästi yliopistolle. He myös tietävät pärvänsä siellä, koska vanhemmat ovat akateemisen koulutuksen saaneita ja toisten vanhemmat pystyvät petaamaan jopa paremmat työpaikat heille kun ns. paperit ovat kädessä.
Olen yrittänyt valaa tyttäriini itsetuntoa. Olen sanonut heille, etten tiedä yliopisto-opinnoista mitään, mutta luultavasti pärjäisit siellä jos olet ahkera. Olen myös sanonut, etten pysty heitä taloudellisesti enempää auttamaan- heidän täytyy itse ottaa opintolainansa, mutta henkisesti olen kyllä vahvasti heidän takanaan.
En tiedä mitä minusta ajattelette, mutta minun on vaikea arvostaa ns. akateemisten perheiden lapsia.
Elämä on suhteellisen helppoa kun jo lukiossa tietää mitkä ainevalinnat valitsee josta on jatkon kannalta kaikkein eniten hyötyä.Ei myöskään ole mitään pelkoa tuleeko pärjäämään korkeakoulussa, koska vanhemmatkin ovat siellä pärjänneet. Kaiken lisäksi on hyvä suhdeverkosto jonka kautta on helppo työllistyä kun on valmistunut. Lisäksi ollaan niin köyhää opiskelijaa, mutta viinaan kyllä raha riittää.
Kun ajattelee sitä millaisen riskin työläisen lapsi ottaa epävarmuudessaan sekä opinnoissa pärjäämisen ja työllistymisen suhteen, minun on vaikea arvostaa monia nykynuoria- he ovat saaneet elämänsä hyvin helpolla.Ja eikä tämä vain ole minun mutu-tuntumaa, vaan väitän että hyvin monelle pedataan elämä liian helpoksi.
Onnea vaan korkeakouluopintoihin kaikki työläisperheiden lapset, pitäkää lippu korkealla!
Yritän myös valaa tyttäriini asennetta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
asia on,ikävä kyllä.
Kyllä ne työläisten lapsetkin töihin löytää opiskeluaikana/kesäisin! Ei kannata lähteä märehtimään tollasissa asioissa, jos tarvitaan rahaa -> mennään töihin. Abi voi pitää välivuoden ja kerätä rahaa, tai säästää sitä esim. kesätyöpaikkojen palkoista. Itse olen ainakin ihan hyvin tullut toimeen korkeakoulun opintotuella n.730e/kk käteen. Eikä todellakaan kannata uskoa siihen, että vanhempien suhteet olisi ne ainoat mitkä lapsilla on. Opiskeluaikana niitä suhteita voi ainakin kaupallisella alalla (jota itse opiskelen) luoda ensimmäisestä opiskeluviikosta lähtien. Siellä ainakin riittää niitä muksuja, keillä on suhteita. Jos lapsesi kaveeraa heidän kanssa, tadaa, on heilläkin pian suhteita! Ei ne asiat parane surkuttelemalla, niiden eteen on TEHTÄVÄ jotain!
tukea oikein saa? "Itse olen ainakin ihan hyvin tullut toimeen korkeakoulun opintotuella n.730e/kk"
Opintoraha, asumislisä ja korkeakoulussa opiskelevan opintolaina on n.730 käteen...
Opintotuki: päätoimisen opiskelijan toimeentuloturva, tukimuodot ovat opintoraha, asumislisä ja opintolainan valtiontakaus (hakuohjeet).
Joten mielestäni ihan Suomessa tälläisiä tukia saa.
Itse olen kasvanut työläisperheessä ja muistan usein kadehtineeni muutamaa ystävääni, joiden vanhemmat olivat akateemisesti koulutettuja -> rahaa riitti. Koulussa olen aina pärjännyt hyvin ja kirjoitinkin laudaturin paperit. Toinen näistä ystävistäni on erittäin fiksu ja veteli aina kymppejä kaikesta. Paineet kuitenkin kasvoivat ennen kirjoituksia kun perhe odotti niin paljon, joten hän ei yltänyt siihen mihin olisi voinut yltää. Tämä toinenkin ystävä on pärjännyt koulussa ihan hyvin, keskivertoa paremmin. Hänen äitinsä onkin hehkuttanut jo monta vuotta, kuinka hänen tyttönsä MENEE lääkikseen. Nyt vuotta myöhemmin tämä ystävä nro 1 pyörtyi töissä, koska paineet ovat niin kovat päästä hyvään kouluun ja ystävä nro 2 asuu kotona ja haluaa malliksi, mutta aikoo vielä yrittää lääkikseen. Itse aloitan toista vuotta yliopistossa, opiskelen psykologiaa. Että joskus näinkin päin.
Yhtäkään meistä työläistaustoista akateemisiksi nousseita ei auta sinun katkeruutesi ja kaunasi akateemisia kohtaan. Tuliko mieleen, kuinka moni noista akateemisista vanhemmista on mahdollisesti noussut töitä tehden siihen asemaan, jossa nyt ovat.
Yleensä suurimmat loiset löytyvät alaluokasta, jotka eivät näe tilanteeseensa itsessään mitään syytä. Ovatpahan olosuhteiden uhreja omasta mielestään.
Monilla akateemisten lapsilla on kovat paineet menestyä, sillä paljon elämässään töitä tehneet vanhemmat eivät katsele kotonaan loisivaa jälkikasvua.
Minun työläisvanhempani ovat hoitaneet sen verran hyvin asiansa, että heillä on ollut varaa tukea kaikkia meitä neljää lasta niin henkisesti kuin taloudellisesti.
Pahinta on se, että paskaa sataa meidän "nousukkaiden" niskaan ns. omilta. Eli katkeruuden määrää ei voi millään mitata, kun työläissukulaiset kiehuvat katkeruudessaan omien kouluttamattomien, paskaduunissa olevien lastensa kanssa, koska jotkut ovat kovalla työllä onnistuneet hankkimaan itselleen hyvän koulutuksen.
Ihan itsesi ja lastesi vuoksi, yritä päästä tuosta katkeruudesta, kaunasta ja kateudesta.
Olipas katkeran kuuloinen kirjoitus.
Suhteilla voi saada kuka tahansa töitä, siihen ei tarvita ylemmän toimihenkilön asemaa. Jos isi on töissä kaupassa, isi voi hankkia lapselleen kesätyöpaikan sieltä. Sama juttu akateemisempien hommien suhteen.
Onko jotain pahaa hakeutua korkeamman asteen opintoihin? Yliopistoon pääsee kuka tahansa, jos viitsii nähdä vaivaa. Älyllä tai vanhempien akateemisuudella sillä ei ole mitään tekemistä. Kirja käteen ja kirjastoon, siinä on avain yliopistoon.
Onko tuo vitsi, että akateemiset vanhemmat petaavat paikan jälkeläisilleen? Oletko kuullut nykyisestä akateemisesta työttömyydestä? Koska nykyään sinne yliopistoon on todella helppoa päästä, alkaa opiskelijamäärät ja korkeakoulutettujen määräkin olla suurta, eikä kaikkien alojen ihmisille ole työtä.
Miksi akateemisten lapsilla olisi helpompaa löytää tiensä tulevaisuuteen? Yhtä lailla he etsivät sitä omaa juttuaan, eikä se todellakaan aina ole akateeminen tie.
Akateemisuus ei todellakaan tarkoita samaa kuin raha. Monet köyhät filosofit ovat, mitäpä muuta kuin akateemisia.
Nykyäänhän voisi vaikka kadehtia putkimiehiä joilla on hyvät palkat ja töitäkin. Ota selvää asioista ennen kuin alat katkeroitua turhasta. Opiskelu on kaikkien oikeus, tiedon oppimisen oikeus.
Niin. meillä menee sillai että itse olen akateemisten vanhempien akateeminen tytär, hyvin opinnoissa pärjännyt, mutta töitä ei löydy. Opintolainaa piti ottaa kun ei vanhemmilla ollut varaa opintojani kustantaa (eikä haluja eikä mielestäni heidän tarvitsekaan). Nyt sitten teen "paskaduunia" otan mitä annetaan jotta saan lainat maksettua. Mieheni, duunareiden lapsi, on työläinen nyt itsekin (isänsä kanssa samalla alalla, mutta enpä usko isän vaikuttaneen nykyisen työpaikan saantiin, sen ensimmäisen käsäduunin kyllä). Duunarimieheni on se, joka meillä tienaa ja hyvin. Minä, akateeminen, en löydä koulutusta vastaavaa työtä, ja jos joskus löydän, niin palkka on TODELLA paska.
Sanoit kaiken, mitä ajattelin. Vaikka kyllä on tilastollista merkitystä vanhempien (äidin) koulutuksella siihen, miten lapset kouluttautuvat, niin ei se kyllä niin mene, että akateemisten lapset automaattisesti pärjäävät, koska ovat fiksumpia tms. tai koska kotoa kannustetaan rahallisesti. Eiköhän siinä ole ihan kyse toisenlaisesta asennekasvatuksesta, arvomaailman siirtämisestä jne.
Itse olen peräisin oikeastaan duunareitakin alemmasta luokasta, koska vanhempani ovat kokeneet paljon työttömyyttä ja rahaa meillä ei koskaan ollut. Sillä ei ollut mitään tekemistä pärjäämiseni kanssa opinnoissa. Meillä ei koskaan katkerasti puhuttu mistään perempiosaisista akteemisista, vaan oli itsestäänselvää, että kaikilla on omat onnen avaimet taskussaan. Jos halusin laudaturin päästötodistuksen lukiosta, sitten luin kirjoituksiin. Jos halusin yliopistoon, sitten opiskelin pääsykokeeseen ja menin sinne. Ei puhettakaan siitä, että se olisi ollut jotenkin helppoa tai vaikeata, koska vanhempani ovat, mitä ovat. Tietysti tuollaisessa vaikuttaa oma lahjakkuus, ja olen toki ollut lahjakas opinnoissani, mutta ei kukaan koskaan edes ehdottanut minulle, etten olisi, vain koska vanhempani eivät olleet akateemisia.
Joillain akateemisesti koulutetuilla vanhemmilla on antaa rahaa lapsilleen, se on totta. Itse en tuntenut oikeastaan yhtäkään tällaista perhettä. Tunsin kyllä tosin perheitä, jotka antoivat rahaa lapsilleen. He olivat ihan tavallisia duunareita. Duunareillä katsokaas menee monesti hyvin. Nykyään jopa paremmin, kuin akateemisilla. Monella juuri valmistuneella akateemisella oikeastaan on rahallisesti aika kusiset oltavat verrattuna niihin amiksen käyneisiin duunarikavereihin. Nykyäänei ole hyvät ajat oikeastaan enää hankkia akateemista koulutusta. Ei sillä automaattisesti herroiksi eletä.
Tiesitkö ettei terveyskeskus lääkäri välttämättä koskaan pääse työuransa aikana samoihin yhteenlaskettuihin ansioihin kuin vaikkapa putkimies , muurarista puhumattakaan! Iso osa akateemisten alojen ammateista on tällä hetkellä palkkakuopassa tai sitten töitä ei kerta kaikkiaan ole. Peruspalkka on esim. korkeakoulutetuilla kirjastonhoitajilla 1200€ ja luonnontieteiden maistereilla semmoiset 1700€. Opiskelut kestävät pitkään, kun töistä ei ole tietoa ja sivuaineilla ym. pitäisi erottua satojen työpaikka hakemusten joukosta edukseen. Vanhempien suhteet eivät tässä pajoa auta, elleivät he satu olemaan juuri sillä samalla allalla lapsen kanssa.
Lukioon asti vanhemmat voivat usein siloitella lastensa elämää, mutta yliopistomaailma ja työelämä lyövät sitten sitäkin kovempaa kasvoille sellaista, jolle vanhemmat ovat tehneet kaiken valmiiksi. Isukin rahoilla kun ei yliopistotodistuksia saa.
Et sitten tule koskaan arvostamaan mahdollisia lapsenlapsiasi jos tyttäresi opiskelee itselleen akateemisen tutkinnon?
"minun on vaikea arvostaa ns. akateemisten perheiden lapsia.
Elämä on suhteellisen helppoa kun jo lukiossa tietää mitkä ainevalinnat valitsee josta on jatkon kannalta kaikkein eniten hyötyä.Ei myöskään ole mitään pelkoa tuleeko pärjäämään korkeakoulussa, koska vanhemmatkin ovat siellä pärjänneet. Kaiken lisäksi on hyvä suhdeverkosto jonka kautta on helppo työllistyä kun on valmistunut. Lisäksi ollaan niin köyhää opiskelijaa, mutta viinaan kyllä raha riittää. "
Mieheni kanssa olemme näitä "työläisiä", nuoria vielä, minä 23v ja mies 27v. Meillä on jo omakotitalo, pari autoa, molemmilla vakiduunit(palkka ei päätä huimaa mutta riittää) ja mikä parasta; ihana tyttö ja toinen tulossa.
Yliopistossa opiskelevat käyvät koulua vielä monta vuotta kun me työläiset olemme olleet työelämässä ja maksaneet asuntolainaa samaan aikaan. Kun akateemiset alkavat opiskelujen jälkeen etsimään töitä ja perhekin pitäisi perustaa voi käydäkin niin ettei töitä löydykään eikä sitä lastakaan kuulu... Arvostan kyllä kaikkia jotka jaksavat opiskelle, itsellä ei siihen järki eikä jaksaminen riittänyt mutta ei se akateeminen ammatti aina sitä onnea tuo. Minä olen erittäin tyytyväinen elämääni tavallisena duunarina, koulunkäyntiavustajana, mies on hitsaaja.
Kerronpa vielä senkin että vanhempani ovat myöskin työläisiä, isä kuitenkin erittäin hyvin menestyvä yksityisyrittäjä. He halusivat (lähestulkoon pakottivat) minun menevän lukioon ja oisivat ison nipun rahaakin antaneet (tekivät väärin, tiedän) jos olisin mennyt. Vaan pidin pääni enkä mennyt! Tästä omapäisyydestäni he taisivat kuitenkin olla paljon ylpeämpiä kuin siitä että olisin käynyt lukion huonosti enkä sitä kautta olisi päässyt jatko opiskelemaan..
mielestäni tällainen aivan samansisältöinen teksti on ollut täällä jo joskus aiemminkin, siis viime talvena tms..
Mutta siis kirjoittahan itse on aika asenteellinen kun kaikessa tekstissään itse asettuu vastakkain tyyliin akateemiset-työläiset. Johan tuo alemmuuden tunne heijastuu lapsiinkin jos se todella on noin selvää käytännössäkin.
Nykyisin jaottelu akateemisiin ja työläisiin on jo aika pitkälle keinotekoistakin. Moni akateemikko kun tekee aika työtä muistuttavaa hommaa eikä sisäsiistiä paperisiirtoa jota se joskus on ollut tai jopa lähinnä aivotyötä pelkästään. Ehkä jako on vähän vanhanaikainen..
Ikävä kun oma lapsuus on mennyt tavallaan toisten ehdoila ja toisten kautta eläen tuon "mitä ajatellaan"-jutun kautta. Mutta näin toimii siis jo vähän seuraavakin sukupolvi.. Toivotaan että lapsenlapset aikanaan pääsee irti jo tuosta asenteesta.
Akateeminen ei tarkoita nykyään sama akuin hyvin toimeentuleva. Joskus se oli tie hyviin rahoihin, mutta ne ajat on myös jo historiaa. Kunnon putkimies vetää kateemisen keskitulon yli mennen tullen ja moni muukin alansa haluttu ammattilainen. Eli jos puhutaan hyvin toimeentulevien alueista niin se on ihan muuta kuin akteemisesti koulutettua luultavammin..
Kateus on osa ihmisluonnetta. Se sitten on eri juttu miten sitä kateuttaan käyttää. Joskushan on sanottu että on kahta kateutta; suomalainen joka tahtoo naapuriltaan pois sen mitä kadehtii ja jenkkiläistä kateutta joka tahtoo isomman, komeemman, hienomman jne kuin naapuriltaan kadehtima. Mielestäni tuolal jaolla pääsee kateuden maailmassa pitkälle. Toista kateus ajaa yrittämään enemmän ja toista se lannistaa.
Miksi ihmeessä lukion oppimäärällä tyytyisi kauppariin? Sinnehän olisi voinut mennä suoraan peruskoulusta! Silloinhan on heittänyt tavallaan vuosia ihan hukkaan.
Suhteilla saadaan töitä ihan millä alalla ja koulutuksella tahansa, jopa kouluttamatta. Se onko noista töistä sitten koko iän uraksi on eri juttu. Kyllä nykyisin tiettyyn asemaan vaaditaan tietty koulutus eikä pelkkä lukio riitä mihinkään.
Valat uskoa sanomalla "luultavasti pärjäisit" minä valan uskoa lapseeni sanomalla että pärjää samoin kuin muut kun lukee ja opiskelee!
Mielestäni moni helpolla selvinnyt ja hyviin varoihin tottunut nuori itseasiassa on pahan paikan edessä aikanaan kun on pärjättävä omillaan. Kun on tottunut tiettyyn tasoon niin ei osata tinkiä siitä jne vaan samanlaista elämää yritetään elää vaikka varat ei aina riitä jne. Paineet myös menestyä menestyneiden vanhempien perässä on valtavat. On pakko saada hyvät paperit, on pakko saada hyvä tili, on pakko sitä sun tätä ettei ole huonompi tai pettymys.
Ja osataan niitä paineita asettaa siellä duunariperheessäkin. Edelleen joku voi hehkutta aperheen älyköstä tai ekasta ylioppilaasta jne. Kuinka tuttu on lause "fiksumpi kuin vanhempansa" vaikka kai kuuluisi sanoa opiskelleempi?
Itse ja mies tehdään tavalista duunia. Miehellä opinnot on jääneet pakollisin ja sen tilit päihittää monen akateemisen. Mulla on lukio kesken koska se joskus jäi valinnoissa toiselle sijalle ja loppuun ei ole tullut käytyä. Sekin jo joitakin ihmetyttää ihan kuin se valkolakki olisi joku itseisarvo! Korkeakouluopintoja on suoritettuna vino pino ilta yms opiskeluina niin että ne ovat auttaneet työn suhteen ja muuten vainkin. Koen olevani lopulta aika suhteellisen koulutettu ja sivistynyt akateemisestikin. Lapsille en aseta paineita tulevasta, eka ainakin suti suorilla ammatilliseen oppilaitokseen ja hyvä niin. Seuraava mennee lukioon ja hankkii jonkun vähemmän käytännöllisen työn aikanaan.. Mielenkiintoista nähdä sillä miehen kotona ei kouluja ole kukaan käynyt ja itselläni taas on opiskelleet vanhemmat, akateemisetkin nykymittareilla tosin silloin koulutus oli vähän erilailla järjestetty ja isälläni itseasiassa kaksikin tutkintoa..
