Millaisissa tilanteissa saat paniikkikohtauksen? Millaiset oireet ovat? Kuinka usein kohtauksia tulee? Syötkö lääkkeitä tai käytkö terapiassa tms.?
Mulla oli ensimmäinen kohtaus pari vuotta sitten. Viime yönä oli toinen. Tätä ei kai vielä diagnosoitaisi paniikkihäiriöksi, mutta pelkään että siihen tämä menee, kun rupean jännittämään ja tarkkailemaan itseäni. Molemmat kohtaukset olen saanut keskellä yötä. Herään hikisenä, sydän tykyttää, henkeä ahdistaa. Sitten tulee vapina ja jäsenet puutuu.
Molemmat kohtaukset on tulleet silloin, kun on ollut stressiä ja henkisiä paineita.
Kannattaako mennä lääkäriin? Menenkö terveyskeskukseen omalääkärille vai voinko päästä suoraan mielenterveystoimistoon?
Mulla oli ensimmäinen kohtaus pari vuotta sitten. Viime yönä oli toinen. Tätä ei kai vielä diagnosoitaisi paniikkihäiriöksi, mutta pelkään että siihen tämä menee, kun rupean jännittämään ja tarkkailemaan itseäni. Molemmat kohtaukset olen saanut keskellä yötä. Herään hikisenä, sydän tykyttää, henkeä ahdistaa. Sitten tulee vapina ja jäsenet puutuu.
Molemmat kohtaukset on tulleet silloin, kun on ollut stressiä ja henkisiä paineita.
Kannattaako mennä lääkäriin? Menenkö terveyskeskukseen omalääkärille vai voinko päästä suoraan mielenterveystoimistoon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä saan paniikkikohtauksia sellaisissa paikoissa joista ei voi heti lähteä kun haluaa, esim. bussissa, kokeissa yms. ja joskus saan iltaisin/öisin kohtauksia kun pelkää että jos sekoaa niin kukaan ei oo auttamassa. Ja saattaapa niitä joskus tulla ihan muuten vaan tai en ainakaan itse keksi syytä. Niitä kohtauksia tulee joskus päivittäin ja joskus vain kerran kuukaudessa. Mä alan tärisemään ja tuntuu ettei saa henkeä ja oksettaa. Sit pää alkaa sekoomaa ja tuntuu ettei siin tilantees voi ajatella järkeväst. Pelottaa ihan helvetist ja joskus on menny kuulo ja näkö vähäks aikaa ja jalat alta. Mut sit se menee ohi ja sille vaa nauraa koska eihän se vaarallist oo. Syön siihen Zoloftia 50mg päivässä ja käyn kerran viikossa psykologilla mut eipä se oikeestaa auta muuten ku et ilman psykologia mä oisin varmaan masentunu ihan totaalisesti. Mut kohtaukset on ilmeisesti tullu jäädäkseen. Kandee soittaa suoraan mielenterveystoimistoon koska ainakin mun omalääkäri määräs vaa liian vahvat lääkkeet eikä mitään psykologeja. Ja mun mielestä psykologi tai psykiatri auttaa paljon enemmän kun lääkkeet.
Mulla oli 9-vuotiaana semmonen joku ihme vaihe, että puoli vuotta oksentelin ja olin lähestulkoon syömättä. Se alkoi aivan yllättäen, muistaakseni ei ollut tapahtunut mitään traumaattista,kesti puoli vuotta ja loppui ihan yhtä yllättäe kuin oli alkanutkin. Tuon puolen vuoden aikana olin välillä sairaalahoidossa ja mulle tehtiin kaikki mahdolliset kokeet ja testit mitä tehdä voi. Vanhempani pelkäsivät, että minulla olisi kasvain tai joku. Muutuin kuulemma sulkeutuneeksi, kuljin kumarassa ja kuljetin vesipulloa aina mukanani. Sitten vain kerran eräällä kauppareissulla aloin hypellä iloisesti pitkin ojanpiennarta.Olin taas terve.
Tämän jälkeen minulle tuli kumma nielemispelko. Pelkäsin, että kaikki mitä nielen,tarttuisi kurkkuuni kiinni. Tätä kesti muistaakseni aika lyhyen aikaa ja sitä seurasi taas uusi sairaus, nimittäin käsien haistelu/pesu. En voinut syödä käsin mitään ennenkuin olin pessyt ne moneen kertaan hyvin ja haistelin aina, että ovatko käteni puhtaat. Tätäkin kesti aika lyhyen aikaa.
Sitten vietin monta onnellista vuotta. Olin aina koulussa luokkani keskipiste, kaikkien kaveri, suosittu, aina äänessä. Rakastin esiintymistä, kunnes nyt 20-vuotiaana kaksi viikkoa sitten, kesken lauluesiintymisen, oksensin taas yllättäen. Minua ei jännittänyt ja oloni oli mitä mainioin, mutta yhtäkkiä tunsin pyörtyväni ja oksennus suorastaan pulppusi. Huomasin, että oksennus voi tulla ihan missä vaan, enkä pysty kontrolloimaan sitä, joten kauhea panikointi alkoi taas. Jouduin juoksemaan kaupasta ulos, kun palkäsin oksentavani, jos menen jonnekkin, etsin aina ensimmäiseni vessan, jotta tiedän minne juosta, jos oksettaa. Nämä tilanteet saavat usein alkunsa niin, että kun olen lähdössä jonnekkin, alan miettiä, että selviänkö siellä oksentamatta, sitten alan nieleskellä kauheasti ja menen paniikkiin ja siinä vaiheessa kun kurkkuun ilmestyy limaa nieleskelyn seurauksena, oksentaminen on varma.Kannan taas vesipulloa mukanani, koska se tuo jotenkin turvallisen tunteen ja saatan pystyä estämään oksentamanisen, kun hörpin vettä silloin kun limaa on kurkussa. Toisinaan tuntuu myös, että esim. takin kaulus kuristaa kurkkuani hirveästi. Sain eilen lääkäriltä Alprox-nimistä lääkettä, jota aioin testata huomenna, kun lähden kauppoihin pyörimään. Tarkoituksenani on ottaa sitä myös yo-juhlapäivänä, koska pelkään kuollakseni, että oksentaisin juhlasalissa kaiken yleisön edessä. Ongelmani on kai siis, että pelkään oksentamista ja se hallitsee nyt elämääni. "Helpoin" keino olisi olla vain ajattelematta koko oksennus-asiaa, mutta se hiipii mieleeni aina kun on mentävä jonnekkin. Olen todella surullinen, koska olin/olen positiivinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja nyt uhkaan jäädä taas kotini vangiksi. Odotan vain, että tämä menisi ohi, kuten edelliselläkin kerralla ja voisin jatkaa opiskeluja, perustaa perheen ym.
Taidan olla joka psykiatrin/terapeutin unelmapotilas....
Paniikkihäiriölle on tyypillistä, että se EI liity mihinkään tiettyyn tilanteeseen, jonka esim. kokee jännittävänä, vaan paniikkikohtaukset esiintyvät luonteenomaisesti juuri yöllä, kotona, keskellä jotain ihan "normaalia" ajanviettoa johon ei liity mitään erityisen ahdistavaa.
Tilannesidonnaiset kohtaukset ovat tavallista jännistysahdistusta, eri asia.
Sairastin pahenevaa paniikkihäiriötä useita vuosia, nyt olen ollut lähes 10 vuotta oireeton. Lääkityksenä Cipramil, nykyisin vain puolella annoksella estolääkityksenä. Takana myös kolmen vuoden psykoanalyysi.
Nimim. "hullu" kirjoitti paniikkikohtauksistaa, jotka pätevät hyvin paljon minuun. Tai siis kohtaukset tulevat samanlaisissa tilanteissa. Nykyään kohtauksia on tullut vähemmän (en muista milloin tuli viimeksi) mutta aina niitä pelkään! Ja mietin tarkkaan, jos jonnekin lähden että viitsinkö lähteä, jos tulee kohtaus. Käyn n. 2krt/kk juttelemassa nuorisopsykiatrin polilla. Säännöllistä lääkitystä ei ole, sillä sitä ei ole koettu tarpeelliseksi. Xanoria minulle on määrätty, ja otan jos tulee tilanne jossa pelkään kohtauksen tulevan. Esim. kevään yo-kirjoitukset olivat tällaisia..
paniikkihäiriö tuppaa uusimaan sellaisissa paikoissa jossa se on aiemmin esiintynyt,alat jännittämään,impulssi lähtee aivoista ja jos et hallitse sitä kohtaus on päällä,kumma kyllä moni sanoo näissä keskusteluissa saanneensa sen yöllä,mulla ei ole tapahtunut kertaakaan,vaan aina yleisillä paikoilla.olen helmikuusta asti käyttänyt lääkkeitä ja oireet on poissa.kestin turhaan monta vuotta kun en uskaltanut lähteä lääkäriin.lääkkeeni vaikuttava aine on serotiini mikä estää kohtaukset.voin sanoa että olen saannut elämäni takaisin ,käyn töissä(olen myyjä)liikun vapaa-ajallani vaikka missä nyt kun hallitsen taas elämääni.jaksamista sulle ja muille.!!!
Itse tiedostin omat kohtaukseni vasta vuosi sitten, jolloin sain rauhottavia, jonka jälkeen tunsin oloni taas normaaliksi. julkisilla paikoilla ei uskaltanut katsoa kuin omia jalkoja, hikoilutti, punastelu oli normaalia, ei kyennyt olla sosiaalisissa kanssakäymisissä, katsomaan ihmisiä silmiin jne.
Viime vkl jäi lääkkeet kotiin kun olin reissussa ja olo oli ihan helvetin sairas. Kun palasin kotiin ja aamulla heräsin, lensi oksennus samantien.