Natseja koko porukka. Harhautetaan kansaa kaiken maailman tyhjillä lupauksilla!
Kansallissosialismin aatteesta kertoo lähinnä Adolf Hitlerin Taisteluni. Hitlerin mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja kansallinen hajanaisuus hajotti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin.
Puolueen alkuperäiseen ohjelmaan, joka Hitler oli yhtenä kolmesta mukana laatimassa, kirjattiin lähes kaikki mahdolliset ja ristiriitaisetkin vaatimukset, kuten lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista "kuolemanrangaistuksen uhalla", maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Ohjelmaa ei ikinä pyrittykään toteuttamaan Hitlerin päästyä puolueensa diktaattoriksi, vaikka se julistettiin myöhemmin "muuttumattomaksi."
Ettei vaan kuulosta samalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole ipussa mitään kylähulluja.