Kun nyt vertaan sisarusteni kesken niin vaikka olen se ns iltatähti tavallaan niin olen se jolla nuorimpana on ollut vakaa talous ja turvattu elämä monella tapaa. Itseasiassa koulutetut sisareni ovat välillä olleet työttöminä eri saneerausten seurauksena ja asuntolainaa on vaikka kuinka eikä ne kämpät edes ole kovin kummoisia jne. Eli kun aikanaan olen heidän iässään niin asiani ovat huomattavasti paremmin. Ja jos josku stuntuu että ilman lakkia olen hunompi niin pitää kai käydä suorittamassa se viimeinen vuosi.. Nyt en näe kuitenkaan että akateemisina heillä olisi mikään paremmin edes nyt ja ikäeroa on kuitenkin huomattavasti. Yksi ihana ero meissä myös on; lapseni saa toteuttaa ammatinvalintaansa ihan vapaasti toisin kuin noilla ns menestyjillä joilla on ollu tkirjoituspakko ja sitten opsikelemaan!
katsoa peiliin ja miettiä vähän!
Vai oliko tämä joku punapoliittinen kannanotto!
mutta itse olen akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi ja isän puolelta oikein kunnon perinteisestä porvarisuvusta.
Siihen se sitten loppuukin, vanhemmat erosivat kun olin alle 3, äiti masentui vakavasti, oli välillä ihan laitoshoidossa ja isä ryyppäsi. Veljen kanssa olimme kahden monesti ja vaikka rahaa oli ehkä välillä vähän niin ne asiat äiti hoiti aina kunnolla, meillä oli puhtaat ja ehjät vaatteet ja muutenkin kunnollisia tavaroita (polkupyörät oli uudet muttei mitkään huippu kaliit) muttei mitään turhaa (esim. pelikonsoleita tai vastaavaa).
Äiti arvostaa koulutusta hyvin paljon, mutta arvostaa myös lapsiaan ja heidän valintojaan. Veljeni valmistui amiksesta aikoinaan, oli töissä ja jatkoi opiskelujaan korkeakoulussa ja äiti oli tyttyväinen.
Äiti olis halunnut että olisin mennyt lukioon, mutta tiesi myös että tyttärensä päätä on turha yrittää kääntää vastoin minun tahtoani. Menin käsi- ja taideteolliseen se oli hyväksyttävää, onhan taiteelliset ammatit myös aika arvostettuja monet! Lopetin kuitenkin koulun kesken ja hengailin muutaman vuoden tehden millon mitäkin hantti hommia ja en todellakaan tiennyt mitä elämältäni haluaisin vaikka kuinka vanhempani oli akateemisesti koulutettuja ja sitä myös minulta odotettiin!! Sitten päädyin opiskelemaan, osittain suvun kauhuksikin, työläisammattiin eli lastenohjaajaksi ja sieltä valmistuin keväällä.
Nyt odotan esikoistani (olen naimisissa) ja äiti oli kauhuissaan kun en voikkaan jatkaa opiskelujani nyt. Miksi edes pitäisi? Rakastan työtäni ja töitä minulla aivan varmasti riittää, palkka ei ole huima mutta sillä pärjää!
Kai äitini tämän on vähitellen hyväksynyt ettei minulle onnea tuo se hänen mieleinen ns. hyvä ammatti, vaan perhe, oma koti ja mieleinen työ!
Tottakai kannattaa kannustaa lapsiasi opiskelemaan jos heillä intoa siihen on, mutta kannattaa muistaa ettei se "hyvä ammatti" ole ehto hyvälle ja onnelliselle elämällä (joskus se on jopa sen este)!
Älä kaada oman oppimattomuutesi katkeruutta lapsiisi. Heillä on oikeus hyvään koulutukseen. Se on Suomessa mahdollista (vielä) duunareidenkin lapsille.
Anna lastesi loistaa! Ja unhohda materiaalipaska se ei kanna pitemmän päälle.
Älä kaada oman oppimattomuutesi katkeruutta lapsiisi. Heillä on oikeus hyvään koulutukseen. Se on Suomessa mahdollista (vielä) duunareidenkin lapsille.
Anna lastesi loistaa! Ja unhohda materiaalipaska se ei kanna pitemmän päälle.
Minun lasteni tuleva asema työelämässä on sitten viimeisten neljän vuoden aikana parantanut huimaavasti. Olen nimittäin lukenut juuri itselleni akateemisen tutkinnon. Olen nyt akateemisessa työssä (johon muuten duunarivanhempani eivät ole vaikuttaneet) ja saan akateemista palkkaa, joka on suunnilleen sama kuin duunariaikoinani.
Yllättävää kyllä, myös minä elän samassa maailmassa kuin ennen, samassa talossa kuin ennen, samoissa olosuhteissa kuin ennen ja samojen ongelmien kanssa kuin ennen. Meillä on yhtä monta autoa ja yhtä paljon (vähän) rahaa käytössä ja elämä on muutenkin ihan samanlaista, paitsi että työssä ei saa enää liikuntaa vaan siitäkin pitää huolehtia vapaa-ajalla.
Akateemisuus ei muuta ihmistä.
No jaa, onkohan nyt aina ihan noinkaan. Eikai se koulutustausta nyt ihmisistä kerro miten asiat oikeasti ovat. Onhan ollut puhetta, että ihmiset opiskelevat nykyään monesti vähän "liikaakin". Käytännöntyöpaikkoihin tarvittaisiin enemmän osaajia.
Ja suhteita voi tosiaan vanhemmilla olla tai sitten ei. Ei kaikki akateemisetkaan pääse töihin, monet valmistuvat työttömiksi tai sitten joutuvat tyytymään koulutustaan vastaaviin ns. alempiin töihin. Ja kun opiskelupaikkoja on liikaa ei niitä töitäkään välttämättä ihan kaikille löydy. Monesti käytännöllisiin töihin suuntautuvat työllistyvät paremmin. Ja opiskelun jälkeen monella alkaa opiskeluvelkojen maksu.
Ja jos nyt ihmisillä on hienoja tavaroita, autoja, asuntoja tai muuta niin mistä sitä tietää ovatko ne omat vai pankin? Monet ihmiset elävät nykyään ylivarojensa. Takaa saattaa löytyä pahojakin konkurssipesiä. Eihän ketään halua sellaisiakaan ääneen mainostaa. Voi olla myös, että hienot talot tms. ovat pelkkää kulissia. Kukaan ei välttämättä tiedä minkälaiset on perheenjäsenten henkinen rikkaus tai välit keskenään. Kulissien taakse kätkeytyy monesti paljon vaiettuja asioita.
Ennenvanhaan ammatit kulkivat suvussa, mutta kyllähän nykyään ihmiset pystyvät itsekin vaikuttamaan mihin alaan haluaisivat suuntautua. Toisaalta voihan sinulla tai teilläkin olla taas jotain mistä muut ovat kateellisia.
Ei ole sanottu, että kaikilla kenellä on rahaa on taas sitä henkistä tukea. Ja eikö lastenkasvatuksenkin kannalta ole tärkeämpää ettei ihan kaikkea liian helposti kanneta eteen. Lapset pärjäävät paremmin elämässä kun on annettu myös pettymyksiä. Mistä siis viimekädessä olet kateellinen ja katkera? Ei se elämä kenelläkään aina ole niin helppoa miltä ehkä joskus näyttää.
En tajua miksi edes asetatte jaon koulutuksen mukaan.
Antakaa lapsenne itse päättää mitä opiskelevat ja tekevät työkseen.
Paljon tärkeämpää on se millainen ihminen on, kuin se millainen on hänen koulutuksensa.
Tuollaisella asentella saat lapsesi tuntemaan, että ihmisen arvostus on jotenkin yhteydessä koulutukseen ja työpaikkaan.