Tarvitaanko uskontoa?

Onko uskonto tarpeellinen? Kyllähän se on nähty monet kerrat että elää voi erittäin mainiosti ateistinakin? Millä perusteella pitää uskoa ja hyödyttääkös se mitään?
8352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarvitaan. Kansanjoukkojen hallitsemiseen. Pelon lietsomiseen. Oman aseman pönkittämiseen. Rahan keruuseen. (itselle) Ja jos ei muuhun, niin mummojen itkettämiseen.
Usko taas on eri asia ja se on jokaisen henkilökohtainen juttu. Se on maailmankatsomus. Ateistikin uskoo. Hän uskoo siihen ,että mitään jumalaa ei ole olemassa. Minun mielestä nämä asiat selkiintyvät ihan omin voimin kunhan ei lähde lahkoilemaan suuntaan eikä toiseen. Manipuloijia riittää kyllä, ovat suorastaan tyrkyllä. Ehkäpä saavat siten jonkinlaista sairaalloista tyydytystä itselleen?

Äänestä

Jeesus ei ollut kristitty.
Jeesus ei ollut uskossa.
Jeesus osoitta ristillä ettei kaste ja uskokaan pelasta.

Usko tarvii saatanaa jumalanaan palvelevat. Heidät harhautetaan uskomaan saatanaan jumalana.

Taivaassa ei ole usovaisia.
Taivaassa on ne joilla on sieluissaan Jumalan ja Jeesuksen tahdon tietous, kuten ristillä Jeesus todisti, ei kastettu eikä uskossa oleva ryöväri on taivaassa.

Äänestä

Yksilö voi tulla toimeen ilman uskontoa, yhteiskunta ei. Uskonto ei suinkaan ole mikään yksityisasia, vaan juuri se voima joka pitää yhteiskunnan koossa. Kun uskonto häviää, häviää myös yhteiskunta. Näin on parhaillaan käymässä Euroopassa. Mutta uskonnollinen tyhjiö ei säily kauan. Tilalle tulee islam. Se on evoluutiota.

Äänestä

Kyllähän se on nähty monet kerrat että elää voi erittäin mainiosti ateistinakin?/// voit ihan mainiosti elaa attena.............mutta kuolla attena...onkin ,kuten kipling sanoi,jo kokonaan toinen juttu....

Äänestä
  • Kipling on yhtä tyhmä kuin sinä tosin et sinäkään ole vielä kuollut ateisti . mutta ... kohta olet !

    Äänestä

  • näköjään .. ja pahasti kirjoitti:

    Kipling on yhtä tyhmä kuin sinä tosin et sinäkään ole vielä kuollut ateisti . mutta ... kohta olet !

    kipling on historiaa...ja valitettavasti erehdyt toisessakin asiassa-- olen uskossa Jeesukseen.l-h

    Äänestä

Ihminen kyllä saa kaikki kykynsä ja ikioman uskonsa syntymänsä muassa lahjana, mutta vaan jotkut, valitettavasti suurin osa tätä erittäin kekseliästä ihmiskuntaa tekee siitä yhden todella huvittavan taiteenlajin, meinaan huijaamisen. Mutta ei sekään oikein uskovan ihmisen uskoa kykene murentamaan, sekään.

Äänestä

joku "viisaampi" on sanonut.Uskonnot ovat olemassa koska täällä kuollaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mihinnnn kirjoitti:

Onko uskonto tarpeellinen? Kyllähän se on nähty monet kerrat että elää voi erittäin mainiosti ateistinakin? Millä perusteella pitää uskoa ja hyödyttääkös se mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu