Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Koukussa!

Olen tässä juminut jonnekin seksuaalisuuden rajamaille, koska erään kerran kun ystäväni kanssa harrastimme ryhmäseksiä (2m n), ja olin naimassa jalat olkapäillä, niin kaverini kiipesikin selkään, ja siinä, kyrpä hanurissa ja oma pillussa sain aivan mielettömän määrän orgasmeja, jotka jokaikinen oli isompia kuin koskaan ennen. En edelleenkään tunne vetoa miehiin, mutta silti aina joskus huomaan itseni tilanteessa samaisessa. Nainen vaan vähän suivaantui moisesta (tiedä häntä, miksi), ja nyt sitten ollaan otettu tavaksi käydä baarista iskemässä joku nainen mukaan, ja ollaan viety kuin ruotsi suomea. Valitettavasti naiset vain eivät tunnu aina suhtautuvan asiaan, ihan kuin miehet eivät saisi nauttia toisistaan, vaan pitäisi keskittää kaikki huomio naiseen koko ajan? Ihmeellistä. Ajatuksia tästä, ja kusen kirsikoita jos joku saa edes jotain järkevää aikaiseksi aiheesta. Homo!-Homo! viestit jätän omaan ylhäisyyteensä.
53579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tiedä tilanetta tarkasti mutta ehkä tälle naiselle tavallaan oli järkytys tämä miesten keskeinen seksi. On aika harvinaista sinäänsä. Tai en tiedä omalle kohdalle ei ole sattunut.Itse olen harrastanut ryhmäseksissä naisten välisiä ja tuplaa ja sitten kerrampa yhdessä kimpassa miehet imivät toisiaan. Kivaa ja kiihoittavaa oli katsoa sitäkin:) Tilannetta helpottaa se että kerrot naiselle mitä teette jne..Ei sitten tule järkytyksenä. Huomioinnista sen verran että ei koko ajan tarvi huomioida kaikkia. Esim.voihan nainenkin osallistua teidän väliseenkin seksiin vaikka katsomalla ja vaikka hyväilen ja suudellen teitä..Ihan miten vaan.
Kivoja sessioita jatkossa.

Äänestä

Joo, ilmiselvä provokaatio! ja tuo kehoitus:"Eikä sitten mitään homo! homo! huutoja." Hah, sehän kruunaa kaiken.

Äänestä
  • No en tiedä minkä tuossa piti provosoida. homo! homo! nimittely nyt on lapsellista typeryyttä, oli sitten homo tai ei, mutta kun sitäkin tällä palstalla niin paljon näkee.

    Feikiltä se tuntui silti. "Sain mielettömän määrän orgasmeja." Miten helvetissä se mieheltä onnistuu?

    Ihan cool silti, jos ei ollut feikki. Eikä niitä naisia etukäteen tarvitse varoitella mitä kaikkea ryhmäseksi nyt sitten tulee pitämään sisällään. Jos pelästyvät, niin se on sitten vain muisteltavaa mummopäiville.

    Äänestä

  • orgasmirajoitteinen kirjoitti:

    No en tiedä minkä tuossa piti provosoida. homo! homo! nimittely nyt on lapsellista typeryyttä, oli sitten homo tai ei, mutta kun sitäkin tällä palstalla niin paljon näkee.

    Feikiltä se tuntui silti. "Sain mielettömän määrän orgasmeja." Miten helvetissä se mieheltä onnistuu?

    Ihan cool silti, jos ei ollut feikki. Eikä niitä naisia etukäteen tarvitse varoitella mitä kaikkea ryhmäseksi nyt sitten tulee pitämään sisällään. Jos pelästyvät, niin se on sitten vain muisteltavaa mummopäiville.

    No hohhoijaa. Myönnettäköön että itsekin käytän tervettä järkeä lukiessani joitain juttuja keskustelupalstoilta, enkä voi syyttää siitä, jos juttujani pidetään keksittyinä, mutta on se taivahan tosi, että orgasmi ja seksistä nauttiminen ylipäänsä pomppaa hiukka eri tasolle tuollaisessa tilanteessa. Ehkä lopetan muille ihmisille vittuilun feikkiviesteistä, kun huomaan kuinka tympeätä on, kun ei saa ajatuksilleen muuta vastinetta kuin epäilyksiä. Mutta, ei se minun maailmaani hirveästi heilauta, ajattelin vain muistuttaa, että jopa uskomattomimmat tarinat täällä saattavat olla tosia, ja joku voisi ottaa hyvinkin raskaasti tuollaiset kommentit. Jos nyt ei aina joka sanamuoto osu ihan kohdalleen, niin so what?

    Tämä vuodatushan alkaa jo kuulostaa siltä kuin nainen minussa nostaisi päätään ;)

    (ja teille, jotka aiotte tarttua tuohon huuleen, sitä kutsutaan ironiaksi, eikä se ole vaarallista pieninä annoksina)

    Äänestä

  • Erectal kirjoitti:

    Kaikille kateellisille tässä toistettakoon, että ryhmäseksissä nautinnot hyppäävät todellakin aivan eri tasolle kuin 1 1 jutuissa. Otetaan suht kevyt esimerkki teille miespuolisille: Kuvitteleppa esim. tilannetta jossa perinteisen suihinoton suorittajia onkin yhden naisen sijasta kaksi ja tietenkin yhtäaikaa. On todellakin erilaisen tuntuista.

    Ryhmäseksi myös sitten vaatii enemmän, siinä ei ole sijaa itsekkyydelle ollenkaan, ei saa kärsiä fobioista ja asenne siihen pitää olla kohdallaan kaikkien osapuolien arvostamisesta lähtien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erectal kirjoitti:

Olen tässä juminut jonnekin seksuaalisuuden rajamaille, koska erään kerran kun ystäväni kanssa harrastimme ryhmäseksiä (2m n), ja olin naimassa jalat olkapäillä, niin kaverini kiipesikin selkään, ja siinä, kyrpä hanurissa ja oma pillussa sain aivan mielettömän määrän orgasmeja, jotka jokaikinen oli isompia kuin koskaan ennen. En edelleenkään tunne vetoa miehiin, mutta silti aina joskus huomaan itseni tilanteessa samaisessa. Nainen vaan vähän suivaantui moisesta (tiedä häntä, miksi), ja nyt sitten ollaan otettu tavaksi käydä baarista iskemässä joku nainen mukaan, ja ollaan viety kuin ruotsi suomea. Valitettavasti naiset vain eivät tunnu aina suhtautuvan asiaan, ihan kuin miehet eivät saisi nauttia toisistaan, vaan pitäisi keskittää kaikki huomio naiseen koko ajan? Ihmeellistä. Ajatuksia tästä, ja kusen kirsikoita jos joku saa edes jotain järkevää aikaiseksi aiheesta. Homo!-Homo! viestit jätän omaan ylhäisyyteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu